Auringon vaihtelua ilmastonmuutoksessa, vaikka sillä onkin pitkä tieteellinen traditio on nykyään väheksytty ilmastotekijänä
suosituimpana ilmastonmuutoshypoteesina.
Laiminlyönnin perusteena on kaksi periaatteellista ongelmaa. Auringon vaihtelu on aika pientä (noin 0,1% kokonaissäteilystä) eikä ole yleisesti hyväksyttyä mekanismia kuinka auringon vaihtelevuussignaali voisi vahvistua ilmastosysteemiin.
Silläaikaa kun kehitystä tämän ongelman ratkaisemiseksi on saavutettu, on lisääntyvä joukko tieteellisiä paleoklimatologisia artikkeleja julkaistu jotka vuosittain todistavat auringon vaihtelevuuden suurta roolia paleoklimaattisessa muutoksessa. Selitys tälle ristiriidalle on se että todiste aina syrjäyttää teorian, ja on hyvin vankka todiste siitä että matalan auringon aktiivisuuden ajanjaksot menneisyydessä on tunnistettu suurempana avaruusperäisten isotooppien tuottona omaten korkea-asteisen korrelaation ilmaston huononemiseen joka ilmenee matalimpina lämpötiloina ja sateisuuden muutoksina.
Auringon vaihtelun taajuusanalyysi Holoseenikaudelta tunnistaa useita syklejä (McCracken et al., 2013), tärkeimpien ollessa 11.4-v Schwabe sykli, 87-v Gleissberg sykli, 208-v de Vries sykli,
~ 1000-v Eddy sykli, ja ~ 2400-v sykli. Vieläkin pitempiä syklejä
voidaab tunnistaa Berillium10 isotoopista jääkairauksista kuten 8600 vuoden sykli (Sánchez-Sesma, 2015).
Vertailu ilmasto ja auringon vaihtelutilastoihin johtaa tärkeään havaintoon että syklin kesto korreloi havaitun ilmastovaikutuksen amplitudin kanssa ja yleensä mitä pitempi sykli on sitä perusteellisempi vaikutus sillä on tapana olla ilmastoon.
https://judithcurry.com/2016/09/20/impact-of-the-2400-yr-solar-cycle-on-climate-and-human-societies/#more-22159
suosituimpana ilmastonmuutoshypoteesina.
Laiminlyönnin perusteena on kaksi periaatteellista ongelmaa. Auringon vaihtelu on aika pientä (noin 0,1% kokonaissäteilystä) eikä ole yleisesti hyväksyttyä mekanismia kuinka auringon vaihtelevuussignaali voisi vahvistua ilmastosysteemiin.
Silläaikaa kun kehitystä tämän ongelman ratkaisemiseksi on saavutettu, on lisääntyvä joukko tieteellisiä paleoklimatologisia artikkeleja julkaistu jotka vuosittain todistavat auringon vaihtelevuuden suurta roolia paleoklimaattisessa muutoksessa. Selitys tälle ristiriidalle on se että todiste aina syrjäyttää teorian, ja on hyvin vankka todiste siitä että matalan auringon aktiivisuuden ajanjaksot menneisyydessä on tunnistettu suurempana avaruusperäisten isotooppien tuottona omaten korkea-asteisen korrelaation ilmaston huononemiseen joka ilmenee matalimpina lämpötiloina ja sateisuuden muutoksina.
Auringon vaihtelun taajuusanalyysi Holoseenikaudelta tunnistaa useita syklejä (McCracken et al., 2013), tärkeimpien ollessa 11.4-v Schwabe sykli, 87-v Gleissberg sykli, 208-v de Vries sykli,
~ 1000-v Eddy sykli, ja ~ 2400-v sykli. Vieläkin pitempiä syklejä
voidaab tunnistaa Berillium10 isotoopista jääkairauksista kuten 8600 vuoden sykli (Sánchez-Sesma, 2015).
Vertailu ilmasto ja auringon vaihtelutilastoihin johtaa tärkeään havaintoon että syklin kesto korreloi havaitun ilmastovaikutuksen amplitudin kanssa ja yleensä mitä pitempi sykli on sitä perusteellisempi vaikutus sillä on tapana olla ilmastoon.
https://judithcurry.com/2016/09/20/impact-of-the-2400-yr-solar-cycle-on-climate-and-human-societies/#more-22159
Vastaukset 3
Vanhimmat
Akuankka-linkkiä pukkaa.
Luonnolle ja ihmiskunnalle eteen tullutta uutta tilannetta ei voi selittää pois meni kuinka kauas tahansa ajassa taaksepäin.
Tätä ei denialisti tule ikinä ymmärtämään, joten eipä siitä sen enempää.
Voi reppanaa...