Uudet opettajavaltuutetut 2017 -

Oppikaataaojaan

Ensi vuonna Kemijärven valtuustoon valitaan vain 27 jäsentä. Nyt on elintärkeää, että opettajavaltuutetut ovat tilanteen tasalla. Nykykouluilta vaaditaan paljon ja vähän päälle.

Nykyvaltuustossa jokunen opettaja - en sano jokainen - saa miettiä omaa panostustaan. Vaikka kunta ei opettajien palkoista päätäkään, kunnalla on mahdollisuus painostettuna maksaa opettajalle koko vuoden palkka, jos hän kerran lukuvuoden tekee töitä. Näin on jopa poikkeustapauksissa meneteltykin määräaikaisten kohdalla, mutta palkan pitäisi koskettaa koko kenttää.

Tällä menolla opettajat häviävät sairaanhoitajillekin, joihin on sentään ollut palkkahajurakoa. Sisäilma- ja työilmapiiriproblematiikka on vielä asia erikseen. Koulut kipuilevat niin ikään kurinpidollisten pulmien kanssa.Keskittymispulmat ovat yleisiä. Harmittaa vanhempana niiden puolesta, jotka oikeasti haluavat oppia. Sivistyslautakunta saa ottaa aktiivisemman roolin, ei vain toteajan ja kumileimasimen roolia. KODIN MERKITYSTÄ EI VOI KYLLIN KOROSTAA KASVATTAJANA.

Nykyvaltuutetuissa on flegmaattisuutta ja väsymystä - ei huvita kaiketikaan. Kannattaako jäädä pois vapaaehtoisesti, jos uusi kausi ei kiinnosta? Nälkää tarvitaan. Siis ajoissa opettajajärjestö ja kenttäväki käykööt miettimään, mikä se on se oikea valinta. Äänestäjällä on tietysti viimekätinen valta.

Kenties jo seuraava valtuusto joutuu ottamaan kantaa yhden yläkoulun malliin. Nyt odotellaan suuria mullistuksia biotehtaiden, kaivosten ja ties minkä tuulimyllyn ja santsopantsojen varaan. Niistä olisi suotavaa saada havainto jo seuraavan valtuustokauden alkuun. Muutoin ei ole mieltä pitää kahta yläkoulua enää vuosikymmenen vaihteessa. Kuusamo selviää yhdellä.

Lukion elinvoimaisena pito vaatii koko kaupungin panosta. Hiipuminen on pahasta ja karkottaa keskiluokkaisen väen kunnasta. Kun keskiluokka rupeaa napisemaan, ollaan jo jälkijunassa. Tämä lainalaisuus on universaalia, ei lokaalia toimintaa erityisesti.

Pelkäänpä, että vielä keskeneräinen sote-ratkaisu vie eväät muulta toiminnalta entistä suuremmassa määrin monestakin syystä. Siksi juuri pitää olla hereillä sivistysasioissa.

Keskustelun paikkaa on siellä sun täällä. Ei näitä asioita muut hoida, jos asianosaiset eivät parempaan yllä.

11

243

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku.roti.olla.pitää

      Jaa et virkamiehiä lisää ensi valtuustoon ? Omia etujako ajamaan ? Virkamiehet istuu "kahdella jakkaralla" ja se ei ole korrektia . Toivottavasti äänestäjät eivät näitä kahden jakkaran istujia äänestä.

    • kysyn.vaan.jotta

      Voiko opettaja L.Soppelan monistaa ?

      • oletarkkaotajorkka

        Niin että toinen puolisko olisi lomalla ? Miksi ihmeessä pitäisi monistella Leaa. Kyllähän toki riitti tähänastinen.


      • saasitäitteäänäänestää

        kyllä Lea
        yhen äänen saa


    • YKSIunoONEetta

      Yksi yläkoulu riittää, kerran Kuusamossakin on. Myös alakouluja riittää joen molemmille puolille yhdet (Hillatie ja Isokylä).

      Lukio on menneen talven lumia, vai oliko se 1900-luvun?! Voisi hoitaa etänä, sieltä 2000-luvulta.

      Lejaa ei pijä monistaa, kun yksikin tulee kalliiksi.

      Ensi valtuustoon valitaan vain 27. Keitä opettajavaltuutettuja tippuu? Tosi noloa heille, kun kumminkin pirunmoisia pyrkyreitä ovat.

      Joulupukkiin uskoo useampi, kuin biosellutehtaaseen.

    • HYVÄ-OILI

      Kouluttaja, yrittäjä Oili Harjula on uusi voima. Hän on puoluesihteeri Muutos 2011.

      Koska Nurmikumpu ilmoitti, ei ole ehdokas, palaako valtaan uusi aika. Oili Harjula. Muutos puolueesta.

      Pienpuolueet ylös ja isot puolueet antakoon muille tilaa. Kansanvalta vaatii sitä. Nyt Kemijärvi pelastetaan, muu ei auta. Muutosenergian voimalla positiivinen henki. Tarvitsemme hengen vitamiiniä! Suomu asia on hoidettava valtuustokaudella.

      • mokroosi.tääkin

        Veikkan et O.Harjula saa 6 ääntä. Ei taija ihan riittää valtuustoon.


    • TÄNÄÄN27092016

      Katsokaapa ylen teksti-tv 103:

      " Kuntatekijä valtuustossa tuo kuluja


      Kunnan työntekijöiden valitseminen
      valtuustoon kasvattaa kunnan menoja,
      selviää tuoreesta tutkimuksesta.

      Yhden valtuustopaikan lisäys kunnan
      työntekijälle nostaa vuosittaisia
      menoja keskimäärin prosentin.

      Terveydenhuollon kuntatyöntekijöiden
      valtuustopaikat kasvattavat
      terveydenhuoltomenoja, mutta eivät
      muita.

      Muiden alojen kuntatyöntekijöiden
      valtuustopaikat lisäävät muita menoja,
      mutta eivät terveydenhuollon, selviää
      Vattin ja Jyväskylän, Leuvenin sekä
      Tukholman yliopistojen tutkimuksesta."

      Ja miettikää uudelleen kemijärveläisten opettajavaltuutettujen äänestämistä.

      • laskentakaava.osottaa

        Niin mutta OAJ on suurempi ko Pirkka Aallon Kristillisdemokraattinen. No ne yhessä muotostaa polittista voimaa kuntaan ja sitä myöten nostavat kuluja.


    • AITOristitty

      Olenkin epäillyt, että hän ratsastaa hoitamaan koulupuolen asioita meidän uskovaisten äänillä. Mitä hän on seurakunnan hyväksi, naispappeuden ja homoliittojen vastustamisen eteen tehnyt? Näiden arvojen pohjalta me tosiuskovaiset äänestämme. Kun oikein äänestämme, niin taivaan portilla meitä muistetaan.
      Paska-allasta PA vaan suojelee, niin kuin pyhää paikkaa. HÄPEÄ syntinen!

      • KertoisitkoMeille

        Mitä ovat ne tosi uskovaiset, minä kun en liioin ole heitä nähnyt. Niitä olen kyllä nähnyt jotka kirkossa etupenkissä istuvat, mutta tosielämässä ovat "pieuja". Kadehtivat eivät arvosta muita kun uskonveljijään.

        Jos lestadiolaisia pidetään uskovaisina kovin on kummia kuulunut heidänkin sisäpiireistään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe