Asun Rovaniemessä ja olen hyvin huolissani Suomen talouden tilanteesta.
Kilpailukykymme on heikentynyt suhteessa kilpailijoihimme, tuottavuus on laskussa ja taistelemme tiukasti Kreikan kanssa Euroopan pahimman alisuoriutujan tittelistä. Tämä siitä huolimatta, että meillä olisi kaikki mahdollisuudet olla yksi maailman dynaamisimpia maita.
Olen melko keskimääräinen suomalainen toimitusjohtaja, minulla on keskimääräisen kokoinen siitin, erektiossa noin 17,5 senttiä ja aina masturboidessani tunnen sen olevan myös melko paksu. Omassa tehtävässäni hoitelen ämmiä laidasta laitaan, nuoria ja vanhoja, lihavia ja laihoja, tummia ja vaaleita ja kaikkia siltä väliltä!
Kumpa me KAIKKI Suomalaiset jätkät muistaisimme AINA hässiä KAIKKIA Suomalaisia muijia!
Muutama minuutti lisää päivässä, mihin? Muutaman minuutin se päivässä ottaa, mutta mihin muuhun Näin tärkeään asiaan ne minuutit laittaisitte???
Kilpailukykysopimus on hyvä alku, mutta se ei korjaa nussimista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.