Onko naisen lyhyys isoille miehille fetissi?

Olen 155cm pitkä nainen ja tykään itse eniten alle 170-senttisistä miehistä. Jostain syystä minusta ovat kiinnostuneita eniten kaksi kertaa itseni kokoiset yli 180-senttiset ja kaksi kertaa sen verran kuin minä painavat nallekarhut. Miksi ihmeessä näin? Luulisi että ison miehen rinnalla pidempikin ja paksumpikin nainen vaikuttaisi naiselliselta.
75752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Jotkut pitävät lapsista, jotka ovat yleensä juuri sinun pituisia. Sairaitahan he ovat, mutta syntyväthän jotkut homoiksikin.

Äänestä

Fetissejä on moneen junaan ja miksi ei olisi pienet lyhyet naiset fetissinä isoille miehille. (Taatusti jollakin lyhyellä miehellä on vaatekaapin kokoinen nainen fetissinä, yhtä leveä kuin pitkäkin.) =)

Pureudutaan kohtaan luulisi ison miehen rinnalla ja vaikuttaisi naiselliselta. Luulisi ja vaikuttaisi on juuri kuvitelma mikä ei välttämättä/ollenkaan pidä paikkaansa. Mitä paksumpi ja leveempi niin taatusti sitä epämiehekkäämpi ja epänaisellisempi. (Kuvittelet että voisi olla, mutta selvästi tiedät ettei ole. =P)

Pieni, mutta pippurinen sen olla pitää. Pienen ja kevyen naisen kanssa jaksaa rakastella tunteja seisaaltaan, kokeile samaa sen pidemmän ja paksumman naisen kanssa. =P 50kg on ihan eri asia kuin 100kg ja vaikka jaksaa nostaa yli, niin ei sitä 30 minuuttia kannattele käsien varassa keinuttaen lantiota edes ja takas. (Koetko seksuaalista halukkuutta itseesi? Isot miehet saattavat nähdä isossa naisessa itsensä; kuin peiliin katsoisi. 5kg läskiäkin näyttää hyvältä, jos siihen laitetaan nänni. =P)

Äänestä
  • Kyllä mä ainakin koen seksuaalista halukkuutta itseeni! Usein katselen peiliin sillä silmällä, että oonpa hyvän näköinen ja täytyy lähteä ulos ihan sitä varten että sääli tällaista silmänruokaa on sisällä pitää.

    Tämä on yksi monista biseksuaalisuuden hyvistä puolista.

    2Äänestä

  • Bi-nainen kirjoitti:

    Kyllä mä ainakin koen seksuaalista halukkuutta itseeni! Usein katselen peiliin sillä silmällä, että oonpa hyvän näköinen ja täytyy lähteä ulos ihan sitä varten että sääli tällaista silmänruokaa on sisällä pitää.

    Tämä on yksi monista biseksuaalisuuden hyvistä puolista.

    Seksuaalinen halukkuus ilmeisesti pitää sisällään anustapin kylpyhuoneen kaakelissa? =) Itse en meinaa onanoi ja jos onanoin niin en ainakaan itseäni ajatellen ja katsoen. On taatusti yksi monista heteroseksuaalisuuden hyvistä puolista. =P

    Toivottavasti ne ohikulkijat ovat kanssasi samaa mieltä silmänruuasta. Itse perustan enemmän sille, kun naiset ja miehet jää kuolaamaan ilman kakomis efektiä, kuin omalle arviolleni peilikuvastani.

    3Äänestä

  • m-i-e-s kirjoitti:

    Taas kun leikkasin itselleni lesbotukan niin kyllähän naiset ottavat ihan eri tavalla katsekontaktia. Ensin ihan ihmettelin, että mites nyt näin, mutta sitten tajusin, että tosiaan parturissahan just kävin. :D Hyvä näin, tylsäähän olis jos kukaan ei koskaan flirttailis.

    Kai se on sellainen tyylikäs lyhyt kasvoja myötäilevä? (kuten tällainen http://www.hairfinder.com/haircollections7/jeanld1a.jpg mikä on erittäin miellyttävä, joillekin se vain sopii paremmin kuin pitkät hiukset.)

    Tuollainenkin on kauhea turn-onni.
    http://stayglam.com/wp-content/uploads/2015/06/idigmegan.jpg

    Toivottavasti ne naiset on ollut tasokkaita lissuja, ettei niitä rekkamalliston kappaleita, niitäkin kun on moneen junaan ja luokkaan. Itsellä on ystävänä kuumia lepakoita, ei mitään rekkaluokkaa, vaan juuri itsestään huoltapitäviä ja naisellisia (luokka malli), joten luonnollisesti on harmi että tykkäävät hyvästä, eli naisesta. =P (Oon niin katkera tuolle rekkamallistolle, kun ne muut lissut tulee hyvin toimeen kanssani, niin juuri ne kaverit/puoliso rekkalissut näkee heti punaista. =D)

    Se on sellainen rekkalesbon lyhyt sivukalju ja naiset jokta flirttaa on mua 10 vuotta nuorempia heteronormatiivisen kauniita pitkätukkafemmejä.

    Oon ihan yllättynyt, että mites näin. :D Mut toisaalta, en ihmettele, kun itsekin valitsisin naiset jos se olisi vaintakysymys.

    Kuulostaa heti turn-offilta. =P Kyllä aika moni seurusteleva seksikäs lissu omaa juuri rekkalepakon tyyppisen kumppanin, harvoin molemmat ovat kauniita pitkätukkia, mutta niitäkin onneksi on. Onneksi on myös rock-/goottihenkisiä lissuja, joilla sitten löytyy niitä heteronormatiivisen kauniita biseksuaalinaisiakin, ettei ihan kaikki nallekarkit jää sulle.

    Minäkin valitsisin naisen, sinä valitsisit naisen, mutta miksi mm. Ari ja Kimmo valitsivat miehen? =P

    Äänestä

Pieni on nättiä ja aika monesti niillä on itellä joku fetissi isoista miehistä..
Kiinnostuvat vaikka en ees mitään tee.

Äänestä

Ehkä miesten keskipituus on jotain 180 senttimetriä Suomessa eli yli 180 senttimetrisiä miehiä on hyvin paljon. Vasta jossain yli 190 senttimetrissä päästäisiin siihen, että sen pituisi on vain 2 prosenttia miehistä. Jos yli 190 senttimetriset miehet olisivat joukolla sinusta kiinnostuneita - niin se voisi olla fetismiä pituuden suhteen. Sen sijaan vähän yli 180 senttimetrinen ei ole käytännössä vielä pitkä vaan keskipituinen, sillä suomalaisen miehen keskipituus on kuulema 179 senttimetriä. Lisäksi nuoremmassa ikäkerrostumassa pituus taitaa olla yli 180 senttimetriä tai ainakin menossa sinne suuntaan. Yli 180 senttimetrinen on siis keskipituinen mies, joka on kiinnostunut kymmenen senttimetriä keskimääräistä lyhyemmästä naisesta. Ei se minusta ole oikein pituusfetismiä.

Onnittelut vaan sille, että olet viehättävä nainen, jos Nallekarhut ovat kiinnostuneet sinusta! Ota positiivisena se, että Sinulle on kysyntää! :D

Äänestä

Monesti kuulee, että pieni siro nainen on taskuvenus. Pieni kokoisuus koetaan naiselliseksi ja kauniiksi. Ja ehkä herää joku suojelunhalukin, haluan suojella tuota pientä, hentoa ja kaunista olentoa. Tule kainaaloni, istu kämmenelleni ja mene takkini alle piiloon pahaa maailmaa...romantisoiden tässä taas tieteskin. :)

Monesti kuitenkin pienet ihmiset on pippurisia, eikä oikeasti kauheesti kaipaa muiden suojelua pärjätäkseen ominpäinkin. Tietysti kaikki voima ja sillä pärjääminen on suhteellista, mutta noin muuten pärjäävät.

Äänestä
  • Ja eihän tuota kai kuulukkaan ajatella realistisesti, moni asia on realismin ulottumattomissa näissä maku ja mielikuva jutuissa. :)

    Iso nainen voi olla naisellinen siinä missä pienikin, se kuitenkin tulee sieltä miehen pään sisältä miten hän naisensa kokee. Mikä minkäkinlaisen viban aiheuttaa.

    Äänestä

  • Jossain psykologian suunnan kirjasarjassa oli esitetty se, että mies haluaa levittäytyä monesti mahdollisimman isoksi ja nainen puolestaan haluaa miehen seurassa olla mahdollisimman pienenä asennoiltaan. Ehkä selitys saattaa olla peräisin jostain apina-ajalta ja ihmisen varhaiskäyttäytymisestä? Ehkä mies haluaa olla pienempi kokoisen naaraan puolustaja ja suojelija. Pieni nainen tai lapsi herättää miehessä suojeluvaistoa? Olen suorittanut psykologiasta perusopinnot, mutta mieleeni on jäänyt opinnoista se, että todellinen selitys voi olla ihmeellinen. Odotan mielenkiinnolla sitä, mitä ihmiset keksivät selityksiksi täällä.

    Hei sönkkis, kiva kun ilmestyit tänne! =) Olenkin jo muutaman päivän kaippaillut sinua! Nyt viikonloppuna minulla on aikaa. Olen roikkunut täällä netissä vähän ennen yhdeksästä lähtien! :)

    Äänestä

  • old_profile_96284 kirjoitti:

    Jossain psykologian suunnan kirjasarjassa oli esitetty se, että mies haluaa levittäytyä monesti mahdollisimman isoksi ja nainen puolestaan haluaa miehen seurassa olla mahdollisimman pienenä asennoiltaan. Ehkä selitys saattaa olla peräisin jostain apina-ajalta ja ihmisen varhaiskäyttäytymisestä? Ehkä mies haluaa olla pienempi kokoisen naaraan puolustaja ja suojelija. Pieni nainen tai lapsi herättää miehessä suojeluvaistoa? Olen suorittanut psykologiasta perusopinnot, mutta mieleeni on jäänyt opinnoista se, että todellinen selitys voi olla ihmeellinen. Odotan mielenkiinnolla sitä, mitä ihmiset keksivät selityksiksi täällä.

    Hei sönkkis, kiva kun ilmestyit tänne! =) Olenkin jo muutaman päivän kaippaillut sinua! Nyt viikonloppuna minulla on aikaa. Olen roikkunut täällä netissä vähän ennen yhdeksästä lähtien! :)

    Joku tällainen psykologinen juttu siinä on takana. Käy omaankin järkeen, mutta olen valmis muutamaan kantaani jos joku keksii paremman teorian. ;)

    Kirjoitan tässä tovin, kun odotan ruoan kypsymistä uunista. Eikä lapsiakaan näytä haittaavan äidin kaipuu juuri nyt. Samalla saan jättimukillisen teetä lopsottaa kurkustani alas. Isäntä on työntouhuissa, joten ei ole siitäkään nyt seuraksi. :)

    Äänestä

  • sönkkis kirjoitti:

    Mitä ruokaa teet? Itsekin menen kohta syömään paistettua munaa ja kinkkua. Paistan munat pannulla ja laitan väliin kinkkusiivuja. Lisäksi syön leipää. :)

    Jokin psykologinen selitys siinä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin niin vähän yli 180 senttimetrinen mies on keskipituinen ja 155 senttimetrinen nainen ei vielä niin totaalisesti naisten keskipituudesta alas ole, että kaikki voi olla harhaa. Tässä tapauksessa vain keskimääräisen pituiset miehet ovat kiinnostuneet vain joukolla vähän keskimääräisen lyhyemmästä naisesta, joka kenties on keskimääräistä viehättävämpi? :D

    Broilerivuokaa. :)

    Joo ei ainakaan fetissistä puhuta. Mä olen todella huono kaikessa tilastollisessa ja en tiedä tilatoista mitään. Tyypillinen seuraan ihmisiä, miten ne elää ja mitä ne tekee mutuilija. Mulle havainnointi on mielestäni mahdottoman "helppoa", se vaatii vaan että näkee, kuulee ja katsoo ja kuuntelee. Keskustelee ja ajattelee kuulemaansa, ajattelee omia ajatuksiaan ja oivalluksiaan, kyseenalaistaa niitä jatkuvasti ja sinetöi kevyellä sinetillä. Enkä kuitenkaan voi sanoa olevani oikeassa, vain mutuilla. :D

    Ehkä melkein kaikki kirjoittelu täällä on mutuilua. :)

    Broileri on hyvää ruokaa. Minä söin juuri banaanin, ruisleipäpalan juustolla ja kinkulla, kolme paistettu munaa ja noin kuusi kinkkusiivua. Lisäksi join Liptonin "Russian Earl Grey" -teetä. Se on minun mieliteetäni! :)

    Äänestä

  • PIeniä ja pippurisia mutta kotioloissa haluaa käpertyä kainaloon. :D

    Äänestä

  • old_profile_96284 kirjoitti:

    Ehkä melkein kaikki kirjoittelu täällä on mutuilua. :)

    Broileri on hyvää ruokaa. Minä söin juuri banaanin, ruisleipäpalan juustolla ja kinkulla, kolme paistettu munaa ja noin kuusi kinkkusiivua. Lisäksi join Liptonin "Russian Earl Grey" -teetä. Se on minun mieliteetäni! :)

    Varmaan aika usein meneekin mutuiluksi, mutta onhan toiset ihan tilastojen asiantuntijoitakin. Jossain määrin siis perillä asioista, tilastollisesti ainakin. :)

    Kana itsessään (millä sitten höystää) on hyvää ja kevyttä perusruokaa. Ajattelin pyyhkäistä pihamaalle purkamaan trampoliinin. Ei sitä varmaan kohta enää tarvita, kun pakkaset paukkuu ja kaikki jäätyy. Kymppimillinen avain mukaan ja menoks. Näkyillään. :)

    Äänestä

  • UPDATE_11516888 kirjoitti:

    PIeniä ja pippurisia mutta kotioloissa haluaa käpertyä kainaloon. :D

    Vahvinkin joskus kaipaa kainaloa, missä olla hetken haavoittuvaisuudessaan mutta turvallisesti. Ettei aina tarvi olla vahva ja pippurinen. Vakuuttava. :)

    Äänestä

  • sönkkis kirjoitti:

    Varmaan aika usein meneekin mutuiluksi, mutta onhan toiset ihan tilastojen asiantuntijoitakin. Jossain määrin siis perillä asioista, tilastollisesti ainakin. :)

    Kana itsessään (millä sitten höystää) on hyvää ja kevyttä perusruokaa. Ajattelin pyyhkäistä pihamaalle purkamaan trampoliinin. Ei sitä varmaan kohta enää tarvita, kun pakkaset paukkuu ja kaikki jäätyy. Kymppimillinen avain mukaan ja menoks. Näkyillään. :)

    Pyytäkää "tilastot" nähtäville. :D

    Äänestä

  • sönkkis kirjoitti:

    Vahvinkin joskus kaipaa kainaloa, missä olla hetken haavoittuvaisuudessaan mutta turvallisesti. Ettei aina tarvi olla vahva ja pippurinen. Vakuuttava. :)

    Joskus se vahvin ei mahdu sinne kainaloon... Pitää vissiin sitte itkeä muulla tavalla.

    Äänestä

  • sönkkis kirjoitti:

    Varmaan aika usein meneekin mutuiluksi, mutta onhan toiset ihan tilastojen asiantuntijoitakin. Jossain määrin siis perillä asioista, tilastollisesti ainakin. :)

    Kana itsessään (millä sitten höystää) on hyvää ja kevyttä perusruokaa. Ajattelin pyyhkäistä pihamaalle purkamaan trampoliinin. Ei sitä varmaan kohta enää tarvita, kun pakkaset paukkuu ja kaikki jäätyy. Kymppimillinen avain mukaan ja menoks. Näkyillään. :)

    Minä olin tänään faijan luona, Poistin hänen puutarhastaan yhden kasvin. Tai oikeastaan leikkasin sen varret pois talvea varten. Lapset taitavat olla liian pieniä trampoliiniin, vai hyppiikö jo kolmevuotias siinä?

    Joo, kana on hyvää ruokaa. Sinkkutaloudessa minä ostan lähikaupassa monesti kananugetteja ja syön ne riisin keran. Vähän maustetta niin minusta nugetit ovat erittäin maittavia ja helppo valmistaa pannulla! :)

    Hyvää lauantaita lapsiperheen arkeen! :D

    Äänestä

  • Pienet on niin räväköitä ja tulisia, että laittaa isoimmankin kaapin seisomaan jakkaralle ja juuri siksi se pieni mutta pippurinen on paras. =P
    Pieni ja pippurinen on synonyymi suloiselle ja seksikkäälle.

    Äänestä

Lyhyet naiset kyl ihanii <3 itse tykkään. ja ei se lyhyiden naisten vika ole et on lyhyitä.. Miehen hekin ansaitsevat ;)

Äänestä
  • Hehe kyllä sulla olisi toisenlainen ääni kellossa jos olisit lyhyt mies :D Useimmat miehet eivät edes tajua että ainoa asia joka heissä kiinnostaa naisia on heidän pituutensa. Ilman pituutta olet naisen silmissä nolla jonka päälle voi syljeskellä.
    Eikö miehet ole lainkaan kiinnostuneita naisessa mistään syvällisemmästä? Riittää että muijat kuolaavat perään ja niistä saa sitten kivoja panoja?

    Äänestä

  • UPDATE_11491462 kirjoitti:

    Hehe kyllä sulla olisi toisenlainen ääni kellossa jos olisit lyhyt mies :D Useimmat miehet eivät edes tajua että ainoa asia joka heissä kiinnostaa naisia on heidän pituutensa. Ilman pituutta olet naisen silmissä nolla jonka päälle voi syljeskellä.
    Eikö miehet ole lainkaan kiinnostuneita naisessa mistään syvällisemmästä? Riittää että muijat kuolaavat perään ja niistä saa sitten kivoja panoja?

    Lyhyillä miehillä on isoimmat munat. :D

    Äänestä

  • Ex----PUA kirjoitti:

    Lyhyillä miehillä on isoimmat munat. :D

    Ei ole ainakaan mulla, tosin ei sillä koolla ole mitään väliä jos sitä käyttää vain kusemiseen ja masturboimiseen.

    Äänestä

  • UPDATE_11491462 kirjoitti:

    Hehe kyllä sulla olisi toisenlainen ääni kellossa jos olisit lyhyt mies :D Useimmat miehet eivät edes tajua että ainoa asia joka heissä kiinnostaa naisia on heidän pituutensa. Ilman pituutta olet naisen silmissä nolla jonka päälle voi syljeskellä.
    Eikö miehet ole lainkaan kiinnostuneita naisessa mistään syvällisemmästä? Riittää että muijat kuolaavat perään ja niistä saa sitten kivoja panoja?

    Meinaakko tosiaan että jonku naisen pitäs kiinnostua sun "sielusta" pituutes sijaan..

    Sun sielus näyttää pikkasen pahalta.

    Äänestä

  • UPDATE_11516888 kirjoitti:

    Meinaakko tosiaan että jonku naisen pitäs kiinnostua sun "sielusta" pituutes sijaan..

    Sun sielus näyttää pikkasen pahalta.

    Kiitä onneasi että olet pitkä. Muuten et näkisi pillua ikinä.

    Äänestä

  • UPDATE_11491462 kirjoitti:

    Kiitä onneasi että olet pitkä. Muuten et näkisi pillua ikinä.

    Ei tässä osaa olla kiitollinen kun nyt vaan putkahettiin pihalle tämmösenä kun ollaan.

    Äänestä

ÄÄLIÖ OOT.

Äänestä

Haluan vain huomauttaa kuinka suvaitsematon ja ennakkoluuloinen asenne aloittajalla on; hän tuomitsee ihmiset perversseiksi heidän pituutensa perusteella.

Pääseekö aloittaja kuin koira veräjästä sukupuolensa takia? Häh?

1Äänestä
  • Fetissi ei o sama kuin perverssi.

    1Äänestä

  • Mutta kun kyse ei välttämättä ole fetissistäkään. Jos aloittaja saa maalata miehille fetissejä saan minä maalata niistä sitten perversionkin, jos vedetään yli niin sitten voidaan vetää enemmänkin yli.

    Jospa vaikka kuitenkin ajateltaisiin niin että ehkäpä naisen pituus on loppujen lopuksi varsin neutraali asia, oikeastaan ainoa löyhä konsensus jonka voimme olettaa on että osa miehistä ei siedä itseään pidempiä naisia ja tähänkin syynä on lähinnä naisten kautta linjan harrastama "mieltymys" ainakin itseään pidempiin miehiin jolloin miehiin on iskostettu että jos olet naiseen verrattuna lyhyt et kelpaa.

    Olisiko kyse niin yksinkertaisesta asiasta kuin se että valitsemalla erittäin lyhyen naisen miehet voivat olla kaikkein eniten rauhassa siltä kiusalliselta ajatukselta että he eivät ehkä kelpaa? Tällöin kyseessä ei ole fetissi eikä perversio, vaan perus pelko kelpaamattomuudesta - pelko jonka juuri on naisten toiminnassa ja valikoivuudessa.

    Äänestä

  • Fkwefjkjdsdsdfs kirjoitti:

    Mutta kun kyse ei välttämättä ole fetissistäkään. Jos aloittaja saa maalata miehille fetissejä saan minä maalata niistä sitten perversionkin, jos vedetään yli niin sitten voidaan vetää enemmänkin yli.

    Jospa vaikka kuitenkin ajateltaisiin niin että ehkäpä naisen pituus on loppujen lopuksi varsin neutraali asia, oikeastaan ainoa löyhä konsensus jonka voimme olettaa on että osa miehistä ei siedä itseään pidempiä naisia ja tähänkin syynä on lähinnä naisten kautta linjan harrastama "mieltymys" ainakin itseään pidempiin miehiin jolloin miehiin on iskostettu että jos olet naiseen verrattuna lyhyt et kelpaa.

    Olisiko kyse niin yksinkertaisesta asiasta kuin se että valitsemalla erittäin lyhyen naisen miehet voivat olla kaikkein eniten rauhassa siltä kiusalliselta ajatukselta että he eivät ehkä kelpaa? Tällöin kyseessä ei ole fetissi eikä perversio, vaan perus pelko kelpaamattomuudesta - pelko jonka juuri on naisten toiminnassa ja valikoivuudessa.

    On fetissi, mulla on fetissi juuri pieniin naisiin, joten kumosin sun kaikki vastareaktiot, joten aloittaja pääsee kuin koira veräjästä.

    Voidaanhan me luokitella, että mulla on fetissi pitkiinkin naisiin, oikeastaan mulla on fetissi vain sääriin.

    Koska mulla on myös sormifetissi, käyn joka kerta marttakerhon virkkauskerhossa hakemassa sielunhoitoa fetissilleni ja kuolaamassa kun näppärät sormet virkkaa villasukkia (<- tahallisesti käytetty väärä termi poistamaan edellä olevan tunnustuksen, villasukkiahan kudotaan ja saatan olla marttakerhonkin puheenjohtaja. =P )

    Saattaa olla muitakin fetissejä, mutta nyt ihan heti ei tule kaikki mieleen.

    2Äänestä

Kyllä se on toistepäin eli isot miehet ovat pienille naisille fetissi. Lyhyistä miehistä taas ei ole kukaan kiinnostunut, ellei mukaan lasketa aloittajan kaltaisia naisia joita on ehkä muutama kappale koko maassa. Periaatteessa heitä ei siis ole olemassa.
Tästä syystä lyhyet miehet ovat ainoa ihmisryhmä jotka jäävät parisuhdemarkkinoiden ulkopuolelle.

1Äänestä
  • Paras pituusero on noin 5-10 senttiä. Siinä on kätevintä pussailla. Kainalossa kävelyyn paras pituusero on se 10 senttiä.

    Äänestä

  • Saa olla melkoinen kääpiö että mahtuu mun kainaloon :D

    Äänestä

  • UPDATE_11491462 kirjoitti:

    Saa olla melkoinen kääpiö että mahtuu mun kainaloon :D

    Hyvin mahtuu esim. 153-senttinen nainen. Mikä on ihan tavallinen pituus vielä, ei mitään kääpiökasvuisuutta.

    Ja sä mahdut hyvin monen kainaloon.

    Äänestä

  • Sopiitoisinkinpäin kirjoitti:

    Hyvin mahtuu esim. 153-senttinen nainen. Mikä on ihan tavallinen pituus vielä, ei mitään kääpiökasvuisuutta.

    Ja sä mahdut hyvin monen kainaloon.

    Niin varmasti mahdun. Joku iso rööriroope voisi olla varsin innokas rassaamaan söpön pojan anaalia.

    Äänestä

PItuusero tasoittuu vaakatasossa.

Äänestä
  • Ei ole totta. Sen verran olen nujunnut pitkien miesten kanssa matossa että kyllä se pituusero vaikuttaa sielläkin.

    Äänestä

  • UPDATE_11491462 kirjoitti:

    Ei ole totta. Sen verran olen nujunnut pitkien miesten kanssa matossa että kyllä se pituusero vaikuttaa sielläkin.

    No minulla ei ole kokemusta pitkien miesten kanssa nujuamisesta.

    1Äänestä

  • Varsinkin jos nainen on päällä, niin kyllähän se mies siellä alla pienemmältä näyttää.

    Äänestä

Tää on pakko olla provo. 155cm naiset ei tykkää alle 170 cm miehistä

1Äänestä
  • Samaa ajattelin itsekin.

    1Äänestä

  • se on se pussailujuttu. että ei tarvii nousta varpailleen kun seisoessa pussaa.

    Äänestä

  • Näinkinvoikäydä kirjoitti:

    se on se pussailujuttu. että ei tarvii nousta varpailleen kun seisoessa pussaa.

    Mut iso mies voi varmaan ottaa pienen naisen syliinsä ja pusutella siitä? Tuostahan ne naiset tykkäävät.
    Jotenkin tuntuu huvittavalta kun nyt ajattelee kuinka pienikokoiset naiset ovat jopa ylpeitä pienuudestansa mutta pitkillä naisilla on monesti huono itsetunto, joka ilmenee paskamaisena käyttäytymisenä ja alakuloisuutena. Ehkä se on sitten näin miehilläkin mutta toisinpäin. Itse olen tosin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, enkä mikään öykkäri.

    Jos sä et pysty ajattelemaan muuta kuin pitkä mies - lyhyt nainen -pareja, niin ei se tarkoita etteikö muut pystyis muuta. kuulostaa, että teet "naiset haluaa vain pitkiä miehiä" -mantrasta kilven, jonka taakse menet kiinnostumista jne piiloon.

    Äänestä

  • bustedede kirjoitti:

    Eihän ne muuhun pysty. Mihin mä tarvitsen mitään kilpeä? Sanon vain asiat niin kuin ne ovat mutta useimmat ihmiset eivät hyväksy sitä. Ehkä se leimaa naisia.
    Lopetan sillä hetkellä kirjoittamisen tällä foorumilla kun naiset alkavat oma-aloitteisesti lähestymään miehiä, erityisesti niitä lyhyitä ja olen itse yksi niistä miehistä tai joku sukulaisnainen ottaa lyhyen miehen. Haluan omin silmin nähdä että joku nainen juoksee lyhyen miehen perässä.
    Se että täällä foorumilla joku nainen hinkuu lyhyttä miestä kuulostaa lähinnä paskapuheelta. Lyhyt mies on naiselle enemmän tai vähemmän ongelma, koskaan nainen ei ole tyytyväinen lyhyeen mieheen. Aina löytyy joku ongelma josta voi alkaa nipottamaan ja samalla viitataan siihen kuinka huono itsetunto on lyhyellä miehellä. Lähes jokaisessa tapauksessa lyhyt mies on ex ja nykyinen mies on jättimäinen tyyppi, josta nainen vaan toteaa että "pituus ei merkinnyt mitään, olihan exäni niin ja niin lyhyt"
    Vieläkin useammin naiselta löytyy aina joku kaverinainen jolla on tai on ollut lyhyt mies. Mitään todisteita tästä ei kuitenkaan ole. Jos kyseinen nainen on kuitenkin oikeasti olemassa niin tämä sama nainen vittuilee asiasta tälle naiselle jolla on se lyhyt mies.

    1Äänestä

  • Riittääkö jos on kaverina lyhyt mies jonka perssä naiset (ainakin jotkut ja silloin tällöin) juoksee?

    Äänestä

Kun katselee pariskuntia, niin useinmiten puolisot ovat kohtuullisen lähdellä toistensa kokoa. Eli pitkä mies valitsee pitkän puolison, lyhyt lyhyemmän, ja voimakasrakenteinen toisen samanlaisen.

Itse olen lyhyt, ja miehet ovat olleet siitä syystä (lähes) aina itseäni pidempiä. Pituusero ei vielä niin haittaa, mutta jos eroa on paksuudessakin, niin refluksini pahenee (öhöm) tietyissä tilanteissa. On jo epäkäytännöllistä, että mies on 40 cm pidempi ja 40 kg painavampi.

Vaikka pieni nainen hyväksytäänkin pientä miestä paremmin, niin koomiselta näyttää, jos pariskunnasta toinen on keijukainen ja toinen norsu.

Itselläni on muuttunut asenteet pieniä miehiä kohtaan, kun olen kohdannut tosi viehättävän sopusuhtaisesti pienen miehen. Hänen kohdalla lyhyys ei vie miehisyyttä pois. Kaiken lisäksi hän on erittäin korkeasti koulutettu eli fiksu. Ja onhan se suloista, kun toinen kävisi ihan hyvin teinipojasta, vaikka on keski-iässä. Pidämme samantyyppisestä vaatetyylistäkin, eli olemme sopivan näköinen pari.

Äänestä

Itse olen pitkä mies ja tykkään lyhyistä naisista. He ovat jotenkin söpömpiä ja naisellisempia kuin pidemmät sisaruksensa. Alitajuisesti heitä haluaa suojella ja on kivaa, kun nainen roikkuu kaulasta, jalat ilmassa suudellessa.

Äänestä
  • Tässä voi olla perää. Itselläni (pitkällä naisella) ei ole koskaan ollut poikaystävää, jolla olisi ollut erityistä tarvetta suojella minua. Sen sijaan lyhyehkön ystäväni useallakin poikaystävällä on ollut tällainen taipumus.

    Äänestä

Mut mie oonkii 189 cm ja 122 kg.D120.

Äänestä

Tykkäävät katsoa silmiisi samalla kun työntyvät pieneen vartaloosi..

Äänestä

Olen monia lyhyitä naisia pyytänyt treffeille ja saanut aina pakit.

Äänestä
  • Mitä pidempi olet niin sitä todennäköisemmin pääset treffeille lyhyen naisen kanssa. Ehkä tuo pikkunainen pyöräyttää sinulle mukulankin siitä hyvästä että olet pitkä mies.

    Äänestä

Lyhyessä varressa naiselliset muodot korostuvat.

Äänestä

Kyllä siinä jotain taikaa on kun saa oikein pientä ja siroa naista hyppyyttää. Minulla oli puhdas seksisuhde itseäni 47 cm lyhyempään ja 60 kg kevyempään naiseen. Aloitteen teki kyllä nainen.

Äänestä
  • Kuulostaa pahalta...

    Kai olet sentään iso mies?

    Äänestä

  • Istu isän polvelle leikkejä, itse olen aina ollut se valkoinen ori, eli ovat ihan itse halunneet hyppyytellä. =P Istuma-asento on yksi hyvä asento monien joukossa, ei välttämättä nykyajan tuolikalusteet kestä, jos vastapuolikin on saman painoinen. =)

    (Ei siinä taikaa olekaan, kun ei se sadan kilon keijukainen nouse niin kuin jalkaprässi. =D)

    2Äänestä

Eihän tuo mikään fetissi ole vaan normaalia, ihmeellisempää on että nykyään näkee usein laihoja miehiä isojen naisten kanssa.

Äänestä
  • Hintelä mies on vastike lihavalle naiselle eli kummatkin ovat epähalutuimpien joukossa joten on ihan loogista, että nämä pariutuvat sitten.

    1Äänestä

Jos et ole trolli niin näin pitkänä miehenä, siis yli 190 senttisenä, voin vastata että sinulla on iloinen olemus, kauniit, kasvot, hyvä vartalo, uuma, tissit ja perse paikallaan.

Olet siis pantava. Miesten mielenkiinto ei perustu pituuteesi.

2Äänestä
  • Perustuupas. Sama juttu kuin siinä että lyhyt nainen kuolaa pitkiä miehiä sillä erotuksella, että nainen on tässä asiassa ehdoton toisin kuin mies. Tästä syystä pitkät naiset saavat vielä miehiä mutta lyhyet miehet eivät saa naisia.

    1Äänestä

  • Hyvä että "iloinen olemus" tuli tässä ekana, koska sehän mulla on. :D Kauniit kasvotkin ehkä. Vartalo ei oo missään mallimitoissa, vaan ei siiderivalaskaan. Uuma, tissit ja perse, kaikki löytyy jossain muodossa.

    Äänestä

  • Missäspäin neiti menninkäinen asustaa? :)

    Äänestä

  • PikkuNainen155 kirjoitti:

    Hyvä että "iloinen olemus" tuli tässä ekana, koska sehän mulla on. :D Kauniit kasvotkin ehkä. Vartalo ei oo missään mallimitoissa, vaan ei siiderivalaskaan. Uuma, tissit ja perse, kaikki löytyy jossain muodossa.

    Tuossa+saattaisi+olla+selitys,+olettaen+ettet+ole+trolli.Miehet+ymmärtävät+että+99%+tapauksista+jos+nainen+saa+pitkän+ja+raamikkaan+miehen,+hän+ottaa+pitkän+ja+raamikkaan+miehen.+Lyhyemmät+eivät+halua+ottaa+turhaan+vastaan+pakkeja.Vaikuttaa+kylläkin+myös+siltä+että+monella+pitkällä+miehellä+on+halu+ottaa+pikkunainen.

    Äänestä

  • PikkuNainen155 kirjoitti:

    Hyvä että "iloinen olemus" tuli tässä ekana, koska sehän mulla on. :D Kauniit kasvotkin ehkä. Vartalo ei oo missään mallimitoissa, vaan ei siiderivalaskaan. Uuma, tissit ja perse, kaikki löytyy jossain muodossa.

    Kaikki kuulostaisi olevan kohdillaan.

    Äänestä

Lyhyemmillä naisilla on kurvikkaammat muodot, niitä vain on mukavampi katsella kuin hirvenkaatoluvan vaativia amatsoneja. Mutta jos ne muodot skaalaa sellaisenaan 155:stä 180:een senttiin, ei näytä enää hyvältä; hirmuinen vesipää ja mahtava peräsin, ja painoakin lähemäs 100 kiloa.

1Äänestä
  • Niitä on myös mukavampi nussia suuhun

    2Äänestä

Kerran pyysin 155 cm naista treffeille ja se hakkui minut että olen saatanan lyhyt. Sille kelpasi vain 180 cm mies

Äänestä
  • Tuon mittaiset naiset ottavat vain pitkiä miehiä, kuten tuo kusettaja aloittajakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PikkuNainen155 kirjoitti:

Olen 155cm pitkä nainen ja tykään itse eniten alle 170-senttisistä miehistä. Jostain syystä minusta ovat kiinnostuneita eniten kaksi kertaa itseni kokoiset yli 180-senttiset ja kaksi kertaa sen verran kuin minä painavat nallekarhut. Miksi ihmeessä näin? Luulisi että ison miehen rinnalla pidempikin ja paksumpikin nainen vaikuttaisi naiselliselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu