Olimme yhdessä lähemmäs kymmenen vuotta yläkouluikäisistä lapsista aikuisuuden nuoruusvuosiin. Olimme parhaat kaverit ja olemme edelleen. Pidämme yhteyttä lähes päivittäin. Erolle ei ollut mitään näkyviä syitä. Ei pettämistä eikä riitelyä. Emme ole riidelleet oikeastaan koskaan, koska mielipiteemme ja ajatukset kohtasivat aina. Eron syynä olivat liika kaveruus ja kaikki oli niin arkista. Romantiikkaa ei enään ollut.
Mietin eroa todella pitkään ja olin hyvin ahdistunut noina aikoina. Vuoden ajan pohdin päätöstäni, joten ero oli tarkkaan mietitty.
Erosta on nyt reilu puoli vuotta ja nyt yhteen paluun mahdollisuus on alkanut kutkuttaan. Minulla on vain hyvää sanottavaa hänestä. Elämä hänen kanssaan varmasti sujuisi ja hänestä tulisi maailman paras isä lapsille. Mutta riittääkö se? Voiko romantiikan saada uudelleen parisuhteeseen?
Olen nauttinut yksinolosta ja vapauden tunteesta. Hän on kuitenkin ollut elämässäni päivittäin myös eron aikana ja tiedän, että hän on aina vain puhelinsoiton päässä valmiina auttamaan ja olemaan seurana. Eli en ehkä olekkaan ollut "yksin" tätä puolta vuotta..
Jokin tässä kuitenkin mietityttää niin kovasti... kokemuksia tällaisesta tilanteesta??
Uskaltaako palata yhteen?
2
229
Vastaukset
- eivalmistakaavaa
Asia selviää vain kokeilemalla.
- hjuuio
Joka suhteessa se alun huuma, jota nyt ilmeisesti kutsutte romantiikaksi haalenee ja elämä alkaa kulkea omaa rataansa. Ja pakkohan on niin tapahtuakin, sillä normaali eläminen vaatii rytmin, jossa on käytävä työssä, tehtävä tietyt asiat kotona. Jos jää tuohon huuman tilaan ja ei osaa ymmärtää, että se ei voi jatkua vähän sellaisena yksipuoleisina asioiden näkemisiä kovin kauan käy juuri niin, että kuvittelee sen romantiikan kadonneen. Niinhän ei suinkaan usein käy, vaan romantiikka on kodissa, mutta nyt siihen tarvitaan vierelle se normaali arki, jota tuossa huumavaiheessa ei edes haluta nähdä.
Se saa sitten aikaan näinkin järkyttäviä asioita, että erotaan ja vasta sen kautta huomaa, että ei löydykään enää mitään uutta hurmaa, se entinen vain ei ole monestikaan enää saatavissa, sillä loukkaushan on ollut melkoinen toiselle, kun alkaa moittimaan tuosta romantiikan puutteesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912551Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww871483- 671475
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi16930Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39838Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta111832- 54793
- 30726