Miksi puolikuu näyttäisi olevan puolikas aina vain sivusuunnassa, mutta ei koskaan pystysuunnassa?
Puolikuun asento?
Puolikuun-asento
202330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi Australiassa ihmisten päät osoittavat jokseenkin vastakkaiseen suuntaan kuin täällä Suomessa?
Mietipä sitä hetki.
Miksi me suomalaiset kävellään pää alaspäin?
Matkusta päiväntasaajalle, kuten nuo uskikset:http://tuiranmissionuoret.blogspot.fi/.
Katselet Kuuta kuutisenkymmentä astetta kallistuneena meikäläiseen näkymään nähden.
Kysymäsi asia johtuu Kuun ja Maan ratatasoista ja omasta sijainnistasi maapallon päällä.
Minä joskus matkustin Amsterdamista Etelä-Afrikkaan. Ei siellä päiväntasaajan kohdalla mitään kuuta näkynyt.
Eikö se olekaan lappeellaan? Näin olen itse ollut näkevinäni ainakin Singaporessa.
Varmaan Kuu on samantapainen laatta kuin Maa. Kun sitä katsoo sivusta niin sitä ei ehkä helposti huomaa. Täytyypä miettiä.
Vanha kansa sanoi, että tulee kylmä sää, kun kuu roikkuu kynsistään.
Kyllä ilmiön näkee täälläkin, varsinkin talvella, mutta aika harvoin.
Sensijaan en ole koskaan nähnyt, enkä kuullutkaan, että kuu olisi selkä ylöspäin.
Ei vanha kansa tyhmää ollut - eikä heillä ollut TV:tä ja muita katseenvangitsijoita. Kääntyyhän se Kuu vuodenaikojenkin mukana, vaikkakaan ei ihan järisyttävän paljon. Kaltevuuskulma on syyllinen tähän.
Selkä ylöspäin Kuu taitaisi olla helpoimmin bongattavissa päiväsaikaan, ei niinkään yöllä, jolloin sitä kylläkin useimmat tapaavat katsella. Päivällä Aurinko on horisontin yllä, joten Kuu saa silloin enemmän säteitä "selkäänsä". Yöllä taas valaistuu lähinnä "vatsapuoli".
Olin Pariisissa.
Ihmettelin että sehän on oikeastaan enemmän killellään kuin Pisan torni kun Suomesta katsoo.
Kauhia on voima joka senkin pystyssä pitää.
Ajattelitko, että ne astronautit, joita eikinä kuussa ollut, pitisivät sitten sen tornin pystyssä?
Miksi vain ne astronautit? Onhan kuussa käymättömiä astronautteja on tietenkin paljon enemmän kuin kuussa käyneitä, mutta rajauksesi ei tunnu oikein järkevältä.
Puolikuun kaltevuus, että onko suora viiva pystyssä vai kallellaan, mihin päin, riippuu siitä, missä kohdassa ekliptikaa, suunnilleen, kuu ja aurinko näyttävät vaeltavan. Että näyttäisikö aurinko olevan kuuta korkeammalla.
Ekliptika näyttäisi olevan kallellaan eri tavoin eri vuodenaikoina, kuten kartoista näkyy:
http://www.astro.utu.fi/zubi/map/map.htm
Ekliptika sinisellä katkoviivalla. Kuu ei näytä kiertävän aivan täsmälleen ekliptikan kohdalla, vaan kuun ratataso on kallellaan siihen verrattuna. Vaihtelee vajaan 20 vuoden jaksoissa -> saros-jakso.
https://www.google.fi/search?q=saros&sourceid=ie7&rls=com.microsoft:fi-FI:IE-Address&ie=&oe=&gfe_rd=cr&ei=ZbYAWN2vJs-q8weMo6qIAg#q=kuu saros
Kerran kävin itä Suomessa niin huomasin, että se puolikuun pyöreä puoli osoitti oikealle. Meillä päin se osoittaa vasemmalle.
"Kerran kävin itä Suomessa niin huomasin, että se puolikuun pyöreä puoli osoitti oikealle. Meillä päin se osoittaa vasemmalle."
Oudossa paikassa asut. Meillä päin kun tuo menee vuorotellen Kuun vaiheiden mukaan...
Riippuu katselupaikastasi.
tuossa yksi katselupaikka
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/a6/Moon_phases_00.jpg/800px-Moon_phases_00.jpg
.
http://www.astro.utu.fi/zubi/map/map00.htm
Kartasta näkyy, että syysöinä kuu, planeetat ja Eläinradan tähtikuviot näyttäisivät nousevan melkeinpä koillisesta, ja laskevan lounaaseen. Keväällä nousu kaakosta, lasku luoteeseen, suunnilleen.
http://www.astro.utu.fi/zubi/map/map12.htm
Eli ekliptika näyttäisi kulkevan hieman eri suuntaan taivaalla eri aikoina. Monesti olen nähnyt puolikuuta päivällä vaaleansinisellä taivaalla. Esim. kesällä iltapäivällä, kun aurinko näkyi korkealla, ekliptikan korkeammalla paikalla, puolikuu näkyi samaan aikaan nousemassa jo itäisellä taivaalla. Keskellä kirkasta päivää. Arvatkaas, näyttikö puolikuun kupera puoli olevan kallistunut ylös vai alaspäin?
Oikeanpuoleinen puolikuu näkyy iltayöllä. Vasemmanpuoleinen aamuyöllä. Kuu näyttäisi liikkuvan noin 13 astetta vasemmalle tähtitaivaalla vuorokauden aikana.
Ihmettelen, ettei tullut vastalauseiden myrskyä. Eihän sama planeetta näytä saman yön aikana menevän kaakosta luoteeseen tai koillisesta lounaaseen. Tai yleensä sellainen ei ole ollut tapana.
Taivaanpallo näyttäisi pyörivän ympäri taivaanekvaattorin suunnassa. Poikkeuksena prekessio. Mutta ekliptika on aivan eri suunnalla, toinen rinki. Kallellaan taivaanekvaattoriin verrattuna. Linnunrata on vielä eri asia. Joissain kirjoissa näitä kolmea asiaa on sekoitettu jonkin verran.
Normaalisti jos tähti tai planeetta näyttää nousevan kaakosta, laskisi sitten lounaaseen. Koillisesta nouseva tähti näyttäisi laskevan luoteeseen. Esim. Orionin tähdistö näyttää nousevan idästä ja laskevan länteen, kun on taivaanekvaattorin kohdalla. Mutta jos katsotaan vain tietyn hetken tähtikarttaa, että ekliptika näyttää kulkevan viistoon, niin sitten todella näyttäisi siltä, että eläinrata "kulkee" viistoon.
Pari-kolme vuotta sitten, kevättalven iltana, näkyi neljä planeettaa samaan aikaan. Merkurius oli juuri laskemassa länteen tai länsilounaaseen. Venus ja Jupiter olivat keskemmällä taivasta. Ja Mars oli juuri nousemassa koillisella taivaalla. Myöhemmin yöllä vielä Saturnus näkyi nousevan kaakosta...
Kuu ei siis kulje Eläinradan ympäri saman vuorokauden aikana. Vaan vajaassa 30 vuorokaudessa. Tai yleensä on ollut tapana sellaista tapahtua. Sitä en tiedä, millaiseksi taivaan kierto vielä muuttuu tulevaisuudessa.
Kesän aikana melko useinkin on näkynyt kuun kupera puoli olevan kallellaan ylöspäin. Esim. eilen illalla kuu oli suunnilleen etelässä, kun aurinko oli jo melkein laskemassa luoteiselle taivaalle. Kuun kupera puoli oli kallellaan ylöspäin.
Eli jos olisi vain katsottu kuuta, olisi voitu luulla auringon olevan taivaalla korkeammalla. Mutta kun tähtitaivaan akseli on kallellaan suunnilleen Pohjantähteä kohti, niin aurinko oli kuuta korkeammalla - ei horisonttiin verrattuna, vaan tähtitaivaan ekvaattoriin verrattuna. Mutta sitten seuraa kysymys:
Onko kesällä siis vajaan kuun kupera puoli jatkuvasti ylöspäin - silloin kun auringon asema tähtitaivaan pallolla on korkeampi?
Eilisillan tilanne oli kuin optinen harha. Kun aurinko oli matalalla luoteisella taivaalla, ja kuu melko korkealla etelässä, niin olisi voinut luulla, että kuperan puolen kuusta täytyy olla alaspäin. Mutta itsepäisesti se vaan olla möllötti - kallellaan ylös.
"Miksi puolikuu näyttäisi olevan puolikas aina vain sivusuunnassa, mutta ei koskaan pystysuunnassa?"
Koska olemme niin kaukana päiväntasaajasta. Täältä Suomesta katsottuna se on aina etelän suunnalla. Mutta päiväntasaajan seudulta katsottuna se voi kulkea suoraan taivaan korkeimman kohdan kautta, ja eteläiseltä pallonpuoliskolta katsottuna se on pohjoissuunnalla. Silloin kun se on nousemassa tai laskemassa, ei siis korkeimmillaan, siitä näkyy päiväntasaajalta katsottuna ylä- tai alapuolisko, ei oikea tai vasen puolisko.
Arabimaatkin ovat jo sen verran lähellä päiväntasaajaa, että siellä Kuu näyttää eri muotoiselta kuin Suomessa. Tuhannen ja yhden yön tarinoissakin puhutaan "kuun veneestä", joka merkitsee muutoin samaa kuin "kuun sirppi", paitsi että siitä näkyykin vain alin osa, ikään kuin veneen muotoisena.
Asiaa voisi kokeilla vaikkapa liimaamalla asuinhuoneen kattoon, huoneen keskikohtaan, puolikuun muotoisen paperilapun. Huoneen toinen pää saa vastata pohjoisia, toinen eteläisiä napaseutuja. Toisesta päästä katsottuna siitä näkyy oikea, toisesta päästä katsottuna vasen puolisko. Ja sivultapäin katsottuna se näyttää ympyrän ala- tai yläpuoliskolta.
Lisäksi: on olemassa vanha muistisääntö, jonka mukaan puolikuun kuva voidaan sen vasemmalle puolelle piirretyllä pystysuoralla janalla täydentää P- tai K-kirjainta muodostavaksi kuvioksi. Jos ajatellaan, että P tarkoittaa "pienenee" ja k "kasvaa", niin kuu aina "valehtelee". Niin siis täältä pohjoiselta pallonpuoliskolta katsottuna; sellaisena kuin se näkyy eteläiseltä pallonpuoliskolta, se puhuu aina "totta".