Pihvien grillaus "laavan" avulla: https://youtu.be/i5MDnkV8DZA
Miehekkäin video ikinä?
777.7777
1
147
Vastaukset
- Nähty_on
Eihän tuo oikeaa laavaa ollut.
Siksi toisekseen paistoimme vaimon kanssa makkaroita Heklan purkauksen laavavirrassa vuonna 1980. Tulimme kehaisseeksi matkalle lähdettäessä että paistaisimme sitten makkaraa tulivuoressa, ja näin myös tapahtui kuin Hekla sattui juuri sopivasti purkautumaan. Valitettavasti pajupuskat ovat Islannissa aika kitukasvuisia ja mukaan riipaistu tikku oli aika lyhyt, meinasi naama palaa, mutta saatiin kyllä makkarat kypsiksi ja kuva otettua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2713376Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031683- 681239
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991077- 571033
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:50986- 63961
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is199871- 42817
- 47782