Kaunein kieli

Mikä on mielestänne kaunein kieli rakenteellisesti tai foneettisesti (liekö oikea sana tähän yhteyteen)? Entä rumin?

Osaamistani (tai joskus opiskelemistani) kielistä voin sanoa seuraavaa:

Englanti: Ei kaunista, mutta mielenkiintoista sitten kun osaa tarpeeksi huomatakseen vivahteita ja ilmaisutapoja.

Ruotsi: Rumaa. Rakenteellisesti täynnä svetisismejä, joista äidinkielentunneilla varoitetaan, joten kuulostaa tönköltä. Riikinruotsi on kuultuna kamalaa, suomenruotsi menettelee (kuulostaa suomelta).

Espanja: Notkeaa. Paljon mahdollisuuksia. Ei kuitenkaan juuri herätä tunteita.

Ranska: Suosikkini. Sanontatavat niin erilaisia kuin suomessa. Paljon aksentteja ja heittomerkkejä, joten teksti näyttää monipuoliselta. Puhuttaessa antaa sivistyneen vaikutelman.

Suomesta en osaa sanoa, se on se mihin kaikkia muita verrataan. Saksaa en osaa, mutta se sopisi äänteellisesti sotatantereelle huudettavaksi luotien viuhuessa. Italiasta tulee mieleen Silvio Berlusconi hymyilemässä televisiossa. Kiina on vain yhtenäistä ääntelyä vailla erillisiä sanoja. Arabia on kurkun selvittelyä.

Siis: Kaunein ranska, rumin ruotsi.
111985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Saattaapa hyvinkin olla juuri niinkuin sanot.

Uskoisin että aika monesta se oma äidinkieli kuitenkin tuntuu siltä maailman kauneimmalta kieleltä.

Vieraina opituista kielistä sanoisin, että aluksi ne eivät kovin ilmaisuvoimaisilta tunnu. Kun niitä oppii enenmmän, alkaa tosiaan erottaa vivahteita ja murteita ja se "kirjakieli" alkaa kuulostaa "makealta".

Ääneni ranskalle kauneimman kielen puolesta!

Äänestä

Minutkin on joskus muinoin erehdytty (lenitakelpoisten myyntitykkien puutteessa?) päästämään maailmalle viattomien asiakkaiden kimppuun.

Ruotsissa ja Norjassa tulin hät'hätää toimeen mongertamalla skolsvenskaa ja yrittämällä ymmärtää vastapuolen puhumaa kieltä.

Tanskassa oli pakko nostaa kädet pystyyn ja yrittää kommunikoida vastapuolen mieltymyksistä riippuen englanniksi tai saksaksi. Eräälle tanskalaisasiakkaalleni tulin maininneeksi off-topic, ettei tanska ole suomalaisten mielestä kieli vaan 'some kind of throat disease'. Kaverin kasvojen värähdyksestä olin lukevinani, ettei lausumani ollut oikein hyvästä asiakassuhteiden myönteisen kehittymisen kannalta.

Äänestä

Englanti = Ei kuulosta eikä näytä nyt niin kauniilta, vaikka sittemmin huomaa hienoa ilmaisuvoimaa. Kuitenkin mielestäni vaikuttava kieli, asian saa usein näyttämään ja kuulostamaan vakuuttavammalta englanniksi.

Ruotsi = Korostukset tekevät siitä pöljän kuuloista, ei tosiaan se kaunein kieli maailmassa, mutta kyllä aika laulavaa...

latina = Todella tieteellisen kuuloinen kieli, mutta ei nyt niin pahan kuuloista tai näköistä.

esperanto = Kirjoitettuna kohtuullisen hyvää, mutta parempi olisi jos sitä ei puhuttaisi...

saksa = käskevän kuuloinen kieli.

ranska = Sointuva kaunis kieli. Ranska kai on se kaunein kieli.

Äänestä

Rumimmat: Ranska, tanska, flaami (tms. jota hollantilaiset puhuvat). Myös ruotsi, norja, saksa ja englanti ovat vahvoilla, mutta nuo 3 ensimmäistä ovat ylivoimaisesti kamalimpia.

Äänestä

Italiassa järjestettiin joskus kielten kauneuskilpailu. Suomi voitti sen lauseella "aja hiljaa sillalla". "Alavilla mailla hallanvaara" äänestettiin joskus suomen kielen kauneimmaksi lauseeksi. Vaikuttaa siis siltä, että monien, suomalaisten ja muidenkin, mielestä a ja i ovat kauniita vokaaleja ja l kaunis konsonantti.

Äänestä
  • Vokaaleista tulikin mieleen:
    tieteenkuvalehti 16/2004:
    "Ainakin englanninkielisessä maailmassa nimi voi tuhota seksuaalisen vetovoiman. Yhdysvaltalainen Amy Perfors pyysi internetissä ihmisiä arvioimaan 24 henkilön seksikkyyttä nimen perusteella. Välillä nimiä vaihdettiin. Arviot vaihtelivat selvästi sen mukaan, mikä nimi kuvan henkilölle ilmoitettiin. Miesten kohdalla parhaat arviot saatiin nimillä, joissa on i tai e. Huonoimmat taas kirjaimilla a, o tai u. Naisten kohdalla tämä asetelma oli päinvastainen"
    Tiedä nyt häntä, mutta kyllähän tuota kun miettii tyttöjä joita on tuntenut/tuntee niin...

    Äänestä

Voinpa jakaa mielipiteesi noista kielistä :o)

Itse asiassa olen itsekin jonkin verran opiskellut juuri noita samoja kuin sinäkin, saksaakin osaan jonkin verran vaikka en ole "koulussa" opiskellutkaan.

Ruotsia en minäkään kovin kauniina kielenä pidä - suomenruotsi kuulostaa vähän "leikkikieleltä"; sitä on helppo puhua ja ymmärtää, mutta se on vähän liian tuttua tjsp. ollakseen "oikeaa kieltä".

Ei kai se ole rumaakaan :o)

Henkilökohtaisen ihastukseni kohde on Chaucerin-aikainen englanti, erikoisesti "Canterburyn kertomukset"

Lueskelen mielelläni silloin tällöin Chauceria, erikoisesti pidän hänen kuvauksestaan ritarista ja hänen kilvenkantajastaan:

"Syngynge he was, or floytynge, al the day,   
He was as fressh as is the monthe of May.   
Short was his gowne, with sleves longe and wyde.   
Wel koude he sitte on hors, and faire ryde.   
He koude songes make, and wel endite,   
Juste, and eek daunce, and weel purtreye and write.   
So hoote he lovede, that by nyghtertale   
He slepte namoore than dooth a nyghtyngale.   
Curteis he was, lowely, and servysable,   
And carf biforn his fader at the table."

Sen ja koko Canterburyn kertomukset voi lukea netistä:
http://www.librarius.com/canttran/gptrfs.htm

Ymmärtämistä helpottaa sivuilla ole keskienglannin sanasto ja mahdollisuus lukea teksti samanaikaisesti alkuperäismuodossaan ja nykyenglantilaisena käännöksenä vierekkäin.

Vielä kun jostain löytäisi tuon ääneen luettuna! Sellaisenaankin Chaucerin teksti antaa hyvän käsityksen mm. englannin ääntämyksen kehittymisestä vuosisiatojen kuluessa.

Suosittelen!

Äänestä

Huvittavaa muuten, että tähän on kelpuutettu vain ja ainoastaan eurooppalaisia kieliä! Aiheenahan tää on turha vaikka unohdettaisiin sekin, että makuja on tietysti monia. Esim se miten espanjaa tai englantia puhutaan vaihtelee paljonkin sen mukaan mistä päin puhuja on kotoisin.

Äänestä

kauneimmat: venäjä, japani, saame.
neutraalit: ranska, italia, espanja, englanti ja näitähän riittää
mielenkiintoisimmat: arabia, somalia, kiina, japani, inuiittien kieli/kielet
rumimmat: ruotsi, saksa, tanska, somalia...

Äänestä

Mielestäni suomen kieli on kaunista, mutta viro ehkä pikkuisen kauniimpi pehmeytensä ym. takia. Tosin viron kielessä sukupuolierot puheen soinnissa, rytmissä ym. ovat huomattavasti isommat kuin esim. suomen kielessä. Mistä johtuen virolaisten naisten puhe ei ole yhtä kaunista kuin miesten tapa puhua viroa.

Soinniltaan mielenkiintoisin kieli on kiina.

Rumin kieli on ehdottomasti ruotsi.

Äänestä
  • Latvia on paikoitellen mitä kauneinta indoeurooppaa.
    Tässä kansanrunoutta (ilman diakriittejä. Paikannimien
    viimeinen vokaali on pitkä).

    Viena meita Riga dzied, otra dzied Valmiera
    Abas dzied vienu dziesmu, vai tas vienas mates
    meitas?

    Yksi neito Riiassa laulaa, toinen Valmierassa
    Molemmilla sama laulu, vaan ovatko he
    saman äidin tyttäriä?

    Anteeksi kökkö käännös.

    On hienoa kun "kerma pysyy hyvänä kaksi päivää"
    kääntyy: "Krejums stavs svaigs divas dienas".

    Lai dzive Latvija! Eläköön Latvia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pierre Pascal kirjoitti:

Mikä on mielestänne kaunein kieli rakenteellisesti tai foneettisesti (liekö oikea sana tähän yhteyteen)? Entä rumin?

Osaamistani (tai joskus opiskelemistani) kielistä voin sanoa seuraavaa:

Englanti: Ei kaunista, mutta mielenkiintoista sitten kun osaa tarpeeksi huomatakseen vivahteita ja ilmaisutapoja.

Ruotsi: Rumaa. Rakenteellisesti täynnä svetisismejä, joista äidinkielentunneilla varoitetaan, joten kuulostaa tönköltä. Riikinruotsi on kuultuna kamalaa, suomenruotsi menettelee (kuulostaa suomelta).

Espanja: Notkeaa. Paljon mahdollisuuksia. Ei kuitenkaan juuri herätä tunteita.

Ranska: Suosikkini. Sanontatavat niin erilaisia kuin suomessa. Paljon aksentteja ja heittomerkkejä, joten teksti näyttää monipuoliselta. Puhuttaessa antaa sivistyneen vaikutelman.

Suomesta en osaa sanoa, se on se mihin kaikkia muita verrataan. Saksaa en osaa, mutta se sopisi äänteellisesti sotatantereelle huudettavaksi luotien viuhuessa. Italiasta tulee mieleen Silvio Berlusconi hymyilemässä televisiossa. Kiina on vain yhtenäistä ääntelyä vailla erillisiä sanoja. Arabia on kurkun selvittelyä.

Siis: Kaunein ranska, rumin ruotsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu