Ajoinko exän myymään itseään??!!

Tapasin exän, jota edelleen rakastan ja joka jatkuvasti pyörii mielessä vaikka erosta alkaa olla vuosi aikaa. Suhteemme oli myrskyisä, lyhyt(2 vuotta) ja intohimoinen. Nainen 10 vuotta nuorempi ja kaunis kuin enkeli. Eron jälkeen naisella oli viikon päästä uusi mies, mutta viestitteli mulle että kaipaa ja nähtiin välillä. Sen uusi suhde kesti muutaman kuukauden ja tuli sitten jälleen kerran uutta yritystä pyytämään. Se oli semmoista epämääräistä, nainen vaati naimisiinmenoa, mutta suhteen aikaisemmista kokemuksista viisastuneena en suostunut siihen. Naisen raha-asiat olivat sotkussa, pienipalkkainen työ ja kova tuhlaamaan. Kaksi lasta edellisestä liitosta, jotka miehellä ja elatusmaksut ym. Meni muutamia viikkoja semmoisessa epämääräisessä tilassa, nähtiin silloin tällöin. Autoin vähän rahallisesti. Sitten ilmoitti, että on taas uusi mies kuvioissa, toivotin onnea. Toivoin, että pystyisin unohtamaan tämän hyvin stressaavan suhteen. Meni pari kuukautta ja nainen otti yhteyttä ja pyysy käymään kanssaan oluella. Mietin pitkään, että kannattaako taas lähteä tähän, mutta heikkouttani suostuin kuitenkin. Noh, siinä sitten kaljalla istuessa, naisen toinen puhelin soi ja vastasi ja puhui hinnoista. Arvasin heti mitä asia koski. Sanoin sitten puhelun jälkeen, että olet sitten alkanut myymään itseäsi. Nainen myönsi näin tehneensä. Sanoi että oli ottanut lopputilin edellisestä työstään, koska palkka oli liian pieni. Nykyinen miesystävä ei pystynyt tukemaan tarpeeksi taloudellisesti. Nyt kuulemma tienasi hyvin, uskon sen koska kaunis ja hyväkroppainen nainen. Tuli aika järkytyksenä silti itselle. Nainen sanoi vaan, että työ kuin työ. Pyytelee vieläkin välillä aina kaljalle, en ole lähtenyt. Haluaisin unohtaa koko farssin. Tuntuu etten tuntenut koko ihmistä koskaan ollenkaan, koska voi tehdä tuollaista.
5307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuskinpa olet ajanut, eiköhän tuo ole oma valinta helpon rahan toivossa, vaikka luulisi siinä olevan sellaiset riskit, että ihminen ei siihen lähde. No, TOiset tarvitsevat useamman miehen, jotta ovat onnellisia Tai toisinpäin.

Toiset rahoittavat tuolla tavoin elämäänsä ja elintasoa, johon he eivät muuten pysty tai päihteiden / huumeiden käyttöä.

Äänestä

Kyllä naisilla on helppoa elämä. Tai ainakin hyvännäköisille. Jos ei työnteko maista, niin eikun hierontabisnekseen vaan. Ihmetyttää joskus mihin on moraali kadonnut. Mutta jokainen tyylillään.

Äänestä

miehet rakastuvat pelinaisiin ,,naiset pelimiehiin

Äänestä

Miten ikävää ettei nainen käytä aivojaan vaan alapäätään ansaitakseen elantonsa. No se on hänen oma valinta.

Parasta ettet sotkeudu häneen enää. Hän on valinnut tiensä, sinä omasi, vain laske menemään.

Äänestä

Loppupeleissä kuintenkin onneton nainen.Sen työn kanssa pitkälle ei pätki.Tavallaan surullista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sekaisinxarasta kirjoitti:

Tapasin exän, jota edelleen rakastan ja joka jatkuvasti pyörii mielessä vaikka erosta alkaa olla vuosi aikaa. Suhteemme oli myrskyisä, lyhyt(2 vuotta) ja intohimoinen. Nainen 10 vuotta nuorempi ja kaunis kuin enkeli. Eron jälkeen naisella oli viikon päästä uusi mies, mutta viestitteli mulle että kaipaa ja nähtiin välillä. Sen uusi suhde kesti muutaman kuukauden ja tuli sitten jälleen kerran uutta yritystä pyytämään. Se oli semmoista epämääräistä, nainen vaati naimisiinmenoa, mutta suhteen aikaisemmista kokemuksista viisastuneena en suostunut siihen. Naisen raha-asiat olivat sotkussa, pienipalkkainen työ ja kova tuhlaamaan. Kaksi lasta edellisestä liitosta, jotka miehellä ja elatusmaksut ym. Meni muutamia viikkoja semmoisessa epämääräisessä tilassa, nähtiin silloin tällöin. Autoin vähän rahallisesti. Sitten ilmoitti, että on taas uusi mies kuvioissa, toivotin onnea. Toivoin, että pystyisin unohtamaan tämän hyvin stressaavan suhteen. Meni pari kuukautta ja nainen otti yhteyttä ja pyysy käymään kanssaan oluella. Mietin pitkään, että kannattaako taas lähteä tähän, mutta heikkouttani suostuin kuitenkin. Noh, siinä sitten kaljalla istuessa, naisen toinen puhelin soi ja vastasi ja puhui hinnoista. Arvasin heti mitä asia koski. Sanoin sitten puhelun jälkeen, että olet sitten alkanut myymään itseäsi. Nainen myönsi näin tehneensä. Sanoi että oli ottanut lopputilin edellisestä työstään, koska palkka oli liian pieni. Nykyinen miesystävä ei pystynyt tukemaan tarpeeksi taloudellisesti. Nyt kuulemma tienasi hyvin, uskon sen koska kaunis ja hyväkroppainen nainen. Tuli aika järkytyksenä silti itselle. Nainen sanoi vaan, että työ kuin työ. Pyytelee vieläkin välillä aina kaljalle, en ole lähtenyt. Haluaisin unohtaa koko farssin. Tuntuu etten tuntenut koko ihmistä koskaan ollenkaan, koska voi tehdä tuollaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu