Onkohan parempi olla tietoinen siitä, että heittää elämänsä hukkaan, vai heittää elämänsä hukkaan sitä tiedostamatta?
Tämmönen
juttu.
13479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä tarkoitetaan Elämän hukkaan-heittämisellä? Eikö kysymys ole siitä, mitä haluaa ja pyrkiä sitten päämäärään.
Kai toinen vaihtoehto on se, että tiedostamatta olisi helpompaa olla.
Haluaminen ja pyrkiminen johonkin onkin jo toinen juttu. Ja vaikein lienee se, ettei tiedä mitä haluaa.
Tuohon tuskin löytyy puolueetonta loogista vastausta, koska filosofian avulla ei voi määritellä sitä, mikä on parempi tai huonompi. Elämää koskevat ratkaisut ovat riippuvaisia elämänkatsomuksesta, ne eivät ole absoluuttista totuutta.
Kristittynä pidän elämää lahjana Jumalalta ja tahallista, tietoista elämän hukkaan heittämistä syntinä. Kaikki on turhaa, kuten Saarnaaja sanoo, mutta elämää pitää silti kunnioittaa saadakseen elää.
Mitä elämässä pitäisi tehdä? Riippuu kai siitä heittääkö elämänsä hukkaan. Aikaa elämässä on vain rajallisesti. Jonkun mielestä saatan tuhlata aikaani turhaan. Kun taas itse typeryksenä pidän hukkaan heitettyä aikaa arvokkaana oppikouluna, jonka aikana viisastuu ja rupeaa ymmärtämään mitä kannattaa tehdä asettamansa päämäärän eteen.
Hukkaan heittää elämänsä, jos tuhlaa aikansa asiohin joista ei tule onnelliseksi. Eli vastaus kannattaa olla tietoine, koska silloin saattaa muutos parempaan olla mahdollinen.
Voitaisiin sanoa, että elämän hukkaan heittäminen tarkoittaa sitä, että tekee tekoja jotka eivät edistä onnellisuus-olon olemassaoloa. Monella ihmisellä tuntuu olevan tapana asettaa tavoitteita ja pyrkiä "parempaan" suuntaan, kuvitellen että tavoitteita noudattamalla syntyisi illuusio hyvästä elämästä. Moni tämänkin palstan yliopisto-opiskelija napsii opintoviikkoja ja asettaa tavoitteita opintojen etenemisen suhteen, kuvittelevansa olevansa onnellisempi valmistuttuaan. Sitten viiden vuoden kuluttua voimme nähdä TV-haastattelussa kun FM/DI tilittää burnoutissaan kadottaneen sisällön koko elämästään ja vaipuneen suureen masennukseen.
Löydä tarkoitus itsellesi, älä ole vain onnellinen yhteiskunnan nautintojen ja paineden orja.
Itse vastaisin tähän, että on parempi olla asiaa tiedostamatta silloin jos asian parantamiseksi ei voi tai kykene mitään tekemään.
Voisin kuvitella moniakin asioita, jotka minut tekisivät onnellisiksi (ehkä), mutta matka tähän ei sitä tee.
Eli onko parempi kärsiä pidemmän aikaa jos sillä saavuttaa lyhytaikaisen onnen, vai onko parempi olla tasaisesti vähän tyytymätön kokoajan?
"Eli onko parempi kärsiä pidemmän aikaa jos sillä saavuttaa lyhytaikaisen onnen, vai onko parempi olla tasaisesti vähän tyytymätön kokoajan?"
Niinpä. Kärsimykseen pyrkiminen on silti merkki siitä että jotain täytyy muuttaa. Tällaisen halun ilmestyminen merkitsee selkeää tyytymättömyyttä nykyhetkeen, eikä tyytymättömänä voi aina olla onnellinen. Vaikka tietyn aikajakson kärsimys ei välttämättä olekaan mukavaa, voi sen lopputuloksena olla erittäin onnellinen lopputila.
Kyse onkin siitä kuinka vahvasti tuntee tämän kärsimyksen johtavan siihen parempaan lopputilaan.
Uskoako parempaan vai ei?
luettuani aikaisemmat tekstit, en voi sanoa että tietäisin enemmän tai vähemmän, mutta silti.
Ihmisen, siis meidän, mieli on rakentunut tulevaan, suunnitelmiin ja päämääriin.
Yhteiskuntamme, siis me kaikki, on rakennettu toimimaan siten että päämäärämme onnistuisi.
Koulusysteemi on että oppisit, saisit paperit ja saisit oikean työsi.
ME ELÄMME TOIVEITTEMME ILLUUSIOSSA.
Tulevaa ei oikeastaan kukaan ole koskaan nähnyt, koska se tuleva karkaa sun alta pois taas uuteen tulevaan.
Pohdiskella elämäänsä on jo hukkaan heittämistä, koska hukkaanhan se kuitenkin menee.
Älä ymmärrä väärin mitä tarkoitan, vaan näe elämä enemmänkin kuin humoristisena seikkailuna, jossa kaikki kysymykset riippumatta siitä, seisotko vai päälaellasiko, eilisestä päänsärystä hukkaan heitetystä elämästä muistuttaa.
Monet ihmiset vasta kuollessaan ymmärtävät hukkaan heitetyn elämänsä todellisuuden. Järkyttävää?
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
"Pohdiskella elämäänsä on jo hukkaan heittämistä, koska hukkaanhan se kuitenkin menee."
Mikäli tietää tarkalleen mitä elämällään haluaa tehdä ja toteuttaa tämän, tuskin kukaan voi väittää että tällöin hänen elämänsä olisi hukkaan heitetty. Ajattele, kuinka historiamme viisaat (Sokrates, Newton, Einstein, jne.) ovat orjallisesti tehneet sitä mille he ovat omistautuneita. Kaikkien näiden suurmiesten huikeat saavutukset ja uhraukset tähtäävät johonkin, kuvitelmaanko vai mihin, "parempaan tulevaan".
Elämä asettaa kysymyksen, ja me vastaamme siihen. Loppujen lopuksi usko on se, joka meidän kohtalomme määrää. Tulevaisuus on aina uskon varassa.
yksi historian viisaista? Luitko lopun kirjoituksestani vai tuliko nuppineula olkikasasta heti silmääsi?
(Puhut paljon uskosta, vastaapa toiseen kysymykseeni Euroopan vanhoillistumisesta, kiinnostavaa, koska ilmiselvästi olet teräväjärkinen).
Einstein kehitti teoriaansa Bernissä,Sweitsissä ja oli patenttitoimistossa töissä. Hänellä oli luova mieli ja oikeissa olosuhteissa myös ystävänsä Besso'n henkisesti avustamana askel askeleelta löysi avaimen puuttuneeseen dilemmaan ajan ja nopeuden suhteesta.
Me normaalit ihmiset olemme omien "suhteellisuusteorioittemme" kanssa naimisissa ja alkuperäinen kysymyshän oli tietoisuudesta ja käsittääkseni sen ymmärtämisestä.
Usko on tietyllä tavalla kaunistava luonteenlaatu mutta oman tilanteensa hyväksyminen on askel syvempään itsenäiseen tietoisuuteen.
Tässä asetelmassa ei elämä aseta kysymystä vaan oma sisäinen minäni. Tulevaisuus on silloin mysteerio.
"Usko on tietyllä tavalla kaunistava luonteenlaatu mutta oman tilanteensa hyväksyminen on askel syvempään itsenäiseen tietoisuuteen."
Ja mikä sinusta on tämä jokaisen oma tilanne?
Voin yhtä hyvin kieltää kaiken säännöllisyyden ja tarkoituksellisuuden, kuin ylistää luonnon kauneutta maasta taivaisiin. Kumpikin vaihtoehto on yhtä oikea ja väärä. Yhtä asiaa en kuitenkaan voi kieltää vaikka kuinka skeptikkona yrittäisin, nimittäin uskon suunnatonta vahvuutta. En yhdistä käyttämääni termiä Jumalaan, vaan tarkoitan sillä yleisluonnollista uskoa.
Erinomaisin tapa muuttaa asioita parempaan suuntaan on uskoa siihen ja toimia tulevaisuuden asettamien edellytyksen mukaisesti. Kaikki teot mitä tulet tämän päämääräsi eteen ovat tarkoituksellisia, ne ovat elinehto päämäärän toteutumiselle. Mutta valitettavasti tällöinkin, päämäärä itse päättää toteutuuko se vai ei.
Se, mitä historiamme suuret viisaat ovat halunneet muuttaa on tapahtunut. Me ihmiset olemme nyt aineellisesti paljon vapaampia kuin ennen, nyt - ja tulevaisuudessa. Tiedon määrä ja laatu kasvaa eksponentiaalisesti. Me saamme tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän vastauksia kysymyksiimme ja moni mahdottomuus tulee toteutumaan.
Skeptikkonakaan en voi tätä kieltää: usko tekee todeksi sen mihin uskotaan. Haluatko sinä nähdä luonnon suunnattoman kauniina vai sulkea silmäsi siltä?
Mikä takaa, että päämäärä - mikä lie, olisi parempi kuin siihen pyrkimättömyys? Mikä takaa onnellisuuden kun päämäärä on saavutettu?
Missä määrin matkan (syyn) ja päämäärän (seuraus)vaikunnaisuuksia voi toisiinsa verrata? Pitää huomioida myös tilanteen pysyvyys.
Esim. jos joku sanoo minulle, että voisin tehdä lapsia (jo iän puolesta heikoilla jäillä), niin mikä saisi minut ottamaan riskin, joiden seurauksista en ole alkuankaan varma?
Melko huono esimerkki, mutta mistään päämääristä ei ole takuuta, ei edes ennaltakokemuksista voi vetää absoluuttisia totuuksia.
Kyse on oikeastaan tiedostamisen tasosta. Molemmissa vaihtoehdoissa tiedostetaan jotakin. Mutta suuntaa antavana tekijänä on tiedostamisten laatu, joiden perusteella henkilö voi kokea ja arvottaa toista "vähemmän ahdistavaksi" - parempi. (Eli tässä jo itse määritin kokemisen jonkinlaiseksi ahdistuneisuuden käsitteen kautta)
ovat elämän hukkaan heittämisen ahdistavuuden laadut? Ne lienevät jotakin aivan muuta kuin ahdistus pelkästä tiedostamisesta "hukkaan heitetty elämä". --> Tässä tulee eteen se, että henkilö, joka kokee elämänsä heitetyn hukkaan, objektivoi elämänsä muiden hukkaan heitettyjen elämien osaksi.
Pelkkä elämä "hukkaan heitettynä elämänä" on alhaisemmalla tiedostamisen tasolla ja saattaisi näin kuormittaa tajuntaa eri ahdistavuuden laaduilla.
Mutta jos kokija esittää tämän kysymyksen, tiedostus hukkaan heitetystä elämästä on yksi ja sama, jolloin vaihtoehdotkin ovat merkityksettömät.
Vastausta siihen , kunpi on parempi, ei voi tietää:
"tiedostaminen hukkaan heitetystä elämästä ja eläminen hukkaan heitettynä elämänä" --> moniulotteiset ahdistavuuden laadut yleistetyn uskomuksen tiedostaminen ja omakohtaistaminen
"eläminen hukkaan heitettynä elämänä" --> moniulotteiset ahdistavuuden laadut alempi tiedostaminen ja omakohtaisuuden ahdistavuuden välttäminen
Ahdistavuuden laadut eivät ole verrattavissa.