Lidlin ostoskori on Kauppalehden teettämässä päivittäistavaroiden hintavertailussa Suomen halvin. Toiseksi edullisin oli S-ryhmän Prisma, jonka tuotekori oli 1,55 euroa Lidliä kalliimpi.
Vertailun selvästi kallein oli Stockmann, jonka kori maksoi peräti 27,69 euroa enemmän kuin Lidlin.
Lidl taas halvin
7
137
Vastaukset
- PrisPrisPrismaan
Laskin, että kun meikäläsellä tulee joka kuukausi maksimibonukset 5% ja maksutapaetu 0,5%, tulee Prisman kori loppupeleissä 1,20€ Lidliä halvemmaksi.
- sfäfä
Kun jättää ruokajuomista nestemäisen pesuaineen pois, niin Prisma jää euron verran halvemmaksi. Plus päälle toki bonarit ja vastaavat. Plus että kaiken saa samalla reissulla.
Näitä vertailuita tehdessä olisi hyvä mainita tuotemerkitkin. Tuulilasinpesunesteen litrahintakin vaihtelee sen mukaan miten paljon siihen on sotkettu vettä. - abcprisma
Taitaa tosiaan olla niin että taloudellisesti ja monipuolisuuden kannalta, parhaaseen lopputulokseen pääsee kun keskittää S-ryhmään ja käy pääasiassa Prismassa (ja tankkaa abc:llä). En oikein käsitä että miksi tuo K-ryhmä on noinkin paljon kalliimpi. johtuuko vain siitä että yrittäjän täytyy vetää omansa välistä? Olisiko tuo yrittäjävetoisuus asiakkaiden hintatietoisuuden myötä jo aikansa elänyt toimintamalli?
- tättärääpippijuu
Miksi ylipäätään pitää verrata Lidliä ja Prismaa. Oikeammin pitäisi verrata lähinnä Lidliä ja S-Markettia tai Salea. Meiltä on matkaa Lidliin 800 metriä, S-Markettiin 1100 metriä ja Prismaan 55 kilometriä. Saa Prisma olla halpa, että sinne menisin.
- kauppakannattaa
Taitaa nuo kauppiaat komeilla tulolistoillakin hieman myymäläpäälliköitä korkeammilla sijoilla. Selittääkö tämä eron hintalapuissa. jostainhan se kauppiaan siivukin on revittävä. sen tiedän että tukkuhinnoissa ei sanottavaa eroa ole.
- eräs_ulkomaalainen
Terveisiä Espanjasta! Sain tänään juuri uudemman Lidl-mainoksen käteen ja siinä oli heidän tekemä vertailu. Siitä nyt ei kannattaa keskustella onko se oikein vai ei. Joka tapauksessa tässä tulokset viivan alla:
Ostsokorin hinta:
Lidl 39,36
Mercadona 47,17 ( yksitysomistuksessa oleva espanjalainen ketju)
Carrefour 49,12 ( ranskalainen globaaliketju)
Huima ero täälläkin. - gaselli53
Saan Lidilistä kaikkea mitä tarvitsen ja paljon halvemmalla kuin muista kaupoista. Vaatteet ovat kauniita, käytännöllisiä ja halpoja. Henkilökunta on aina iloista ja vastaa aina kysyessäni useinkin missä tietty uusi tuote sijaitsee hyllyssä. Varsinkin eläkeläiselle Lidl on tarpeellinen kauppa, koska jatkuvasti lääkkeiden hinnat nousevat ja rahaa ei jää elämiseen paljoakaan, kun on maksanut vuokran ja muut välttämttömät kulut. Toivon, että Lidlin tytöt jaksavat uurastaa asiakasmäärien kasvusta huolimatta. Teitä tarvitaan ja olemme iloisia, ettei kaikesta tarvitse maksaa huippuhintaa. Rikkaat ihmiset voivat käydä muissa kalliissa kaupoissa,jos haluavat, mutta olen huomannut, että myös kalliiden autojen omistajat myös mielellään pöräyttävät Lidin pihaan .Lidlin pihassa taas tavataan ensi vuonna uusin odotuksin ja täynnä hyvää mieltä. Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743487Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1321880Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001629- 791470
- 781451
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531166Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois681029- 631021
- 221007