Elämme planeetan pinnalla joka pyörii avaruudessa, kiertää tähteä ja koko valtava linnunrata kulkee äärettömässä hiljaisuudessa yksinäisenä könttinä muiden yhtä suunnattomien tähtirykelmien kanssa. Joka puolella on pimeää, elotonta, pelkkää aikaa ja etäisyyttä. Paitsi täällä yhden planeetan pinnalla käy hirveä vipinä. Pienet jalat tekevät edestakaista liikettä kun ihmisolennot kulkevat tarpeettomasta paikasta toiseen yhtä tarpeettomaan paikkaan. Uusia olentoja syntyy ja vanhempia kuolee pois.
Joku sanoo että elämällä on tarkoitus, joku sanoo että se on itse keksittävä ja jonkun mielestä pelkkä asian miettiminenkin on plussaa. Mitä ihmeen tarkoitusta voisi vakavalla mielellä edes harkita tällaiseen älyttömyyteen? Koko elämä on sulaa hulluutta. Jos joku keksisi nyt tällaisen maailmankaikkeuden niin jopa scifi-piireissä naureskeltaisiin että kaikkea sitä voikin tulla mieleen.
Ja mitään muuta ei ole ihmisellä kuin järjetön elämä järjettömässä maailmassa. Sitten on vielä työelämä, joka on järjettömän päälle liimattu järjettömyys. Lisäksi vielä sinkkuelämä. Ja kaiken tämän keskellä pitäisi olla "mies joka tietää mitä haluaa".
Elämä on järjetöntä
73
1085
Vastaukset
Minusta ei se sitä ole, meidän pitää olla onnellisia, oppia ja opettaa tietoa edelleen kehittyä.
- palvikaljuinenmies35
Työnsin sormen perseeseeni ja löysin sieltä onnen.
- illanidea
Tarkoitus ja tarkoituksettoumuus on vain ihmisten luomia käsitteitä, kaikki vain ON.
- HeimoTurkkila
Taitaa olla hippien huumeenpolttamien aivojen ajatuksia...everything is perfect forever! Phyrssskiss!
- Ikis..M
No niinpä. Pistää aina silmään facessa ja muualla ihmiset jotka luulee lohduttavansa surevaa toistelemalla papukaijana "Kaikella on tarkoitus" vaikka se on pelkkää bullshittia. jos ajatellaan vaikka muurahaispesää jota joku typerä ihminen katsoo ja sitten polkaisee muutaman murkun littanaksi niin ajatteleekohan ne murkut että sillä tapahtumalla oli tarkoitus vaikka se oikeasti olikin vain jonkun vajakin päähänpisto.
Kuinkahan pitkä historia tuolla "tarkoituksella" on? Voisiko olla olemassa älykäs tai itsensä tiedostava elämänmuoto joka ei kyselisi kaiken tarkoitusta?
- Ikis..M
scrg kirjoitti:
Kuinkahan pitkä historia tuolla "tarkoituksella" on? Voisiko olla olemassa älykäs tai itsensä tiedostava elämänmuoto joka ei kyselisi kaiken tarkoitusta?
Hyvä kysymys. Kai siihen jossain vaiheessa on alettu uskomaan, olisiko niitä maita kun erilaiset uskonnot alkoivat syntymään kun nehän selityksineen tavallaan täyttää tarkoituksen tarvetta. Jotenkin näin maallikona kuitenkin tulee mieleen että taitekohta on jo saavutettu, tarkoitusta oli vielä silloin kun mentiin eteenpäin ja kehityttiin kulttuurissa ja muutenkin mutta nyt kun ollaan taantumassa niin aika vaikea tässä mitään järjellistä tarkoitusta on nähdä.
Ikis..M kirjoitti:

Ketkä näkee taantumista, ketkä ei.
- Ikis..M
ageless_stranger kirjoitti:
Ketkä näkee taantumista, ketkä ei.
No niin, kerro jos sinulla on parempaa tietoa mutta minusta tämä pallo alkaa olla aikalailla kohta tuhottu ihmisten toimesta saasteilla ja ylikansoituksella enkä usko että muutosta tulee juurikaan enää ainakaan parempaan päin, ihmisen älyllinen kehityskin on tainnut jo kääntyä loppuliukuun.

En kiellä sitä, mutta omasta mielestäni teknologia kehittyy koko ajan ja ihmisten tiedot karttuvat kaiken aikaa. Meillä on valtavia uhkia edässä selättävänä, mutta yritän itse olla sen verran optimisti, että pystymme vielä selviytymään niistä jos emme lyö hanskoja tiskiin ja anna vain kaiken olla. Katsoin tuossa juuri dokkarin kvanttitietokoneista, jotka saattavat mullistaa kaiken lähitulevaisuudessa ilmiömäisellä laskentatehollaan. Keinoliha, vetyautot, fuusioreaktorit... Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. Jos emme sössi kaikkea perusteellisesti. Kyllähän tuo maailman poliittinen kehitys on aika huolestuttavaa ollut lähiaikoina.

Tietoa karttuu mutta tuleeko se ihmisten hyödyksi? Vaikka mahdollisuuksia olisin ollaan menossa totalitarismiin ja harvain valtaan jossa yksilö on pelkkä tuotantoväline. Jos katsoo poliitikkoja niin joskus ne kai yritti ainakin toimia kansan parhaaksi, nykyiset ei edes yritä kuin omaksi parhaakseen.
Tuossa on vielä toivoa:
https://www.youtube.com/watch?v=B-m9A8mY-U0'
Tuossa lohduton tulevaisuus:
https://www.youtube.com/watch?v=Ek1ENuEyWHE - Edwardo_pullopersesika
Ikis..M kirjoitti:
Tietoa karttuu mutta tuleeko se ihmisten hyödyksi? Vaikka mahdollisuuksia olisin ollaan menossa totalitarismiin ja harvain valtaan jossa yksilö on pelkkä tuotantoväline. Jos katsoo poliitikkoja niin joskus ne kai yritti ainakin toimia kansan parhaaksi, nykyiset ei edes yritä kuin omaksi parhaakseen.
Tuossa on vielä toivoa:
https://www.youtube.com/watch?v=B-m9A8mY-U0'
Tuossa lohduton tulevaisuus:
https://www.youtube.com/watch?v=Ek1ENuEyWHEVaikka typerät vitunmurikat eivät ymmärräkään hyvän päälle, niin minä rakastan sinua ikimies! Oikeudenmukaisuuden nimissä on toki mainittava ettei nypykällisessäkään sukupuolessa ole paljoa kehuttavaa, mutta kai se on tämä aika ja ympäristö joka meitä turmelee. Ja monet silmät killuen kutsuvat tätä kehitykseksi. Se outoa on.
Hurmos tiedon karttumisesta ja kehityksestä lienee pahin harha mitä maa päällänsä kantaa. Mutta kai se on ymmärrättevää että itselle pitää valehdella jotta kamelin selkä kantaa päivä päivältä raskaammaksi käyvät kantamukset. Toisekseen ihmisillä on kultakalan muisti, joten tieto vain pölyttyy arkistoissa. Lisäksi olemme tehneet u-käännöksen aikaa sitten geneettisessä mielessä, jos hetkeksi asettelemme päihimme kallotohtorin hatun. Miekalla voisikin vaikka sivaltaa lähimpää mulkeroa ja maailma paranisi niin jo paljon.
Onnekkaita ovat he jotka tätä eivät tajua, mutta ei se ketään lopulta ilostuta. Meille hurmoksen maailmapyörästä pudonneille tämä vatukon rytinä ja ähinä vain on aika ikävää seurattavaa ennen loppunäytöstä. Mutta kuten moni on jo ennenkin kokeellisesti todennut, niin päihteillä ja panemella kuitenkin ihan siedettävää ja pilkahduksin jopa ratkiriemukasta.
Muutos lähtee sinkut-palstalta. - Ikis..M
Edwardo_pullopersesika kirjoitti:
Vaikka typerät vitunmurikat eivät ymmärräkään hyvän päälle, niin minä rakastan sinua ikimies! Oikeudenmukaisuuden nimissä on toki mainittava ettei nypykällisessäkään sukupuolessa ole paljoa kehuttavaa, mutta kai se on tämä aika ja ympäristö joka meitä turmelee. Ja monet silmät killuen kutsuvat tätä kehitykseksi. Se outoa on.
Hurmos tiedon karttumisesta ja kehityksestä lienee pahin harha mitä maa päällänsä kantaa. Mutta kai se on ymmärrättevää että itselle pitää valehdella jotta kamelin selkä kantaa päivä päivältä raskaammaksi käyvät kantamukset. Toisekseen ihmisillä on kultakalan muisti, joten tieto vain pölyttyy arkistoissa. Lisäksi olemme tehneet u-käännöksen aikaa sitten geneettisessä mielessä, jos hetkeksi asettelemme päihimme kallotohtorin hatun. Miekalla voisikin vaikka sivaltaa lähimpää mulkeroa ja maailma paranisi niin jo paljon.
Onnekkaita ovat he jotka tätä eivät tajua, mutta ei se ketään lopulta ilostuta. Meille hurmoksen maailmapyörästä pudonneille tämä vatukon rytinä ja ähinä vain on aika ikävää seurattavaa ennen loppunäytöstä. Mutta kuten moni on jo ennenkin kokeellisesti todennut, niin päihteillä ja panemella kuitenkin ihan siedettävää ja pilkahduksin jopa ratkiriemukasta.
Muutos lähtee sinkut-palstalta.Kiitoksia & asiaa kirjoitat. Tuo miekalla sivaltaminen tulee aina vaan ajankohtaisemmaksi kun täällä on jo nyt liikaa populaatiota suvaitsemisen seurauksena eikä ole ollut tervehdyttäviä sotiakaan pitkään aikaan. Tuo klassikkovideo on kyllä hyvä, jokaisen suvakin tulisi katsoa niin ehkä ymmärtäisi, onko armeliaampaa antaa kuolla nälkään sadantuhannen vai miljardin, se määrä vain kasvaa koko ajan eikä sille ole loppua nykykeinoilla:
https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE
Eurooppalainen kulttuuri on tiensä päässä yllättävänkin pian:
https://www.youtube.com/watch?v=6-3X5hIFXYU
Ehkäpä massamuutot onkin luonnon keino tuhota elinkelvoton kulttuuri joka ei kykene suojelemaan itseään. Oikeastaan ainoa keino maapallolle selvitä on että vieraskultuurien lisäämiseen tähtäävän rauhankulttuurin tilalle tulee sotaisampi, semmoinen joka sisäisillä ristiriidoilla ja keskinäisellä sotimisellaan jo pitää väkimäärää aisoissa kun rauhassa elämällä se paisuisi liian paljon liian nopeasti. Sitten kun sotakulttuuri kehittyy riittävästi se sotii sitten kaikkien mahdollisten muidenkin kanssa ja harventaa myös sitten sitä kautta maailman kokonaispopulaatiota.
Se että elämä, universumi ja kaikki on järjetöntä oikeuttaa myös tämän palstan. Tämä on vain osa sitä kaikkea järjettömyyttä.
Pallon pinnalla vipeltävä sinkkuelämä odottaa että olisi joku joka tietäisi haluavansa juuri sen.- Skunkkix
Miehet on perseestä
- SyömälläElää
Ja sitten pitää vielä muistaa että me kaikki elämme luonnosta. Emme rahalla. Raha on nykyaikana ihan kätevä. Mutta rahaa ei voi syödä.
- Skunkkix
Mutta eniten maailmassa rakastan mustaa kullia.
- eva.braun
scrg kirjoitti:
Mitä mustempi sitä rakkaampi. Mustin kulli on rakkain kaikista. Vuh.
Musta tuntuu kummalta.
- atomheart
Mitenniin 'yksinäinen' linnunrata? Kohtsilläänhän sillä on treffit Andromedan galaksin (Vau mitkä kierteet! Katso rohkeat kuvat!) kanssa. Tällanen velho-ATM voi vain haaveilla ja tuntea kosmista yksinäisyyttä; jopa galakseilla on joku... :)
Näin maallikkona arvelisin, että ilman aikaa ja etäisyyttä ei olisi eloakaan. Muutenkin avaruudessa käy sellainen kuhina, että en menis tielle seisomaan. Ties minkä hiukkasten jyräämäksi tai kentän lyttäämäksi siellä joutuu.
Elämä maapallolla on vain huonoa tuuria, mutta kyllä se ajan kanssa korjaantuu. Lopulta ihmisten elämä hupenee omien perustarpeiden tyydyttämiseen, paitsi naisilla, jotka syyllistävät miehiä tuosta ja vaativat täyttä ylöspitoa itselleen.
- kyritysvänä
Voi että olet tylsä. Höpötä seksistä jotain, sillä voit yrittää hieman värittää itseäsi <3
kyritysvänä kirjoitti:
Voi että olet tylsä. Höpötä seksistä jotain, sillä voit yrittää hieman värittää itseäsi <3
Sulta en ole nähnyt mitään kommenttia aikaisemmin. Uusi tyttö palstalla?
- RationalFaith1977
Miksi alkuräjähdys tapahtui? Universumi ei voi luoda itse itseään. Jotain siis ON universumin takana. Luoja? Ainakin ajan ulkopuolinen, ikuinen, älykäs..sopis hyvin. Anyways mielenkiintoista pohdintaa.
https://youtu.be/6CulBuMCLg0
https://youtu.be/EE76nwimuT0- crux
Minua tökkii aika paljon se että jumala on selitys juuri niihin kysymyksiin joihin ei ole mitään muuta vastausta. Kuin varta vasten huolella muotoiltu pala joka täyttää tietyn ammottavan ja ahdistavan aukon. Vaikea nähdä sitä muuten kuin että pala on muotoiltu jälkikäteen juuri sopivaksi että sen avulla jotenkin pystyy elämään.
Katsoin mutta en oikeastaan ymmärtänyt niiden luonnonvakioiden tuunaamisen ideaa. Tottakai niiden lukuarvoesitystä voi kasvattaa minimaalisen vähän mutta ei kai se tarkoita että itse ilmiötä voisi. Vähän kuin ihmeteltäisiin miksi vetyatomissa on juuri tasan yksi elektroni eikä vaikka 1,00003.
- Maapalli
Onko tämä jumalan teatteri vai ei edes sitä ?.
- Mies33vee
:)
Teininä irtaannuin siitä kaikesta ja poistin kysymykset, oletukset ja normit.
Tänäkin vuonna olen matkustanut Kuuhun muutamia kertoja ja vain katsellut elämää maailmassamme.
Eilen piti tulla tämän uuden naisen käymään, hengailtu hieman tässä rauhallisesti. No tuli este hänelle. Tänään sitten, no tuli taas este.
Nyt vain tuntuu että kuolleita perhosia vatsassa. Hyvin pettynyt olo. Voisin katatoniaan vaipua ja katsoa tyhjyyteen.
Juon jo kolmatta lasia viiniä, viskikin odottaa halaajana. Musiikki peittona - täällä alla minun on lupa tuntea - iloita - nauraa - itkeä taas kerran näitä samoja asioita.
Ei tunnu niin pahalta, mutta loukkaa jollain tavalla.
Uuteen nousuun ja sama uudestaan - jonkun toisen muukalaisen kanssa sitten. :)
:,( - kiltti-ja-kunnollinen
Järjetöntä on että naiset ei halua kilttejä ja kunnollisia miehiä vaan väkivaltaisia jännämiehiä jotka hakkaa, murhaa ja tappaa naisia.
- Tekniikkasukeltaja
Mjoo
Järjellisyys perustuu yksin kollektiiviseen hyötynäkökulmaan, tämän vuoksi elämän esittäminen järjettömässä valossa on ongelmallista. Korvikkeeksi on tarjottu lyhytnäköisiä ideoita, kuten turismia ja erittäin pitkälle meneviä kyhäelmiä, kuten uskontoja.
Mutta se miksi tällaista universaalia systeemiä väittää järjettömäksi, on jo toinen juttu.
(Naurua)- Tekniikkasukeltaja
Ensinnäkään koko systeemiä ei ole ilman sen havaitsijaa. Tämä on fakta. Jotta universumi voisi olla olemassa, sen on tuotettava itsensä havaitsija.
Minusta se kuulostaa jo tässä vaiheessa varsin hienolta kellokoneistolta.
(Hihitystä) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

(Hihitystä)En ota nyt kantaa havaitsijaan tai sen mahdollisuuksiin havaittavan suhteen, vaan pidättäydyn yksinkertaisessa havaitsija/havaittava suhteessa. Tämä siksi, että minulle riittää oksaltaan yötaivasta katsova kapusiiniapina. Ihmiskuntaa en siihen tarvitse, että universumi tulisi toteen.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
En ota nyt kantaa havaitsijaan tai sen mahdollisuuksiin havaittavan suhteen, vaan pidättäydyn yksinkertaisessa havaitsija/havaittava suhteessa. Tämä siksi, että minulle riittää oksaltaan yötaivasta katsova kapusiiniapina. Ihmiskuntaa en siihen tarvitse, että universumi tulisi toteen.
(Reps)Eli järjellisyyden mittakaava on hieman totutusta poikkeava. Toisella kädellä voisin pyyhkäistä surutta koko lajin maankamaralta, ja toisella kädellä nostaa heidät tähtiin.
Siinäpä sitä on ongelmaa kerrakseen.
(Hihitystä) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Eli järjellisyyden mittakaava on hieman totutusta poikkeava. Toisella kädellä voisin pyyhkäistä surutta koko lajin maankamaralta, ja toisella kädellä nostaa heidät tähtiin.
Siinäpä sitä on ongelmaa kerrakseen.
(Hihitystä)Itselleni on suuren mittakaavan järjellisyys helpompi käsittää kuin lyhyen. Törmään tähän ongelmaan niin usein, että minua lähes häiritsee se. Siinä on jotain niin yksiselitteistä ja selvää, että se on kuin finkku naamalla joka ainut elämän aamu.
Kutsun sitä toistuvuudeksi. Arki on hiljalleen rapistuva kuvalehti, joka hajoaa omaan tarkoitukseensa, eli selaamiseen.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Itselleni on suuren mittakaavan järjellisyys helpompi käsittää kuin lyhyen. Törmään tähän ongelmaan niin usein, että minua lähes häiritsee se. Siinä on jotain niin yksiselitteistä ja selvää, että se on kuin finkku naamalla joka ainut elämän aamu.
Kutsun sitä toistuvuudeksi. Arki on hiljalleen rapistuva kuvalehti, joka hajoaa omaan tarkoitukseensa, eli selaamiseen.
(Reps)Tästä näkökulmasta käsin voi taas ymmärtää allekirjoittaneen koko persoonallisuuden pylonien perustukset maailmankaikkeuden syvyyksissä. Siltä nousevat jättimäiset pilarit kalmarien ja pimeyden maailmasta ilta-aurinkoon kannattelemaan pientä hopeavadillista viinirypäleitä.
Minusta ihan mielekästä.
(Naurua) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Tästä näkökulmasta käsin voi taas ymmärtää allekirjoittaneen koko persoonallisuuden pylonien perustukset maailmankaikkeuden syvyyksissä. Siltä nousevat jättimäiset pilarit kalmarien ja pimeyden maailmasta ilta-aurinkoon kannattelemaan pientä hopeavadillista viinirypäleitä.
Minusta ihan mielekästä.
(Naurua)Eli oli olemassaolo sitten millaista tahansa, niin sen eteen on tehty käsittämättömän suuri työ.
Olemassaolo on yksinkertaisesti tulos. Se on onnistuminen miljardien vuosien kamppailussa olemattomuutta vastaan.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Eli oli olemassaolo sitten millaista tahansa, niin sen eteen on tehty käsittämättömän suuri työ.
Olemassaolo on yksinkertaisesti tulos. Se on onnistuminen miljardien vuosien kamppailussa olemattomuutta vastaan.
(Reps)Ja jos oikein runolliseksi heittäydytään niin voidaan sanoa, että universumi haluaa nähdä itsensä.
Se on riippuvainen meistä.
(Hihitystä)
"Sitten on vielä työelämä, joka on järjettömän päälle liimattu järjettömyys."
Keksit uuden hyvän syy olla käymättä töissä.- HeimoTurkkila
Miltä maapallolla näytti 100 miljardia valovuotta sitten?
Ajatelkaa valon pitää kulkea 100 miljardia vuotta! Onko lievästi kaukana, huhuhuuhuhuhuuuuu! Hitto on tosiaaan kaukana huhuhuuhuuuuu!- HeimoTurkkila
Siinä mittakaavassa koko 1900 luku on kuin kärpäsen ulostetta vastaava mikrosekunti! Huhuhuuuuu lievästi kuumottavaa!
- Fizzyria
Jos katselee maapalloa kauempaa niin siellä on valtavasti aivoja joissa lukee pillu kulli pillu kulli...
- dtfgyhuij
Kyllä teidät nykyajan nuoret ja keski-ikäiset pitäs laittaa vaikka pakkotöihin, jottei oo aikaa tuollasia päivät pitkät pohdiskella.
Huomaan itsekin tekeväni samaa nyt lomautettuna, mullakin hajoo pää.- Tekniikkasukeltaja
Minä ainakin olen tottunut kirjoittamaan lennosta, joten en tarvitse minkäänlaistä pähkäilyä pääni menoksi. Lisäksi kaikki sanomani perustuu löyhästi moderniin fysiikkaan.
Lisäksi herään aina näihin aikoihin valmistautuakseni työpäivään.
(Naurua) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Minä ainakin olen tottunut kirjoittamaan lennosta, joten en tarvitse minkäänlaistä pähkäilyä pääni menoksi. Lisäksi kaikki sanomani perustuu löyhästi moderniin fysiikkaan.
Lisäksi herään aina näihin aikoihin valmistautuakseni työpäivään.
(Naurua)Järjen ja järjettömyyden mittakaavalla seulottuna palsta ilmiönä asettuu harmaalle vyöhykkeelle jaettavissa olevan tiedon ja spekulatiivisen mielipideinformaation väliin.
Oikeastaan tällaisia keskustelupaikkoja ei ole muita.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Järjen ja järjettömyyden mittakaavalla seulottuna palsta ilmiönä asettuu harmaalle vyöhykkeelle jaettavissa olevan tiedon ja spekulatiivisen mielipideinformaation väliin.
Oikeastaan tällaisia keskustelupaikkoja ei ole muita.
(Reps)Etenkin siksi, että kukaan ei viitsi edes keskustella mistään, koska keskustelun historia on suvantovaiheessa.
(Hihitystä) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Etenkin siksi, että kukaan ei viitsi edes keskustella mistään, koska keskustelun historia on suvantovaiheessa.
(Hihitystä)Eli täällä leijuu kasa aksioomia, jotka yhdessä ovat ihmiskunnan henkinen perusta.
Ne vain ovat, ja ihmiskunta pallottelee niillä kyllästyneenä peliin, jota ei voi lopettaa.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Eli täällä leijuu kasa aksioomia, jotka yhdessä ovat ihmiskunnan henkinen perusta.
Ne vain ovat, ja ihmiskunta pallottelee niillä kyllästyneenä peliin, jota ei voi lopettaa.
(Reps)Tilanteen voisi nähdä hieman synkkänä, mutta jos ei päivän aikana törmää kovin moneen assholeen, niin saattaa olla että elämän kauneus voittaa sen järjelliset kipukohdat.
Olipa kauniisti sanottu.
(Naurua) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Tilanteen voisi nähdä hieman synkkänä, mutta jos ei päivän aikana törmää kovin moneen assholeen, niin saattaa olla että elämän kauneus voittaa sen järjelliset kipukohdat.
Olipa kauniisti sanottu.
(Naurua)Itse en tule kovinkaan usein sotkeneeksi älyllisyyttä elämään. Elämää katsellessa tai sen ilmiöitä tarkastellessa ei tule ensimmäiseksi mieleen älylliset seikat, vaan muotokysymykset ja värikylläisyys.
(Hihitystä) Pohdiskelu itsessään ei ole koskaan pahitteeksi. Voisin jopa suositella, joskus pysähtymistä ihan vaan pohtimaan. Vähemmän tulee tehtyä turhia liikkeitä, kun ensin vähän pohtii. :)
- Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Itse en tule kovinkaan usein sotkeneeksi älyllisyyttä elämään. Elämää katsellessa tai sen ilmiöitä tarkastellessa ei tule ensimmäiseksi mieleen älylliset seikat, vaan muotokysymykset ja värikylläisyys.
(Hihitystä)Se että onko elämän vääjäämättömät prosessit "älyllisiä" on jo toinen juttu. Tämän detaljin valossa aloitus on turha. Mielekkyyden spektri on hyvin laaja ja näennäisesti sidottu olevaan. Eli ilman olevaa ei ole mitään.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Se että onko elämän vääjäämättömät prosessit "älyllisiä" on jo toinen juttu. Tämän detaljin valossa aloitus on turha. Mielekkyyden spektri on hyvin laaja ja näennäisesti sidottu olevaan. Eli ilman olevaa ei ole mitään.
(Reps)Otan varsin yksinkertaisen esimerkin.
Jos tälle palstaa ei lukisi kukaan, niin kuinka voitaisiin väittää sen olevan olemassa?
(Naurua) Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Se että onko elämän vääjäämättömät prosessit "älyllisiä" on jo toinen juttu. Tämän detaljin valossa aloitus on turha. Mielekkyyden spektri on hyvin laaja ja näennäisesti sidottu olevaan. Eli ilman olevaa ei ole mitään.
(Reps)Tietoisuus itsestä tuo kai auttamatta halun olla älykäs, vaikka ihan hyvin voimme olla tässä toteuttamassa jotain vääjäämätöntä algoritmia.
- Tekniikkasukeltaja
scrg kirjoitti:
Tietoisuus itsestä tuo kai auttamatta halun olla älykäs, vaikka ihan hyvin voimme olla tässä toteuttamassa jotain vääjäämätöntä algoritmia.
Elämän synty
Elämän väistämättömyys johtaa näennäiseen älyllisyyteen tietoisuuden marginaalissa.
(Hihitystä)
Niinhän se on, sen takia siihen pitäisi itse kunkin koittaa saada joku järkevyys ja mielekkyys. Jotta sen järjettömyyden läpi jaksaa käydä.
- normimies41
On typerää jos ihmisiä lähetetään marssiin. Sinne ne kuolevat eikä koskaan pääse takas. Mitä siellä marssissa muka on kiinnoistavaa. Sinne ei voi rakentaa mitään asuntoja ainakaan sataan vuoteen. Teknologia ei ole sillä tasolla että ihminen pärjää kauan aikaa marssissa.
- Numismaatikkko
Totta! Hullua, jos Marssiin alettaisiin tehdä retkikuntaa! Ei se siellä kestäisi kauaa! Ei nykyteknologia ole alkuunkaan sillä tasolla että se olisi mahdollista!
- Virsut
Ikävää, että filosofinen pohdiskelu on monelle tämän palstan osallistujalle liikaa. Taitavat tarpeet ja toiveet olla lähellä nenän tai muun ulokkeen etäisyyttä. Silti varoittaisin liiasta galaktisesta pohdiskelusta. Kun muutaman valovuoden päähän päässyt ajatus yrittää tähytä, mitä avaruuden reunan takana on, saattaakin käydä niin, että ajatus ei osaa takaisin. Olkaa varovaisia. Koska lähipubin kulmaltakin voi eksyä kohtalokkaasti.
- Tekniikkasukeltaja
Avaruudella ei ole reunaa. Ajattelemasi rajapinta on valonnopeus universumin äärilaidalla. Kaikki tämän kuvitteellisen muodon sisäpuolella oleva on kuvittelemasi muoto.
Tämä hieman vaikea asia käsittää, mutta yritä.
(Naurua) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Avaruudella ei ole reunaa. Ajattelemasi rajapinta on valonnopeus universumin äärilaidalla. Kaikki tämän kuvitteellisen muodon sisäpuolella oleva on kuvittelemasi muoto.
Tämä hieman vaikea asia käsittää, mutta yritä.
(Naurua)Eli syntyessään tila synnyttää moniulotteisen todellisuuden. Ennen tätä tilaa ei ole.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Eli syntyessään tila synnyttää moniulotteisen todellisuuden. Ennen tätä tilaa ei ole.
(Reps)Eli ei ulottuvuuksia.
(Hihitystä) Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Avaruudella ei ole reunaa. Ajattelemasi rajapinta on valonnopeus universumin äärilaidalla. Kaikki tämän kuvitteellisen muodon sisäpuolella oleva on kuvittelemasi muoto.
Tämä hieman vaikea asia käsittää, mutta yritä.
(Naurua)Olisikin kauhean epätasa-arvoista, jos jonkun pitäisi asua universumin laidalla ja toiset saisivat olla keskellä. Paljon kivempaa, että kaikki saavat olla keskellä omaa avaruuttaan.
- Tekniikkasukeltaja
scrg kirjoitti:
Olisikin kauhean epätasa-arvoista, jos jonkun pitäisi asua universumin laidalla ja toiset saisivat olla keskellä. Paljon kivempaa, että kaikki saavat olla keskellä omaa avaruuttaan.
Tämä pitää paikkansa. Kaikki mikä on on juuri siinä kohtaa mistä kaikki alkoi.
Tämä minua ei niin kiinnosta, mutta se minua kiinnostaa mikä tilan muodostaa, sillä sen tekijät ovat vastaus kysymykseen tilan mysteeristä.
(Reps) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Tämä pitää paikkansa. Kaikki mikä on on juuri siinä kohtaa mistä kaikki alkoi.
Tämä minua ei niin kiinnosta, mutta se minua kiinnostaa mikä tilan muodostaa, sillä sen tekijät ovat vastaus kysymykseen tilan mysteeristä.
(Reps)Se mitä on eniten, ei näy missään eikä sitä voi millään tavoittaa.
Olemattomuus, joka on läsnä tässä ja nyt.
(Hihitystä) - Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Se mitä on eniten, ei näy missään eikä sitä voi millään tavoittaa.
Olemattomuus, joka on läsnä tässä ja nyt.
(Hihitystä)Yritän myös syödä samalla kun kirjoitan.
(Naurua) Onko paljon pyydetty JOS malttaisit olla vastaamatta omiin kirjoituksiisi, on ymmärrettävää, että joku aihe tuottaa jokaisessa innostuksensa. Viestiketjun lukeminen on tuskaa kun se ylittää 50 kirjoitusta, viestissä missä on 9 riviä ja vain yhdellä se asia, missä henkilö ilmoittaa..."Yritän myös syödä samalla kun kirjoitan." Ja kertoo vielä nauravansa jokaisessa viestissä???
Otan palautetta mielelläni omasta käyttäytymisestä.- Tekniikkasukeltaja
Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Yritän myös syödä samalla kun kirjoitan.
(Naurua)Pimeän materian matriarkka, Luolamadonna pyyhki suupielensä ja jätti puhtaaksinuollun lautasensa leijumaan ilmaan - vain siksi, että se oli mahdollista.
(Hihitystä) Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Pimeän materian matriarkka, Luolamadonna pyyhki suupielensä ja jätti puhtaaksinuollun lautasensa leijumaan ilmaan - vain siksi, että se oli mahdollista.
(Hihitystä)Sä kun tykkäsit Joanna Lumleystä.
https://www.youtube.com/watch?v=5mLp1u-q6GA&t=2m55s
Voisit joskus selittää mistä tuossa sarjassa on kysymys.- Tekniikkasukeltaja
scrg kirjoitti:
Sä kun tykkäsit Joanna Lumleystä.
https://www.youtube.com/watch?v=5mLp1u-q6GA&t=2m55s
Voisit joskus selittää mistä tuossa sarjassa on kysymys.En oikein saanut kiinni mistään. Ehkä tämä oli jokin psykedeeliversio ennen Joannan Afrikanmatkaa. Sitä, jonka hän (ladylike) valui pitkin Niiliä.
(Naurua) Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
En oikein saanut kiinni mistään. Ehkä tämä oli jokin psykedeeliversio ennen Joannan Afrikanmatkaa. Sitä, jonka hän (ladylike) valui pitkin Niiliä.
(Naurua)Halvalta se ainakin näyttää.
Tuo on kuulemma ollut pelottavinta mitä Suomen televisiosta on tullut 80-luvun alkupuolella.- Tekniikkasukeltaja
scrg kirjoitti:
Halvalta se ainakin näyttää.
Tuo on kuulemma ollut pelottavinta mitä Suomen televisiosta on tullut 80-luvun alkupuolella.Mjaa
Pelottavinta tuossa oli ladyn kampaus. Olen niin tottunut nutturaan ja vittuiluun, snobismiin.
(Reps)
Elämä on luonnonilmiö, jolla ei ole tarkoitusta eli tavoitetta. On vaikeaa arvioida elämistä maan ja avaruuden välillä, koska konkreettinen kokemus avaruudessa elämisestä puuttuu. Ongelman voi myös muodostaa se, että on tavanomaista arvioida omat älylliset ominaisuutensa väärin. Tästä seuraa, että myös muiden ihmisten kykyjen, älyllisten ajatusten tuottaminen ja arviointi tuottaa monille vaikeuksia. Esim. miehelle tähtitiede on tähtitiedettä ja naiselle tämä voi tarkoittaa tatuointia nilkkaan tai tekoripsiä.......jne. Jos sanot naiselle, että ensiviikolla maahan törmää asteroidi, niin nainen harmittelee sitä, että ei tullut hankituksi niitä silikonirintoja. Ja yrittää vielä aikaistaa leikkausta jos on jossain leikkausjonossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3367412Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss774769- 2083225
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243117- 762016
- 1531896
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2201841Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1661597Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201558- 891478