Näetkö ev. lut. kirkossa mitään arvosteltavaa, vai oletko työnantajaasi uskollisesti myötäilevä vielä eläkepäivinäkin? En esitä tätä kysymystä vikoillakseni. Olen vain utelias.
Kysymys Dogmatikokselle
9
50
Vastaukset
- näin.on.käynyt
Mahdollinen vastaus kysymykseesi edellyttää asiallista vastausta, mihin luterilaisella foorumilla ei enää kyetä.
Pääasiassa diggaan evlutkirkkoa, mutta muutamat asiat palauttaisin entiselleen.
60-luvulta lähtien on psykologismi saanut suuren merkityksen kirkossa. Psykologiset teoriat ovat heikommin perusteltuja kuin luonnontieteelliset. Ennen kiinnitettiin huomiota enemmän ihmisen kelvottomaan perusluontoon, joka nykyisen tietämyksen mukaan on pääasiassa geenialleelien määrämää. Psykologistiset teoriat taas yrittävät rakentaa kokonaiskuvaa tilapäisten, siis kulttuurin vaikuttamien ilmiöiden kautta ja menevät siinä metsään, ts. korostavat väärin ympäristövaikutusten mahtia.
Vain geenimuunnelmat periytyvät. Kulttuuri voidaan ohjelmoida plastisille aivoille milloin minkinlaisena, eikä se periydy. Tieteen kuva geenimuunnelmien ja sopeutumisen kautta tapahtuvasta evoluutiosta on konvergenssissa perisyntiopin kanssa.
Jos olisin voinut vaikuttaa, olisin hylännyt virsikirjauudistuksen 1986, jossa sekä runoiltiin uudelleen virsiä että "palautettiin sävelkulkuja alkuperäiseen keskieurooppalaiseen muotoon". Nämä sävelkulut vaikka olivatkin kansantoisintoina muuttuneet matkalla, eivät olleet koskaan olleet suomalaisille tuttuja.
Olisin siis poistanut virret, joita ei käytetä, mutta säilytettävät olisin säilyttänyt entisessä muodossaan. Poistettujen tilalle olisi saanut ottaa mitä tahansa virsiä, jolloin käytäntö olisi osoittanut, mikä on seuraavassa uudistuksessa säilytettävää, mikä prujua.
Vakiintuneen jumalanpalveluskaavan olisin muuttumattomana säilyttänyt sävelistöineen. Uusia kokeilujumalanpalveluksia olisi voinut käyttää, mutta entistä ei olisi saanut hävittää. Uudistukset aiheuttivat juuri sen, mitä niiden vastustajat arvelivatkin, että vakiintunut kirkkokansa on tuntenut itsensä vieraaksi, oudoksi ja taitamattomaksi.
Ei tapahtunut sitä, mitä uudistusintoilijat etukäteen julistivat, että "jumalanpalvelus on kirkon juhla, johon entistä useammat osallistuisivat". Silkkaa haaveilua. Uskoivatkohan itsekään vai ajoivatko virvatulia saadakseen oman puumerkkinsä.
Kirkon tunnustusta muuttamatta olisi Lutherin nimi ehdottomasti poistettava kirkon nimestä. Oikein muoto olisi Kirkko Suomessa, mutta koska se on oppineitten mukaan suomenkielen vastainen, pitäisi ottaa nimeksi Suomen kirkko.
Kirkon oppiin ei tule koskaan kajota. Se pysyy muuttumattomana aina siihen asti, kuin Herramme palaa ja perustaa uuden maan ja uuden taivaan. Kirkko julistaa ja on aina julistanut, että Jeesuksen kalliissa nimessä ja pyhässä sovintoveressä saa kaikki syntinsä anteeksi, ja että kuolleista nousseitten esikoisena Jeesus on avannut tien elämään ja ylösnousemukseen.- kysyjä_
Kiitos hyvästä vastauksestasi!
" dogmatikos 2.11.2016 22:04
Tieteen kuva geenimuunnelmien ja sopeutumisen kautta tapahtuvasta evoluutiosta on konvergenssissa perisyntiopin kanssa."
Tämä ei pidä paikkaansa. Koska tieteeseen ei kuulu ollenkaan hihhuliodotukset kuten synti.- taastätäsamaa
Et saanut kiitosta huomiostasi dogmatikokselta....
- JaksamistaEdelleen
Lämmin kiitos dogmatikos. Sinun tekstejäsi lukee suurella ilolla. Rauhan tuot aina mieleeni.
- kui2
dogmatikos kirjoitti:
Kiitos kiittämästä ja toivotuksesta.
Peukku sulle (en voi peukuttaa muuten koska olen rekkaamaton).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713095
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181250
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232