Minusta ei oo ees kovin suuri ikäero, onhan siinä sitä jonkin verran, mutta normaalia vielä, hyvin toimii ainakin meillä ja mun mielestä suuria ikäeroja on yli 20v ikäerot ja ne on suhteita mihin en kyllä kovin helposti lähtis, koska vanhempi osapuoli vois hyvinkin olla nuoremman osapuolen äiti tai isä.
Oon syntyny 1995 ja rakas mieheni 1983. Yhdessä ollaan oltu 4 vuotta ja sitä ennen jo muutaman vuoden kavereita. Naimisiin mentiin 31.5.2016. Tällä hetkellä vauvan yritys menossa, kyseessä molempien esikoinen. Jos kaikki menee suunitellusti niin musta tulee äiti 22-vuotiaana ja miehestä isä 34-vuotiaana. <3
Suhteemme alussa ollaan saatu noottia siitä kun olin vasta 17-vuotias ja mieheni 29-vuotias, saatiin kyllä sitä aikaisemminkin kaveruudesta useammasta syystä, mutta silti ollaan yhdessä pysytty ja se mun mielestä kertoo vaan siitä että tosi rakkaus kestää!
Ollaan luonteiltamme tosi samanlaisia ja se kai parisuhteessa eniten yhdistävin tekijä on rakkauden lisäksi, puhutaan aina siitä sielunkumppanin löytymisen tärkeydestä.. Ei mikään suhde kestä jos ollaan luonteilta liian erilaisia, tulee vaan riitoja ja enää en tällä iällä jaksa lähteä suhteisiin jotka on vähän sinne päin, haluun jotain vakavaa ja asettua aloilleni.
Enkä 17-vuotiaana ollut enää kovin lapsellinenkaan, muuten mies ei varmaan ois jaksanu katella mua. Opiskelin oppisopimuksella, asuin omillani, kannoin vastuun itestäni ja elämästäni. Joten kyllä nuorenakin voi hyvin aloittaa toimivan suhteen itseään selvästi vanhemman ihmisen kanssa, vaikka moni niistä menee varmasti myös persiilleen, en kiellä sitä...
Meitä yhdistää myös samanlaiset taustat. Molemmat ollaan koettu todella rankkoja asioita. Mieheni on entinen narkomaani ja rikollinen, mulla puolestaan huostaanotto tausta, kiusaamista, äidin hylkäämäksi jouduin lapsena. Miehen äiti oli alkoholisti, mun isä oli alkoholisti, mieheni ei oo biologisen isänsä kanssa ollu tekemisissä... Taustojemme takia ymmärretään myös toisiamme ja ollaan pystytty tukemaan toisiamme. Mieheni ei oo koskaan myöskään mulle mitään pahaa tehnyt, päinvastoin suojellut, vaikka on tuo päihderiippuvuus ja rötöstausta... mutta jokaisella meillä on ongelmamme ja kaikki teemme virheitä, eri asia osaako mennä elämässä eteenpäin ja anteeks antaa, se on aika olennainen taito elämässä, näin ajattelen...
Kun se aika koittaa että kullastani tulee vanha ja hän jää eläkkeelle tai jos sairastuu vakavasti, aion silti pysyä hänen vierellä, hoitaa ja huolehtia, se on päivänselvä asia jos aidosti rakastaa toista ja nuo on myös niitä tekoja millä osoitetaan rakkautta toista kohtaan.
Ihmiset puhuu siitäkin hirmu rumasti että aattele sitten kun sä joudut vanhaa ukkoo hoitamaan... kaikki erilaisuus on yleensä syntiä.....
Mun mies on myös todella komea. Pitkä, hoikka, tummat paksut hiukset, tatuoitu, persoonallisia vaatteita ja sormuksia. Ei oo senkään suhteen valittamista. :)
Tälläinen on meidän tarina.
Oon syntyny 1995 ja rakas mieheni 1983. Yhdessä ollaan oltu 4 vuotta ja sitä ennen jo muutaman vuoden kavereita. Naimisiin mentiin 31.5.2016. Tällä hetkellä vauvan yritys menossa, kyseessä molempien esikoinen. Jos kaikki menee suunitellusti niin musta tulee äiti 22-vuotiaana ja miehestä isä 34-vuotiaana. <3
Suhteemme alussa ollaan saatu noottia siitä kun olin vasta 17-vuotias ja mieheni 29-vuotias, saatiin kyllä sitä aikaisemminkin kaveruudesta useammasta syystä, mutta silti ollaan yhdessä pysytty ja se mun mielestä kertoo vaan siitä että tosi rakkaus kestää!
Ollaan luonteiltamme tosi samanlaisia ja se kai parisuhteessa eniten yhdistävin tekijä on rakkauden lisäksi, puhutaan aina siitä sielunkumppanin löytymisen tärkeydestä.. Ei mikään suhde kestä jos ollaan luonteilta liian erilaisia, tulee vaan riitoja ja enää en tällä iällä jaksa lähteä suhteisiin jotka on vähän sinne päin, haluun jotain vakavaa ja asettua aloilleni.
Enkä 17-vuotiaana ollut enää kovin lapsellinenkaan, muuten mies ei varmaan ois jaksanu katella mua. Opiskelin oppisopimuksella, asuin omillani, kannoin vastuun itestäni ja elämästäni. Joten kyllä nuorenakin voi hyvin aloittaa toimivan suhteen itseään selvästi vanhemman ihmisen kanssa, vaikka moni niistä menee varmasti myös persiilleen, en kiellä sitä...
Meitä yhdistää myös samanlaiset taustat. Molemmat ollaan koettu todella rankkoja asioita. Mieheni on entinen narkomaani ja rikollinen, mulla puolestaan huostaanotto tausta, kiusaamista, äidin hylkäämäksi jouduin lapsena. Miehen äiti oli alkoholisti, mun isä oli alkoholisti, mieheni ei oo biologisen isänsä kanssa ollu tekemisissä... Taustojemme takia ymmärretään myös toisiamme ja ollaan pystytty tukemaan toisiamme. Mieheni ei oo koskaan myöskään mulle mitään pahaa tehnyt, päinvastoin suojellut, vaikka on tuo päihderiippuvuus ja rötöstausta... mutta jokaisella meillä on ongelmamme ja kaikki teemme virheitä, eri asia osaako mennä elämässä eteenpäin ja anteeks antaa, se on aika olennainen taito elämässä, näin ajattelen...
Kun se aika koittaa että kullastani tulee vanha ja hän jää eläkkeelle tai jos sairastuu vakavasti, aion silti pysyä hänen vierellä, hoitaa ja huolehtia, se on päivänselvä asia jos aidosti rakastaa toista ja nuo on myös niitä tekoja millä osoitetaan rakkautta toista kohtaan.
Ihmiset puhuu siitäkin hirmu rumasti että aattele sitten kun sä joudut vanhaa ukkoo hoitamaan... kaikki erilaisuus on yleensä syntiä.....
Mun mies on myös todella komea. Pitkä, hoikka, tummat paksut hiukset, tatuoitu, persoonallisia vaatteita ja sormuksia. Ei oo senkään suhteen valittamista. :)
Tälläinen on meidän tarina.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En tekisi lapsia miehelle joka ei tajua edes pääse eroon huumeista. Lapsen tulo ajaa heti siihen tai riita
Se on nähty kaljan hotkiat tekee tarkoituksella väärin ja menee kaljaa juomaan kun räpätetään.
Meistä naista tulisi hyviä räppääjiä.😂
Siis meistä naisista tulisi hyviä räppääjiä.
No miksi sinun pitää hyväksyntää täältä hakea?
Ikäerossa ei ole mitään pahaa tai outoa, mutta epäilen ,että sinulle voi vielä joskus tulla tunne, että joku vaihe elämässä jäi elämättä.
Toisaalta teidän taustanne ovat niin erilaiset, kuin omani, että en tiedä.
Samaa mieltä, hieman erikoista tulla hakemaan parisuhdevalintoihinsa hyväksyntää sinkkupalstalta..?
Enkä mä edes oikein ymmärrä miksi mulla pitäisi olla joku mielipide tuntemattomien ihmisten yksityisasioista. Eiköhän se ole Ap:n ja hänen miehensä elämä ja heidän päätöksensä.
Suosittelen vahvasti, että et kirjoittele tähän paskalaariin noin henkilökohtaisia asioita, jos tarina nyt oli tosi. Ymmärrät kai pointin.
Ihan normaalia. Naisten kohdalla nuorempi on aina parempi.
Oletko provo vai mitä vittua teet sinkkujen omalla palstalla?
Ja mitä enemmän ikäeroa, sen enemmän vanhempi katsoo läpi sormien nuoremman kumppanin touhuja. Eli miehesi sietää sinua enemmän kuin hän sietäisi sinua jos olisit 34v. Hän tuskin olisi edes kanssasi jos olisit 34v.
Pitää kutinsa, yli 30v naiselta ei enää siedetä oikuttelua, kuten nuorelta ja kauniilta. Kamunainen oli nuorena ja kauniina erittäin oikukas ja hankala, mutta nyt 30 ikäisenä on ollut pakko muuttaa luonnettaan huomattavasti helpommaksi jos meinaa edes joskus saada edes seksiä mieheltä, myöskään kumppanin ulkonäön suhteen ei ole enää varaa pitää mitään kriteereitä.
Minullahan on vielä enemmän ikäeroa kuin ton verran kun olen käyttänyt aina kaavaa oma ikä / 2 7.
Vaimo sanoo että ei pysty ajattelemaan minua "täti-ihmisen" kanssa alkuunkaan vaikka itse olen jokseenkin setä-ikäinen.
Jotkut on omatunnottomia, toiset on itsetunnottomia - minä olen ikätunnoton. En tunnista ikääni, kehitysasteeni on omiskentti.
Jos välttämättä haluut omaishoitajaksi,valitse silloin itseäsi huomattavasti vanhempi kumppani.
Ikä on vain numero jos kyseessä on oikea rakkaus..
Ei tunnu missään. Minua ei häiritse edes 30 vuoden ikäero.
Itse voin rehellisesti sanoa, että en ole ikärasisti, koska olen ollut itseäni 14v vanhemman naisen kanssa ja myös itseäni 5v nuoremman kanssa, molemmat oli mukavia naisia.
Miten tämä haiskahtaa periksen provolle...
Ei ole minusta liian suuri ikäero. Mietin tosin, miksi nyt päätit kirjoittaa ja kysyä asiasta. Onkohan sinua itseäsi alkanut epäilyttää joku asia...?
ei tunnu missään