Epätavallisen näyttävä superkuu koittaa pian. Ylhäällä taivaalla superkuu ei juuri erotu tavallisesta täysikuusta, mutta horisontin tuntumassa se vaikuttaa selkeästi suuremmalta.
On hassua että jos kuussa käytiin 60-luvulla, niin nythän siellä käytäisiin päivittäin. Eräs todiste kuussa käymättömyydestä.
On hassua että jos kuussa käytiin 60-luvulla, niin nythän siellä käytäisiin päivittäin. Eräs todiste kuussa käymättömyydestä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja kun Mariaanien haudassa käytiin jo 1960, niin kyllä siellä sinun logiikallasi pitäisi olla jo turistihotelli. Siellä on käyty vain kaksi kertaa koko historian aikana ja syy on aika selvä. Ei kannata.
Kuussa käyminen maksaa vielä paljon enemmän. Nyt kun ei ole enää poliittisia intressejä ja tieteellinen tulos voidaan saavuttaa paljon halvemmalla olisi hölmöä lähettää ihnminen kuuhun.
Perustelusi on lapsellinen, kuten kuusalkkareiden jutut pääsääntöisesti.
Onhan kuu ihan eri asia. Ihmiset haluaisivat käydä kuussa koska se on ihan eri planeetta. Mutta jo säteily estää kuulennot.
Tervapahvi, folio ja teippi paljon maksa.
Haluatko lukita vastauksen?
Siis kuu on eri planeetta ja siksi ihmiset haluavat käydä siellä. Niinkö?
En yleensä ilkeile ihmisille, mutta kuusalkkarien tiedollinen ja henkinen taso on minulle(kin) kuin hunajapurkki kärpäsille. Syvällisen tietämättömät ( sori vaan Karl P) vaan vetävät puoleensa ja yllyttävät kommentoimaan, vaikka tällaisessa keskusteluss ei ole järjen häivän varjoa.
oot kyllä ikävä ihminen. Tuoko sulle jotain sisältöä elämään, mesota toisten hullujen kanssa. Tai ehkäpä itse älämölötät itsesi kanssa eri nikeillä. Jatkuva rähjääminen täysin järjettömistä asioista ei ole kenestäkään kivaa, tuskin sinustakaan. Sinulla ei varmaan ole ketään kavereita, koska olet noin vastenmielinen luonne. Purat sitten omaa mitättömyyttäsi täällä täysin viattomille kunnollisille ihmisille. Etkä tunne edes häpeää.
Varmaan olisi halukkuutta turistimatkailuun, mutta sittenkin Kuu turistikohteena on kannattamaton bisnesidea.
Ajatelkaapa Kuunatseja, joilla on aivan helevetin kylmää Superkuun aikaan.
Ei kuussa käyminen maksa juurikaan enmpää kuin huoltokäynti ISS FOLIOHÄKKYRÄÄN.
Kun 1961 räjäytettiin ilmakehässä 50 megatonnin ydinpommi, niin nykyisin sellaisia räjäytellään pari joka kuukausi...
taisivat kuitenkin ihan oikeasti possauttaa sen pommin(!)OK
Niin taisivat ja ihan oikeasti taisivat käydä kuussakin.
sinä uskot apollosatuihin pelkästään sen takia, ettei Kollimaattori vittuilisi sinulle. Sinä tunnet olevasi jotenkin parempi ihminen, kun kuulut Kollimaattorin leiriin. Olet sellainen hovinarri. Saat sanoa kaikenlaista "hassua", koska uskot apolloukkoihin kuten Kollimaattori. Todellisuudessa Kollimaattori nauraa sinun typeryydellesi ja sietää sinua pelkästään sen takia, koska ei voi sinua täältä banniakkaan ja passittaa hullujenhuoneelle.
Vittu kun toi skebo on tyhmä!
Alakoululaisetkin voi sille todistaa ettei Kuussa ole käyty... :-))))))
"Vittu kun toi skebo on tyhmä!
Alakoululaisetkin voi sille todistaa ettei Kuussa ole käyty... :-))))))" kirjoittaa nimimerkki TavallisenTaukki.
Ironiaa tähtitiedepalstalla?
Minusta(kin) agnoskepo on eräs palstan asiallisimmista kirjoittajista, joka kirjoitustensa perusteella ymmärtää vaivattomasti kausaliteetteja sekä käsittää erinomaisesti kosmisen aikaskaalan ja havaittavissa olevat mittasuhteet. Jos häneltä on saanut kritiikkiä, on siihen poikkeuksetta ollut myös aihetta.
Aloittaja kirjoitti: "On hassua että jos kuussa käytiin 60-luvulla, niin nythän siellä käytäisiin päivittäin. Eräs todiste kuussa käymättömyydestä." - ja sai useita asiallisia vastauksia.
Apollo-ohjelma oli projekti. Projektien tapaan se alkoi ja myös päättyi, vaikka olikin kansallisesti poikkeuksellisen mittava. Suuremmista kansallisista saavutuksista tulee mieleen esimerkiksi Kiinan Muuri, joka - toisin kuin Apollo-ohjelma - edelleenkin näkyy mainiosti avaruuteen asti. Jos kriteereinä olisi vain kalleus ja mittasuhteet, olisi luonnollista edellyttää Kiinan rakentavan uusia muureja vaikkapa kerran vuosisadassa. Matkakohteina ne olisivat turisteille huomattavasti edullisempia kuin Kuu.
Täsmälleen noin. Kuunatsien ei tarvitse käydä sukkuloimassa Maassa turisteina pelkästään osoittaakseen, että me asutaankin Kuussa.
Eihän amerikkalaisetkaan käy jossain Euroopassa joka vuosi rahojaan levittelemässä. Sen he voivat tehdä kotimaassaankin. Esimerkiksi Disneylandissa.