70% eroista naisen aloitteesta

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/peräti-70percent-avioeroista-naisen-aloitteesta-”musertunut-mies-on-hukassa”/ar-AAjZIvw?li=BBr5KbI&ocid=mailsignout

Kannattaisiko miesten herätä siitä jurottamisesta ja murahtelusta todellisuuteen vähän aiemmin niin saattaisi jäädä musertumatta.
951337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

Vähän miehille lisää vuorovaikutus- ja tunnetaitoja. Erot laskisi montakymmentä prosenttia.

Äänestä

Ei ne osaa kun ne on kasvatettu tollasiksi - sosiaalistuvat lähinnä jätkäkulttuuriin ja ovat sitten sen tulos. Aika moni mies on sellainen ikuinen pikkupoika, jolta lapsena ei vaadittu mitään käytöstapoja ja ovat sitten täysiä mulkeroita loppuikänsä. Ja naisen kunnioitusta ei tippaakaan.

Äänestä

"Ikuisia pikkupoikia", niimpä. Kuvittelevat asuvansa äidin hoiteissa jolta saa uutena palveluna myös seksiä. Kavereille naureskellaan läskin lätisemistä, valitetaan kun "koko ajan" pitäisi olla tunteista jaarittelemassa, ei ihmetellä kun kontaktin ottaminen lakkaa, kun eropaperi tulee pöytään ollaan ällikälllä lyötyjä että nytkö se sitten yht'äkkiä akka otti ja lähti. Kyllä ne on huoria kaikki.

Äänestä

Syyttömänä syntymään, sattui hän...

Äänestä
  • Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään, jossa jo esi-isät juovuksissa totta kai hakkasivat vaimot lapset jos ne kiinni sai.......

    Äänestä

Jos ei homma vaan suju, niin pitääkö loppuiäkseen jäädä katselemaan tyyppiä, joka on vuosikymmenien aikana muuttunut yhä vieraammaksi? Ei ole mitään puhumista, ei tekemistä, ei edes luottamista!

Äänestä

Onhan sulla tekemistä, pyykit, imurointi, luuttuaminen...

Äänestä
  • Niinkin saa aikansa kulumaan ja siinä sivussa hoitaa pikkuisia.

    Äänestä

  • Ne hoitaa mieluummin yksinään ja itselleen!

    Äänestä

Valitettavasti moni mies herää liian myöhään. Siinä vaiheessa vaimo on jo luovuttanut kokiessaan itsensä nöyryytetyksi. Sitten puolestaan mies kokee itsensä nöyryytetyksi eikä vielä silloinkaan tajua että tältä vaimosta on tuntunut aiemmin. Minä, minä, minä. Minulla huono olo, minä juon.

Äänestä

Eroistahan+tosiaan+on+70-80%+naisten+aloitteesta+ja+alkuupanija+ja+siinä+ei+paljoa+auta+"miehille+lisää+vuorovaikutus-+ja+tunnetaitoja"+ja+vaikka+kuinka+paljon+vaippoja+ja+lattioita+luuttuat+miehenä+kun+naisella+hormoonimyrskyt+ja+tunnetilat+vaihtelee+ja+kun+ne+vielä+naisen+sinkku-ystävä-naiset+kuiskuttelee+miten+kivaa+sinkuelämä+oikein+on....ja+siinä+ei+katsota+edes+lastenetua.Suomenyhteiskunta+ja+oikeuslaitos+ja+sosiaalipuoli+ja+lastenvalvojatkin+(jossa+suurin+osanaisia)+oikein+kannustaa+eroamaan+kun+taloudellinen+ja+rahapuoli+on+turvattu+ja+oikeuslaitos+antaa+90%+varmuuden+lastenhuoltajuuden+pysymisen+lähihuoltajana+naisella.Miksi+edes+nykyään+luokitellaan+etä-+ja+lähihuoltaja+kun+tämä+käytäntö+ja+laitkin+on+luotu+1970-luvulla+eli+yli+40v.+sitten+että+eikö+olisi+aika+päivittää+2016v.+tasolle.Ruotsissahan+toimii+todellinen+yhteishuoltajuus+missä+lapset+voivat+olla+molemmilla+vanhemmilla+kirjoilla+ja+joka+asiassa+otetaan+mallia+sieltä+mutta+tässä+asiassa+ei.Suomalainenmies/isä+jätetään+hunningolle+ja+asuntojonossakin+luokitellaan+virallisestikkin+"SINKUKSI"++ja+jonossa+silloin+pysyy+ja+maksumieheksi+laitetaan+vailla+mitään+oikeuksia+lapsiinsakin.

Äänestä
  • "Suomalainenmies/isä jätetään hunningolle ja asuntojonossakin luokitellaan virallisestikkin "SINKUKSI" ja jonossa silloin pysyy ja maksumieheksi laitetaan vailla mitään oikeuksia lapsiinsakin."

    Tuo käytäntö voi vähän vaihdella. Itse sain kaksion tosi nopeasti, kun kerroin ettei mulle ja teinitytölle mitenkään voi kuvitella yksiössä asumista.

    Äänestä

Nainen on usein myös rohkeampi elämänmuutokseen kuin mies.
Mies kitkuttaa huonommassakin liitossa, kun ei vaan mikään muutu. Nainen taas ei tyydy tähän vaan menee elämässään eteenpäin, ilman uutta miestäkin.

Nainen toimii yleensä enemmän tunnepohjalta kuin mies.
Siksi myös eroaa tunteettomasta liitosta.

Äänestä
  • Naisen toiminta perustuu myös paljolti järkeen. Minkä tahansa sopimuksen rikkoo yleensä se osapuoli helpommin, jolle rikkomisesta seuraa enemmän hyötyä. Mies menettää usein kunnollisen kontaktin lapsiin, syrjäytyy ja monet alkavat juoda. Toisaalta juomaan ratkeaminen on oikeastaan usein vain jatkumoa avioliiton aikaiselle liialliselle alkoholinkäytölle ja holtittomalle elämälle.

    Nuori nainen löytää alta aikayksikön uuden kumppanin tarvittaessa. Miehelle tämäkin on usein isomman työn takana, varsinkin jos on päässyt vähän "repsahtamaan" avioliitossa. Ja jätetty mies ei välttämättä ole ihan timantti muutenkaan.

    Äänestä

Johtuu siitä että ei osata elää tässä ja nyt vaan haveillaan ihan jostain muusta vaikka lapsetkin tehty. Tämän takia ne lapset kannattaa tehdä vasta 35v kun mneot on mentu ja on aika raihoittua niin se perhekkin pysyy koossa eikä vain määräillä mitä puolison pitäisi olla tai jotain muuta tyhmää. Puolisot voivat itse toiminnalla tehdä parisuhteestaan je parhe-elämästään toimivan mutta se tarvitsee molempien toimintaa ja samaan suuntaa tekemistä. Monet naiset tekevät lapset miehen kanssa ja vasta sitten ruvetaa miettimään mikai ja mitä pitäisi tehdä ja nämä asiat pitäisi miettiä erukäteen.

Äänestä

No, miehethän saattavat lähteä uuden matkaan, mutta eroon liittyvät paperityöt niinkuin yhteiset lapsetkin jätetään ex-vaimon hoidettavaksi. Sitten mies voi marttyyrina julistaa, että ero tapahtui ex-vaimon aloitteesta.

Äänestä

Suurin+osa+johtuu+siitä+että+nainen+menee+naimisiin+väärän+miehen+kanssa.+Nainen+aina+kuvittelee+muuttavansa+miehen,+mutta+mies+ei+muutu.+Sen+sijaan+mies+kuvittelee+aina+että+nainen+ei+koskaan+muuttuisi,+mutta+nainen+muuttuu.Ja+poikkeuksetta+näissä+avioeroissa+on+taustalla+e-pillerit.+Uskokaa+tai+älkää+mutta+tehkää+tutkimus+avioeroissa+ja+jos+olette+itse+eronneet+niin+miettikääpä+omaa+tilannettanne.+Eli:+e-pillereitä+syödään+(poikkeuksetta)+heti+laillisuusrajasta+lähtien.+Ja+niitä+syödään+niin+pitkään+että+on+menty+naimisiin+ja+tehty+lapsi/lapset.+Tilanne+säilyy+parisuhteessa+onnellisena+siihen+asti+kunnes+imetys+on+lopetettu+ja+raskauskilot+pudotettu:+Noin+vuosi+imetyksne+jälkeen.+Silloin+nainen+huomaa+että+"Ei+hitto+minkä+idiootin+kanssa+olen+naimisissa".+Ja+edessä+on+ero.Kyse+on+siitä+että+e-pillerit+ovat+niin+voimakas+hormoonivalmiste+että+ne+valehtelevat+aivoille+ettei+hedelmöittymistä+ole+tapahtunut+ja+kuukautiset+käynnistyvät.+Näin+voimakkaina+hormooneina+ne+vaikuttavat+ikävästi+myös+aivojen+muuhun+toimintaankin.+Esim.+puolison+valintaan.+Siksi+nainen+valitsee+itselleen+"väärän+miehen"++joka+hormoonien+vaikutuksessa+tuntuu+maailman+ihanimmalta+prinssiltä.+Mutta+joka+huuman+haihduttua+osoittautuukin+vastemieliseksi+idiootiksi.+Ja+valitnoja+on+kaksi:+ero+tai+loppueläminen+miehen+kanssa.Jos+joku+on+eri+mieltä+niin+kertokoot.+Minulla+ja+ainakin+kahdeksalla+tutullani+tilanne+on+ollut+aivan+sama.Eikä+tässä+vielä+kaikki...+Pitkäaikaisen+e-pillereiden+käyttäjiä+odottaa+PMS-oireyhtymä.+Se+puhkeaa+90%+todennäköisyydellä.+Ja+sen+jälkeen+joudutkin+syömään+loppuelämäsi+lisää+hormooneja+ettet+saisi+raivokohtauksia+ja+ettei+v*****si+joka+ikinen+päivä+ja+joka+hetki.+Koita+siinä+sitten+elää+normaalia+elämää.Ja+minkä+vuoksi+kaikki+tämä?+Sen+vuoksi+että+lääkärit+kirjotitavat+e-pillereitä+nuorille+tytöille+jo+kuukautiskipuihin!!!+Miten+e-pillerit+voivat+poistaa+kuukautiskivut??+Siten,+että+ne+turruttavat+aivot+!!+Jolloin+ihminen+"ei+tunne+kipua".+Lääkärit+kijtoittavat+e-pillereitä+myös+siksi+että+ne+saavat+SV-numerollaan+rojaltit+joki+ikisestä+lunastetusta+lääkkeestä.+Ja+jos+e-pillerit+maksavat+noin+1e/vrk+ja+siitä+5%+menee+lääkärille,+niin+hänen+kierjoitettua+ja+uusittua+100+reseptiä,+hän+saa+50e/vrk+lisää+ansiota.+Tekemättä+mitään.Nyt+siis+ymmärrätte+miksi+nainen+on+se+joka+aloittaa+eroprosessin.

Äänestä
  • Kaikki muu, paitsi ensimmäinen lause oli pelkkää potaskaa. E-pillereillä ei ole pariutumiseen, tai eropäätökseen mitään osaa eikä arpaa.

    Äänestä

  • Kyllä tuota on ihan tutkittu. Tutkimus löytynee tietokannoista kun vaan jaksat etsiä oikeilla hakusanoilla. E-pillerit vääristävät ihmisen ominaistuoksua, joka vaikuttaa pariutumiseen. Eihän se tietenkään yksinään mihinkään avioerojen määrään vaikuta. Ennen ei edes saanut erota, kirkko oli kimpussa ja karkoitettiin heimosta jne. Avioliitto oli enemmän yhteiskunnallinen instituutio.

    Äänestä

Miehet tyytyy melkein-elämään. Kunhan kotona ei tarvitse siivota ja on joku jota syyttää saamattomuudestaan. Melkein onnellinen, melkein hyvä työ, melkein...

Äänestä

Prosenttiluku ei ole mikään yllätys. Kukaan nykypäivää elävä ei kestä 'ruususen unta' pitkältä pimeältä keskiajalta lähtien ja vieläkin nukkuvaa mieähen kuvatusta, joka ei todellakaan malta herätä unestaan tähän päivään ja todellisuuteen.

Äänestä

Jos poistettaisin se automaatti, että lapset jäävät AINA äidin luokse, niin naisetkin ehkä harkitsisivat vähän pitempään kannattaako erota, kun saattaa joutua samalla eroon lapsistaankin.

Naisten on siis helppo erota, koska eron jälkeenkin lapset asuvat hänen luonaan ja lasten isä kustantaa edelleen suurimman osan lasten kuluista.

Itse en ainakaan koe puolisosta eroamista ollenkaan niin pahana asiana kuin lapsista eroon joutumista. Ensimmäisestä pääsee kyllä ajan kanssa melko nopeasti yli, jälkimmäisestä ei koskaan.

Äänestä
  • Totta toinen puoli. Yh-äideistä on toisaalta tälläkin palstalla suollettu niin paljon vihapuhetta että itse voisin hyvin kuvitella suostuvani yhteishuoltajuuteen tai isomman lapsen etävanhemmaksi - jos olisi lapsia eli mistä minä mitään tiedän :).Ei yksinhuoltajuus ole mitään herkkua.

    Äänestä

Suhteen alkuvuosina arvostin ja rakastin vaimoani ja OSOITIN sen vahvasti sanoilla ja teoilla. Vuosien varrella hän on muuttunut nalkuttavaksi läskiksi. Miten voi tällainen nainen odottaa alkuvuosien "hottiksen kohtelua", kun on itse omilla valinnoillaan (mm. liikkumattomuudella ja syöpöttelyllä) aiheuttanut huonon parisuhteen. Erota en halua, koska perhesuhde ja seksi ym toimii hyvin. Vaimo jankkaa, että ero tulee jos rakkaus ei ole parisuhteen pohjana. Mulla on perusteena tuttuus ja tottumus, tyydyn siihen mitä on, avioliitto on paras paikka ihmiselle - ei yksin asuminen, säännöllisen epäsäännöllinen seksi, avioliitto instituutiona on hyvä pohja, 50-kymppisen parisuhdemarkkinat ovat surkeat ym jne). Tyytykää naiset siihen, mitä saatte ja keskittykää hyviin asioihin vaikka itseksenne, jos miestä ei samat jutut kiinnosta. Hankkikaa oma elämä ja käykää vaikka Lapin tyttölomilla ym piristymässä. Mutta avioero lienee aina tappio, jos teillä on kohtuu hyvä ukko, eikä täytä kaikkia vaatimuksianne. Vain jollain Janina/Nigella hottiksella on resursseja vaatia mieheltä sitä ja tätä. Kurpahtaneetmammat herätkää todellisuuteen ja katsokaa peiliin! Onko reilua vaatia täydellisyyttä mieheltäkään ?

Äänestä

Suhteen alkuvuosina arvostin ja rakastin vaimoani ja OSOITIN sen vahvasti sanoilla ja teoilla. Vuosien varrella hän on muuttunut nalkuttavaksi läskiksi. Miten voi tällainen nainen odottaa alkuvuosien "hottiksen kohtelua", kun on itse omilla valinnoillaan (mm. liikkumattomuudella ja syöpöttelyllä) aiheuttanut huonon parisuhteen. Erota en halua, koska perhesuhde ja seksi ym toimii hyvin. Vaimo jankkaa, että ero tulee jos rakkaus ei ole parisuhteen pohjana. Mulla on perusteena tuttuus ja tottumus, tyydyn siihen mitä on, avioliitto on paras paikka ihmiselle - ei yksin asuminen, säännöllisen epäsäännöllinen seksi, avioliitto instituutiona on hyvä pohja, 50-kymppisen parisuhdemarkkinat ovat surkeat ym jne). Tyytykää naiset siihen, mitä saatte ja keskittykää hyviin asioihin vaikka itseksenne, jos miestä ei samat jutut kiinnosta. Hankkikaa oma elämä ja käykää vaikka Lapin tyttölomilla ym piristymässä. Mutta avioero lienee aina tappio, jos teillä on kohtuu hyvä ukko, eikä täytä kaikkia vaatimuksianne. Vain jollain Janina/Nigella hottiksella on resursseja vaatia mieheltä sitä ja tätä. Kurpahtaneetmammat herätkää todellisuuteen ja katsokaa peiliin! Onko reilua vaatia täydellisyyttä mieheltäkään ?

Äänestä

Ai naiset eroaa kun mies vähän kurpsahtaa. Joopa joo. Etsikää syytä ihan mistä haluatte ettei tarvitse kohdata todellisuutta. Suurin osa eroavista naisista tietää ettei yli kolmivitosia, kunnollisia miehiä ole vapaina kuin ehkä sattumalta. Moni eroavista naisista on niin tympääntyneitä liittonsa myötä miehiin ettei edes haluaisi sellaista enää. Ja ne jotka vielä haluaisivatkin kumppanin niin eivät sellaista kyllä löydä. Vaikka siis liitosta on nykyisin helpompi lähteä niin kyllä moni siihen pakosta jää. Sitten on ikävää, että joillakin on niin tyhmä pää (minä mukaan lukien), että eivät pysty elämään liitossa joka sotii heidän arvojaan ja oikeina pitämiään asioita kohtaan ja ovat niin herkkiä, että eivät pysty elämään tuollaisessa liitossa. Silti eläen rakkaudettomasti, mutta yksin elämänsä loppuun asti. Että kiitti vitusti kotikasvatuksellekin. Mitähän saatanan hyötyä siitäkään on koskaan ollut.
Oikeastaan on todellakin hyvä, jos pystyy vaan ummistamaan silmänsä ja viettään sitten likkaporukassa vaikka niitä villimpiä Lapin reissuja tai vaikka reissuja Etelän siimekseen, miehiä ihaileen. On ilmeisesti oppimista.

Äänestä
  • Onhan niitä vapaita kunnollisia miehiä ihan siinä missä vapaita kunnollisia naisiakin. Vai yritätkö esittää, että eronneet miehet ovat yleisesti ottaen jotenkin huonompia kuin eronneet naiset?

    Äänestä

  • Nooh,+jos+ajatellaan+että+tyytymättömämpi+osapuoli+hakee+eroa+eli+siis+naiset+70%+niin+eiköhän+prosenttiluvut+kerro,+että+eronneet+miehet+ovat+huonompia.+Mutta+rehellisesti+kummallakin+niin+eronneilla+miehillä+kuin+naisilla+on+vaikea+löytää+kumppania+tai+luoda+suhdetta+varsinkin+jos+on+lapsia.+Miesten+varmasti+helpompi,+sillä+he+ovat+vähempään+tyytyväisiä+ja+monesti+tunne-elämältään+rajoittuneempia.+Eli+joko+tyydyt+siihen+mitä+löytyy+tai+vietät+yksinäisyydessä+loppuelämän.

    Äänestä

  • jassoletsillävissiin kirjoitti:

    Nooh,+jos+ajatellaan+että+tyytymättömämpi+osapuoli+hakee+eroa+eli+siis+naiset+70%+niin+eiköhän+prosenttiluvut+kerro,+että+eronneet+miehet+ovat+huonompia.+Mutta+rehellisesti+kummallakin+niin+eronneilla+miehillä+kuin+naisilla+on+vaikea+löytää+kumppania+tai+luoda+suhdetta+varsinkin+jos+on+lapsia.+Miesten+varmasti+helpompi,+sillä+he+ovat+vähempään+tyytyväisiä+ja+monesti+tunne-elämältään+rajoittuneempia.+Eli+joko+tyydyt+siihen+mitä+löytyy+tai+vietät+yksinäisyydessä+loppuelämän.

    Ei ole tähän päivään mennessä "miehenkaipuuta" tullut, kun eroon kohta neljätoistavuotta sitten päädyin. Oli se sen verran kylmää kyytiä.

    Mihin sitä miestä tarvitsee?

    Äänestä

  • "Suurin osa eroavista naisista tietää ettei yli kolmivitosia, kunnollisia miehiä ole vapaina kuin ehkä sattumalta"

    Niin, miten määrittelet "kunnollisen miehen"? Sillä yllättävän paljon nimenomaan kunnollisia miehiä on vapautunut ns. toiselle kierrokselle. Monesti nainen kyllä tekee eropäätöksen, mutta melko usein ero sopii miehellekin varsin hyvin. Etenkin muutama kuukausi eron jälkeen he huomaavat, että elämä ilman (juuri sitä entistä) vaimoa sujuu huomattavasti paremmin. Miehestä tietysti riippuu (kuten eronneesta naisestakin) haluaako uuden parisuhteen, ja jos niin millaisen suhteen ja millaisen kumppanin kanssa. Naisilla on keski-ikäisenä täysin selvillä mitä haluaa mieheltä, ja etenkin mitä ei.

    Äänestä

  • Enolepitänyt kirjoitti:

    Ei ole tähän päivään mennessä "miehenkaipuuta" tullut, kun eroon kohta neljätoistavuotta sitten päädyin. Oli se sen verran kylmää kyytiä.

    Mihin sitä miestä tarvitsee?

    Miestä tarvitsee hellyyteen, läheisyyteen... ja seksiin. Siinäpä ne :).

    Äänestä

  • truere kirjoitti:

    Miestä tarvitsee hellyyteen, läheisyyteen... ja seksiin. Siinäpä ne :).

    Tai ehkei tarvitse, mutta HALUAA.

    Äänestä

  • hmmmmmmm kirjoitti:

    Onhan niitä vapaita kunnollisia miehiä ihan siinä missä vapaita kunnollisia naisiakin. Vai yritätkö esittää, että eronneet miehet ovat yleisesti ottaen jotenkin huonompia kuin eronneet naiset?

    "Onhan+niitä+vapaita+kunnollisia+miehiä+ihan+siinä+missä+vapaita+kunnollisia+naisiakin.+Vai+yritätkö+esittää,+että+eronneet+miehet+ovat+yleisesti+ottaen+jotenkin+huonompia+kuin+eronneet+naiset?+"-Miehiä+on+suomessa+kaikissa+alle+50v+ikäluokissa+huomattavasti+enemmän+kuin+naisia.+Monissa+nuorissa+ikäluokissa+miehiä/poikia+jopa+20%+enemmän+kuin+tyttöjä.Poikia+syntyy+huomattavasti+tyttöjä+enemmän+ja+maahanmuutto,+joka+lähes+pelkästään+miehiä/poikia+lisänä.Lopputuloksena+se+että+kun+naisista+noin+80%+on+jonkinmoisessa+enemmän+tai+vähemmän+virallisessa+parisuhteessa,+niin+jokaista+sinkkunaista+kohden+on+kaksi+sinkkumiestä.Siksi+lähes+kaikki+avioeroa+hakevat+on+naisia,+voivat+olla+täysin+varmoja+että+löytävät+uuden,+niin+kuin+lähes+kaikissa+tapauksissa+ovat+jo+yleensä+ennen+eroa+hankkineet+uuden+miehen.+Kun+taas+miehet+jäävät+poikkeuksetta+yksin.Miehille+uuden+naisen+hankkiminen+on+lähes+mahdotonta+ellei+ole+selkeä+ytm.,+taai+rikas.

    Äänestä

  • Eihän 35 v ole vielä edes avioituneet monet elää sinkkuelämää yli 30v, Suomessa avioitumisen keski-ikä on n 30v ja eka lapsi tehdään myös siin kolmenkymmenen päällä.

    Äänestä

eiköhän kaikista yleisin syy ole kun nainen hakee eron, niin uskoton mies ja väkivaltainen käytös..

Äänestä
  • Voi olla yleisin, muttei missään tapauksessa ainoa syy.
    Naiset on sitäpaitsi aivan yhtä uskottomia ja yllättävän moni vielä väkivaltaisiakin.

    Äänestä

  • Enpä nyt oikein usko kovissa erotilastoissa että tässä maassa on niin paljon väkivaltaisia vain miehiä ja uskottomuuteenhan tarvitaan naisia ja silloinhan samassa suhteessa on uskottomia naisia...

    Tästähän naistenkin harjoittamasta fyysisestä perheväkivallasta haluttiin tehdä tutkimus mutta naisjärjestöt halusivat torpata tämän ja saivatkin aikaan sen kun tämähän tabu tässä maassa.

    Äänestä

  • Minä uskon, että tilastot, joissa syyt pettäminen ja väkivalta ja yleisempää miehillä. Väkivaltaahan on niin henkistä ja fyysistä. Henkistä väkivaltaa on monenmoista ja kyllä siihen piiriin menee varmaan vaikeat persoonallisuushäiriötkin. Lisäksi kannattaa muistaa muutos yhteiskunnassa ja miesten asemassa, joka on omiaan lisämään häiriökäyttäytymistä miehillä. En toki kiellä etteikö sitä olisi myös naisilla, mutta miehillä varmasti enemmän. Asioista tietäminen, niiden tiedostaminen ei oikeasti auta, jos asioille ei tehdä mitään. Ymmärrys on toki tärkeää, mutta ei se muuta tilannetta, jossa toisen sitten täytyy vain sinnitellä. Ei alkoholistiakaan paranna pelkkä ymmärrys ja pään silittäminen.

    Äänestä

Henkinen väkivalta tuntuu olevan hyvin yleistä parisuhteissa sukupuolesta riippumatta. Tai siis "vitsit". Häpäiseminen on hallintakeino mikä ei jätä mustelmia.

Äänestä

Naiset vain eivät jaksa miestä, joka ei ns. puhalla yhteiseen hiileen. Miehillä on myös kovin usein väärä käsitys itsestään. He luottavat siihen, että voivat tehdä mitä vaan, hyppiä vaimon ja lasten varpaille ihan huolella, käyttää valtaa, haukkua, arvostella jne. Eivätkä he näe toiminnassaan mitään väärää.

Joskus tai aika useinkin olisi hyvä miettiä millaisena oman käytöksensä kokisi, jos katselisi itseään objektiivisesti, ulkopuolisena, kuin videolta. Voisiko ihan rehellisesti sanoa olevansa kiva tyyppi, jonka kanssa kumppani voi tulla hyvin toimeen pulmallisissakin tilanteissa.

Äänestä
  • Hieno kommentti. Valitettavasti kertomasi laiset tyypit eivät osaa eivätkä ymmärrä katsella itseään. He eivät 'näe' kun on kyse omasta käytöksestä.

    Äänestä

  • "Naiset vain eivät jaksa miestä, joka ei ns. puhalla yhteiseen hiileen. Miehillä on myös kovin usein väärä käsitys itsestään. He luottavat siihen, että voivat tehdä mitä vaan, hyppiä vaimon ja lasten varpaille ihan huolella, käyttää valtaa, haukkua, arvostella jne. Eivätkä he näe toiminnassaan mitään väärää. "

    -Täyttä soopaa.
    -Käyppä huvikses lukemassa mitä naiset eropalstoilla kirjoittaa, poikkeuksetta tänään ongelma on se että miten jättää liian kiltti ja hyvä mies, kun ei enää seksuaalisesti kiinnosta vaan se naapurin jännämies kiinnostaa enemmän.
    -Ennevanhaan erottiin koskaa mies oli juoppo tai väkivaltainen pettäjä, nyt nainen eroaa siksi että mies on liian "hyvä".

    Äänestä

  • Ensin huorataan ja sitten leikitään hengellistä.

    Äänestä

  • Twelvepoints kirjoitti:

    Hieno kommentti. Valitettavasti kertomasi laiset tyypit eivät osaa eivätkä ymmärrä katsella itseään. He eivät 'näe' kun on kyse omasta käytöksestä.

    Jos tai kun mies pomppii vaimon ja lasten varpaille, asia on täysin selvä; juuri MIEHEN toiminnassa on vika.

    Tunnen itse lukuisia eronneita, yksikään ei ole eronnut siksi, että naapurin jännä mies kiinnostaa enemmän.

    Äänestä

  • pop98 kirjoitti:

    "Naiset vain eivät jaksa miestä, joka ei ns. puhalla yhteiseen hiileen. Miehillä on myös kovin usein väärä käsitys itsestään. He luottavat siihen, että voivat tehdä mitä vaan, hyppiä vaimon ja lasten varpaille ihan huolella, käyttää valtaa, haukkua, arvostella jne. Eivätkä he näe toiminnassaan mitään väärää. "

    -Täyttä soopaa.
    -Käyppä huvikses lukemassa mitä naiset eropalstoilla kirjoittaa, poikkeuksetta tänään ongelma on se että miten jättää liian kiltti ja hyvä mies, kun ei enää seksuaalisesti kiinnosta vaan se naapurin jännämies kiinnostaa enemmän.
    -Ennevanhaan erottiin koskaa mies oli juoppo tai väkivaltainen pettäjä, nyt nainen eroaa siksi että mies on liian "hyvä".

    Naisia on usein kiinnostanut ns. renttumiehet, kiltit miehet on tylsiä, pitää olla äijää ja munaa.

    Äänestä

  • Yksinkertaista yleistämistä, "renttunen". Jotkut naiset voivat pitää äijä-tyypeistä, kaikki eivät. Miehissä on kaikenlaisia, munallisia ja munattomia, on luonnejuttu, millaisen munallisuuden kanssa tahtoo elää yhteiselämää.

    Kun sanotaan että pitää olla "munaa" se tarkoittaa että pitää olla henkistä kanttia, sellaisen haluaa moni. Sillä lailla munaton on todella vähän tylsä ja harvan haluama.

    Kiltti mies - eikä nainenkaan - ole mikään hyvä luonnehdinta kenestäkään, koska se tarkoittaa lapasta, jota voi käyttää hyväksi. Hyvä, kunnollinen, rehellinen, oikea ihminen on aivan eri asia.

    Äänestä

  • Ho.ro kirjoitti:

    Ensin huorataan ja sitten leikitään hengellistä.

    Huora ottaa maksun panosta, ei nykynaisten tarvii tuota "ammattia " enää harjoittaa, vaikka ei olis edes työtä niin yhteiskunta jakaa tukiaisia.

    Äänestä

Erohan vapauttaa kierrätysmarkkinoille sekä naisen että miehen.

Silloinhan se uusi ihanuus onkin jonkun toisen naisen epäkelpona hylkäämä reppana, jos ei ihan lesboksi halua ruveta. Eli vaihtamalla paranee kai sitten...

Äänestä
  • Kahden ero on kolmannen pano.....

    Äänestä

  • Kahden ero voi johtaa kolmen tai neljänkin mukavaan ja viehkeään seksielämään.

    Äänestä

  • Ei lesboksi ruveta, siihen synnytään ,niin kun homoksikin

    Äänestä

Onkohan tilastoa siitä, että montako prossaa on akkojen aloittamia eroprosesseja siinä tapauksessa, että on avioehto.

Äänestä
  • Parempi olla ettei spurgu sohvalla vie kaikkea.

    Äänestä

Kai se meidänkin ero meni "naisen" kontolle, mies olisi mielellään pitänyt vielä vanhan hoitamassa kotia ja uuden muihin tarkoituksiin.

Äänestä
  • Mitenköhän ne miehet menevät useammin uusiin naimisiin kuin naiset, onko niitä miehiä jo sitten kuollut pois, niin että prosentuaalisesti suurempi osuus menee naimisiin kuin naisista. Vai menevätkö miehet keskenään?

    Äänestä

  • maaliskuussa menevät

    Äänestä

  • Nainen tosiaan saattaa olla julma miestään kohtaan erotilanteissa.
    Pieni tosiasia elävästä elämästä.
    Mies oli hyväpalkkaisissa YIT:n töissä Venäjällä ja Puolassa. Palkka tuli Suomeen vaimon saataville. Mies eli päivärahojen turvin työkohteessaan.
    Vaimo vaurastutti itsensä miehensä tienesteillä, osti auton ja kalliita turkkeja.
    Kun sitten mies tuli kotiin, vaimo oli eteisessä vastassa ja sanoi, että ota lakkisi tuosta hyllyltä ja lähde lätkiin.
    Tällaisia tapauksia on varmaan lukuisia Suomen maassa.

    Äänestä

  • Ikävä kyllä. Osalle naisista mies on vain otto-automaatti.

    Äänestä

  • ikavajuttu kirjoitti:

    Ikävä kyllä. Osalle naisista mies on vain otto-automaatti.

    Tuo ei nykyään pidä paikkaas.

    Äänestä

  • sori, my bad, kaikille naisille.

    Äänestä

  • ikavajuttu kirjoitti:

    Ikävä kyllä. Osalle naisista mies on vain otto-automaatti.

    Miten niin ikävä? Juuri niille naisille, joille mies on otto-automaatti, on nainen miehelle pano-automaatti. Se on juuri fifty-fifty tilanne.

    Äänestä

  • näinköhän............ monet miehet on yllättävän kilttejä.

    Äänestä

Öööö... eiköhän tähän syy ole se, että nykyajan naisille ei vain riitä mikään. Erotaan ja etsitään parempaa, koska pidetään itseä maailman napana!

Äänestä
  • Ja taas yksi joka tykkää ylistää yksinkertaisuuttaan.

    Äänestä

Jos ymmärtää olevansa itse vastuussa omasta onnellisuudestaan voi parisuhde onnistua. Muuten se on ennemmin tai myöhemmin katkeraa paskaa.

Äänestä

Naiset varmaan näkee tyhjän kulissiavioliiton siinä missä miehet näkee hyvin urilleen lutjautuneen suhteen missä turhat höpötykset on jääneet pois ja roolijako selvä. Sitten ne hämmästyy että mitenkä se emäntä on ollut onneton vuosikaudet kun kaikki on hyvin.

Äänestä
  • Kyllä ne naiset varmasti on yrittäneet asiasta miehelleen puhua, mutta ilmeisimmin turhaan ja tulos on sitten tuo.

    Äänestä

Milloin naiset olisivat muka miesten tarpeita huomioineet? Mies on jo muserrettu siinä vaiheessa kun se ero tulee, ja se jurottaminen ja murahtelu johtuu vain siitä, että siltä mieheltä ei ole pitkään aikaan kysytty miltä siitä tuntuu.

Nainen eroaa miehestä kun se mies on käynyt hänelle tarpeettomaksi.

Äänestä
  • Miksi se mies ei sitten eroa jo aiemmin?

    Äänestä

  • miksinäinkäy kirjoitti:

    Miksi se mies ei sitten eroa jo aiemmin?

    No kun se ei ole kovin fiksu. Tai sitten se on vaan hissukka. Ei kaikki miehet ole itseluottamusta uhkuvia alfauroksia. Ehkä eroaminen pelottaa, jos siitä vaikka tulisi riitaisa. Usein mies myös jää melko yksin ja tyhjän päälle, kun entiset kaverit ovat jääneet taakse niin kun nyt perheen perustamisen aikana tuppaa käymään. Ja moni mies myös jää huonoonkin suhteeseen vaikka nyt sen takia että arkirutiinit pelaa ja kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. "Parempi tossun alla kuin taivasalla".

    Jos nainen on oikein pahantahtoinen, niin on vielä aivopessyt miehensä uskomaan, että vaimon jättäminen on väärin ja tuomittava teko, tai jotain muuta vastaavaa millä miehen oma tahto on lannistettu.

    Äänestä

  • Onko tämä oikeasti totta, että jäädään paskaan suhteeseen koska arkirutiinit pelaa?

    Äänestä

  • eikaioikiasti kirjoitti:

    Onko tämä oikeasti totta, että jäädään paskaan suhteeseen koska arkirutiinit pelaa?

    Mitä siinä on ihmeellistä? Onko yksin kivempaa?

    Äänestä

  • "Milloin naiset olisivat muka miesten tarpeita huomioineet?"

    Buhahahaaaa :D

    Aina. Sen vuoksi naiset eroavatkin, jos mies ei huomioi naisensa tarpeita.

    Fakta on kaiken lisäksi se, että naiselle parisuhde on enemmän terveysuhka, miehelle sinkkuus. Näin se vaan on.

    Itse olen 25 vuoden liiton jälkeen parisuhteessa, mutta emme asu yhdessä. Vähän tietysti on "kermat kakun päältä" -fiilis.

    Äänestä

  • "Aina. Sen vuoksi naiset eroavatkin, jos mies ei huomioi naisensa tarpeita."

    Paskapuhetta, vaikka sinun liitossasi/liitoissasi olisikin pitänyt paikkansa. Mun lähipiirissä tilanne on enimmäiseen toisin päin: miehet ovat kotiorjia, kun naiset toteuttavat itseään.

    Äänestä

Pitäisi olla, jos kotitöiden jakamisen hinta on itsetunnon murskaus.

Äänestä
  • Niinpä niin, vanha totuus: mies tekee miesten työt ja kotityöt jaetaan. Näinhän se jako useimmiten menee.

    Äänestä

  • Buhahaha kirjoitti:

    Niinpä niin, vanha totuus: mies tekee miesten työt ja kotityöt jaetaan. Näinhän se jako useimmiten menee.

    Höpöhöpö. Perinteisiä "miesten töitä" ei ole enää olemassa, etenkään kaupungeissa. Eikä myöskään kotitöitä jaeta. Näin ex-liitossanikin.

    Asuimme rivarissa. Olin "talkkari", eli tein kaikki viemärinavaukset, lamppujen vaihdot, nikkaroinnit jne. Huolsin lasten polkupyörät omani tietysti. Toimin myös "it-eksperttinä"; asensin, huolsin, korjasin yms. koko perheen tietsikat ( miehenkin). Myös tv- ja stereosysteemit. Lisäksi kasvatin ja hoidin lapset, tein ruuat, pesin pyykit, kävin kaupassa jne.

    Nainen ei vaan tee mitään miehellä, joka on täysin passiivinen taivaanrannanmaalari. Sehän oli selvää, että exällä oli mielenterveytensä kanssa ongelmia, mutta ei hän niillekään mitään suostunut tekemään.

    Äänestä

  • Ne perinteiset "miesten työt" ovat aina olleet niitä kertaluontoisia töitä, joita tehdään silloin tällöin, eikä niihin kulu työtunteja samoin, kuin niihin "naisten töihin", joita joudutaan toistamaan päivästä toiseen, ilman että niistä jää mitään pysyvää, näkyvää ja konkreettista "maamerkkiä", kuten ns miesten töistä. Jos mies aina luikkii turvaan sen ikuisen "miesten työt" myytin taakse, niin ei liene mikään ihme, että pikkuhiljaa naista alkaa korventaa se tyytyväisenä sohvalla rötköttävä, röyhtäilevä ja piereskelevä miehen kuvatus.

    Talon rakentaminenkin käsitetään myös hyvin yleisesti vain miehen aikaansaanokseksi, vaikka se nainen olisi ollut rakentamassa sitä yhdenvertaisesti miehensä rinnalla täysi päiväisesti. Näin on käynyt omalla kohdallani.

    Naiset myös tukevat käsitykseni mukaan miehiään uralla eteen päin, toisin kuin miehet naista. Naiset luopuvat omista unelmistaan miesten hyväksi.

    Äänestä

  • PönkkänäoloNaisenosako kirjoitti:

    Ne perinteiset "miesten työt" ovat aina olleet niitä kertaluontoisia töitä, joita tehdään silloin tällöin, eikä niihin kulu työtunteja samoin, kuin niihin "naisten töihin", joita joudutaan toistamaan päivästä toiseen, ilman että niistä jää mitään pysyvää, näkyvää ja konkreettista "maamerkkiä", kuten ns miesten töistä. Jos mies aina luikkii turvaan sen ikuisen "miesten työt" myytin taakse, niin ei liene mikään ihme, että pikkuhiljaa naista alkaa korventaa se tyytyväisenä sohvalla rötköttävä, röyhtäilevä ja piereskelevä miehen kuvatus.

    Talon rakentaminenkin käsitetään myös hyvin yleisesti vain miehen aikaansaanokseksi, vaikka se nainen olisi ollut rakentamassa sitä yhdenvertaisesti miehensä rinnalla täysi päiväisesti. Näin on käynyt omalla kohdallani.

    Naiset myös tukevat käsitykseni mukaan miehiään uralla eteen päin, toisin kuin miehet naista. Naiset luopuvat omista unelmistaan miesten hyväksi.

    "Naiset luopuvat omista unelmistaan miesten hyväksi."

    Niinpä. Aika jännä ajatella millainen yhteiskunta olisi, ellei näin tapahtuisi.

    "Talon rakentaminenkin käsitetään myös hyvin yleisesti vain miehen aikaansaanokseksi"

    Juu. Ja lapset on kasvatettu ja koti hoidettu tasavertaisesti "yhdessä", vaikka äiti olisi huolehtinut aivan kaikesta, kuten tuossa edellä lululu kirjoitti. Itsekin olin perheen äiti, kasvattaja ja "puuhapete", mies teki omiaan. Silti monet olettivat, että mies osallistuu kaikkeen. Erossa jotkut ("olettavat") kyselivät "eikö ole raskasta, kun pitää tehdä kaikki yksin?" Vastasin, että eikun paljon helpompaa, koska tein ennenkin kaiken kaiken yksin. Miehen siipeily ja hyväksikäyttö oli liiton aikana raskainta. Oikein näki miten näiden ihmisten päässä raksutti tämän sanomisen jälkeen.

    Äänestä


Niin minäpä kerron oman tarinani.Olimme exä kanssa yhdessä yli26 vuotta .Hanellä oli jo toisella vuodella oleva tyttö otin hänet nimiini ja rakastan häntä yhtä paljon kuin neljää muuta tyttöäni.Toissa kesänä exä muuttui sanoisinko yhdessä yössä hänen luonteensa päin vastaiseksi mitä oli .Alkoi minun syyttäminen ja syyllistäminen .Syytti esimerkiksi että olen kuin vankimman tytön isä en ole omasta mielestä narsisti enkä naisen hakkaaja enkä juoppo en ole koskaan niin käyttäytynyt.Syytti että olen kuin hänen isänsä jonka kanssa oli hänellä huonot välit riitelivät aina isä on jo kuollut En minä omasta mielestäni riidellyt exän kanssa olihan joskus riitaa mutta ei kai sellaista suhdetta olekkaan jossa ei joskus riideltäisi ja paljon muita syytöksiä.Hän viestitteli työ kaverinsa kanssa joka oli eronnut mies annoin se tapatua kun hän sanoi että se helpottaa hänen oloaan.Toissa kesän lapin reissukin meni persiilleen hän oli koko reissun ajan vihamielinen minua kohtaan ja viestitti työ kaverilleen joka päivä.Nukkumaan meno oli silleen että rupesimme nukkuman hän oli aina selin saatoi yhtä äkkiä kääntyä ja ruveta syyttämään jos siitä tuli riita niin lopuksi minä olin siihen syyllinen .Seksi elämämme oli ihan ok loppuun asti.Nyt olen ajattelut kun hän kerankin sanoi että ota ero että saa minun niskoille senkin Katsoin loppuun asti hän erosi lopulta.En ole omasta mielestä laiminlyönyt suhdettamme sillä olen osallistunut koti hommiin ja huomioinut hänet tuomalla kukkia ja pikku lahjoja joka merkki päivä ja olen aina muistanut sanoa että rakastan häntä että olet kaunis nainen.Tytöt laittaa joka isän päivä kortin että olet maailman paras iskä että kai minä kasvatuksessa olen onnistanu.Minulla on ex anoppin hyvät välit hän on sanonut että olit liian kiltti ja passasit liikaa tyttöä samaa on tytötkin sanoneet.En tiedä ex sanoi kerran syyksi että olen liian perhekeskeinen en tiedä mitä tarkoitti.Silloin kun hän muuttui hän sanoi että ei enää rakasta minua en ymmärrä miten rakkaus voi kadota yhtessä yössä ja sekö rakkaudettomuuten tunne oikeuttaa käyttäytymään noin.Hänen lähdöstään on nyt noin neljä kuukautta nyt vasta vähän on ruvennut helpottamaan etei kaipaa ja ikävöi häntä joka päivä en tiedä miksi vaikka hän käyttäytyi sikamaisesti kohtaani kai häntä vain rakasti liikaa.Nykyään on ehdottanu että etsisin naisen en tiedä mitä sillä ajaa takaa mutta olen sanonut että en yritäkään ennen kuin olen sinut itseni kanssa ja itse tuntoni takaisin en halua että nainen tuntesi itsensä laatariksi.Tällainen on lyhkäisyydessään minun tarina.

Äänestä

Jotenkin ihan hemmetinmoinen ihme ettei prosenttiluku ole sata (100).

Äänestä

Olen tässä vain miettinyt että tuliko ikäkriisi vai bopi.Sitä ei pysty puolustukseen sanomaan että rakkaus kuoli sillä eihän tuommosta käytöstä minua kohtaan sillä puolusteta.

Äänestä
  • Saisiko tämän ajatuksen selkokielisellä Suomen kielellä kerrottuna.

    Äänestä

Sen että tuliko exlle ikäkriisi hän on 46vuotias silloin hormoonit heittää jos oli keskiijän kriisi vai laukaisiko isänsä kuolema kaksisuuntaisen mielialan muutoksen kun hän muuttui isänsä kuoleman jälkeen.

Äänestä

Kaikista pahin tyyppi on joka pettää vuosia ja kotona näyttelee kunnon miestä. Jos vaimo kysyy, kun alkaa epäillä, mikä on totuus. Mies särkee huonekalut ja käy kiinni vaimoon, pelottelee lapsia.
Raitis ja pieni mies voi muuttua näin hurjaksi.

Äänestä
  • "Mies särkee huonekalut ja käy kiinni vaimoon, pelottelee lapsia."

    Suurin ongelma tuossa taitaa olla vaimo, joka ei tajua erota väkivaltaisesta miehestään. Viis siitä onko mies pettänyt vai ei.

    Äänestä

Kolme lasta. Kaksi niistä erityislasta. Silti oli miehelle OK antaa minun tehdä kaikki yksin. Itse kävi laivalla, ravintolassa, milloin missäkin. Lapsia ei hoitanut, kasvattanut, elättänyt. Ei mennyt töihin. Valitti ruoasta, minun laulamisesta, lasten äänistä. Jos valitin alkoi huuto ja uhkailu. Kovasti hän ihmetteli eroa. Meillähän oli kaikki ollut niin hyvin hänen mielestään. Vaikka en nykyäänkään pääse minnekään, niin on elämä paljon helpompaa ilman loiseläjää.

Äänestä

Kyllä varmaan on helpompaa ei kannata pelon alla liitossa olla.Avioliitto minun mielestä pitäisi olla tasa puolinen kunnioitaa toinen toistaan.

Äänestä

Ei kukaan jaksa katsella hyväksikäyttäjää, vaan jättää viimeistään sitten kun lapset on isoja.

Äänestä
  • Jotkut 'jaksavat', jotkut eivät. Jotkut antavat kenkää, jotkut eivät.

    Äänestä

  • Jokainen antaa ennenpitkää.

    Äänestä

  • Yeap, kuolo korjaa joka iikan satavarmasti jonain kauniina päivänä. - Luojalle kiitos että nykyään osataan antaa "kenkää" myös niin, että vaikka aviosta tulee ero, niin ihmiset eivät eroa.

    Äänestä

Niinpä, en kyllä ihmettele yhtään. Osa miehistä on niin lapsellisia itsekeskeisiä ääliöitä että ihme miten edes pääsevät naimisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maatusta kirjoitti:

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/peräti-70percent-avioeroista-naisen-aloitteesta-”musertunut-mies-on-hukassa”/ar-AAjZIvw?li=BBr5KbI&ocid=mailsignout

Kannattaisiko miesten herätä siitä jurottamisesta ja murahtelusta todellisuuteen vähän aiemmin niin saattaisi jäädä musertumatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu