Onko järkeä luopua hyvästä avioliitosta?

Olen ollut naimisissa yli 10 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja periaatteessa kaikki hyvin. Rakastan vaimoani ja parisuhde on kunnossa, vaikka tylsä harmaa arki välillä puuduttaakin.

Olin muutama viikko sitten kavereiden kanssa viihteellä ja tutustuin ravintolassa toiseen naiseen. Ilta päättyi lakanoiden väliin. Kyseessä oli ensimmäinen pettämiseni suhteen aikana. En ole baareissa etsinyt itselleni petiseuraa, mutta jokin tuossa kyseisessä naisessa viehätti niin paljon, että päätin tarttua tilaisuuteen.

Tuon illan jälkeen olemme viesteillyt aika paljon ja ollaan käyty pari kertaa kahvilla. Nyt hän kuitenkin ilmoitti, että jos haluan jatkaa hänen kanssaan, niin minun on jatkettava pelkästään hänen kanssaan (Kummallisia nuo naiset ;D).

Ajattelin, että en ole valmis luopumaan nykyisestä parisuhteestani, mutta tuo nainen pyörii koko ajan ajatuksissani. En saa öisin nukuttua ja ruokahalukin on ihan olematon, kun koko ajan mietin tätä tilannetta ja mikä on oikea päätös tällaisessa asiassa.

Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Onko tutun ja turvallisen parisuhteen vaihtaminen toiseen epävarmaan suhteeseen mitään järkeä? Vaikka ei kai näitä asioita osaa järjellä ajatella....
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


TopiTomera kirjoitti:

Olen ollut naimisissa yli 10 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja periaatteessa kaikki hyvin. Rakastan vaimoani ja parisuhde on kunnossa, vaikka tylsä harmaa arki välillä puuduttaakin.

Olin muutama viikko sitten kavereiden kanssa viihteellä ja tutustuin ravintolassa toiseen naiseen. Ilta päättyi lakanoiden väliin. Kyseessä oli ensimmäinen pettämiseni suhteen aikana. En ole baareissa etsinyt itselleni petiseuraa, mutta jokin tuossa kyseisessä naisessa viehätti niin paljon, että päätin tarttua tilaisuuteen.

Tuon illan jälkeen olemme viesteillyt aika paljon ja ollaan käyty pari kertaa kahvilla. Nyt hän kuitenkin ilmoitti, että jos haluan jatkaa hänen kanssaan, niin minun on jatkettava pelkästään hänen kanssaan (Kummallisia nuo naiset ;D).

Ajattelin, että en ole valmis luopumaan nykyisestä parisuhteestani, mutta tuo nainen pyörii koko ajan ajatuksissani. En saa öisin nukuttua ja ruokahalukin on ihan olematon, kun koko ajan mietin tätä tilannetta ja mikä on oikea päätös tällaisessa asiassa.

Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Onko tutun ja turvallisen parisuhteen vaihtaminen toiseen epävarmaan suhteeseen mitään järkeä? Vaikka ei kai näitä asioita osaa järjellä ajatella....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu