Hei!
Mummillani on jokin vikana. Mummini ei pysty jostain syystä puhumaan, vaikka ymmärtääkin suurenpiirtein kaikki asiat, mitkä tapahtuu hänen ympärillään, kysymyksiä lukuunottamatta. Hän ei myöskään enää ymmärrä kyllä ja ei eroa. Mummini puhuu enää vain yksittäisillä sanoilla, joiden avulla pitää saada itse selvää mitä asiaa hänellä on. Pari päivää sitten mummillani tapahtui jokin kriisi, jolloin hän ei pystynyt puhumaan melkein ollenkaan, ja jos sanoi jotain sanoja niin ne olivat jotenkin sekavia, niinkun ne ei liittynyt mihinkään.
Kuitenkin, äitini meni mummini kanssa sairaalaan, häneltä mitattiin kaikki arvot, otettiin näytteet ja tehtiin jotain muitakin testejä, jolloin lääkärit sanoivat, ettei hänellä ole mitään vikaa, ja että hän terve, mikä ei tietenkään ollut totta, sillä näkyi selvästi, että jokin on hyvin pahasti vialla. Mummillani oli aika lailla samanlaiset oireet, kuin aivoverenvuodossa. Seuraavana päivänä (eli eilen) mummiltani otettiin aivoista kuva, jossa ei näkynyt mitään erikoista, ja tietenkin lääkärit sanoivat taas kerran, että kaikki on hyvin.
Tänään kun mummini sisko tuli käymään mummini luona aamulla, silloin mummini kanssa oli kaikki hyvin. Parin tunnin päästä, kun hän tuli käymään uudestaan, mummini ei enää tunnistanut häntä! Mummini istui omaa siskoaan vastapäätä ja ihmetteli pitkään, kuka hänen siskonsa on. Mummini ja isotätini asuu vierekkäisissä asunnoissa jo 15 vuotta, ja he käyvät kummankin luona monta kertaa päivässä. Tämä vahvistaa jo takuu varmasti, että jokin on todellakin vialla, ja tosi pahasti!
Voisiko joku kertoa tietoa, mitä on taphtumassa?! Netistä en ole löytänyt mitään tietoa. Kaipaan nopeasti vastausta! Auttakaa!!!!
Apua, mitä on tapahtumassa?!
Vastaustakaipava
2
132
Vastaukset
- mrikuvat
Niillä halvoilla kuvilla ei näy muuta kuin akuutti kuoleman vaara.
- hapan_imelä
Olisiko verenkiertohäiriö aivoissa tai yliannos mummulle määrättyjä lääkkeitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1216902Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243787- 1862605
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2852491Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1962111Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.101906Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3001820Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1341395- 721316
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.271305