Mies raiskattiin Kirkkonummen vokissa

tekijöinä oli raiskatun muslimin omat irakilaiset maanmiehet. Miehen raiskaus ei ole uutta muslimeille, tämä on huomattu varsinkin ruotsissa missä muslimit usein raiskaavat myös miehiä. Siellä on jopa perustettu oma hoitoyksikkö raiskatuille miehille.

“Jaoin huoneen kuuden henkilön kanssa ja yritin peitellä homouttani. Eräänä päivänä kaksi kämppistäni tarjosivat minulle jotain juotavaa ja menetin tajuntani.”

“Kun heräsin, minut oli raiskattu”, kertoo Zaid.

Raiskaus tapahtui Kirkkonummen vastaanottokeskuksessa, jossa Zaid kertoo salanneensa parhaansa mukaan homoseksuaalisuutensa.

Raiskauksen jälkeen tilanne tuli Zaidille kestämättömäksi. Hänen henkinen kanttinsa petti.

Zaid on nyt saanut oleskeluluvan Suomesta. Hän asuu omassa asunnossaan ja tuntee olonsa paremmaksi, mutta pelkää irakilaisia.

Tämänkin uutisen muuten kertoo sekä Svenska Yle että MV, eli onko Svenska Yle siis valemedia....heheheee

https://svenska.yle.fi/artikel/2016/11/13/drogad-och-valdtagen-flera-hbt-personer-som-sokt-asyl-trakasseras-i-helsingfors
872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikö nämä homot ym vähemmistömamut kannattais pistää ihan erilleen asumaan, onhan se selvä, että jos ne joutuvat raiskatuiksi kotimaassaan niin joutuvat täälläkin maanmiestensä toimesta.

Äänestä
  • Mikä se miehenraiskannut mies on,olisko myös homo vai hetero vai siitä välistä,rikoksentekiä ainakin.

    Äänestä

  • Hönöläinen kirjoitti:

    Mikä se miehenraiskannut mies on,olisko myös homo vai hetero vai siitä välistä,rikoksentekiä ainakin.

    Musuthan raiskaa vaikka mitä, vuohia, aaseja, ihan mitä vaan.

    Äänestä

Tämän uutisen kuultuaan Pekka Haaviston kyrpä nousee pystyyn. Stubbin mukaan Suomi on nyt rikastunut. Seuraavaksi odotamme rikastuttavaa terrori-iskusarjaa kauppakeskuksiin...ja satoja uhreja.....mutta ei hätää...nehän suunniteltu turvallisiksi. High Tech imee myrkkysavutkin pois.... sanoisin hehehehehehhehe... Kansallivaltioita ei olisi kannattanut tuhota.

Äänestä
  • Nimmari "JunttienPääkaupunki" takuulla tumputti jo.

    Äänestä

Taas lestadiolaisvanhempien hyväksikäytetyt jälkeläiset yrittävät puolustella vanhempiensa tekoja siirtämällä puheenaiheen täysin toisarvoisiin asioihin!

Puhdistetaanpa se oma pesä ensin!

Äänestä

Nämä palstat ovat runkkarien taivas, täältä saa virikkeitä joka lähtöön, hoooih...
Kyllä me täällä viihdymmekin.

Äänestä

Mutta miksi tuollainen laitetaan Kemijärven palstalle, ihan taas älyä vailla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


allahin.nimeen kirjoitti:

tekijöinä oli raiskatun muslimin omat irakilaiset maanmiehet. Miehen raiskaus ei ole uutta muslimeille, tämä on huomattu varsinkin ruotsissa missä muslimit usein raiskaavat myös miehiä. Siellä on jopa perustettu oma hoitoyksikkö raiskatuille miehille.

“Jaoin huoneen kuuden henkilön kanssa ja yritin peitellä homouttani. Eräänä päivänä kaksi kämppistäni tarjosivat minulle jotain juotavaa ja menetin tajuntani.”

“Kun heräsin, minut oli raiskattu”, kertoo Zaid.

Raiskaus tapahtui Kirkkonummen vastaanottokeskuksessa, jossa Zaid kertoo salanneensa parhaansa mukaan homoseksuaalisuutensa.

Raiskauksen jälkeen tilanne tuli Zaidille kestämättömäksi. Hänen henkinen kanttinsa petti.

Zaid on nyt saanut oleskeluluvan Suomesta. Hän asuu omassa asunnossaan ja tuntee olonsa paremmaksi, mutta pelkää irakilaisia.

Tämänkin uutisen muuten kertoo sekä Svenska Yle että MV, eli onko Svenska Yle siis valemedia....heheheee

https://svenska.yle.fi/artikel/2016/11/13/drogad-och-valdtagen-flera-hbt-personer-som-sokt-asyl-trakasseras-i-helsingfors

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu