Kun Sipilä puhuu julkisesti Talvivaaran selviytymisestä veronmaksajien kustannuksella niin eihän tuollainen kaveri voi enää toimia Suomen pääministerinä. Täytyyhän ministerin olla sentään rehellinen Suomen kansalainen.
Keskustasta on vuoden aikana tullut lopullisesti puolue joka ottaa verokasta miljardeja äänestäjiensä ostamiseen ja jopa tekemään tällä tavoin velkaa valtiolle. Kehitysmaissakin tämä ymmärretään vakavaksi korruptioksi josta menee virka ja tulee pyttyä. Mikä Suomessa on muuttunut niin paljon ettei enää huomata tällaista ennennäkemätöntä rikollisuutta jonka takia kansa köyhtyy ja vielä velkaantuu. Teekkarihuumorin piikkiin tätä ei voi laittaa koska teekkareita on kansasta vain pieni kourallinen. Uskontoakaan ei voi syyttää kun juuri uskonto kieltää epärehellisyyden. Jotain on ratkaisevasti vialla ja se pitää tutkia.
Sipilän päivät on luettu
19
53
Vastaukset
- onhansejämpti
Omilleenhan kepu aina kusettaa rahaa etelästä oli kyse honkajokien tuulipuistoista tai sotkamon vaaroista.
- A-Celle
Kukaan ei enää pysy laskuissa hallituksen perumista päätöksistä. Aiemmin hallitus linjasi, että Talvivaaran rahahanat menee kiinni ja kaivoksen on löydettävä yksityinen omistaja tämän vuoden loppuun mennessä.
Nyt Sipilä sanoo, että alasajo ei ole vaihtoehto, vaan valtion rahaa kipataan kaivokseen niin paljon kun tarvitaan. Vanhusten vaippoihin ei ole rahaa, työttömyyskorvauksia leikataan, köyhät diabeetikot jäävät lääkkeitä jne, mutta johonkin paskamonttuun, joka ei ole ikinä ollut kannattava valtio kippaa rajattomasti rahaa.
Ja ainoa syy, miksi Sipilä haluaa polttaa rahaa Talvivaaraan on se, että kaivos sijaitsee hevon kuusessa. Tärkeintä kepulle on hävittää valtion rahat mahdollisimman kaukana markkinaehtoisesti toimivista kasvukeskuksista.
- Ei_kannata_tuokaan
Minkäsmaalainen firma tämä terrafame olikaan? Tuskin Suomalainen. Niin että rahat ja tuotot ovat menossa ulos ja paskavuorikin jää vielä Suomen veronmaksajien kontolle, kaiken muun lisäksi.
Kyllä se täysin suomalainen on, käytännössä Talvivaara Oy:n konkurssipesä, mutta tarkoituksena on, että se saisi omistajakseen myös ulkomaalaisia sijoittajia.
- ulkomaiset.firmat
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kyllä se täysin suomalainen on, käytännössä Talvivaara Oy:n konkurssipesä, mutta tarkoituksena on, että se saisi omistajakseen myös ulkomaalaisia sijoittajia.
Ne tulee sitten vasta, kun valtio on siivonnut sotkun ja ulkomaalaiset firmat voi rahastaa kunnolla tuostakin tätä maata. Suomalaiset ovat jopa niin tyhmiä, että luovuttavat omaisuutensa ilmaiseksi noille ylikansallisille kaivosyhtiöille, maksavat niille jopa tukia. Ne ovat vallaneet Suomesta jo Tanskan kokoisen alueen.
Ruotsi tienaa miljardin kuukaudessa pelkästään valtion LKAB kaivosyhtiöllään, Norja perii veroja öljystään yli 70 prosenttia. - xsdaddsaasd
Onko sillä Pakakaivo-Paulalla vielä Talvivaaran osakkeita?
- Näittekö_kuinka
onnellinen Terrafamen pääluottamusmies oli?
Melkein oli vedet silmissä kun kiitteli Sipilää, onkohan se kepulainen. - yhteiskunnanjarrut
maalaisliittolaisnen kepu elää niin kauan kuin alikoulutetuilla maalaisilla ja niiden kaupunkeihin tukeutuvilla jälkeläisillä on äänioikeus
- Apinaakoijjataan
Meinaako tuleva demarihallitus poistaa äänioikeuden maalaisilta samalla tavalla kuin osalta SDP,n kansanedustajilta?
- kepulaisettyhmiä
Apinaakoijjataan kirjoitti:
Meinaako tuleva demarihallitus poistaa äänioikeuden maalaisilta samalla tavalla kuin osalta SDP,n kansanedustajilta?
Toi taas oli aivan kahjon kommentti jolla ei ollut mitään tekoa tämän ketjun asian kanssa, tosin kepulaiset saatttaa olla jopa niin hölmöjä, että puolustautuvat sillä että kun muut on tyhmiä, niin nekin saa olla tyhmiä. Sellainen puolustelu on umpihölmön taktiikkaa.
Tietysti voisi ajatella että joku on niin hölmö, että yrittää hölmönä ohjata keskustelua aihesta pois noin säälittävällä tavalla. - kusettaa
Apinaakoijjataan kirjoitti:
Meinaako tuleva demarihallitus poistaa äänioikeuden maalaisilta samalla tavalla kuin osalta SDP,n kansanedustajilta?
Tai milloin on nähty viisas kansanedustaja? Ja ei ole, koska velkaa on 100 mijardia, eli keskimäärin voisi luulla et laitapuolen kulkijat..........
kusettaa kirjoitti:
Tai milloin on nähty viisas kansanedustaja? Ja ei ole, koska velkaa on 100 mijardia, eli keskimäärin voisi luulla et laitapuolen kulkijat..........
eipä niitä ainakaan työpaikallaan, eli istuntosalissa mm. äänestyksissä nähdä. yli 25 % kansanedustajista on luumuilemma, kun äänestetään mm. ansisidonnaisen muutoksista. Tuollaistko ovat "kansanedustajia", vittu pahimman luokan lusmuilijoita.
- ei.sillä.väliä
Turmiola.Tommi kirjoitti:
eipä niitä ainakaan työpaikallaan, eli istuntosalissa mm. äänestyksissä nähdä. yli 25 % kansanedustajista on luumuilemma, kun äänestetään mm. ansisidonnaisen muutoksista. Tuollaistko ovat "kansanedustajia", vittu pahimman luokan lusmuilijoita.
No tuohan on tietysti rahvaan käsitys eduskuntatyöstä, mutta se on tietysti väärä, edustajat tekevät työtään myös istuntosalin ulkopuolella ja ryhmäkuri taas huolehtii siitä, että riittää kun lasketaan monenko tarvitsee olla paikalla voittaakseen äänestykset.
- Lenne.rockers
ei.sillä.väliä kirjoitti:

Kyllä näkyy naamat televisioiduissa "istunnoissa", ja sekavaa tarinaa löytyy ;)
- ei.sillä.väliä
Lenne.rockers kirjoitti:
Kyllä näkyy naamat televisioiduissa "istunnoissa", ja sekavaa tarinaa löytyy ;)
Sillä kositaan vain yksinkertaisimpia äänestäjiä, ne menee jopa niinkin halpaan. Tosi kuitenkin on, että eduskuntatyö on aika lailla erilaista kuin isossa salissa istumista, jopa eduskunnan kahvilassa tehdään työtä... Siellä on myös erilaisia valiokuntia ja muita tarvittavia ajantuhlauspaikkoja joissa näistä asioista oikeasti jonkin verran päätetäänkin, tosin vain EU:n asettamissa raameissa.
Iso osa työstä on myös yhteydenpitoa äänestäjiin, siinä sitten on vaihtoehtona joko valeh...korjaan, muunnetun totuuden kertominen tai jopa totta puhuminen. - Äkkinäisempi_luulisi
että maalaisillakin on elämisen oikeutus ja äänestämisvapaus.
Aikoinaanhan punikit olivat maaseudulla suosituin puolue, kunnes kansalaiset huomasivat niiden loputtoman kusetuksen.
Ymmärrän toki, että vituttaahan se punikkirupuja. Demokratia on perseestä. - dbddfggddg
ei.sillä.väliä kirjoitti:
Sillä kositaan vain yksinkertaisimpia äänestäjiä, ne menee jopa niinkin halpaan. Tosi kuitenkin on, että eduskuntatyö on aika lailla erilaista kuin isossa salissa istumista, jopa eduskunnan kahvilassa tehdään työtä... Siellä on myös erilaisia valiokuntia ja muita tarvittavia ajantuhlauspaikkoja joissa näistä asioista oikeasti jonkin verran päätetäänkin, tosin vain EU:n asettamissa raameissa.
Iso osa työstä on myös yhteydenpitoa äänestäjiin, siinä sitten on vaihtoehtona joko valeh...korjaan, muunnetun totuuden kertominen tai jopa totta puhuminen.Suuri osa ajasta menee vaalibudjetin keruuseen, taulujen myyntiin ja vatulointiin.
- Ei_sulla
dbddfggddg kirjoitti:
Suuri osa ajasta menee vaalibudjetin keruuseen, taulujen myyntiin ja vatulointiin.
sitten kovin häävisti mene. Valitettavasti.
- masuri21
Röyhkeä lestantti Sipilä ajaa kepulistien asiaa valtion miljoonilla.
Pekkarisen vanha siltarumpupolitiikka oli puuhastelua Sipilän rinnalla.
Keväällä on kuntavaalit ja 10 miljoonaa kuukaudessa haaskaava Talvivaara tarvitsi 100 miljoonaa valtion rahaa kuntavaaleihin asti.
Pipopäisen Sipilän päätä ei palella kun lupaa satoja miljoonia valtion rahaa kepualueen konkurssikaivokselle.
Odotan Orvon ja Soinin ulostuloa asiassa. Ovatko samaa mieltä.
Sipilän uskottavuus on mennyttä. Ensin houkutteli Suomeen 20 000 turhaa irakilaismiestä. Lisäkustannukset 100 miljoonaa 2015-16.
Nyt on upottanut Talvivaaraan ainakin 300 miljoona ylimääräistä.
Erotettava tehtävästään hyväuskoinen lestantti hölmö.
Hyväuskoisen hölmön hölmöily on maksanut suomalaisille veronmaksajille jo ainakin 400 miljoonaa euroa. Tämän verran Suomen lainataakka on lisääntynyt Sipilän hölmöilyn takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1061590Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601062Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen711049- 153839
- 82752
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54719Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118646- 34644
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39640Ihan yleisesti
Mitä kautta sun pöksyihin pääsee? Pitääkö luvata kuut taivaalta vai riittääkö jokin muu arkisempi asia?42620