Energian äly?

Onko ajatustoiminta täysin aineellista? Siis tapahtuuko kaikki ajattelu aineessa? Vai onko energialla oma tietoisuus?
10589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Einsteinin mukaan aine on tiivistynyttä energiaa.

Tieteemme edustajathan yrittävät kaiken aikaa tuottaa energiasta ainetta hiukkaskiihdyttimineen, siinä vielä onnistumatta.

Asioita voisi alkaa miettimään myös siltä kannalta, että mikä oli/on tuo energia josta aineellinen maailmankaikkeus syntyi ja joka pitää aineellista maailmankaikkeutta/-kaikeuksia yllä.
Suhteutettuna painovoimalakiin tunnettu aine selittää siitä vain neljä prosenttia.
Yhdeksänkymmentä kuusi prosentia on ns. "pimeää ainetta, jota tieteemme tekijät selvittävät kaiken aikaa päästäkseen siitä perille.

Mitä tulee ruumiiseemme, se koostuu atomeista kutoutuneena aineeksi aina aivojamme myöten.
Aivomme käsittelevät tietoa, jota tuottaa aistimme kuin myös ympäröivä yhteiskunta.
Yhteiskunnan vaatimusten mukaan meidän tulee olla tuottavia yhteiskuntakoneiston rattaita, jonka tuottavuudesta saatamme hyötyä jopa itse.
Kun ratas rikkoutuu se heitetään pois.
Yhteiskuntakoneiston toiminnan kannalta olisi suotavaa, että tämä ratas "häipyisi, kuolisi" rasittamasta tätä vaurauteen (rahaan) tähtäävää tuotantokoneistoa.

Ikivanhojen uskontojen tuottama tieto antaa kuvauksen siitä, että olemme henkiä, jolla on sielu, joka mittaa niin aineellistakuin henkistäkin todellisuutta.

Tieteentekijämme kuin myös filosofimme ovat pohtineet tietoisuutta kautta vuosisatojen, onko se aivojemme tuotetta vai irrallinen aivoistamme.

Vanhojen uskontojen mukaan, sielu irtautuessaan ruumiista, joutuu syyn- ja seurauksen lain (Karma) takia ottamaan jälleen ruumiillisen muodon. Elämänsä aikana oikein toimiessaan, vapautuu Karmisesta kiertokulusta, jolloin tälle planeetalle ei tarvitse enää palata.

Niinpä niin. Onko tieteemme tuottama tieto oikeaa; onko ikivanhojen uskontojen tuottama tieto oikeaa?

Äänestä
  • Sanoit että tiede tuntee 4% tunnetusta aineesta ja 96% on pimeää ainetta.
    Tarkoitatko että ihminen on 96%:sti tuntematonta ja tunnettua meissä on vain 4%?

    Ehkäpä kysymys tieteen ja "uskontojen" oikeudesta oikeaan on hyvä suhteuttaa, koska aina seuraavana päivänä voit tietää enemmän.
    Tämä pätee varsinkin ihmisen ajatteluun, koska huomistahan et tänään tunne ja eilinen on muistojen varastossa:
    Siksipä tämä hetki on toisessa muodossaan tiivistettynä mahdollisuus mihin tahansa, eli hyvin "energinen olotila".
    Todella syvät oivalluksethan tapahtuvat juuri "yhdessä hetkessä".

    Äänestä

  • sinärakas kirjoitti:

    Sanoit että tiede tuntee 4% tunnetusta aineesta ja 96% on pimeää ainetta.
    Tarkoitatko että ihminen on 96%:sti tuntematonta ja tunnettua meissä on vain 4%?

    Ehkäpä kysymys tieteen ja "uskontojen" oikeudesta oikeaan on hyvä suhteuttaa, koska aina seuraavana päivänä voit tietää enemmän.
    Tämä pätee varsinkin ihmisen ajatteluun, koska huomistahan et tänään tunne ja eilinen on muistojen varastossa:
    Siksipä tämä hetki on toisessa muodossaan tiivistettynä mahdollisuus mihin tahansa, eli hyvin "energinen olotila".
    Todella syvät oivalluksethan tapahtuvat juuri "yhdessä hetkessä".

    Tunnetun maailmankaukkeuden oletetusta (lasketusta) massasta pystytään "näkemään" n. 4%. Loput 96% massassta on jotain "pimeää ainetta", jotta maailman kaikkeuden lait pätisivät viisaiden ihmisten laskujen mukaisesti.

    Sinä itse olet 99.999999999% tyhjää "täynnä".
    --> Rakennut atomeista
    --> Atomit rakentuvat karkeasti elektroni"kuoresta" ja atomin ytimestä
    --> 99.999999999% atomin massasta on keskittynyt atomin ytimeen.
    -->Atomin ydin vie kuitenkin atomin tilavuudesta vain 0.0000000001%
    --> 99.999999999% jokaisen atomin viemästä tilasta on siis tyhjää.
    --Kaikki materia on siis 99.9999999 prosenttisesti tyhjää. Mutta ei energiatonta.

    E=mc2

    Äänestä

  • Herran pelko kirjoitti:

    Nyt mä ymmärrän miks mullon joskus niin ontto olo.

    Äänestä

  • Sen verran että mikä tai kuka sen määrittelee onko elänyt tai tehnyt oikein vai ei? Otetaan esimerkiksi vaikkapa pieni vauva, joka kuolee kokematta ensimmäistäkään tunnetta, tekemättä ensimmäistäkään tekoa tai valintaa, eli minkälainen karma se on kun ei pysty elämänsä aikana lainkaan kehittymään "hyvään tai pahaan suuntaan" ja millä perustein hänet karma tuomitsee seuraavaan, kun ei vielä edes kerinnyt mitään tekemään?

    Äänestä

  • karmasta kirjoitti:

    Sen verran että mikä tai kuka sen määrittelee onko elänyt tai tehnyt oikein vai ei? Otetaan esimerkiksi vaikkapa pieni vauva, joka kuolee kokematta ensimmäistäkään tunnetta, tekemättä ensimmäistäkään tekoa tai valintaa, eli minkälainen karma se on kun ei pysty elämänsä aikana lainkaan kehittymään "hyvään tai pahaan suuntaan" ja millä perustein hänet karma tuomitsee seuraavaan, kun ei vielä edes kerinnyt mitään tekemään?

    Jos tämä vauva ei ole kerinnyt, tai halunnut maksaa kuoleman vaativaa entisen elämänsä karmavelkaa, voi hän kuolla heti synnyttyään. Luultavampaa kuitenkin syntymäkuolemaan on se, että todetaan tulleen synnyttyä peheeseen tai ympäristöön joka ei voi antaa sitä oppia mitä sillä kertaa on tultu hakemaan.

    Äänestä

  • Pahaa karmaa kaihtava kirjoitti:

    Jos tämä vauva ei ole kerinnyt, tai halunnut maksaa kuoleman vaativaa entisen elämänsä karmavelkaa, voi hän kuolla heti synnyttyään. Luultavampaa kuitenkin syntymäkuolemaan on se, että todetaan tulleen synnyttyä peheeseen tai ympäristöön joka ei voi antaa sitä oppia mitä sillä kertaa on tultu hakemaan.

    Ei kerennyt tai halunnut
    (hän siis tiesi karmansa ja tietoisesti vältteli toteuttamasta sen tapahtumista, taikka kuolla kupsahti ennenkuin karma toteutui?)
    maksaa karmaansa edellisessä elämässä, jolloin rangaistuksena oli kuolla vauvana, joka tuskin tajuaa onko elossa vai ei? Pakkohan sen henkilön oli kuolla jo edellisessä elämässä jotta pystyi syntymään uudestaan, mikä ihmeen rangaistus se on sitten että taas kuolee? Kuulostaa pikemminkin rangaistukselta vauvan vanhemmille.
    Jaahas, synnyinpä väärään perheeseen, voi näitä karman organisoijia, olisitte nyt olleet vähän huolellisempia ennenkuin annoitte minun syntyä väärään paikkaan, pakko kai tehdä itsari heti vauvana, mutta hetkinen, eikös itsemurhasta kerry taas lisää sitä pahaa karmaa, voihan nekku!

    Äänestä

  • hetkonen kirjoitti:

    Olisin todellakin toivonut asiallista kommentointia, eli asiallista keskustelua teemasta, mutta tuntuu siltä, että vain vastasyntyneet sielut ovat osallistumassa näihin Suomi 24 keskusteluihin.

    Äänestä

biologisestihan ajattelukin on
"vain" sähköimpulsseja eli jänniteroja. Näin ollen ajattelussakin käytetään energiaa ja energiakin on osittain materiaa(elektronit ja hiukkaset aiheuttavat esim. sähkövirran).

Helsingin Sanomien tiedeliitteessä oli kylläkin muutama vuosi sitten juttu "energiapilvistä". Siinä spekuloitiin mahdollisuutta, että avaruudessa olisi/tulisi olemaan "pilviä", jotka olisivat energiaa, mutta nekin voisivat olla tietoisia olentoja. En kyllä muista tarkemmin juttua ja melko naurettavalta idealtahan se kuulosti, mutta jos joku muistaisi tarkemmin, niin voisi valaista asiaa.

Äänestä
  • Induktiokipinä, kuten salamakin.

    Tarvinneeko noin vanhaa teoriaa enää todistella?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Newstein kirjoitti:

Onko ajatustoiminta täysin aineellista? Siis tapahtuuko kaikki ajattelu aineessa? Vai onko energialla oma tietoisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu