Vegaanin kanssa seurustelu ja syömishäiriö.

Sekaanisekaisin

Olen 30-vuotias mies joka ei saa nautintoa syömisestä. Olen koko ikäni kamppaillut laihuuteni kanssa ja saanut kuulla siitä keljuilua joka suunnalta. Kuulun lisäksi siihen ihmisryhmään joka voi syödä miten haluaa, ilman että kilot tarttuvat. Joku voisi pitää sitä hyvänä asiana mutta kun yrität lihottaa itseäsi vuosikausia tuloksetta, niin ei pysty ymmärtämään ihmisiä joilla on ylipainon kanssa ongelmia.

Olen nyt joitain vuosia seurustellut vegaanin kanssa ja jaankin pääasiassa hänen maailmankuvansa mutta mikä tässä on ongelmana?: Olen laihtunut todella suurella vaivalla hankkimiani kiloja n.25% painostani. Ymmärtänette varmaan että tämä on aika raskasta minulle.

Orastava masennukseni on muuttunut elämää hallitsevaksi. Käytän alkoholia tämän helpottamiseksi (ymmärrän kyllä sen käänteisvaikutuksen) ja nälän viemiseksi sekä unen saamiseksi iltaisin. En tiedä mikä on syy ja mikä seuraus mutta jokainen masentunut ja varsinkin kaltaiseni ruokahaluton tietää mikä olisi tässä tilassa ruokaa joka maistuisi; Liha, juusto, kaikenlainen rasvainen yms. Pääosin sellainen jota ei ole suvaittavaa syödä taloudessamme.

Jahkailen jokaisen ruokailun aloittamista, venutan sitä, valehtelen että en ole nälkäinen koska mitään houkuttelevaa ei ole tarjolla tai jossain liikkeellä ollessa ei löydy muita kuin sämpylöitä jonne joku murhaaja on lätkäissyt kinkkua väliin.

Olenko siis vain asennevammainen tai vastaava?

Tyttöystäväni mielestä olen koska vegaaniruokahan on herkullista.
Koska ovathan kaupat nykyään pullollaan vegaanisia herkkuja ja valmisruokia.
Haluaisinkin muuttua vähintään kasvissyöjäksi mutta mikä on kun ei sitä soijalaatikkoa vaan houkuta alkaa edes tekemään.

10

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reseptiä

      Purkillinen maapähkinätahnaa/per päivä, niin kyllä ne kilot siitä nousee

    • kinkkujuustosämpylä

      Rakastaako se vekaani sua vähemmän jos syöt mitä haluat ja pystyt.
      Heitä mäkeen koko ämmä.
      Ota tilalle joku normaali.
      Murhaajathan ne lätkii kinkkua sämpylöiden väliin joo.

      Pakene kun vielä voit ennnekun se soijalaatikko aivopesee sut lopullisesti.
      Pimslooraa saa ihan terveiltäkin naisilta, usko pois.

    • Terveellinenravinto

      Kyllä ihmisellä pitäisi olla sen verran selkärankaa, että syö sellaista, mikä tietää itselleen sopivaksi. Tämä jäi vaivaamaan: "Pääosin sellainen jota ei ole suvaittavaa syödä taloudessamme."

      Todennäköisesti kärsit B12 vitamiinin puutteesta ja muutenkin voi olla että saat kasviseineksistä liikaa E-koodeja eli kemikaaleja, joita elimistösi ei tunnista ravinnoksi.

      Käy nyt ihan ekana kaupassa ja osta pieni joulukinkku. Vedät ruisleivälle voita ja kinkkua, päälle sinappia ja huuhtelet sen alas vaikka luomumaidolla. Kyllähän alkaa ruokahalut kohenemaan. Jäätä viina pois. Se vain lisää masennusta. Karsi ruokavaliosta sokeri, vehnä, maissi ja soija.

      • oma_tahtosi

        Samaa mieltä vaikka onhan niitä koodeja noissakin.
        Kinkusta saat protksuja, ruisleivästä kuituja, voista tarpeellista rasvaa ja sinapista hitaita hiilihydraatteja.
        Jos tarkotus on nostaa painoa niin runsaasti vaan lihaa tai kanaa, sen lisäksi valkuaista (maito, muna, juusto) . Ja rasvaakin pitää olla, aivotoiminnalle.
        C-vitamiini auttaa ruisleivän raudan imeytymisen eli mielummin sen kanssa appelsiini kun maito, koska se estää sitä. Maitotuotteet sitten erikseen, pidä välissä pieni tauko.
        Kaloista rasvaisinta eli lohta, nieriää, silliä
        Säännöllinen ruokarytmi , liikunta, ulkoilu.. siitä se ruokahalu lähtee paranemaan.

        Anna sen kasvishörhön syödä mitä heiniä huvittaa, sun ei ole pakko tyytyä pelkästään siihen


    • Justjoonäin

      Joo voita ja sianihraa tottakai jos haluat lyhentää elinikääsi kymmenellä vuodella ja käyttää verenpaine ja kolesterolilääkkeitä.

      • Ihrasika

        Tai jos haluat vielä elää kymmenen vuotta..


      • Terveellinenravinto

        Voi ja sianliha ei lyhennä elinikää, mutta nyhtökaura ja härkis kylläkin lyhentävät! (Katsoppa molempien tuoteselosteet.)

        Voissa ei ole lisäaineita ja sianlihan kohdalla se ihra on helppo poistaa (tätä ei tietysti osaa tehdä, jos on pitkään elänyt lisäaineiden varassa). Sianlihassa rasvakerros on pinnassa. Siitä vaan veitsi käteen, sivallus ja ihra on poissa! Tämä tiedoksi "Ihrasialle".

        Hemmetti, että käy sääliksi vegaaneja, jotka hiljaa tappavat itsensä uskomalla kaikkea propagandaa, jota heille on 30 vuotta syötetty. Mutta se on ymmärrettävää, kun omien aivojen kapasiteetti on jäänyt vähäiseksi väärän ruokavalion vuoksi.


    • heitäpihalle

      Parempi elää täysillä puolet, kuin puolella täydet! Vaihda naista!! Itsekästä vaatia toiselta sitä, mistä vain itse on kiinnostunut!

      • Terveellinenravinto

        Eritoten, kun selvästi toisen terveys ei vegaanista ruokavaliota selvästikään kestä.

        Jokainen ihminen on oma yksilönsä ja jokainen syö sitä minkä tuntee itselleen hyväksi.

        Itselle tulisi veganisella ruualla lähtö pilven reunalle todella nopeaan. Luomuravinto, jossa on reilusti kasviksia, sopivasti lihaa, kalaa, pähkinöitä, hedelmiä, ruista, kauraa, marjoja, voita ja öljyjä on minulle sopivinta ja voin hyvin. Veriarvot ovat loistavat!


      • Vegaanieiolevälkky

        Ei ole helppo elää mielenterveysongelmaisen kanssa, jos yrittää noudattaa hänen uskontoaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      277
      3454
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1903
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      30
      1561
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1441
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1083
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1034
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      993
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      89
      858
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      727
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      716
    Aihe