Miten hernekeiton voi lämmittää räiskymättä?

ärt.syttää

Ärsyttää aina kun purkkihernekeitto räiskyy ympäriinsä potistessaan kattilassa. Voisiko räiskymisen estää jotenkin? Kantta ei voi käyttää, kun pitää hämmentää koko ajan ettei pala pohjaan.

19

3190

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niksipirkka_

      Koitappa ihan aluksi oikeankokoista kattilaa. Niin että et tunge litraa hernekeittoa puolen litran kattilaan. Eikä sen levynkään tarvia olla kuutosella.

      • ärt.syttää

        Kattila on suunnilleen puolillaan. Räiskyy vaikka levy olisi pienellä teholla. Sellaisia isoja klimppejä lentelee seinille.


    • niks_nurkka

      Onko kattilassa kansi ? Ja mietoa lämpö?
      Sinappia soossiin -ei räisky niin kuin keittäjän tempperamentti

    • pienenpalan

      Vesihauteessa, iso paistinpannu vaikka johon hiukan vettä ja siihen kattila kansi päälle.

    • Zyx4a37

      Käy klubilla syömässä valmis keitto - niin minä tekisin.

    • kokki9

      Syö kylmänä. Viipaloi vaikka.

      • Anonyymi

        Tyrkkää soppaan tikun ja pakastaa. Voi sitten työpäivän aikana nuoleskella. Ei tarvitse vasiten lähteä ruokatunnille, kun saa kaloreita vähitellen.


    • Prässienglantia
      • Anonyymi

        Kannatais varmaan sekotella samalla, kun kerää paskat seiniltä ja katosta. Kuutosella vaan muutaman tunnin keittelet ja kaada maitoa välillä joukkoon ni hyvä tulee.


    • neronleimausko

      Työnnä koko tölkki avaamattomana mikroaaltouuniin.

      :)

      • electricshockwaved

        No just ja kaikilla on kivaa.


      • Anonyymi

        Hernekeitto roiskii mikrossakin lautasella kupuun melkoisesti, mutta voi helposti huuhtaista. Induktiolieden saa nopeasti pienemmälle jos alkaa roiskia, ei mikään ongelma vaikka teen itse täyden kattilallisen.


    • Anonyymi

      Vesihauteessa. Esimerkiksi paistinpannuun runsaasti vettä ja lämpö niin että vesi kevyesti kiehuu. Kattila veteen paistinpannulle ja kevyesti sekoittaen, niin kuumeneminen tapahtuu turvallisesti ja räiskymättä.
      Onnistuu hyvin myös kerroskattilassa.

      Vanhan pois heitettävän paistinpannun voi säästää tätä tarkoitusta varten.

      • Anonyymi

        Tuosta tulikin mieleen, että ruostumattomat teräskattilat toimisi varmaan induktiolidellä kun välissä olisi paistinpannu. Mietin jotain metallilevyä, mutta ehdin jo vaihtaa kattilat, olisi pitänyt kokeilla paistinpannua. No, eipä nuo kattilatkaan kalliita ole.

        Kerroskattila hyvä ainakin maitoruokin, kalakeittoon ja tietysti puuroon ja höyryttäminen vihanneksille, kannattaa sekin hankkia.


    • Anonyymi

      Hierot vaan sitä purkkia tarpeeks kauan munissas.

    • Anonyymi

      Tipautat sisällön lautaselle ja kaadat kuumaa vettä päälle sekoitellen. Ei suu pala. 😝

    • Anonyymi

      Suoraan purkista nuotiolla lämmitettynä kossun kera, menee kylmänäkin tai taskulämpimänä. Vanha Sorbus tekisi juhlapäivällisen.

    • Anonyymi

      Ei ole räiskynyt koskaan.
      Laita purkillinen 2-3 litran kattilaan ja lisäksi puoli purkillista vettä - tai vähän enemmän. Säädä levy täysille ja sekoita hernekeittoa tehokkaasti koko ajan. Kun keitto alkaa höyryämään katkaise levyn virta ja jatka sekoittamista niin kauan että keitto hiukan kuplii. Tarvittaessa voit lisätä virtaa. Kun keitto hiukan kuplii, niin keitto on valmis.

    • Anonyymi

      Liikaa lämpöä eli kiehauta sekoittaen ja kun kuplii niin lämmöt alas ykköselle samalla sekoittaen ja kansi päälle. Sekoita aina välillä ja anna muhia miedolla lämmöllä sen 10-15 minsaa välillä sekoittaen niin ei pala pohjaan eikä pruiki seinille.

      Hernekeitto ja tomaattikasike ovat samanlaisia pruikkijoita - oikeastaan ainoa keino roiskeiden välttämiseen on riittävcän syvä kattila ja pitkä haudutus matalammalla lämmöllä ja tietysti kansi päällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11233
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2222
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1619
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe