Mies ja nainen rakastuvat eri tavalla

Olen äärimmäisen ihastunut työkaveriini. Tämä tunne on jotain aivan huikeaa. Vuosien jälkeen koen jotain tällaista...
Lueskelen sitten rakastumisen psykologiaa. Eli googlaan. No, törmäsin juttuun, jossa kerrotaan miehen ja naisen rakastumisen olevan erilaista: "Miehet rakastuvat tutkimusryhmän mukaan muutamassa viikossa. Suurin osa naisista sen sijaan tarvitsee rakkauden syntymiseen aikaa vähintään runsaan kuukauden."
Että näin :)
38201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Onko muutamalla viikolla tai runsaalla kuukaudella kovinkaan paljon eroa?

Nuo sukupuolijaottelut on kuin kahdesta eri eliöstä keskustelisi.

Pitäisi ehkä himpun verran enempi laittaa painoa sille, mikä on ihastumista, mikä rakastumista ja mikä on sitten sitä rakastamista. Ja kohtaako ne niiden kahden eri lajin välillä vai eikö?

Äänestä
  • No niinpä juuri. (saattoihan siinä olla jokin kääntäjän kömmähdys)
    Tuon jäkeen en enää jakasut nettijuttuja lukea.
    Minä vain leijailen tässä kevyessä huumeessani, jossa telkkarisarjat korvaa haaveilu tuosta ihanasta olennosta. Ei se aika hukkaan mene sen enempää kuin viihdettäkään impatessa.
    Kyllä tämä ohi menee aikanaan, mutta huikeita tunteita. Tekisi mieli vain hymyillä koko ajan. Toisaalta mielenkiintoista pohtia ihan näin itsekseen, miksi hän, miksi nyt. En edes muistanut, että se on näin äkillistä. Ihastumisisku. Tai sitten se ei koskaan aiemmin ole ollut tällaista.
    Haaveitteni kohda saa jäädä haaveeksi. Törmään häneen kuitenkin pari kertaa viikossa ja ne hetket riittää. Hänen katseensa, hymynsä, tunteeni. Ohikiitävä hetki, joka jäi minuun.

    Äänestä

  • ihastunutihaa kirjoitti:

    No niinpä juuri. (saattoihan siinä olla jokin kääntäjän kömmähdys)

    Tavallista suurempi serotoniini/domamiinipaukku haistaen tietyt feromonit.

    Mutta jos saisit valita, ottaako hormonit pistoksena (ja samat fiilikset), ottaisitko sen pistoksen vai sen ihastumisen?

    Äänestä

  • Hei, kyllä luomu on parasta!
    Tämän avulla kaamosaika menee lentäen... pitää olla vähän varovainen, ettei hänen ihanuudestaan vain pääse paljastumaan mitään vähemmän ihanaa, ettei vain tunteeni jäähdy.

    Äänestä

  • ihastunutihaa kirjoitti:

    Hei, kyllä luomu on parasta!
    Tämän avulla kaamosaika menee lentäen... pitää olla vähän varovainen, ettei hänen ihanuudestaan vain pääse paljastumaan mitään vähemmän ihanaa, ettei vain tunteeni jäähdy.

    Luomuhymyhän on parasta aikaa ihmisen elämässä.

    Tuliko siinä tutkimuksessa esille, missä vaiheessa kyllästymisvaihe tulee naisilla ja miehillä?

    Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    Luomuhymyhän on parasta aikaa ihmisen elämässä.

    Tuliko siinä tutkimuksessa esille, missä vaiheessa kyllästymisvaihe tulee naisilla ja miehillä?

    Käännösvirhehän tuo oli, kun alkuperäisessä jutussa naisilla meni muutama kuukausi... Kyllästymiseen ei tämä tutkimus ottanut kantaa.

    Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    Tavallista suurempi serotoniini/domamiinipaukku haistaen tietyt feromonit.

    Mutta jos saisit valita, ottaako hormonit pistoksena (ja samat fiilikset), ottaisitko sen pistoksen vai sen ihastumisen?

    Dopamiini....

    Voi tuntea h5vänolon

    Etyylifenyyliamiini=rakkaushormoni
    Jota ihastuessa syntyy ensin

    Shit loppuu alle 5kk

    Tulee taas harmaaa arki

    Ku on jo paxuna:(
    b

    Äänestä

  • HormoniAnzzy kirjoitti:

    Dopamiini....

    Voi tuntea h5vänolon

    Etyylifenyyliamiini=rakkaushormoni
    Jota ihastuessa syntyy ensin

    Shit loppuu alle 5kk

    Tulee taas harmaaa arki

    Ku on jo paxuna:(
    b

    etyylifenyyliamiini?

    Anssi on oikea hirviöesimerkki miesten logiikasta. Tappamassa oksitosiinin vaikutusta ryyppäämällä.

    Edellä mainitusta tuli mieleen teoria, että miehen ja naisen kimmokkeet toistensa feromoneihin on saada aikaan mahdollisimman hyvä jälkeläinen. Käytännössä kuitenkin niin että mies etsii mahdollisimman hedelmällistä naista ja nainen hyviä geenejä miehestä.

    Ja sitten on suu mutrullaan, kun tullaankin raskaaksi!

    Evoluution tappaja on todellakin ihminen.

    Elluketkulumummmuunppökiö1111

    Hölöttää aivopieruja

    Samaa hormonia suklaassa, jotä

    Äämät ahmivat mieheen puåutteessa

    Btw. Mixwaarten mua suomijuopox

    Esität3? J a Ratikkaki raivoraittiix

    Itse warmaankis juopottelet

    Äänestä

  • ANZZY92 kirjoitti:

    Elluketkulumummmuunppökiö1111

    Hölöttää aivopieruja

    Samaa hormonia suklaassa, jotä

    Äämät ahmivat mieheen puåutteessa

    Btw. Mixwaarten mua suomijuopox

    Esität3? J a Ratikkaki raivoraittiix

    Itse warmaankis juopottelet

    Pistin vähän mutkia suoriksi, mutta luulin että sinä tajuat (kun itse olet varsinainen kerrontakieroilija).

    Sinä puhut etyylifenyyliamiinista. Se on totta että se kuuluu samaan ryhmään amiiniryhmään kuin serotoniini, mutta jota nimenomaan tarvitaan kun saavutetaan onnellisuusaste. Saipa sen sitten ihmiseen liittyvän, suklaan tms kautta tahansa. Se taas kun puhutaan alkoholimolekyylistä, niin liika-annoksena (kuin mikä tahansa) on myrkkyä. Myrkytystila taas johtaa siihen, että se syö muiden hormonien hyväätuottavaa vaikutusta (esim oksitosiini) ja mielihyvää tuottava olotila muuttuukin päinvastaiseksi.

    Vertaa nyt tämä riittävästi ryyppäävään henkilöön, mikä on seuraus. Samaan tulokseen päästään tarpeeksi suklaata ahmimalla. Tai mitä tahansa, josta seuraa myrkytystila.

    Eli vielä: ensin tarvitaan ne feromonit. Aika kompaktipaketti on dopamiini-serotoniini-endormiinityhdistelmä maustettuna adrenaliinilla, nonadrenaliinilla, kortisonilla, testosteronilla ja vielä joillain muilla yhdisteillä. Tästä saadaan aika hyvä ihastumis-/rakastumispaketti aikaiseksi. Saattaa siitä jo yksi ketunpentukin saada alkunsa (mutta kuten sanoin, evoluutio on tuhonnut halun täydentää maata, vaikka se feromonien alkuperäinen ajatus olikin).

    Sivumennen sanottuna tää on kompakti ensiapulaatikko. Elintärkeä ihmiselle. Lootakin sisältää enimmät noista kemiallisista aineista, joita tarvitaan elintoiminintojen korjaamiseen.

    Tuon alkupaketin vauhdikkaan huumematkan jälkeen hormonituotannon väistämättä muututtua vähemmän tuottoiseksi alkaa se krapula. Ja se suhteen wauh-olotila kokee notkahduksen. Niin tympeälle se kuulostaakin, ihmisen puolustusjärjestelmä tekee sen puolestasi - halusit tai et - tai muuten se aiheuttaa myrkytystilan, mistä voi taas seurata mitä tahansa.

    Tässä vaiheessa oksitosiini hyppää kyytiin mukaan. Sen avulla itse voimme säädellä, miten todellisen rakastumisen ja pysyvän kiintymyssuhteemme käy. Ja ehkä sekin näkeekö tuleva ketunpentu päivänvalon vai ei. Sitä saa suhteellisen helpostikin tarvitsematta erillisejä reseptejä tai käymättä apteekisssa. Sen kun kosketat ja hierot toista, harrastat seksiä... lyhyesti sanottuna asioita jotka aiheuttavat mielihyvää. Ja se, mikä lisää omaa mielihyvää, ei välttämättä toimi aina samoin toisella. Eikä tarvitse välttämättä parisuhdetta ollakseen onnellinen, oksitosiineja erittyy jokaisella tarvittava määrä, haluamistaan asioista. Ellei sitten tavalla tai toisella halua kumota oksitosiinin vaikutusta.

    Anssi, voi olla ettei kaikki mennyt ihan oikein. Korjaa ihmeessä tai kuka tahansa saa kertoa mikä meni väärin. Mutta olisi kiva jos voidaan keskustella asioista nimittelemättä toista tai riekkumalla joka kommentissa millainen paskantaja tai juoppo toinen on.

    Äänestä

  • Endormiini..?=....endorfiinii
    Domamiini..?= dopamiini

    Ellun terminologiagin fiiraaa,
    Kuin dazulla!11111

    Lukis tarkemin biokemia
    Täysin pielessä 0LET, kett6muummu

    PLÄÄH :P
    U

    Äänestä

No, osuiko tutkimus kohdallasi oikeaan, viikkoja vai kuukauden?
Vai oletko säännön vahvistava poikkeus ;)
Onhan ne työkaverit kyllä sellasii...ajatuksia sekoittavia :)

Äänestä
  • Kesällä hän aloitti. Pari kertaa viikossa samassa toimistossa. Mukavaa juttelua silloin tällöin. Sitten eräänä lokakuisena päivänä hän taas kertoi jotain pehmeällä äänellään ja katsoi lämpimillä silmillään. Lähti huoneestani ja vei palan sydäntäni mukanaan. Noin vain.
    Eli tutustumisesta 4 kk... mutta ei tästä tainnut tuossa jutussa ollakaan kyse.
    Onneksi ei todellakaan joka päivä nähdä, ottaisihan se jo terveyden päälle semmmoinen.

    Äänestä

En usko tähän jos mies olisi komea muutkin naiset haaveilisi hänestä. (Ottakaa kiinni vaan)

Äänestä
  • Ehkä me kaikki toimiston tytöt hänestä haaveillaankin...
    Ei hän ole edes komea. Mutta kun häntä katson, niin näen vain valon ja lämmön.
    joo, totta, olisi kannattunut käydä jossain silmälasiputiikissa.

    Äänestä

.

"Hampaaton hempeä hymy alveelta pelastaa päiväni!!!!!!!!!!!"

har!11

.

Äänestä
  • Harrin vasen silmä on lasiproteesi

    Siinä on inh,imhimmillisempi katse

    Kuin näkevässä nazisilmässä

    Äänestä

  • Juuri näi! Rakkautta ilmassa...

    Äänestä

Vuosien jälkeen? No onhan tuossa ollut aikaa miettiä.
*Jatkaa uutisten lukua*

Äänestä
  • Ikäneidon rauhallista elämää neljän kissan kanssa. Sitten ilves söi ne ja nyt olen rakastunut...

    Äänestä

  • Suggestoterapiaa itselleni. Entä jos vain haluankin, että telkkua katsellessa olisi kaveri, jota voisi silitellä hellästi. Sille voisi kommentoida ohjelman typeryyksiä ja huippukohtia. Onko nyt sitten niin suuri ero, onko paijattavana kissa vai mies? Kissa pitäisi hiiretkin loitolla.
    Hmmm...

    Äänestä

  • Kissasta on ainakin helppo päästä eroon.
    *Terottaa viidakkoveistä*

    Äänestä

  • taas plussa kissavaihtoehdolle!
    Kyllä kai miehessäkin olisi jotain hyviä puolia? Nätti katella ja kiva ja lämmin silitellä, mutta kai sitä muutakin.... Vuosia tosiaan on, kun viimeksi edes harkitsin mitään.

    Äänestä

  • Itse ehkä hakisin kuitenkin jostain muualta, kuin työpaikalta. Monestakin syystä.
    *Laittaa viidakkoveitsen tuppeensa*

    Äänestä

  • ihastunutihaa kirjoitti:

    Heeei, enhän nyt ihan suinpäin ole työpaikkaromanssiin sukeltamassa. Olen sisäistänyt tarkkaan eliittikumpanitreffipalstan työpaikkasuhteille antamat ohjeet!
    Kuusi askelta onnistuneeseen työpaikkaromanssiin:
    https://www.eliittikumppani.fi/neuvonta/suhteet/tyopaikkaromanssi

    Manuaalit kannattaa tulostaa ja lukea huolella.
    *Sytyttelee takkaa*

    Äänestä

  • old_profile_98512 kirjoitti:

    Itse ehkä hakisin kuitenkin jostain muualta, kuin työpaikalta. Monestakin syystä.
    *Laittaa viidakkoveitsen tuppeensa*

    Nyt pitäisi olla selvää että yksityiselämä ja työ ei liity yhteen ollenkaan.

    Äänestä

  • tuo viimeinen kohta vähän huolestuttaa: Jos suhde ei toimi, päätä se ammattimaisesti. Sinä tietenkin käytät viidakkoveistäsi, mutta miten minä ammattini mukaisesti...

    Äänestä

  • ihastunutihaa kirjoitti:

    tuo viimeinen kohta vähän huolestuttaa: Jos suhde ei toimi, päätä se ammattimaisesti. Sinä tietenkin käytät viidakkoveistäsi, mutta miten minä ammattini mukaisesti...

    Varmaankin toinen lähtee etelään ja toinen pohjoiseen. Se siinä se ongelma tavallaan onkin.
    *Heittää varulta kompassin*

    Äänestä

  • Lukitse vastauksen b) kissa.

    Äänestä

Minä (siis nainen) rakastuin parissa viikossa, mutta kesti sen jälkeen vielä kuukauden ennen kuin tajusin olevani rakastunut. Se oli aikamoinen järkytys, koska eräs toinen mies oli kiinnostunut minusta ja olin jo ehtinyt melkein lupautua hänen tyttöystäväkseen.

Äänestä
  • No onpas ollut draamaa. Melkein meni pieleen koko homma.
    *Lähtee hakemaan halkoja*

    Äänestä

ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen ovat kuitenkin kaikki hieman eri asioita..

"Olen äärimmäisen ihastunut.."

"Miehet rakastuvat tutkimusryhmän mukaan muutamassa viikossa."

"Suurin osa naisista sen sijaan tarvitsee rakkauden syntymiseen.."

mitä tässä nyt tarkoitettiin..?

Äänestä
  • No no, Taru. Jos sinä et ymmärrä lukemaasi niin sillei ei voi mitään.

    Äänestä

  • http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000000480505.html
    Englanninkielisen tiivistelmän mukaan naisten rakstumisaika olisi muutamia kuukausia ja miesten muutamia viikkoja. IS:n jutussa mainitut muutama viikko ja runsas kuukausi tarkoittavat minusta täsmälleen samaa ja sen huvittavuutta tässä halusin tuoda esille.
    Itse tutkimuksessa taas oli haastateltu alle 200 opiskelijaa, ja näistä oli sitten johtopäätöksiä vedetty. Miehet ovatkin niitä, jotka ovat ensin valmiita tunnustamaan rakkauttaan ja lausumaan ne maagiset sanat. Miehet ne ovatkin romantikkoja.
    "Tutkimuksen mukaan voi olla mahdollista, että miesten nopea rakkaudenilmaisu ja rakastuminen liittyvät siihen, että miehet liittävät rakkauden ja seksin toisiinsa. Perinteinen näkemys on tähän saakka ollut se, että intohimoinen rakkaus ja seksuaalinen halu syntyvät erilaisilla psykologisilla mekanismeilla." Onko näin tosiaan ajateltu? Eikö me muka olla aina tiedetty, että miehet ne hairahtuu vääriin suhteisiin, koska rakastuvat seksiin? Muttamutta, siis hetkinen, miehet joutuu niihin hyviinkin suhteisiin, koska liittävät seksin ja rakkauden toisiinsa? Miehelle rakkaus=seksi, rakastuminen=seksuaalinen vetovoima?
    Tutkimuksessa rakastuminen liittyi suhteen kehittelyyn ja siinä vaiheessahan se vetää puoliskot yhteen.

    Äänestä

  • oikeastiihastunutihaa kirjoitti:

    http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000000480505.html

    Kuvaile omaa pilluasi :)

    ahaajoojuunii.. nythän mää vasta hokasin
    (ainakin luulen niin..)

    Äänestä

  • Olet suurperhestä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihastunutihaa kirjoitti:

Olen äärimmäisen ihastunut työkaveriini. Tämä tunne on jotain aivan huikeaa. Vuosien jälkeen koen jotain tällaista...
Lueskelen sitten rakastumisen psykologiaa. Eli googlaan. No, törmäsin juttuun, jossa kerrotaan miehen ja naisen rakastumisen olevan erilaista: "Miehet rakastuvat tutkimusryhmän mukaan muutamassa viikossa. Suurin osa naisista sen sijaan tarvitsee rakkauden syntymiseen aikaa vähintään runsaan kuukauden."
Että näin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu