Naiset haukkui minua kun ensin väittivät että ovat yksinäisiä vaikka ne seurustelee, niillä lapsiakin ja niillä on perhettä. Sanoin etteivät ne todellakaan ole yksinäisiä eikä niillä ole oikeutta tuntea yksinäisyyttä kun niillä on kumppani. Minä en muka tiedä mitään vaikka olen ollut yksin koko ikäni, ei ole kavereita edes. Naiset haukkui minua katkeraksi koska sanoin totuuden.
Naiset ei ole yksinäisiä kumppanin kanssa
ätmi-sinkku
21114
6Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Yksinäisiä naisia ei ole olemassa
Itse ovat puolisonsa valinneet ja/tai oman persoonansa/luonteensa, ulkopuolisten vaikutteiden (media, some, ystävät/tutut jne.) tai jostain muusta vastaavasta syystä alkaneet "kasvaa erilleen".. tai ovat olleet "liian" erillään jo alusta asti.. ;P
Joka tapauksessa se on ollut täysin oma valinta, vaikka olisi enemmän tai vähemmän tiedostamatontakin.. ;P
Hauskinta vielä monesti asiassa on se, että ei edes itse tajuta omaa osuutta asiaan.. Vaan keskitytään valittamaan ja ruikuttamaan, sekä syyttämään toista.. ;P
Ensin nainen valittaa, ettei sillä ole leipää. Kun se sitten saa leipää, se alkaa valittaa, ettei sillä ole kakkua.
On yksinäisiä ja sitten on yksinäisiä..
Muistan kuinka asuimme aikanaan maalla ja olin vauvan kanssa kotona äitiyslomalla. Ei ollut perhettä eikä ystäviä lähiseudulla, eikä edes kahvilaa, jossa olisi voinut jutella jonkun kanssa. Ainut juttukaveri päivästä toiseen oli vauva. Mies teki töitä ja tapasi ihmisiä. Ei hänestä ollut iltaisin minun juttukaverin nälkääni tyydyttämään, kun itse oli koko päivän ollut ihmisten kanssa ja halusi olla vain rauhassa. Kyllä minä olin välillä aika yksinäinen, eikä sille tilanteelle mitään voinut tehdä. Ei ollut kummankaan vika, piti vain tottua.
Lopettakaa naiset valitus. Parisuhteessa oleva ei ole yksinäinen. Yhdellä facebook yksinäisyys palstalla naiset valittaa että ovat yksin vaikka niillä on suhde.
Voi toki tuntea yksinäisyyttä parisuhteessakin, mutta ei silti yhtä totaalista yksinäisyyttä kuin joku täysin kaveriton pahasti syrjäytynyt.
Yksinäisyyttä on erilaista. Ihminen voi olla yksinäinen parisuhteessakin. Jos yhdessä oleminen on vaikeaa tai yhteistä säveltä/aikaa ei tahdo löytyä. Minusta on ihan turhaa mitätöidä kenenkään yksinäisyyden kokemuksia, perustelemalla niitä onhan sulla seuraa.
On eri asia puhua, ettei parisuhteessa olla yksin kuten yksin ollessa. Kun että väittää, ettei voisi olla yksinäinen.
Aika usein miehetkin kertoilee, että on yksinäinen vaikka on parisuhteessa. Yhteys vaimoon on silti katkolla tai loistaa kokonaan poissaolollaan ja siksi monet myös pettää.
Pettämiselle ei ole ikinä, eikä koskaan mitään perusteita tai muita syitä, kuin se että pettäjä on pettämiseen kykenevä persoona/luonne.. ;P
Yhteyden katkon syyt löytyvät omista teoista ja valinnoista.. ;P
"Itse ovat puolisonsa valinneet ja/tai oman persoonansa/luonteensa, ulkopuolisten vaikutteiden (media, some, ystävät/tutut jne.) tai jostain muusta vastaavasta syystä alkaneet "kasvaa erilleen".. tai ovat olleet "liian" erillään jo alusta asti.."
Koskee niin miehiä, kuin naisiakin.. ;P
Olen itsekin valinnut väärin, mutta ei se auta, että jatkaisin ItsePetosta, enkä oppisi virheistäni mitään.. Voin sanoa, että vääränlaisen ihmisen kanssa se ei auta vaikka tekisit mitä ja käyttäisit kaikki keinot mitä vain ikinä on käytettävissä.. ja olisit vaikka jatkuvasti toisen KotiPesällä vastassa, etkä "vain" puolessa välissä .. ;P
Jos olisin ollut viisaampi ja tajunnut esim., että yksilöiden persoonat/luonteet voivat olla oikeasti niin kaukana toisistaan, niin olisin huomannut ja tajunnut sen heti.. Tämän lisäksi voi tapahtua niin, että ihminen on taipuvainen muuttumaan itse noiden ulkopuolisten vaikuttimien takia, eli vaikka aluksi kaikki näyttäisi suht`koht OK:lta, niin tästä syystä tapahtuu VanhaKliSee "kasvoimme erilleen".. ;D
Myös tuon voi havaita ainakin joistakin yksilöistä.. toisista helpommin, kuin toisista.. Tosin IhastumisenTila haittaa aina jonkin verran tunnistamista, varsinkin jos/kun ei ole tarpeeksi ihmistuntemusta, eikä välttis MaailmanKuva ole ihan Realistinen jne.. ;P
Lähinnä tarkoitan, että silä yksinäisyydellä ja sen tunteella monet perustelevat pettämistään. "Vaimo on kylmä ja etäinen", "Meillä ei ole mitään yhteistä intressiä" jne.
Tokihan tuollaisen tunteen pohjalta joku saa helposti vettä myllyynsä ja lähtee etsimään lohtua kokiessaan, että on tullut "syrjäytetyksi" tarpeineen ja huomionhaluineen. Itseensä käpertyneenä on helppoa oikeuttaa itselleen ihan typeriä juttuja. Monesti ne jokainen itsekin tajuaa jälkikäteen viimeistään "tehdyiksi syiksi" ja hakemalla haetuiksi oikeuttamisiksi omalle toiminnalleen. On monesti kuitenkin helpompaa tehdä toisesta syypää, kuin katsoa peiliin ja nähdä itsessään yhtään vikaa jopa toisen käytökselle. :)
Monesti, ei suinkaan aina.
Joo, aina valitessaan kun ei tiedä mitä tietää vasta tovin valintojensa kanssa eläneenä. Virheet usein huomaa vasta jälkikäteen. Jos aina pelkäisi tehdä virheitä ja vääriä valintoja, ei uskaltaisi elääkään. Toki joskus ottaa tietoisiakin riskejä, ounastelee jo jotain tulevan, mutta kuitenkin ottaa riskin. Ihmissuhteissa on aina riskejä, eikä semmoista seppää ole olemassakaan joka voisi vannoa ettei ikinä erehtyisi tekemään mitään väärin. Ettei ikinä erehtyisi valitsemaan väärän ihmisen tai seuransa pieleen. Muu on jeesustelua.
Ihmissuhteet on riskejä täynnä (elämä on), vaikka kuinka seuloo ja tekee tietoista karsintaa. Tuota muuttumista myös tarvitaan. Ihan jo yhdessä pysyminen vaatii hiukan muovaantumista. Joskus muovaannutaan erilleen..klishee. ;)
Koska ihminen haaveilee, ihminen myös haluaa eletellä toiveita haaveiden toteutumisesta. Näin myös sen mahtavan parin löytymisessä. Silloin ihastuneena helposti öhtee tämän haaveen kanssa lentoon. :)
Rönsyilen hiukan taas...mutta jospa pysyt kärryillä?
Pysyinhän minä.. Vaikka siellä olikin niitä SeliSeliTyksenLapsuksia matkassa, niin ei puututa niihin.. Sekun voi johtua monestakin syystä.. ;P
Mutta itse Petos aiheeseen, niin Pettäjä on Pettäjä.. Jätetään ne huonot TekoSyyt nyt vaan väliin.. ;D
"Tuota muuttumista myös tarvitaan. Ihan jo yhdessä pysyminen vaatii hiukan muovaantumista. Joskus muovaannutaan erilleen..klishee. ;)"
JoopaJoo.. Joo enpä minä tuota tarkoittanut tottakai Muutos ja muovautuminen on Selviö siinä mielessä, että kun PariSuhteessa on se Pari, niin toivottavaa olisi, että molemmat kykenisivät MuovautumaanToisiinsa ja Muokkautumaan yhdessä Suhteen edellyttämään suuntaan.. ;P
Tuo erikseen Muovautuminen&Muokkautuminen on vain samanlaista Höpinää&Löpinää, kuin tuo Pettämis juttukin.. Tekosyitä omille toimille ja valinnoille.. PisteAndPlottis.. ;D
"eikä semmoista seppää ole olemassakaan joka voisi vannoa ettei ikinä erehtyisi tekemään mitään väärin. Ettei ikinä erehtyisi valitsemaan väärän ihmisen tai seuransa pieleen. Muu on jeesustelua."
Riippuu taas nyt hieman mitä kaikkea maan ja taivaan välillä haet tuolla määritteellä "väärin tekeminen" tai "seuraa väärin"?.. ;P
Mutta kyllä se on niin ainakin omalla kohdalla, että ainakaan mitään kovin vakavaa suhdetta ei pääse kehittymään kenenkään kanssa enää ikinä, eikä koskaan, jos valinta ei ole osunut juuri itselleni oikeaan.. ;P
Olen minä "SiperianOppikouluni" sen verran hyvin Arvosanoin suorittanut.. ;D.. Joten taidan sitten olla ehkä tuollainen mainitsemasi SeppäJeesus.. ;D
Eikä ainakaan mulla ole asian kanssa oikeestaan mitään ongelmia, eli olen SuhtKoht Sinut asian kanssa.. SuurinOsa kun tuntuu olevan enemmän tai vähemmän vääriä ainakin JustMulle, niin mitäpä sitä kannattaa sellaista murehtia mihin et voi itse vaikuttaa.. ;P
Ei ne JustMulle enemmän tai vähemmän väärät siitä mihinkään muutu, enkä sellaisten kanssa mitään vakavaa suhdetta voisi edes harkita, kuin ehkä jossain Painajaisissa, kun niihin ei voi Välttis ainakaan aina vaikuttaa.. Mutta siihen Suhteiluun ja Suhteeseen Voi.. ;D
Ne seliselitykset oli niitä millä avasin aihetta, en puolustellakseni selityksin. Miksi jotkut jne. Eli asianhaaroja vaan mitkä osin voivat vaikuttaa seurauksiin.. :)
Mjuu, mutta et ollut seppä sinäkään ennen noita kokemuksiasi, siitä oli kyse. Olen aivan varma, että jokaiselle joskus tulee eteen niitä vääriä ihmisvalintoja ja toiset nopeasti oivaltavat alkaa välttelemään tietynlaisia juttuja ja ihmisiä, joista seuraa aina huonoja seurauksia. Olisi aika jos saan sanoa outo tapaus, jos ei koskaan oppisi mitään virheistään. Vaikka mimmoinen visapää olisi kyseessä.
Kuten sanottu, se oikea valintakin voi osoittautua vielä vuosienkin päästä valinnaksi, joka johtaa vaikkapa eroon. Kun ihmiset muuttuu, vaikka sinä oisit vankasti sitä mitä olet, mutta onko se vastapuoli? Sitähän ei voi millään taata, vaikka alussa kaikki oli näin ja selvästi hyvin. Voi vaan toivoa, että toinen on yhtä jämpti ja sellaisena myös pysyy loppuun saakka. :)
Ts. mitään takeita ei ole koskaan.
Mulla meinaa olla melkoinen päänsärky päällänsä. Kirjaimet vilisee silmissä. Nukkumaan mentävä, mutta toivottelen hyvää illanjatkoa!
Kyllä Mun on Pakko ottaa kaikki kunnia ItsePetoksistani.. ainakin lähes.. On vaikea "Luottaa itseensä ja Intuitioon", jos MaailmanKuva ei ole Realistinen ja ympärillä olevat IhmisOtukset ovat enemmän tai vähemmän erillaisia, kuin itse on.. ;P
SuurinOsa IhmisOtuksista "näyttelee" vähän sinnepäin, kuin itsekin on, mutta käytös ja teot, eivät tue sitä, joka aiheutti itselle SisäisiäRistiriitoja enemmän tai vähemmän.. Eli mietti mikä itsessä on Vikana&EtsiVikoja itsestä, koska Suurin osa muista tuntui käyttäytyvän ja tekevän enemmän tai vähemmän eritavalla, vaikka antoivatkin ymmärtää käyttäytyvänsä enemmän tai vähemmän samalla tavalla.. ;P
Itselle tuo meni sitten toisinpäin, eli joutui "näyttelemään" jonkun verran samantapaista käytöstä (persoonan/luonteen rajoissa), kuin muillakin oli.. Mikä on aina enemmän tai vähemmän raskasta.. ;P
Totuushan on, että minä kauempana persoona/luonne yms. ovat toisistaan sitä kauempana on sama aaltopituus ja aito oikea ymmärrys toisen SielunMaisemasta.. ;P
Kyllä Mä uskoisin, että voin olla aika Varma nykyään, eli älä turhaan Huolehdi.. ;D
Tämä IkisM:n aloittama ketju liittyy hieman asiaan ja noi mun Maalaukset siellä, ehkä tarkentavat hieman tätäkin asiaa ainakin Mun kohdalla.. ;P
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14582656/naisen-intuitio-mika-ihana-vitsi#comment-87431263
PäivänJatkoja.. =)
Okei, kuittaan luetuksi ja uskoakseni ymmärretyksikin. :)
Illanjatkoja!
"Haukkuivat" sinua katkeraksi. Mutta sehän sinä olet. He vain sanoivat totuuden. Miksi siitä pillastua?
Katkeraa sakkia näyttää olevan koko maa pullollaan vielä tätänykyä hyvinkin. Kohta otan nelijalkaisen ystävän kainaloon ja muutan minne lystään asumaan ja olemaan koko rahan edestä.
Sun kuuluisi vähän miettiä uusiksi sun statustasi naisten suhteen mikäli tarinasi pitää paikkansa.
Minun kokemukseni noista elämäänsä turhautuneista naisista on se, että he haluavat vain seksiä. Nuorena ja komeana miehenä olin tämän tästä tilanteessa jossa minulle vuodatettiin näitä tuskaisia elämänkokemuksia ja joitakin viehättävämpiä naisia lohduttelin pedissäkin. Suurin osa oli toki liian vanhoja parikymppiselle menevälle miehelle.
Huorat ei kestäneet totuutta.
Kaikki naiset saa halutessaan kumppanin joten yksin naisen ei tarvii koskaan olla.
Takaatko, että se kumppani tosiaankin kyhnöttää koko ajan kyljessä, eikä koskaan käy väliaikaisesti omilla teillään, vaikka kavereidensa kanssa?
Jos mun ei kerran koskaan tarvi olla yksin....