Voiko elämässä epäonnistua enää pahemmin?

Maltahan, ei hätä ole tämän näköinen vaikka nyt siltä tuntuu. Ei elämäsi ole ollut turhaa. Nyt näet kaiken mustana, mutta kun aikaa kuluu, alkaa tuntua paremmalta. Sait hyviä ja huonoja kokemuksia suhteestasi ja se kaikki kuuluu elämään. Joudut tekemään surutyötä jonkin aikaa, kukaan ei tiedä vielä kuinka kauan, mutta sen jälkeen olet vahvempi ihminen. Ja jonain päivänä alat katsella ynpärillesi ja löydät uuden ihmisen kokemuksistasi viisastuneena. Tsemppiä, elämäsi on ponnistustesi arvoinen!

Olen kokenut saman. Osa elämästä varmaankin meni hukkaan, muttei kaikki.
Nyt muutaman kuukauden päästä tuntuu selvältä että näin pitikin käydä.
Ei kaikessa voi aina onnistua.
Kun uusi rakkaus näyttää olevan jo tulossa, niin tämä se vasta ihanaa on...en muistanutkaan että se on näin ihanaaaa....
Lähde ulos niin unohdan menneet. Tee sitä mitä itse haluat, se tuntuu hyvältä. Paineita ei kannata ottaa mistään...

Olen itse kokenut myös pitkän yli 20 v. kestäneen toimivan aviosuhteen päättymisen viime kesänä. Se ei todellakaan ole helppoa kipuilla asiaa läpi. On kaikenmoiset paperisodat käytävä läpi lasten huoltajuudesta, tapaamisoikeuksista, elatusmaksuista, omaisuuden osituksista jne. Jo se vei kaiken energian, sitten oli jaksettava käydä töissä, hoitaa lapset onnistuneesti, olla perheen pää ja ajatella välillä itseäkin;mahdoton yhtälö?? Mutta kaikesta olen selvinnyt ja vielä hengissä, ja uskallan jopa elää omaa elämääkin.
Tuntuu tosin vieläkin jotenkin katkeralta, kun kaikki se hyvä mitä koettiin perheenä ja mitä yhdessä tehtiin katosi. Yhteinen elämä ja turvallisuus romahti kerta heitolla. Elämä oli kukoistanut, suhde oli toiminut hyvin kaikin puolin, mikä vieläkin ihmetyttää. Sitten eräänä päivänä posti toi minulle avioeropyynnön mieheni puolesta. Oli tosi törkeää, että hän miehisenä miehenä ei voinut kertoa aikaisemmin asiasta, että hän oli tapaillut selkäni takana puolen vuoden ajan toista naista, työpaikkaromanssista alkoi. Ja silti hän veti aviomiehen ja isän roolinsa täydellisesti.Keskinäinen luottamuksemme oli toiminut hyvin siihen asti, tosin mieheni ei koskaan paljon ollut halukas puhumaan asioistaan minulle. Hän ei ollut avoimesti oppinut keskustelemaan asioista.
Nyt olen kipuillut avioeron läpi sen verran, että elämä alkaa maistua. Ensin käperryin pahaan olooni ja syyttelin itseäni, ja itkin ja itkin aina iltaisin uneen itseni, koska lasten edessä en voinut sitä tehdä. Kaikki tuntui menetetyltä, kunnes siskoni pönkitti minut ylös, vei minut tuulettumaan, ja ehdotti mm. meili-ilmoitusta, että saisin jotain muuta ajateltavaa.Minulla onkin ollut ilmoituksia, ja todella erilaisia vastauksia olen saanut ja muutamiin tutustunutkin. Tosin epäoonistumisia on ollut meilituttavuuksissakin, mutta olen ajatellut että kaikki epäonnistuminen toisaalta kasvattaa minua ihmisenä, ja sitten pitää vain porskuttaa eteenpäin päivä kerrallaan.
Nyt olen tavannut todella miellyttävän, puhuvan ja toisen huomioivan meilituttavuuden. Olemme tavanneet useasti ja hän on itse käynyt myös eron läpi, joten yhteiset kokemukset lähentävät enemmän meitä. Elämme päivän kerrallaan ja syvennämme suhdettamme. En voinut kuvitellakaan että tällaisia miehiä on olemassa, mutta uskottava on. Elämä tuntuu taas hymyilevän.
Joten keskustele jonkun hyvän ystäväsi kanssa, pura pahanolon tunteesi, itke ja käy läpi koko asia.Sitten voit ehkä jo nauraakin itkun sijasta. Lähde ulos tuulettumaan ja nauti jokaisesta päivästä mitä on. Tiedän että olet todella alamaissa, mutta kyllä sieltä selviää, se vie toisilla enemmän aikaa kuin toisilla. Kaikki riippuu sinusta itsestäsi, miten positiivisesti alat ajatella elämääsi. Onnea elämällesi ja voimia jokaiseen päivään.

Älä hyvä ihminen ajattele, että sinä olisit epäonnistunut. Yhtälailla se toinen osapuoli on epäonnistunut tai vielä sinua pahemmin.

Silloin kun kohtaa omasta mielestään epäonnistumisia on syytä muistella kaikkia niitä mielihyvää tuoneita hetkiä, joita elämässään on kokenut. Silloin täytyy myös lujittaa uskoa siihen, että samanlaisia ja vielä parempia on edessäpäin.

Jokaisen on koettava surutyönsä. Yleensä menetystä surraan vuoden verran - joskus vähemmän. Vuosi on kuitenkin hyvä varata aikaa menetyksensä pohtimiseen. Joskus kannattaa mennä heti asiantuntijan juttusille, jos oikein pahalta tuntuu. Joskus voi odotella vuoden verran. Jos vielä sen jälkeen tuntuu kamalan pahalta, niin viimeistään silloin on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen kertomaan tuntemuksistaan.

Itkeminen ja ajatustensa kertominen ystäville on paras apu melankolian torjumiseen. Sinulle avautuu vielä onnellinen tulevaisuus!

Kuka sanoo että hyvä ruoka meni hukkaan kun ei enää jaksa syödä ja pakko lopettaa? Sinun suhteesi toimi aikansa, siinä oli jotain hyvää jos huonoakin. Eli elämää... myt kun se on ohi, alkaa eräänä päivänä uusi jakso. Vanhalla oli arvonsa aikanaan, ei sitä kannata tyhjäksi tehdä siksi ettei sitä eää ole. Et epäonnistunut. Kun tuska hellittää, anna arvo sille hyvälle mitä oli ja elä eteenpäin, katsoen mitä mutkan takaa löytyy.