Valkosipuliperunat

Kertoisko joku hyvän valkosipuliperunoiden reseptin? Tai valkosipulikermaperunoiden?
Vai onko nuo sama asia?
1339196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Paista öljyssä valkosipulia mutta älä anna ruskistua. Ota valkosipuli pois pannulta ja lisää perunaviipaleet ja paista pehmeiksi. Lisää lopuksi vielä valkosipuli. Mausta vielä pippurilla ja sitruunan mehulla ja vaikkapa vielä jollain yrtillä.

Lisää kamaa voi tietysti halutessaan lisätä. Tomaatti sopii hyvin.

Äänestä

Viipaloi paistinpannulle keitettyjä perunoita ja runsaasti valkosipulia murskattuna. Paista öljyssä tai voissa. Älä ruskista. Lisää kermaa mustapippuria sekä aromisuolaa. Keitä kermaa hieman kokoon. Herkullista.
Uunissa valmistuu raaoista perunoista samoin. Viipaloi perunat ja murskaa valkosipuli.Laita vuokaan ja mausta kuten edellä. Lisää kerma. 200astetta noin 2ja puoli tuntia.

Äänestä
  • viipaloi perunat ja hienonna muutama valkosipulin kynsi. laita perunaviipaleet kerroksittain vuokaan, kerrosten väliin valkosipulia sekä suolaa sekä esim. maustepippuria oman maun mukaan. lopuksi kaada vuokaan vuoan koosta riippuen 2-3dl kermaaa.
    200 astetta, noin tunti.

    Äänestä

  • kokki kirjoitti:

    viipaloi perunat ja hienonna muutama valkosipulin kynsi. laita perunaviipaleet kerroksittain vuokaan, kerrosten väliin valkosipulia sekä suolaa sekä esim. maustepippuria oman maun mukaan. lopuksi kaada vuokaan vuoan koosta riippuen 2-3dl kermaaa.
    200 astetta, noin tunti.

    Kermaa...
    Mitäs jos sen jättää pois? Tilkka rasvatonta maitoa? Pilaanko ruokani tälleen...?

    Äänestä

  • gofty kirjoitti:

    Kermaa...
    Mitäs jos sen jättää pois? Tilkka rasvatonta maitoa? Pilaanko ruokani tälleen...?

    Jos teet uunissa niin voi silloin käyttää maitoa tai lihalientä tai vettä. Kypsistä perunoista pannulla valmistaen kerma on siinä kaiken A ja O

    Äänestä

  • VS-fani kirjoitti:

    Jos teet uunissa niin voi silloin käyttää maitoa tai lihalientä tai vettä. Kypsistä perunoista pannulla valmistaen kerma on siinä kaiken A ja O

    Ennen minäkin pidin enemmän kermassa haudutetuista, mutta nykyään enemmän näistä. Leikkaa hyvin pesty kuorimaton perunakilo lohkoperunoiksi. Kuori kaksi sipulia ja viisi valkosipulin kynttä. Leikkaa sipuli suikaleiksi ja raasta valkosipuli anopilla. Paista perunoita erissä hetki VOISSA ja laita uunivuokaan. Paista sen jälkeen molemmat sipulit VOISSA ja aseta perunoiden päälle. Mausta suolalla, pippurisekoituksella ja timjamilla. Sekoita maut hyvin ja laita vuoka uuniin noin 180 astetta ja paista kypsäksi, voit muutaman kerran sekoitella perunoita paiston puolessa välissä.

    Äänestä

Tapojahan on varmasti monia. Itse laitan perunani suoraan uunissa. Eli kuoritaan ja pilkotaan perunat. Voidellaan uunivuoka, jonne laitetaan kerroksittain perunoita ja valkosipulia. Itse laitan usein mukaan myös sipulia ja suolaa, joskus muitakin mausteita. Nesteenä olen käyttänyt joko kermaa tai kasvis- tai lihalientä, jota tulee perunoiden määrästä riippuen 1,5-4 desiä. Kokeilemalla oppii sopivat määrät. Vuoan päälle voi halutessaan laittaa korppujauhoja tai juustoraastetta. Ja paistellaan vajaassa 200 asteessa tuollaiset 1,5 tuntia. Hyvää on!

Äänestä
  • Tärkein puuttui

    Äänestä

Koska se kesä varmasti tulee joskus vielä, niin laitan tähän yhden yksinkertaisen valkosipuliperunaohjeen jonka "kehitin" viime kesänä.

Keitä pieniä uusiaperunoita. Kun ovat kypsiä, kaada vesi kattilasta. Lisää kasa margariiniä/öljyä, puristettua valkosipulia, mustapippuria jne. Pyörittele niitä kattilassa kuumalla levyllä tovi ja nauti.

Äänestä

Tosihelppo ja ei niin paljon rasvaa sisältäva resepti on, että kuoritut perunat kuutioidaan pieniksi kuutioiksi noin reilu sentti kanttiinsa ja kiehautetaan suolatussa vedessä puolikypsiksi, sen jälkeen kaadetaan vesi pois ja lisätään hienonnettua valkosipulia maun mukaa sekä ruokakermaa. Haudutetaan kypsäksi jolloin kermakin sakeutuu. Voidaan maustaa vielä mustapippurilla sekä perunaan sopivalla yrttimausteella.

Äänestä
  • ranskanperunoista on nopee tehä

    Äänestä

Viipaloi raakoja perunoita voideltuun uunivuokaan, sekoita astiassa kermaan valkosipulimurskaa niin paljon kuin kehtaat, sekä aromisuolaa. kaada tämä perunoiden päälle niin että peittyy, ja 200-asteisessa uunissa tunti. päälle voi tietenkin laittaa ihanaa juustoa, ja pippurien ja yrttien käyttö antaa makuvivahteita.

Äänestä

Perunagratiinien kuningas - ja voihan näitä nyt vaikka valkosipuliperunoiksikin kutsua. Tästä nämä useimmat muut vastaavat ruoat ovat lähteneet ja jääneet vähän kalpeiksi varjoiksi useimmat - osa tosin elää jo omaakin elämäänsä.

4 isoa perunaa, kiinteää
2-4 valkosipulinkynttä
muskottia
1 ltr kokomaitoa
0,5 ltr kermaa
Munster-juustoa - OK, tätä ei tahdo saada, joten korvaa vaikka jollain voimakkaalla valkohomejuustolla
voita
suolaa, pippuria

Kuori perunat, siivuta tasaisiksi puolen sentin siivuiksi. Maito kasariin, yksi kuorittu valkosipulinkynsi, suolaa, pippuria ja hyppysellinen muskottia. Maito kuumaksi ja keitä perunsiivuja siinä noin vartin verran.

Sivele laakea uunivuoka valkosipulinkynnellä ja sen jälkeen voitele se hyvin voilla. Asettele keitetyt perunansiivut siihen kauniisti yhdeksi kerrokseksi. Päälle suolaa, pippuria ja ripaus muskottia. Vuole tai purista päälle muutama siivu valkosipulista. Asettele perunasiivujen väliin juustonpaloja niin paljon kuin haluat.

Tee samanlaisia kerroksia kunnes olet käyttänyt kaiken perunan.

Kaada päälle kerma ja jos se ei riitä peittämään perunoita, lisää vähän maitoa, missä keitit perunat.

Paistoksen päälle kohtuullinen määrä voinokareita ja vuoka uuniin - paistoaika noin 1,5 tuntia ja paistolämpö 175 astetta. Aivan lopuksi grillaa pinta kauniiksi grillivastuksen alla - 15 minuuttia. Katso, ettei pääse palamaan eikä kiehumaan enää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Makuelämystä kaipaava kirjoitti:

Kertoisko joku hyvän valkosipuliperunoiden reseptin? Tai valkosipulikermaperunoiden?
Vai onko nuo sama asia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu