Itä-Suomi idempänä kuin Itä-Viro

Tuli vaan mieleen

että kannattaako suomalaisten horista jotain "länsimaalaisuudesta" kun suomeksi Suomen eteläpuolella oleva meri Itämeri,mutta viroksi Länsimeri.

Ja lisäksi Narva on lännempänä kuin Joensuu.

Repikä siitä. Virossa huomaa,että ollaan lännessä. Pakkovenäjä on jätetty komeasti selän taa. Suomalaiset sen sijaan pakertaa pakkoruotsinsa parissa nöyrän itämaisen alamaisesi fatalistisesti peläten muutosta.

13

1273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jani

      Juu, sitä minäkin olen ihmetellyt. Olen asunut eri puolilla Itä-Eurooppaa ja nyt Etelä-Suomessa. Mielenkiintoista, että kotiseudulle itärajalle on pitempi matka kuin Pietariin. Entä esimerkiksi Puolan ja Saksan raja. Osa Puolastahan on ainakin kulttuurisesti suorastaan KESKI-EUROOPPAA. Mutta minkäs historialle voi. Rautaesirippu jakoi Euroopan itään ja länteen.

    • se on totta

      Noinhan se on, Eesti tuli rohkeasti esiin rautaesiripun takaa ja pisti systeemit uusiksi, mutta Suomessa pysähtyneisyyden aika jatkuu.

      Itäblokki romahti ympäriltä mutta Suomi jäi komiasti pystyyn. Mitään ei olla muutettu tai käsitelty, eikä julkisesti edes myönnetä että mitään tarvetta olisi. Onneksi tämä sentään ei ole ulkomailla jäänyt huomiotta, niin kuin Economistin artikkeli osoitti, "viimeisestä itäblokin maasta", eli Suomesta.

    • Vertaa Viroon

      Virossa elettiin poliittisisesti 1945-1991 aikaa jolloin yksi puolue oli aina hallituksessa.

      Suomessa sitä henkistä perintöä jatketaan omana sovelluksena. Yksi puolue on Suomen hallituksessa aina vaalien lopputuloksesta riippumatta.

      Ei siinä mitään mutta kun suomalaiset eivät näe mitään outoa siinä.

      Kertokaapa suomalaiset tuosta,jos kehtaatte,"itäeurooppalaisille".

      Ei ole varaa röyhistellä kun valtio holhoaa suomalaisia tavalla josta luovuttiin Virossa 15 vuotta sitten.

      Suomalaiset haluavat itse elää enemmän tai vähemmän valtion holhokkeina.

      Hyvä esimerkki on se,että oli Aasian tsunamikin on ikäänkuin valtion viranomaisten syytä.

      Kun on vähän aikaa Virossa niin huomaa kuka on suomalainen laivassa jo. Se on sellanen lihava lyllerö talipallo.

      • kaupungit

        suomessa muotia. OULU, itäpuolella TALLINNASTA. SUOMI ei ole mikään länsimaa.Pysykää siellä, ei kuse taksi silmään ja muutenkin olis hyvä,,, jos vielä sais päteä. Ymmärrän et kerran teet väärän valinnan,mut viikon välein käyt yrittämässä, saisko halvalla, ei, ja taas kustiin silmään. olet surkimus!!!!!

      • ajatukseton sekaisin
        kaupungit kirjoitti:

        suomessa muotia. OULU, itäpuolella TALLINNASTA. SUOMI ei ole mikään länsimaa.Pysykää siellä, ei kuse taksi silmään ja muutenkin olis hyvä,,, jos vielä sais päteä. Ymmärrän et kerran teet väärän valinnan,mut viikon välein käyt yrittämässä, saisko halvalla, ei, ja taas kustiin silmään. olet surkimus!!!!!

        yläpuolinen piti menemään toiseen kohtaan. Täällä ei kukaan ollut suuremmin PORO. VABANDAN.

    • mnää

      se länsimaisuus tarkoittaa aattellisesti länsimaisuutta. suomi on koillis euroopassa mutta poliittisesti lännessä

      • tuli mulle uutta tieto, tai sit koulussa opittu on unohtunut.anna anteeks mut tarkistan onko koilinen kohdallaan.

      • Kerropa virolaisille se

        Kerroppa virolaisille ystävillesi esimerkiksi se,että Suomessa on yksi puolue aina hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta.

        Väitä sitten virolaisille ystävillesi että Suomi on poliittisesti lännessä.

        Eikö täällä tajuta,että Viro on jo edellä henkisesti ja poliittisesti länsimaisuudessa Suomesta.

        Sisäruokinnassa olevat porot eivät vaan halua nähdä tosiasioita.

      • KMan_

        Aivan, länsimaalaisuus on ennen kaikkea taloudellinen, aatteellinen ja poliittinen termi, ei niinkään maantieteellinen termi, vaikka se maantieteestä alunperin on ehkä alkunsa saanutkin.

        Sama muuten pätee Skandinaviaankin... Suomi on ideologisesti ja perinteisiin pohjautuen osa Skandinaviaa, ei kuitenkaan maantieteellisesti.

      • mnää
        Kerropa virolaisille se kirjoitti:

        Kerroppa virolaisille ystävillesi esimerkiksi se,että Suomessa on yksi puolue aina hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta.

        Väitä sitten virolaisille ystävillesi että Suomi on poliittisesti lännessä.

        Eikö täällä tajuta,että Viro on jo edellä henkisesti ja poliittisesti länsimaisuudessa Suomesta.

        Sisäruokinnassa olevat porot eivät vaan halua nähdä tosiasioita.

        Tiedän vallan hyvin että rkp on ollut hallituksessa 50 luvulta asti vaalien lopputuloksesta riippumatta, mutta en voi sille mitään, etkä voi sinäkään. ja niin toinen asia on Suomen kielipolitiikka ja keinotekoinen kaksikielisyys 5% vähemmistön takia. Mutta silti kyllä sanoisin suomea länsimaaksi.

        katos, maantieteellinen lännen raja voidaan vetää ihan mihin vain, se on vain satuttu vetään lontoon kohdalle. mutta se ei tarkoita sitä että kaikki lontoosta itään olis itämaita! suomi on kylläkin ehkä se itäisin länsimaa.

        ja meneppäs katsomaan joitain oikeasti idässä olevia maita. kyllä huomaat että täällä silti ollaan aika lännessä, aika hyvin menee vaikka täällä joitain epäkohtia onkin, mutta on varmaan kaikilla mailla omat epäkohtansa...

      • Soomlane
        mnää kirjoitti:

        Suomi on henkisesti nykyisin idempänä kuin Viro.
        Ja totta kai se on selvä,koska jos aikoo Eurooppaan niin on mentävä Via Balticaa myöten Baltian kautta.

        Se,että suomalaiset eivät näe mitään outoa siinä,että yksi puolue on aina hallituksessa paljastaa itäeurooppalaisen mielenlaadun olevan syvässä suomalaisissa.

        Suomalaisilla on luissa ja ytimissä kummallinen nöyristelykulttuuri. Virolaisilla on ihan eri meininki. Se on juuri sitä Eurooppaa mihin suomalaistenkin pitäisi henkisesti pyrkiä.

    • Ribberstrop

      Suomi on pohjoisempana kuin mitä Viro on.

      Stalinilla oli kiire Berliiniin, ja siten Suomi jäi hieman sivuun - mutta Viro ei.

      Venäjällä on vaikka kuinka Suomen kaltaista aluetta, joten kiire oli ruuhka Eurooppaan.

      • Seer

        Länsimaa ei tarkoita että pitäisi olla maantieteellisesti!
        Oletteko kuullut Suomen Teknologiasta?
        Muunmuassa A380 (se maailman suurin matkustaja kone) sen osia on tehty suomessa.
        Samoin GSM mitä teille sanoo Nokia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      300
      3612
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      88
      1228
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1169
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1012
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe