Kirkko suojelee paperittomia matuja onko oikein?

Uskomatonta toimintaa meitä kirkollisveroja maksavia kohtaan.Kirkko yllyttää poliitikkojen suostumuksella piilotella laittomasti maassa olevia matuja samalla vaatien valtiolta rahaa tähän tomintaan,kun kirkollisverotulot pienenevät ihmisten erottua tästä hölmöläisten laitoksesta.EROTKAA HYVÄT IHMISET KIRKOSTA VASTALAUSEENA TÄLLE LAITTOMALLE TOIMINNALLE.(EROA KIRKOSTA.FI SIVUSTON KAUTTA SE ON HELPPOA).Samaan aikaan tulee kylmästi vain ilmoituksia suomen hallitukselta,että taas tulee leikkauksia pieniin eläkkeisiin työttömyyskorvaksiin sekä muihin sosiaalietuuksiin,että matuille riittäisi entistä enemmän rahaa tähän matubisnekseen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On oikein.

Äänestä

Yle:n ja kirkon valopäät asialla oli taas ylellä ohjelma kirjeitä pääministerille se sai todella monet köyhät pahoinvoimaan.Jos ja kun kirkolla on resursseja niin eiköhän täältä kotimaastakin löydy autettavia työttömistä vähävaraisista ja ikäihmisistä,että ei tarvitse koko maailmaa syleillä.Eihän nämä maailman huolet johdu suomalaisten tekemisistä eihän meillä ole edes tosiasiassa varaa tällaiseen. Ne vallanhimoiset diktaattorit hoitakoot tonttinsa ja oman kansansa hyvinvoinnin.

Äänestä

jokainen kirkkoon kuuluva on rikollinen suojellessaan matuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei-kirkollisveroja kirjoitti:

Uskomatonta toimintaa meitä kirkollisveroja maksavia kohtaan.Kirkko yllyttää poliitikkojen suostumuksella piilotella laittomasti maassa olevia matuja samalla vaatien valtiolta rahaa tähän tomintaan,kun kirkollisverotulot pienenevät ihmisten erottua tästä hölmöläisten laitoksesta.EROTKAA HYVÄT IHMISET KIRKOSTA VASTALAUSEENA TÄLLE LAITTOMALLE TOIMINNALLE.(EROA KIRKOSTA.FI SIVUSTON KAUTTA SE ON HELPPOA).Samaan aikaan tulee kylmästi vain ilmoituksia suomen hallitukselta,että taas tulee leikkauksia pieniin eläkkeisiin työttömyyskorvaksiin sekä muihin sosiaalietuuksiin,että matuille riittäisi entistä enemmän rahaa tähän matubisnekseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu