60-vuotiskekkerit keilahallissa? Shampanjaa yms.

Yleisestijuhlimaton

Morjens!
Täytän muutaman kuukauden kuluttua 60 enkä ole koskaan aiemmin juhlinut mitään pyöreitä enkä muita omalla kohdallani. Lasteni kekkereita on tullut aikoinaan kyllä järjestettyä.
Ajattelin ensin sivuuttaa tälläkin kertaa, mutta sitten pälähti päähäni seuraava pläni:

Pitäisinkö kekkerit hohtokeilaten ja shampanjaa, kaviaaria ja vaahtokarkkeja yms. nauttien.

Paikkakunnalla on keilahalli, jossa on tullut joskus käytyä. Hupikeilaaminenhan ei vaadi erityistaitoja keneltäkään.
Jos kysyn 2-3 tunnin vuokraa?
Vieraita kutsuisin noin 20. Aika olisi synttäriä lähinnä oleva joko pe-ilta 18-21 tai lauantai 14-16-17.
Tarjoilun toisin itse: venäläistä kuohuviiniä (shampanjaa tavallaan, mutta halpaa Virossa), muutamia kaviaaripurkkeja, jonka lisäksi paahtoleipää, kirjolohen mädistä valmistettu jonkinlainen pateé tai hyytelö mahdollisesti blinejäkin lisukkeineen, suolakeksejä pari laatua sekä muutamaa juustoa sekä esim. viinirypäleitä ja omenanlohkoja. Lisäksi porkkanatikkuja ja dippiä tms.
Voisin tehdä "kakuksi" esim. macaroneja. Sen lisäksi tietysti vaahtokarkkeja.

En oikein enää jaksa noita perinteisiä kakkuja enkä juustokakkujakaan.

Miltä tuollainen kuulostaa?
Kutsuun haluaisin laittaa ohjelman, mutta myös maininnan siitä, että juhlittava ei kestä puheita (itkuherkkyys, enkä viihdy keskushenkilön roolissa) ja että jos haluaa muistaa minua, niin keinutuoleja, maljakoita eikä kelloja oteta vastaan eikä kävelykeppejä. Kukkiakin vain ihan hillitysti, ehkä yksi kerrallaan. Olen siis aika nauravainen ja huumoripitoinen ihminen.
Onko röyhkeätä laittaa tuollaisen litanian jälkeen maininta, että olen kyllä lähdössä parin viikon matkalla juhlimaan itse itseäni eikä pieni matkakassa-avustus olisi pahitteeksi. Kaikki kyllä tietävät, että olen matalapalkkainen ihminen.

Miltä tuo kaikki kuulostaa? En välitä lyödä rumpua itsestäni pahemmin yleensä, mutta ehkä olisi syytä repäistä kerran.

Heitelkää kommentteja ja arvioita tästä suunnitelmasta, myös joistakin muistakin.

6

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ymmärsinkö_oikein

      Onko tarkoitus siis syödä siellä keilahallissa ? Eli ei mitään lämmintä ruokaa tarjolle varmaankaan, pelkkää fingerfoodia

    • Shampagnes

      Taitaa kuitenkin olla kuohuviiniä...

    • xvxcx

      Ensistäänkin ei liene itsestään selvää, että sinne saa viedä omia tarjoomuksia ja toseksi ehdotetun menuun ja ympäristön välillä on räikeä ristiriita ja siitä hyvästä satsaus menettää arvonsa, pahimmassa tapauksessa vieraat alkavat nokkimaan, kun eivät muutoin osaa käsitellä tilannetta, sillä kuka sitä shampanjaa haluaa vetää monot jalassa jossakin urheiluhallissa.

      Ehdottaisin olutta ja viiniä nirppanokille plus suolaista hiukopalaa, koska se sopii siihen, mitä vieraat odottavat ja shampanjan plus kaviaarin edestä ohjelmaa, se kun puolestaan toimii yllätysmomenttina ja tunnelman nostajana.

    • Yleisestijuhlimaton

      Kiitokset vastaajille.
      Halliin saa tosiaan viedä omat tarjottavat. Pitkä pöytä ja pienet pystypöydät sijaitsevat etuosassa.
      Fingerfoodia tosiaan tarjolle. Je le sais que champagne etes vraiment produit de France, Champagne.

      En ajatellut pönäkkää juhlimista enkä puheita. Jokainen saa halutessaan heittää hohtokeilaa, jos halua. Ratoja on 6. Mitä väliä sillä on, että ollaan keilakengät jalassa ja kuohuviinichampagnelasi kourassa. Kutsuttavat tuntevat luovan luonteeni. Itse saatan heittää kengät poiskin. Taustamusan saa itse valita lisäksi, enkä ajatellut humppaa tai suomipoppia.
      Tarkoitatteko nokkimisella, että alkaisivat arvostella? Nokkimisella tarkoitetaan myös syömistä täällä pääkaupunkiseudulla.
      Minä en huomaa ristiriitaa tarjottavien ja keilaamisen välillä. Mikä se ristiriita on, jos kaikki tykkäävät joskus keilata ja ottaa shamppista. Kaikki todellakin tietävät ettei minulla ole varaa Veuve Cliquotiin tai edes lähelle.

      En nyt ymmärtänyt mitä tuolla yllätysmomentilla ja ohjelmalla tarkoitit. Pitäisikö sinun mielestäsi tarjottavan shamppikset ja keilaamisen olla yllätys, jos se lukee jo kutsussa?

      Olen melko epäsovinnainen ja luova taiteilijaluonne, samoin kuin kutsuttavat ovat.

      Lisää mielipiteitä? Lohisoppaa, voileipäkakkua, täytskäriä, kahvia, puheita lahjojen luovutuksen yhteydessä esim ja lopuksi tunti tanssia? Paikkana jokin seurojentalo?

      • xvxcx

        Pääasia kaiketi, että ylipäätään järjestää, siinä kai se pahin ongelma kun ikävuosia alkaa karttua. Nyt kun aloin oikein miettimään, niin ei niitä rennompia vaihtoehtoja loppujen lopuksi ole hirveästi, jos hakee vähäänkään tavanomaisesta sävähdyttävämpää.

        Se yllätysmomentti olisi ollut jotain muuta kuin ohjelmassa mainittua, tosin ei parane liikaa siinäkään.

        Nokkimisella tarkoitin lähinnä eräänlaista ryhmän tasapainoon saattamista, joten periaatteessa on yhteiseksi hyväksi, mutta joskus siinä vain edetään sivuraiteita myöten.

        Siitä alkoholitarjoilusta on huomattava tehdä ilmoitus poliisille, mikäli paikan omistaja ei huolehdi, näin olettaisin.


    • Yleisestijuhlimaton

      Kiitos.
      Tasapainoon saattaminen ...... tarkoitatko tasapäistämistä mahdollisesti? En odottaisi vierailtani muuta kuin sen, että tulevat paikalle. Ei minun tarvitse ketään koulia.
      Nokkiminen tarkoittaa ehkä myös arvostelua ja tarkoitushakuisesti rumaa arviointia.

      Paikan omistajalta on tiedusteltu mielipidettä shamppistarjoiluun ja se on ok.
      Ja tosiaan - shampanjaa se on venäläinenkin. Shampanjaksi sanotaan Igristojea ja muita Krasnajoja. Kotoisin venäläiseltä paikalliselta panimolta, joka käyttää rypäleensä shampanjaksi.
      Ihan toinen juttu on se ainoa Champagnen maakunta Ranskassa. Sieltä tuleva kuohuviini on alkuperäsuojeltu tuote nimeään myöden.
      Sama homma espanjalaisen cavan suhteen. Sekin on hyvää, mutta venkkutuote on halpaa ja erinomaista, etenki demi-sec.

      Enpä tiedä tarvitaanko tuossa mitään yllätysmomentteja. Ei ollut aikomustakaan alkaa vetää kaneja hatusta tai järkätä jotain ilotulitusta eikä myöskään esittävää musiikkia, vaikka musiikki-ihmisiä olenkin. Jos vieraat sellaista odottavat, niin pettymys on tulossa. Pajazzo nauraa ...

      Nimenomaan ajatuksenani oli rennot ja epätavalliset kekkerit, jotka voin nimetä vaikka pelkällä etunimelläni ja esimerkiksi feikkaamalla, että perustan keilaklubin, johon toivon kutsuttavaa tutustumaan. Ja sitten eikun shampanjalasi kouraan ja sitä rataa. Antaa tilanteen edetä kaikessa rauhassa.
      Kyllä minun tuttuni kuitenkin tietävät, mistä on kysymys - ajankohta sen kertoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      159
      4554
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2522
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      145
      2173
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      32
      1307
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      70
      1184
    6. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1112
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      68
      1019
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1013
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      943
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      115
      920
    Aihe