On se helppoa tuo naisen saanti ytm:lle. Kaveriltani lähti entinen emäntä pois niin välittömästi ytm kaverini muutti uuden naisen kanssa saman katon alle.Olen kateellinen. Kaveri rupesi kaatamaan tyttöjä jo kahdeksannella luokalla ylä-asteella ollessaan ja sen jälkeen on päässyt panemaan useita kuvan kauniita naisia ennen kuin meni naimisiin ja siitti kaksi lasta ja nyt sitten tuli tuo ero.
Mitään erityistä valttikorttia kaverilla ei ole muuta kuin hoikka ja pitkä vartalo sekä hyvä esiintymis taito. Olen kateellinen koska minulta puuttuu hyvä esiintymistaito, ulkonäkö on mullakin kilpailukykyinen ja lisäksi olen varakas verrattuna tyhjätasku kaveriini mutta ikinä ei ole naisen saanti ollut helppoa ilman että siitä joudun maksamaan.
Voi todeta katkerana että kaverini on päässyt panemaan tuhansia kertoja (reilun 30v aikana) ja minä suunnilleen samaan aikaan arviolta parisataa varvia. Nyrkkikyllikki se on ollut minun lohtuni suurimman osan elämästäni siitä lähtien kun seksuaalinen haluni heräsi.
Kyllä se pisti mielen matalaksi erityisesti silloin parikymppisenä kun oma poikuus oli vielä visusti tallella ja yt kaverini oli minihameisen todella himottavan hoikan naisen kanssa kyydissäni. Mietin katkerana millainen ilo se onkaan kaverini rakastella tuota naista eri asennoita ilta illan perään ja vielä paljaalla.
Olen katkera!
Onko muita samoja asioita murehtivia? Mitkä on kokemukset ja ajatukset vastaavissa tilanteissa ?
Mitään erityistä valttikorttia kaverilla ei ole muuta kuin hoikka ja pitkä vartalo sekä hyvä esiintymis taito. Olen kateellinen koska minulta puuttuu hyvä esiintymistaito, ulkonäkö on mullakin kilpailukykyinen ja lisäksi olen varakas verrattuna tyhjätasku kaveriini mutta ikinä ei ole naisen saanti ollut helppoa ilman että siitä joudun maksamaan.
Voi todeta katkerana että kaverini on päässyt panemaan tuhansia kertoja (reilun 30v aikana) ja minä suunnilleen samaan aikaan arviolta parisataa varvia. Nyrkkikyllikki se on ollut minun lohtuni suurimman osan elämästäni siitä lähtien kun seksuaalinen haluni heräsi.
Kyllä se pisti mielen matalaksi erityisesti silloin parikymppisenä kun oma poikuus oli vielä visusti tallella ja yt kaverini oli minihameisen todella himottavan hoikan naisen kanssa kyydissäni. Mietin katkerana millainen ilo se onkaan kaverini rakastella tuota naista eri asennoita ilta illan perään ja vielä paljaalla.
Olen katkera!
Onko muita samoja asioita murehtivia? Mitkä on kokemukset ja ajatukset vastaavissa tilanteissa ?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Pari kaveria olleet aina yt miehiä. Eli naisia aina ollut jonossa samalla, kun on joku vakipano menossa. Näitä jonottajia yleensä testanneet pe-la iltana kännissä. Joten ihan eri kiva heidän ryyppäillä vknloput, kun illan päätteeks joku koe ajo tulossa.
Pari sellastakin kaveria on ainakin ylempään ktm luokkaan päässyt, joista ei olisi uskonut. Tuollaiset aiheuttaa ehkä enemmän kateutta, kun ilmi selvän ytmin panot.
Sulla on ollu 200 panoa 30v aikana ja mulla vaan 1 ja oot silti mulkku katkera :D
YT miehet olisivat väkivaltaisia ja masentuisivat jos joutuisivat olemaan pitempään ilman naista. Näkeehän sen siitäkin jos joku nainen ei olekkaan jostain ihmeen syystä kiinnostunut yt miehen seurasta esim. ravintolassa kuinka koville se ottaa jos vaikka kaverit näkivät ettei tärpännytkään eikä nainen nauranut yt miehen hassuille vitseille.
Jaa ei lainkaan kiinnosta
"YT miehet olisivat väkivaltaisia ja masentuisivat jos joutuisivat olemaan pitempään ilman naista. Näkeehän sen siitäkin jos joku nainen ei olekkaan jostain ihmeen syystä kiinnostunut yt miehen seurasta esim. ravintolassa kuinka koville se ottaa jos vaikka kaverit näkivät ettei tärpännytkään eikä nainen nauranut yt miehen hassuille vitseille. "
Allekirjoitan. Me yt-miehet tarvitaan naisia mielellään useampi, koska naisen puute on meille henkistä väkivaltaa.
"Onko muita samoja asioita murehtivia?"
Nuorempana kyllä. En enää erityisemmin murehdi.
"Mitkä on kokemukset ja ajatukset vastaavissa tilanteissa ?"
Kyllähän sitä aluksi mietti monta kertaa että mitä vittua. Ei siinä ole mitään ihmeellistä että komea mies saa naisia, vaan naisten hypergamiassa. Siinä että jokainen nainen yrittää saada sen parhaan miehen.
Nykyään tuossa on vastenmielisintä se etteivät naiset suhtaudu rumaan mieheen normaalisti ja sosiaalisesti. En minä ole iskemässä naisia, eikä heidän täydy olla kaiken varalta epäsosiaalisia ja varuillaan ja kaiken varalta näyttää hapanta naamaa. Naisen täytyy usein olla melko vanha, jotta osaa suhtautua kaikkiin miehiin niin kuin ihmiseen pitääkin. Itse en harrasta sosiaalista eristämistä rymässä esimerkiksi rumia, läskejä ja vanhoja naisia kohtaan.
Sehän onkin erikoista, jos et harrasta tuota sosiaalista eristämistä. Tuollainen on nimittäin miehille aivan tyypillistä käytöstä, riippumatta siitä, ovatko he itse rumia vai komeita.
Ite ootte-kommentti ei toimi tässäkään tapauksessa. Huono yritys.
Kyllä se toimii, ja miehenä sun on ihan turha sanoa miten sua on naisena kohdeltu. Miehet syrjivät yhtä lailla.
"Naisen täytyy usein olla melko vanha, jotta osaa suhtautua kaikkiin miehiin niin kuin ihmiseen pitääkin."
Jos nuori nainen suhtautuu naiiviuttaan kaikkiin miehiin niin kuin ihmisiin pitääkin, arvaa moniko pitää naista joko itsestään kiinnostuneena tai ainakin sellaisena, jota kannattaa varmuuden vuoksi yrittää?
Miehiä ja naisia ei kohdella samalla tavalla vaikka niin yrität väittääkin. Naisilla on etuoikeuksia.
Tuoko oikeuttaa naisten huonon ja tylyn käytöksen kaikkia muita kuin komeimpia miehiä kohtaan?
Opettele normaalit käytöstavat. Olet luultavasti tyypillinen nuori hapannaamainen nainen, joka ei ymmärrä vielä elämästä mitään.
Parisataa varvia ja olet katkera? Suhteellisuuden taju pahasti hukassa. No kyllähän miljonäärikin varmasti on kateellinen miljardöörikaverilleen.
Aloittaja tässä selventää mitä tarkoitin, olen jo reilusti yli nelikymppinen ja vasta ollessani 43v pääsin tavaran makuun ilmaiseksi. Poikuus meni noin kolmekymppisenä niin että siitä piti maksaa 400 markkaa. Tällä tavalla kun pääsin makuun niin ryhdyin käymään epäsäännöllisin välein maksullisissa palveluissa siihen asti kun minä koin onnenpotkun ja löysin naisen joka hyväksyi minut ja antoi naida maksutta (tämä siis vasta kun olin yli 40vuotias)
Minusta olen menettänyt nuoruudessani tärkeimmän huvin elikkä panemisen ja siksi olen kateelline tälle yt kaverilleni joka pääsi todella nuorena kierrettä hiomaan ja vielä kauniitten tyttöjen kanssa.
Ahaa, nuo tuo selittääkin kaiken. Oletkin siis ihan täysin syystäkin katkera ja kateellinen. Kiitos selvennyksestä.
Aloittaja tässä vielä analysoi omaa atm elämäänsä ja tuttuja yt kavereitaan.
Minusta on tullut näinä nuoruuteni naisettomina vuosina erittäin katkera ihminen ja voin tunnustaa että olen jopa vahingon iloinen kun joku tuntemani yt kaveri joutuu eroamaan. Tosin sitten heti kun yt kaveri valitsee uuden naisen tulen taas kateelliseksi.
Lisäksi täytyy todeta että pahimpia kiusaajiani ovat olleet juurikin ytmiehet jotka ovat jatkuvasti nälvineet kun en ole pääässyt naisen makuun, ja kun vielä ala-asteellakin tämä kirjoituksessani mainittu kaveri kiusasi minua niin epäileekö kukaan ettenkö olisi katkeroitunut vaikka nyt vanhempana irtoaakin" värkkiä."
Tunnistaako muut itsessään samoja piirteitä?
En+yleensä+jaksa+suhtautua+millään+tavoin+jonkun+komean+kaverin+naismenestykseen+tai+eroihin.+Sellaisen+pitäisi+olla+normaalia+elämään+kaikille,+mutta+naiset+ovat+päättäneet+että+vain+noin+10+%+miehistä+saa+elää+normaalia+elämää.+Loput+saavat+olla+ilman+tai+heitä+hyödynnetään+lähinnä+taloudellisesti.
Yt-kavereita+on+melko+monenlaisia.+Suurin+osa+on+reiluja,+eivätkä+vittuile.+Pari+kusipäätäkin+tietysti+joukkoon+mahtuu.+Yhden+kanssa+meni+hermot+kun+aina+jaksoi+vittuilla+siitä+kumpi+saa+naisia+ja+kumpi+ei.+Kerran+paloi+pahasti+käämi+ja+meinasin+lyödä+turpaan.+Siitä+lähtien+se+kaveri+on+ollut+vittuilematta+koska+ymmärtää+todellisen+fyysisen+uhan.
Olet siis fyysisesti YTM kaveriasi kovempi? Minäkin olen joka ikistä YTM kaveriani fyysisesti vahvempi paitsi yhden kanssa olen aika tasoissa
Miksi joku on kateellinen siitä, että saman katon alle tunkee joku nainen asumaan?
Ajattele nyt itse miehenä jos on kahdesta valittavana, oma liukastettu käsi tai ihana nainen jonka kanssa voit rakastella silloin kun haluttaa.Kumman valitset?
Eikä kukaan nainen tunge kenenkään miehen luokse vaan miehen täytyy olla ainakin hyvä puheinen jotta saa naisen kanssaan asumaan. Vai miksi meillä on tuhansia vanhoja poikia Suomessa jotka eivät näe alastonta naisvartaloa kotonaan kuin unissaan ja nettiruudulla ?
"nainen jonka kanssa voit rakastella silloin kun haluttaa."
On Sulla Fantasiat.. Nainen ei ole mikään Kuminukke, eivätkä Omat Fantasiat ole TodellistaElämää.. ;D
Mitäs ihmeen fantasiaa tuossa muka on, eikös parisuhteeseen kuulu että sänkykamarissa pannaan niin että natina kuuluu. Ei kai semmonen parisuhde ikinä toimi eikä kestä jossa ei harrasteta seksiä?
Kuinka sinä "NUUSKAMUIKKUNE" saisit pidettyä miehen parisuhteessa saman katon alla jos et antaisi miehellesi mahdollisuutta tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan KANSSASI ??
Olen mies Ja TäysHetero, joten KysyMyksesi Asettelu on jo lähtökohtaisesti päin sitä itseään.. ;D
Mut, Nainen ei ole Kuminukke edelleenkään.. Niin kuin mies ei ole PankkiAutomaatti jne.. ;P.. Joillekin ehkä, mut se vain kertoo Just siitä Yksilöstä Aivan kaiken.. ;D
Tässä olen nuuskiksen kanssa samaa mieltä, että ei se seksi todellakaan parisuhteessa ensinnäkään ole automaattisesti hyvää tai edes tyydyttävää vaan sitä joutuu treenaamaan kumppanin kanssa ahkerasti ja monessa parisuhteessa sitä on vähän tai ei ollenkaan eikä se nainen anna aina kun vain mies haluaa ja vaikka antaisikin niin makaa vain lahanana jos ei huvita eli fantaisaa oli tuo juttusi panemisesta. Jopa parikymppisillä pareilla seksi tökkii vaikka nainen on tuolloin haluttavimmillaan ja miehen panohalut ovat parhaimmillaan.
Sinulla on hyvin naiivit kuvitelmat seksistä.
Mutta parempi se on ainakin saada seksiä siltä lahnana makaavalta naiselta kuin tyydyttää itse itsensä.
Seksitön parisuhde loppuu taatusti lyhyeen tai sitten mies ryhtyy käymään maksullisissa naisissa tai hommaa itselleen kakkos muijan. Kuulemani mukaan deittipalstoilla on suuri määrä varattuja miehiä vonkaamassa kun kotona irtoaa liian harvaan.
En kyllä usko että parikymmpisillä on mitään ongelmia tämän asian suhteen, he vaihtavat heti toiseen kun toisen naama tympii.
Oikeat seksiterapeutitkin ovat sanoneen että seksin puute on suurin eroja aiheuttava asia.
Mielestäni naiset ovat haluttavaisimmillaan selkeästi myöhemmin. Tuossa 30 iässä. Vai tekisikö oma ikä sen, että alle 25 vaikuttavat pulloposkisilta lapsilta.
Kuinka niin parempi saada seksiä lahnalta kuin tyydyttää itsensä? Ei todellakaan ole.
Vain parikymppisillä naisilla ei ole ongelmaa asian suhteen ja heillekkin tulee iso ongelma muutaman vuoden päästä kun rusinoituvat.
Eilen kuulin että toinen tuntemani ytm on löytänyt uuden naisen eikä tässäkään tapauksessa miehen tarvinnut olla ilman naista kuin 3-4kk. Ytm tuttuni on tässä tapauksessa jo yli viisikymppinen mies ja takana on kaksi avioliittoa joista kummastakin lapsia.
Minulla on vahva epäily että kaikki yt miehet hurmaavat suuren joukon vieraita naisia siltä varalta jos ero tulee entisestä niin on mistä valita uutta tilalle.
Sama koskee kyllä hedelmällisessä iässä oleviä kauniita naisiakin, heti on eron jälkeen uusi mies kainalossa. Vaikka sehän nyt on luonnollisesti maailman helppoin homma kauniin naisen miehen saanti, sen kun valitsee valtavasta joukosta mieluisimman miehen.
Ollaanko siellä ajatuksistani samaa mieltä ?
"Vaikka sehän nyt on luonnollisesti maailman helppoin homma kauniin naisen miehen saanti, sen kun valitsee valtavasta joukosta mieluisimman miehen."
Vaimo on 9-10 tasolla ja 25-v, mutta kuulemma kestäisi pitkään löytää uusi jos lähden. Toisaalta saman ulkonäkö- ja tulotason miehiä ei ole montaa vapaana ja pistelevät luultavasti menemään kaikkea liikkuvaa, ehkä hän tarkoitti näitä miehiä.
Vaimosi on siis huippumalli tai miss universumi? Ei kestäisi pitkään löytää kaltaistasi miestä, teitähän on joka paikka täynnä, tosin vaimosi on jo parasta ennen päivan ohittanut.
Olen samaa mieltä, 50v mies voi olla YTM, mutta saman ikäinen nainen on jo vuosia ollut HC-ATN. Nuori ja kaunis nainen on samalla tasolla sen 50v YT-miehen kanssa ja sellaiselle toki miehen löytäminen on maailman helpoin asia, mutta vain sen muutaman vuoden ajan kun on nuori ja kaunis.
Tainet oĺla suurin osaa 200 panoista maksulliselta naisilta.
Silloin voi olla katkera, kun kaveri panee ilmaiseksi kauniimpiä kunnollisia naisia.
Kunnollinen nainen ei pilluaan anna ja maksullisen pillu tuntuu samalta ja on myös kauniimpi parikymppinen opiskelijatyttö
Aloittajan on tässä taas pakko kommentoida "silver1412" kirjoitukseen vastaus.
Kyllä se vaan on niin ihmeellisesti tämä entisen atm:n elämä muuttunut että arviolta 50 ekaa panoa olivat maksullisia ja vasta sitten lykästi kun olin jo ylittänyt neljänkympin rajapyykin kun ryhdyin saamaan ekalta tyttöystävältäni seksiä ilman maksua.
Lisäksi täytyy todeta että olen ollut nyt 100 prosenttisen uskollinen naiselleni eikä ole käynyt mielessänikään käydä maksullisissa.
Katkeruus pilaa elämän. Kannattaisi keskittyä vaan omaan elämään eikä muiden elämää pällistellä.
moni muukin ihmettelee naisten valintoja, miksei se siisti kiltti mies kelpaa mutta tupakoiva kaljan kittaaja saa naisia.
Ei esim. tupakointi ja kohtuudella alkoholin nauttiminen tee ihmisestä "Ei Kilttiä".. ;P.. Eikä myöskään se tee ihmistä "kiltiksi", jos ei tupakoi tai on absolutisti.. ;P