Jaksamista sinulle!Sosialistit ja Kommunistit pelkäävät,että häviävät kaikki seuraavat vaalit.Olet Suomen asiassa täysin oikeassa.
Juha Sipilä
4
<50
Vastaukset
- SexyPöxyJOHBEjohto
Samaa toivon Sipilälle. On tässä ajassa viisaalla ja ihan aidolla ihmisellä tekemistä kun ei enää ole mahdollista edes puolustaa itseään.
- aitoajournalismia
Aikaa annettiin puolustautumiseen, mutta veti itsensä "poteroon" . Olisi vain kertonut ennakkoon tällaisesta sukulais-talvivaarakytköksestä, silloinhan asia ei olisi noussut edes esille tässä mittakaavassa. Eihän nuo s-postiviestit keskellä yötä ihan soveliaita ole ja varsinkin perjantai-iltana.
- totisestitotisesti
Näin on-----veli todistaa.
Nyyh . . . . nyt meni tunteelliseksi !
"Kyll se pittää hyvä miäs oll, ku noi kauniist kannataja kirjoittaa."
Jaksamisia Juha - allekirjoittaa eroilmoituksesi! Niin nopeasti kuin mahdollista !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1241826Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701133Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721097- 158915
- 84822
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54779- 42724
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39700- 44681
Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118666