Olen ihan vitun tyhmä. En hyväksy itseäni.

Olen aivan vitun tyhmä ja idiootti. En ikinä ymmärrä mitään heti, ja joudun vatvomaan samaa asiaa vaikka kuinka kauan. Häpeän itseäni sillä olen pelkkä ihmispaska ja en ole tehnyt mitään hyvää. Kaverini naureskelevat aina jutuilleni joiden ei edes kuuluisi olla hauskoja. Mietin aina välillä itsemurhaa mutta en ole vielä uskaltanut kokeille. Elämäni on vitun tylsää ja elämäntilannettani on vaikea lähteä korjaamaan sillä kaikki kaverini tietävät minun olevan tyhmä. Tosin minua ei ole ikinä kiusattu ja minulla riittää paljon kavereita. En ole yhtään tyytyväinen elämääni. Asuinpaikkani, kotini, perheeni, kouluni, minä itse, en pidä mistään niistä. Eikä mikään vain voi perkele mennä niinkuin pitäisi. Tuurini kanssa on erittäin huono. Joskus kavereitteni kanssa mietimme että miten minulla voi edes olla näin paska tuuri. Tulkaa ihmeessä haukkumaan niin saan lisää motivaatiota tehdä itsemurha.
183646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ennen kun haluat pois tästä maailmasta, tule keskustelemaan. Ratkaisua aina löytyy. :)
Kik: onneatie

Äänestä

Hei
Ainakin olet varsin taitava ilmaisemaan itseäsi sanallisesti. Harva osaa noin hyvin pukea ajatuksiaan kirjoittamalla, jopa hauskasti, vaikka itse asia onkin vakava.
Mietitäänpä elämääsi ja sitä mitä kerroit. Huonot asiat: koet olevasi tyhmä, idiootti, huonotuurinen, asioita vatvova, tyytymätön, elämäsi on tylsää.
Hyvät asiat: sinulla on kavereita eikä sinua ei ole kiusattu.
Minusta itsemurha nyt on kaikkein vihoviimeisin vaihtoehto. Silloin sinulla ei sitten ole kyllä noita huonoja juttuja, mutta ei ole enää mitään muutakaan täsä elämässä koettavaa. Eli jos nyt mietittäisi hiukan kevyempiä ratkaisuja asioihin. Minusta ensinnäkään kirjoituksestasi ei mitenkään välity, että olisit tyhmä. Mitä sillä nyt sitten ymmärretään. Ja ainakin sinulla on silti kavereita, jotka hyväksyvät sinut tuollaisena kuin olet. Mutta suoraan sanoen ihminen joka kirjoittaa noin oivaltavasti ja nasevasti, ei ole tyhmä.
Luulen, että myös aika auttaa moniin pulmiin, vaikka se ei juuri tällä hetkellä lohdutakaan. Mitä tylsyyteen ja tyytymättömyyteen tulee, mitä voisit tehdä asioiden parantamiseksi? Mikä kiinnostaisi sinua?

En tietenkään kykene ratkaisemaan ongelmiasi, mutta minulle välittyy viestistäsi ajattelevan, fiksun nuoren ihmisen kuva. Ihmisen, joka etsii vielä paikkaansa, tarkoitusta ja merkitystä omaan elämäänsä. Joka tulee vielä löytämään omat vahvuutensa ja kadoksissa olevan itsetuntonsa.

Lämmöllä,
pappi Elisabet

Äänestä

Älä kuuntele näitä lässyttäviä idiootteja, mä olen samanlainen kuin sä, häpeän itseäni joka vitun päivä eikä mussa ole mitään hyvää... totuus on se että meidän kaltaiset ihmiset on aivan täysin turhia tälle maailmalle, se on totuus! Älä anna yhdenkään lässyttävän typeryksen täällä väittää muuta!!

Äänestä
  • Virtuaalihali sinulle.

    Äänestä

  • Mudbeard... Kalffiko olet? Jos, niin miten menee?

    Äänestä

  • mitäkuuluukalff kirjoitti:

    Mudbeard... Kalffiko olet? Jos, niin miten menee?

    Kuka vitun kalf?

    Äänestä

  • Onpa tosi surullista jos koet lässyttämisenä kaiken kannustuksen. Tosin en osoittanutkaan sanojani sinulle joten ollos rauhassa.

    Pappi E

    Äänestä

Mee töihi.

Äänestä
  • Joo ja just.
    Tuohon itseriittoiseen, paikalleen juuttuneeseen instituutioon: kirkko ja sen seurakunnat.
    Kuuntelemaan ulkokullattua lässytystä.

    Äänestä

Sinä olet itseasiassa viisas, kun tajuat, että olet tyhmä. Näin sanoi jo Sokrates: "Tiedän, etten tiedä mitään". Tietenkin, onhan "tietämisellä" ja älykkyydellä eroa, mutta sulla on ehkä sellasta hidasta älykkyyttä.

Ja tuuriahan voi aina lisätä jäniksen käpälillä, neliapiloilla sun muilla.

Äänestä

Minäkin olen erittäin tyhmä, mutta entä sitten? Koulusta ja opiskelusta ei tullut mitään, mutta työelämässä pärjäsin kohtalaisesti.

Tyhmyyttä ei ole toistaiseksi kriminalisoitu mitenkään.

Äänestä

Ootko vielä tappanu itteäs? Mietin onko sulla antaa pleikkaa tai jotain mulle ennenku teet sen :-)?

Äänestä

Tyhmyys saattaa olla usein viisautta, koska se laittaa ihmisen miettimään asioita syvällisemmin. Ala joogiksi, niin sun ei edes tarvitse puhua jatkuvasti ja sielun viisaus on paljon arvokkaampaa kuin maalliset viisaudet, Siihen ei tarvita neron aivoja vaan intuitio toimii ilman aivojakin. Homeopatia auttaa myös tehokkaasti alemmuuden tunteissa.

Äänestä

What

Äänestä

Paska mut melkein tappo yksi mies

Äänestä

Tumma ihi on outo

Äänestä

Välillä en itsekkään käsitä itseäni mutta välillä olen todella ylpeä itsestäni

Äänestä
  • Monilla on samaa, vaihtelevaisia fiiliksiä.
    Tätä sanotaan elämäksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nede123 kirjoitti:

Olen aivan vitun tyhmä ja idiootti. En ikinä ymmärrä mitään heti, ja joudun vatvomaan samaa asiaa vaikka kuinka kauan. Häpeän itseäni sillä olen pelkkä ihmispaska ja en ole tehnyt mitään hyvää. Kaverini naureskelevat aina jutuilleni joiden ei edes kuuluisi olla hauskoja. Mietin aina välillä itsemurhaa mutta en ole vielä uskaltanut kokeille. Elämäni on vitun tylsää ja elämäntilannettani on vaikea lähteä korjaamaan sillä kaikki kaverini tietävät minun olevan tyhmä. Tosin minua ei ole ikinä kiusattu ja minulla riittää paljon kavereita. En ole yhtään tyytyväinen elämääni. Asuinpaikkani, kotini, perheeni, kouluni, minä itse, en pidä mistään niistä. Eikä mikään vain voi perkele mennä niinkuin pitäisi. Tuurini kanssa on erittäin huono. Joskus kavereitteni kanssa mietimme että miten minulla voi edes olla näin paska tuuri. Tulkaa ihmeessä haukkumaan niin saan lisää motivaatiota tehdä itsemurha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu