Alkoholi on noussut 15–64-vuotiaiden suomalaisten yleisimmäksi syyksi elää. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan alkoholi on tärkein elinsyy 53 prosentille työikäisistä suomalaista.
Yhteensä viinan voimalla itseään ja elämäänsä sieti viime vuonna noin kaksi miljoonaa suomalaista. Heistä yli puolet oli keski-ikäisiä miehiä.
”Ei näitä lukuja selvin päin kestä”, tiivisti tutkimuksen tulokset Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jouko Viinamäki.
Yhteensä viinan voimalla itseään ja elämäänsä sieti viime vuonna noin kaksi miljoonaa suomalaista. Heistä yli puolet oli keski-ikäisiä miehiä.
”Ei näitä lukuja selvin päin kestä”, tiivisti tutkimuksen tulokset Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jouko Viinamäki.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joo. Yksikin kaveri oli jo päättänyt vaihtaa hiippakuntaa kunnes hänelle saatiin markkinoitua, että vielä on paljon juomatonta viinaa Sodiksessa. Niinpä hän jätti ajatukset siirtyä tuonpuoleiseen ja lampsi sossun kautta alkoon. Ja elää muuten vieläkin...
Sossusta saa maksusitoomuksen alkoon.
kukapa siitä sitten piittaa.
kaikilla meillä on omat syynsä milloin mihinkin.
Kenelläkään ei muuten kiinnosta toisten tekemiset sitten vähääkään.
eli EVVK.
Sehän on vain hyvä asia.
Paisti orpo Oppositiota vituttaa. Meillä on loistava hallitus ja ministerit. Sen sijaan oppositio on surkein mahdollinen, mitä Suomessa koskaan on ollut. Sote-vitutus on yksi mikä korpee kokoomusta ja persuja ylettömästi. Hyvä ja Sanna ja koko hallitus. Suomi luottaa teihin.
mikä raja se 64 v on. arkkuun asti vaan.
Alkoholi antaa autuaan olon heti, eikä vasta kuoleman jälkeen taivaassa niin kuin uskonto tai vuosien uurastuksen päätteeksi niin kuin materialismi. Siksi moni jää ilomielin koukkuun tai siis pulloon kiinni .
Taevaassahan sitä vasta rillutellaan ja soitellaan harppua sannoo eräät uskoryhmät.Mie en välittäsi koko hommasta
häh mitä