Antakaapa tulla perusteluja, miksi HC-AT-miehen ei kannattaisi suorittaa itsemurhaa. Miksi haluatte pitää HC-AT-miehen täällä hengissä kärvistelemässä kun ette itsekään halua sellaisen kanssa missään olosuhteissa seksiä harrastaa saati seurustella?
HC-AT-miesten itsemurhien vastustajille kysmys
Naisasialooser1
2174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En ota kantaa siihen vastustanko vai en kun kyse on kuitenkin aina yksilöistä mutta siihen että miksi vastustetaan yleisesti voisin todeta että sehän on ihan luonnollista ihmiselle. Aina tarvitaan niitä joilla menee huonommin, olisi surkea tilanne huomata olevansa itse se huono-osaisin niin siksi kai kaikki haluaa että on puskuria siinä välissä ennen itseä.
Juuri tuota ole itsekin sanonut monta kertaa, että ainut syy on juurikin se, että on joku porukka, johon tuntea ylemmyyttä ja jota polkea suohon.
Kyllä mäkin olen samaa mieltä että jotain tuollaista siinä takana on. Se on ihmisillä ilmeisesti paljolti myös tiedostamattomalla tai vaistomaisella tasolla tämä näin, mutta keskeisin taustalla vaikuttava tekijä se lie joskin muitakin seikkoja asiaan liittynee.
Kyllä+ja+vastausten+vähäisyys+itsemurhan+vastustajilta+kertoo+myös+100%+tuon+asian+puolesta.
Jatketaan vielä tähän koska aihe on mielnkiintoinen ajatustasolla. Kuinkahan kävisi jos kaikki naisetttomat miehet katoaisivat maailmasta, kukahan sitten olisi se surkeimmaksi ajateltava? Eihän vaan se olisi se käytetyn naisen ja toisen miehen lapset elätettäväkseen ottanut keskiluokkainen aisuri-timppa? Niitä timppoja on tässäkin maassa kymmeniä tuhansia, maailmassa miljoonia tai miljardeja. Mitäpä luulette jos ei noille arkisen työn ahertajille olisi mitään jota voi ylenkatsoa tyyliin "Eipä ole tuokaan naista löytänyt", kestäisikö ne jo muutenkin raskaan taakkansa olla surkeimpia kaikista? Eivät varmaankaan ja vaikka ne ovat nytkin jo surkeimpia illuusio paremmuudesta pitää ne hengissä ja yhteiskunnan pyörimässä. Ei vaan voida päästää maailmaa siihen tilanteeseen jossa tämän maailman timpat sortuisivat, siksi kaikki mikä voi murentaa niiden uskoa on tuomittavaa.
yep+näinhän+se+menee,+tässä+pelätään+ketjureaktiota:+jos+HC-ätmeille+suodaan+kuolema+niin+sitten+ätmit+ovat+tosiasiallisesti+HC-ätmejä+ja+heille+pitää+taas+suoda+kuolema,+sitten+on+vuorossa+ketmit+jne..siksi+nyt+olemassaolevat+HC-ätmit+pitää+pitää+elossa+hinnalla+millä+hyvänsä+-+vaikka+se+sitten+tarkoittaisi+että+heidän+pitää+kitua+joka+ikinen+sekunti+24/7+koko+elämänsä+ajan.+Meidän+HC-ätmien+rooli+elämässä+on+kitua+jotta+muut+voisivat+nauttia+elämästä,+tää+on+100%+fakta.
Jokaisella on oikeus tehdä itsemurha, eivätkä ihmiset sitä vastusta. Turha kuitenkaan kuvitella, että siihen valtion varoja tuhlattaisiin eutanasian muodossa. Varsinkaan sellaisten ihmisten eutanasiaan ei rahoja riittäisi, joilta valtio voi vielä kupata työpanosta kymmeniä vuosia.
Eihän edes vanhuksille sallita eutanasiaa ja he ovat sentään säästövaltiossamme pelkkä taloudellinen taakka.
Älä nyt puhu paskaa, itsemurhapilleri ei paljoakaan maksa eikä muutama mahdollinen psykiatrikäynti, puhutaan korkeintaan tuhannesta eurosta ja se voidaan toki veloittaa hardcore ätmiltä, ei mitään ongelmia tuossa asiassa.
Belgiassa on mahd. saada n.s eutanasiapassi, eli oikeus avustettuun elämän päättämiseen haluttuna ajankohtana ja se vaatii 4 eri psyk. lausunnon. Kustannukset siellä liikkuu sadoissa euroissa, ei sen enempää.
korjaus edelliseen, eutanasiapassi vaatii Belgiassa 3 eri psyk. lausunnon
Juuri kirjoitin, että nämä ihmiset ovat valtiolle arvokkaampia elävänä. Heistä saa revittyä irti vielä työpanosta pitkään. Kuten kirjoitin, eivät edes vanhukset saa eutanasiaa, koska kukaan ei halua ottaa vastuuta, sillä tämä on varsinaisten vellihousujen maa.
Ne työikäiset, jotka todella haluavat tehdä itsemurhan löytävät kyllä siihen keinot ilman itsemurhapalveluita. Enemmän olisin huolissani nimenomaan vanhuksista ja kuolemansairaista. He tarvitsisivat oikeasti kuolinapua.
mutta miksi työikäistenkään pitäisi turvautua aivan hirveisiin itsemurhatapoihin ja ehkä mahdollisesti sotkea joku 3. osapuoli asiaan kuten junan- tai kuorma-autokuljettajan? Eläköön ne jotka haluaa elää ja kuolkoon ne jotka haluaa kuolla, yhteiskunta tarjoa yhtä sun toista palvelua erilaisille ihmisille eri lähtökohdista, miksei siis myös eutanasiaa? Liikakansoitus on kuitenkin tulevaisuudessa yhä suurempi ongelma.
Jos oma väki rupeaa hyppimään junien eteen suuremmissa määrin, tänne täytyy hankkia aika paljon mamuja tilalle ja pistää ne töihin, jotta saadaan riittävät verotulot taattua valtiolle.
Suomessa ei niinkään liikakansoitus ole ongelma, vaan se, että meillä on vanhuksia liikaa suhteessa nuoreen väkeen. Niinpä, jos jollekulle ruvetaan tarjoamaan eutanasiaa, niin se on vanhuksille. Valtio viis veisaa muusta kuin verotuloista, joten työikäiset miehet joutuvat taatusti jonon hännille, jos ruvetaan jossain vaiheessa jakamaan lippuja manan majoille.
Olen eutanasian kannattaja ja toivon vilpittömästi lakien muuttuvan sen suhteen, mutta en jaksa uskoa, että tämä tapahtuisi ihan heti.
No minusta ei ainakaan revitä mitään työpanosta enää ikinä. Kuppaan sitten vaan tukia ihan reippaasti hamaan tulevaisuuteen. Ei ole mitään kinnostusta lähteä kasvattamaan jonkun kapitalistin kukkaroa jossain turhaakin turhemmassa duunissa. Eutanasian voisin sen sijaan ottaa, jos sellainen vaihtoehto olisi olemassa.
Ikis ja Naisasialooseri ovat oikeilla jäljillä vastustusargumenteissaan, kyse on pitkälti siitä, että jos haardis ätmeille suodaan itsemurha niin sitten seuraavana ylempänä tasoluokituksessa olevat joutuvat pohjan pahnimmaiseksi jotka eivät kelpaa kenellekään ja joilla ei ole ketään joita he voivat miettiä olevan heitä alempana.
Monet vastustajat pelkäävät myös että heidän oma elämänsä kärsii jonkinlaisen "inflaation" kun jollakin ihmisellä ei olekaan samanlaista elämänhalua kun heillä, jotkut vastustaa myös siksi että heidän uskomansa yliluonnollinen satuolento kieltää itsemurhan.
Itsekkäitä nilkkejä kaikki vastustajat, he mielummin näkevät että hcätmi kärsii koko elämänsä kuin että heidän elämänkatsomukseen tulisi minkäänlaista säröä
Yksin on kurja elää kun ei ole ketään juttukaveriakaan.
Typerä kysymys, koska sinustakaan ei ole sitä tekemään.
mitä sä täällä heilut vittuilemassa... vaiha palstaa jos et ole sinkku
Sinäkin siinä hengissä nillität, mikä todistaa kommenttini oikeaksi.
Venla-73 treffit palstalta pelastaa miehet!
saako siltä pillua?
Juurikin saa!!!!