SAARA AALTO EI OLE MIKÄÄN SUOMI-BRÄNDI

Saara Aalto on itse se tekijä joka hänet on siivittänyt näin pitkälle kansainväliseen menestykseen. Kyseessä ei siis ole mikään suomalais-kansallinen menestystarina joka muka kertoo siitä miten menestyvä maa Suomi on.
On jotenkin tyypillistä että joidekin Suomesta kotoisin olevien yksittäisten henkilöiden maailmanmenestyksestä aletaan opportunistisesti tehdä jotain Suomalaisuuden tarinaa joka ansioittaa koko kansan. En ole koskaan ymmärtänyt saati hyväksynyt moista.
12241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Saanko kysyä että millä tavalla tää kyseinen Aalto on kansainvälisesti menestynyt ?
Millaista tuotantoa hällä on ja missä sitä voi kuulla :)
Tulkaa nyt maan pinnalle hölmöt ennekuin tiputte liian korkeelta

2Äänestä
  • No niin sinä kateellinen sääliö siellä uuninpankolla, jos toinen sija Britannian X-Factorissa ei ole kansainvälistä menestystä, niin mikä sulle riittää?
    Kerrohan miten itse olet ansioitunut elämssäsi, mitä mainittavaa saavuttanut?
    Tämä se just on, kun Suomessa valtaosa kansaa on saamattomia kusipäitä joiden lahjat riittää vaan vittuiluun.

    Äänestä

Sony saa mm. näin Yleverorahaa.

Äänestä
  • Ja paskat saa.

    Äänestä

Saara Aalto menestyi täysin omilla ansioillaan ja siitä huolimatta, että Suomi on todella paska maa.

Äänestä

Saara ei vielä ole itse tehnyt vielä mitään menestystuotetta. X Factor teki nähdyt esitykset. Ei Saara. Ja jos Saara joskus aikanaan julkaisee jonkun menestyvän äänitteen, sekin tulee olemaan jonkun ammattituottajan tekemä, ei Saaran. Saara toimii vain esittäjänä. Tuottaja valitsee ja päättää, miltä se lopullinen tuote kuulostaa ja mitä edes aloitetaan tekemään ja mikä lopulta julkaistaan. Saarahan vain laulaa kappaleen tuottajan ohjeiden mukan useaan kertaan hiukan eri tavoin taustanauhan päälle. Saara kuulee varsinaisen sovitetun esityksen kaikkine soittimineen, taustalaulajineen yms vasta kun se on valmis muutaman päivän päästä. Usein todellinen yllätys!

Äänestä
  • Voi vapaasti tehdä haluamaansa uraa itse ja kappaleita, joita itse haluaa kuunnella, mutta menestystä ei tule, kuten on jo todettu. Pitää tietää, mitä maksava yleisö haluaa ja sitten tuote pitää markkinoida ja hoitaa jakelu ja rahastus kansainvälisesti. Hänhän on nyt hakemassa apua ja on jo sitä paljon saanut.

    Monista omista haluista ja mieltymyksistä on aluksi pakko luopua, jos haluaa miljoonatulot. Vuoden parin päästä hiukan kokeneempana voi sitten alkaa hiukan esitellä omia mielipiteitään julkaistavista kappaleista ja tehdä muutaman "taiteellisen" kappaleen omien mieltymystensä mukaan.

    Tänään jo huhuttiin, että hän olisi jo tehnyt sopimuksen Simon Cowellin Syco:n kanssa. Saaran uusi manageritoimisto Roar Global osaa neuvotella, joten erilaisia sopimusmalleja pohdittaneen vielä pitkään. Mukana varmasti useita eri ohjelmatoimistoja. Saara ja Meri eivät osallistu varsinaisiin neuvotteluihin. Heille esitetään vain joitakin valmiita vaihtoehtoja, joista voi valita. Ja sitten neuvotellaan lisää.

    Äänestä

Mistä olet tuon suomi-brändi olettamuksen bonganut?

Minua ainakin ärsytti suunnattomasti että oli tungettu mukaan joulupukkia ja muuta suomikuvaa, mutta toisaalta olisi ollut Saaran kannalta toki noloa esiintyä siellä paikallisesti jos ketään ei olisi tullut paikalla, sillä pisti silmään se semifinaaliin päässeiden nimikkobussiin siirtyminen, kun Saaran bussi lähti täysin tyhjänä, ja niillä toisilla näytti olevan täynnä faneja.

Se taitaa olla jostakin ylempää tullut toive, että Suomea markkinoidaan seksuaalivähemmistöjen onnelana. Sitä se ei kuitenkaan ole, eikä koskaan tule sellainen olemaan, iIkävää vain, että maailmalla luodaan sellaista valheellista brändiä.

Äänestä

Saaralla kävi mieletön tuuri, ettei tänä vuonna ollut mukana montaakaan hyvää kilpailijaa. Katsokaapa Youtubesta n. 30 jo audition-vaiheessa pudonneiden esityksiä. Taso alle minkä tahansa suomalaisen karaokebaarin.

Simonin oli pakko tehdä Saarasta show päätähti. Ilman häntä katsojamäärät (=mainostulot) olisivat olleet paljon pienempiä. Ja X Factor sai paljon ylimääräistä rahaa Sub-kavavan esitysoikeuksista.

X Factor järjesti Saaralle moninkertaisen julkisuuden täysin laskelmoidusti. Tätähän ei Saara olisi voinut mitenkään kuvitellakaan. Osa äänestikin Saaraa esitysten visuaalisen loistokkuuden vuoksi, ei pelkän laulun! Katsokaa niitä Saaran videoita Youtubesta. Kohta yhteensä yli 100 miljoonaa katselukertaa (eri kanavilla).

Äänestä

Sauli kalasti jo Saara-fanien äänet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


klikken kirjoitti:

Saara Aalto on itse se tekijä joka hänet on siivittänyt näin pitkälle kansainväliseen menestykseen. Kyseessä ei siis ole mikään suomalais-kansallinen menestystarina joka muka kertoo siitä miten menestyvä maa Suomi on.
On jotenkin tyypillistä että joidekin Suomesta kotoisin olevien yksittäisten henkilöiden maailmanmenestyksestä aletaan opportunistisesti tehdä jotain Suomalaisuuden tarinaa joka ansioittaa koko kansan. En ole koskaan ymmärtänyt saati hyväksynyt moista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu