Hei, olen 6. lk ja omistan oman ponin eräällä tallilla. Ponini on 13-14 vuotta (ikää ei tiedetä tarkkaan) ja se on ollut minulla kohta neljä vuotta, olen omasta mielestä ihan hyvä rstsastamaan. Minulla on ihan ookoo maine koulussa tai sielä missä kulenkin, omistan paljon hyviä ystäviä ja omistan tärkeän roolin esim. koulun luokassani. Mutta haluaisin siltin enemmän ystäviä tallilla, enemmän vaikutusvaltaa ja rohkeutta mennä puhumaan jollekkin. Yleensä tallilla siivoan vain karsinaa ja ratsastan... Miten saisin enemmän juttu seuraa, ystäviä ja mainetta tallilla?
Vastaukset 1
- z--
Minulla oli myös oma poni nuorena ja tiedän, että oli aika vaikea saada kavereita tallilta, koska tuntui että olin kokonaan eri porukkaa kun olin niitä ponin omistajia. Muut taas harrastivat hoitohevosten ja ratsastuskouluhevosten kanssa.
Ei siinä auta kuin vain rohkeasti mennä mukaan, ei siihen oikein ole mitään muita keinoja. Jos tallilla on jotain toimintaa, yritä osallistua sellaiseen mukaan.
Lisäksi kannattaa miettiä omaa asennetta ja suhtautumista muihin. Voi olla että olet vain käyttänyt tekstissäsi vähän hassuja sanoja, mutta sanat "vaikutusvalta", "tärkeä rooli" ja "maine" ei oikein kuulosta hyvältä samalla kun puhutaan ystävien hankkimisesta. Eikä ratsastustaitokaan siihen liity.
Ei ystävien kanssa valta ja roolit ole tärkeitä, tärkeää on olla oma itsensä. Helposti ihmiset jopa vähän vierastaa sellaista kovin vallanhaluista ja johtoroolia etsivää henkilöä. Enemmän yleensä kavereita saa rennolla asenteella: osaa nauraa itselleen, osaa ottaa rennosti eikä nosta itseään missään tilanteessa muita ylemmäs. Vaikka muut olisivat huonompia ratsastajia tai koulussa hiljaisempia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581656Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137940
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14774Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 45539
- 45498
- 47485