Kutsu tapaamiseen ( TYP) tuli!

Postiluukku kolahti ja valkoinen kirjekuori jonka lähettäjä TE-Toimisto. Sisällä kirje jossa ilmoitetaan aika ja paikka johon saavuttava. Kyseessä siis ensimmäinen tapaaminen jossa näyttää olevan kaksi nimeäkin Te-toimiston asiantuntijan ja Sosiaaliohjaajan joka kunnan puolesta.

Olen 44 vuotias mies. Raitis, terve, ammatillisen koulutuksen omaava työnhakija jonka työttömyys on pitkittynyt. Teen satunnaista työkeikkaa 4-10 päivää kuukaudessa vuokrafirman kautta.

Mitä tuossa tapaamisessa puhutaan ja mitä sen jälkeen?

Minulla siis ei ole mitään sellaista ongelmaa johon kenenkään apua tarvitsisin ja tuossa kirjeessä puhutaan että " TYP asiakkaana mahdollista saada yksilöllistä räätälöityä apua työllistymiseen ja urasuunnitteluun. Suunnittelet yhdessä kunnan, Kelen, ja TE-toimiston työntekijöiden kanssa sinulle sopivimmat palvelut työllistymisesi esistämiseksi"

- Mitä minä kunnalta tarvitsen tai olisin saamassa?
- Mitä Kela antaa tai pystyy tekemään asian eteen työmarkkinatuen maksamisen lisäksi?
- Mitä TE- toimistolta voi saada? Töitä sieltä ei ole tulossa, eikä koulutustakaan, sillä minulla koulutuksen katsotaan riittävän.

Mitä tällainen perusterve, ammatillista koulutusta omaava, raitis mies saa tuolta , sillä se mitä puuttuu on TYÖ, eikä noilla TYP touhuilla työtä saa ja minähän käyn työssä satunnaisen epäsäännöllisesti ( 4-10 päivää kuussa)
372885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Sosiaalitoimi auttaa sinua tunnistamaan ongelmasi. Selvästikään et ole itse kykenevä niitä näkemään. Ammattilaisen avulla näet, mikä elämässäsi on pielessä ja kuinka sosiaalitoimi yhdessä KELAn ja kunnan kanssa voi auttaa sinua nousemaan tuosta ihmisyyden yöstä. Onnea matkaan!

Äänestä
  • Omalla+kohdallani+TYP:stä+ei+ollut+yhtään+mitään+hyötyä.+Lähinnä+pitivät+heittopussina+ja+pallottelivat+paikasta+toiseen+työharjoittelijana,+myös+TYP:n+virkakapo+väläytteli+että+jos+ei+muuta+keksitä+niin+siirretään+sinut+työkyvyttömyyseläkkeelle+etc.+Ainoastaan+5kk+rangaistuskarenssin+TYP:n+asiakkaana+ollessa,+siis+ns+ikikarenssi+joka+ei+kulu+vaan+5kk+pitää+olla+töissä+tai+työkkärin+jossakin+toimenpiteessä.+Myös+toimeentulotukea+leikkasivat+20%,+karenssin+jälkeen+lopetin+TYP:n+asiakkuuden,+eivät+meinanneet+ensin+päästää+pois+TYP:stä+piti+vielä+jossakin+plaa+plaa+palaverissa+käydä+joo+aivan+turhaa+lässytystä.+Kummasti+TYP+vaan+työharjoitteluun/työkokeiluun+vaan+patisti,+ja+väittivät+että+ei+työnantajat+ota+suoraan+töihin+siihen+sanoin+virkakapoille+suoraan+että+sitä+varten+on+olemassa+KOEAIKA+työsopimuksissa.

    Äänestä

  • Esim. Minä tiedän jos mulla on joku ongelma. Ei sitä joku muu voi eaim. mun puolesta tietää vaikka luulisivat tietävänsä. Jos minä sanon että ei ongelmaa ole niin ei kukaan voi mulle olematonta ongelmaa luoda.

    Eilä niitä ammattilaisia tarvita työllistymiseen koska Työpaikkoja ei ole joka on se ongelma eikä mikään muu.

    Ne ns. asiantuntijat voisivat alkaa luomaan niitä työpaikkoja ja palkkaamaan ihmisiä jos oikeasti haluavat olla hyödyksi.

    Äänestä

  • enkäolealoittaja kirjoitti:

    Esim. Minä tiedän jos mulla on joku ongelma. Ei sitä joku muu voi eaim. mun puolesta tietää vaikka luulisivat tietävänsä. Jos minä sanon että ei ongelmaa ole niin ei kukaan voi mulle olematonta ongelmaa luoda.

    Eilä niitä ammattilaisia tarvita työllistymiseen koska Työpaikkoja ei ole joka on se ongelma eikä mikään muu.

    Ne ns. asiantuntijat voisivat alkaa luomaan niitä työpaikkoja ja palkkaamaan ihmisiä jos oikeasti haluavat olla hyödyksi.

    Voimmehan hakea noiden Kelan, työkkärin ja sossun työntekijöiden paikkoja ja tarjoutua tekemään työ aluksi puolella palkalla. Sitten saadaan heitä pellolle ja kokeneita työnhakijoita heidän tilalleen. He ehkä sitten osaavat olla avuksi muillekin työnhakijoille. Tai miksemme pyrkisi heidän paikalleen ilman palkkaa? Ihan vaan siksi, että hekin pääsisivät maistamaan työttömyyden ihanuutta ja sitten 'kuntoutumaan' ilmaistyöllä.

    Äänestä

Itselläni pitkälti samantyyppinen tilanne ja lopputulos oli /- 0 eli ei johtanut yhtään mihinkään. oatoiminen työnhaku jatkuu ja jatkuu ... Ei pidä olla lainkaan kiinnostunut mistään 9 euron hommista tms.

Äänestä

TE-toimistolla ja sussu virkailijoilla on selvästi liikaa aikaa jonninjoutavaan. Tuo tapaamisessa selvästi esille että teet vuokrafirman kautta töitä! Odotat myös heiltä tuloksellista työnvälitystä palkkatöihin ammattilaisille, etkä turhanpäivä ajankulu haasttatelua.

Äänestä

vika löydetään, ka sinua kuntoutetaan. kuntouttava työ poistaa sinusta laiskuuden.

Äänestä
  • Ainoa ongelma on se että työpaikkoja ei ole eikä joku tekaistu laiskuus. Pitääkö tavata tuo että menee kaaliin?

    Koeaika on se millä otetaan ja katotaan jos haluaa palkata. Jossain typ ym. Jutuissa niin firmalla ei ole aikomustakaan palkata.

    Äänestä

Tarkoittaa sitä, että yhä useampi virkatantta haluaa osingoille, eli palkkaa sinun pitämisestäsi työttömänä. Siksi sinua kutsutaan usean eri tantan toimesta ajalle keskustelemaan tilaisuuksiin, jossa sinusta vaikka keksimällä etsitään vikoja, jotta voitaisiin hyvällä omatunnolla määrätä lääkkeeksi kaikkea muuta kuin palkkatyötä. Useimmiten palkatonta harjoittelua, jotta saadaan vielä yksi taho lisää tienaamaan palkkaa työttömyydestäsi.

Äänestä
  • Minulla EI tehdä rahaa. Jos " ilmaistyötä" kolahtaa niin vuokratyöt loppuu ja niissä " ilmaistöissä" ei sitten tapahdukaan juuri mitään. Jos lopetan satunnaiset vuokrahommat, niin tulen takuulla kalliimmaksi yhteiskunnalle kun nyt. Nyt tienaan jonkin verran ja sitä kautta pääsevät alentamaan työmarkkinatukeani, MUTTA tosiaan jos määräys johonkin hikipajalle tms. kolahtaa niin vuokrahommat loppuu ja sen jälkeen otetaan yhteiskuntamme systeemistä kaikki irti.

    En ymmärrä kuinka joku kuntouttava työ tai muu vastaava voisi edistää työllistymistäni, sillä niissä olemalla ei synny mitään suhteita eikä ammattitaito kohene. Nyt vuokrahommissa olen sentään OIKEISSA työpaikoissa ja edes jolakin tavalla kiinni työelämässä. Ilmeisesti minut halutaan lopullisesti pois työmarkkinoilta?

    Äänestä

  • leikkimäänkö kirjoitti:

    Minulla EI tehdä rahaa. Jos " ilmaistyötä" kolahtaa niin vuokratyöt loppuu ja niissä " ilmaistöissä" ei sitten tapahdukaan juuri mitään. Jos lopetan satunnaiset vuokrahommat, niin tulen takuulla kalliimmaksi yhteiskunnalle kun nyt. Nyt tienaan jonkin verran ja sitä kautta pääsevät alentamaan työmarkkinatukeani, MUTTA tosiaan jos määräys johonkin hikipajalle tms. kolahtaa niin vuokrahommat loppuu ja sen jälkeen otetaan yhteiskuntamme systeemistä kaikki irti.

    En ymmärrä kuinka joku kuntouttava työ tai muu vastaava voisi edistää työllistymistäni, sillä niissä olemalla ei synny mitään suhteita eikä ammattitaito kohene. Nyt vuokrahommissa olen sentään OIKEISSA työpaikoissa ja edes jolakin tavalla kiinni työelämässä. Ilmeisesti minut halutaan lopullisesti pois työmarkkinoilta?

    Etkö vielä ole oivaltanut? Tavoite ei ole sinun työllistymisesi, vaan nujertamisesi orjatyöläiseksi.

    Äänestä

Työtä ei varmaan löydy minkään Typin kautta. Kuka palkkaa tyypin jostakin Typistä tai Typin touhujen kautta.

Jos joutuu Typpiin, niin ei pidä kertoa koskaan siitä yhdellekään työnantajalle, sillä niin tyhmää työnantajaa ei olekaan joka Typissä olleen palkkaa.

Äänestä

En ymmärrä. Töitä on tarjolla kun vaan hakee. Jotain tekee väärin jos ei töitä saa??

Äänestä
  • Töitä toki varmaan on ja väärin on se etti niistä makseta palkkaa ollenkaan vaan 9€ kulukorvausta joka ei kata edes kuluja tai palkka on niin pieni ettei sillä elä eikä se aina edes riitä työssäkäyntikuluihin.

    Noiden virkanilkkien puheet kannattaa äänittää oman oikeusturvan kannalta AINA ja mieluummin salaa. Valehtelu ja aisoiden vääristely on todella yleistä.

    Virkanilkin määritelmä

    Virkanilkki (lat. virkusnilkus), tuo ihmistä päällisin puolin muistuttava olio lymyilee usein virastossa virkapöydän takana. Ihmisestä sen erottaa vain siinä että järki puuttuu täysin. Virkanilkin pää ei sovellu muuhun käyttöön kun hattutelineeksi, joidenkin osalta ei siihenkään.
    Kun virkanilkki jää itse teossa kiinni lakien rikkomisesta ja/tai valehtelusta niin sen naama menee norsunvitulle ja muuttuu ensin vihreäksi, sitten keltaiseksi ja lopulta punaiseksi (aivan kuten liikennevalot), vettä tulee silmistä ja vaahtoa suusta. Sen lisäksi kuuluu epämääräisiä kurkkuääniä ja/tai mölinää jotka kelpaisivat kauhuleffan äänitehosteiksi.
    Virkahaitake (lat. virkushaitakus), on muuten samanlainen kun virkanilkki mutta aiheuttaa laittomilla virkatoimillaan enemmän haittaa yksilöille ja yhteiskunnalle murentaen yhteiskunnan selkäränkaa ja moraalia sekä on häpeäksi koko virkakunnalle sekä yleiselle lain kunnioitukselle.

    Äänestä

Se tapaaminen järjestetään, koska kunta maksaa sinusta kelalle sakkomaksuja sen pitkittyneen työttömyytesi vuoksi. Nyt kun käyt siinä tapaamisessa ja sinulle sovitaan jokin tukitoimi - jos olet oikein hyvä kuntalainen ollut, saatat päästä tukitöihin, tai jos ei tukitöitä ole niin te-toimisto lähettää sinut jollekin työvalmentajalle, jonka kanssa tutkitte sinun työhakemusten tekemisen osaamistasi, cv:n tekemisen osaamista, hän opettaa sinua kirjoittamaan sinua hyvin markkinoivan työhakemuksen, saatatte yhdessä jopa etsiä sinulle työtä, tai jos tämäkään ei toimi sinun kohdallasi, niin sitten sinut lähetetään jonnekin uravalmennukseen, joka on sellainen muutaman kuukauden pituinen jonkin konsulttifirman pilipalikurssi jossa opetellaan tekemään hakemuksia, keskustellaan työnhaun tavoista, opetetaan ihmisiä huomaamaan muutakin kuin ilmeiset nimekkäät firmat, että onhan niitä sellaisia pikkuputiiikkejakin jonne voi hakeutua, mietitään josko sun kannattaisi hakeutua vaikka tarjoustaloon töihin tai mennä jonkin yhdistyksen ylläpitämään kirpputoriin myyjäksi sillä (jaa, onko se 9 euroa enää voimassa kun laki muuttuu) ylläpitokorvauksella, eli siis työharjoitteluun, ei kokeiluun vaan harjoitteluun! Sitten kun olet sen suorittanut, ja mitään et mahdollisesti kostunut, niin sen jälkeen työkkäri ei ota sinuun millään tavalla yhteyttä, sinun hyväksesi ei tehdä mitään! Näin ainakin minulla, minä en kyllä sitä minään TYPinä pitänyt, mutta ehkä se sitten on se TYP! Ja sen jälkeen kun minä sen uravalmennuksen kävin, joo se oli nimeltään uravalmennus (suurin osa siellä oli tapauksia, joilla ilmiselvästikään ei ole ammatillista koulutusta taustalla, osa alkoholisoituneita, osa tehnyt juuri näitä yhdistysten kirpparijuttuja ennenkin työkkärin toimesta järjestettynä, minun kurssinvetäjänäni oli uskonnon opettajaksi opiskellut tyyppi, joka itse ei ole sille alalle päässyt töihin, mutta nyt siis on pätevä sillain motivoimaan työttömiä ja ohjaamaan heitä ja tunnistamaan heidän tilanteensa ja keksimään keinoja heidän avustamikseen, paskat, se akka ei muuta kuin palkkaa nautti!), enkä minä siitä mitään kostunut, mutta sen jälkeen työkkäri ei olekaan yhteyttä ottanut, omat hakemukseni esim. koulutukseen tyrmätään, palkkatukitöihin en pääse, koska en toistaiseksi ole ollut kunnan sosiaalitoimen asiakas, mutta tässäkin nyt sitten miten mahtaa käydä, kun tt-tukea maksaa kohta Kela, että vieläkö se kunta varaa tukipaikat tt-tuen asiakkaille! Ai, tämä on se TYP!

Äänestä
  • Ja huomattavaa on siis se, että nämä uravalmentajat ja työvalmentajat jne. he ovat itse kaikki työttömyydestä siirtyneet johonkin konsulttifirmaan, olkoon heidän oma taustansa mikä tahansa, he ovat päteviä ja kykeneviä ja erityisesti motivoituneita auttamaan työttömiä ihmisiä tai niitä jotka haahuilevat että mihin minä oikein sopisin. Siis mukamas päteviä ja motivoituneita. Kun loppujen lopuksi, firma ja se konsultti ei muuta kuin imee valtiolta rahaa!"

    Äänestä

  • Niin siis kun käyt siinä tapaamisessa ja sinulle jotain tehtävää sovitaan, niin tuota kunta ilmeisesti ei enää maksa kelalle sakkoja - tosin sitä en tiedä kuinka pitkän maksuvapautuksen se kela saa, vai onko se maksu sen aktivoinnin eli kurssin tai uravalmennuksen tai työvalmennuksen ajan alennettu. Mutta siis kunnan sakkomaksujen vuoksi tämä järjestetään, ei tokikaan sinun vuoksesi, sinua tämän asian ei ole tarkoituskaan palvella, koko tapahtuma järjestetään koska näin on jossain laissa tai asetuksessa määrätty, että kun kunta maksaa niin sitten pitää joitain tehdä, ettei se ainakaan vähään aikaan maksais tai maksais hieman vähemmän, tai ehkä se koko maksuvelvollisuus loppuu, mutta ainakaan työkkäri ei tuon jälkeen tee yhtään mitään, et saa mitään paitsi sen työmarkkinatukes! TYÖTTÖMIÄ PALVELLAAN ENTISTÄ PAREMMIN NYKYSYSTEEMILLÄ, sanovat"

    EI SITÄ SINUN ITSESI VUOKSI JÄRJESTETÄ, SINÄ OLET KUNNALLE RASITE, JA KUNNAN RASITETTA HALUTAAN KEVENTÄÄ!

    Äänestä

Ihmettelen niin kuin varmaan työkkärikin siinä sinun TYP-tapaamisessasi, että miksi se vuokrafirma ei pysty tarjoamaan sinulle enemmän töitä. Siinä mielessä vähän ihmettelen koko juttua, että miksi sinut edes sinne palaveriin on kutsuttu, onkohan tässä jokin virhe!

Äänestä

Hanki kiireen vilkkaan pitempi työrupeama sieltä työvuokrafirmastas, sillä sinä sen TYPPIS vältät!

Äänestä

Ennemmin+kannattaa+ottaa+karenssi+kun+suostua+tuohon+TYP:n+kyykytykseen.+Toimeentulotukikin+siirtyi+kelan+maksettavaksi+ja+sitä+on+tavallaan+"+helpompi"+hakea+kun+sossusta.+Itse+sinuna+en+lähtisi+mihinkään+TYP:n+leikkiin+mukaan+vaan+ottaisin+mieluummin+karenssin,+hakisin+toimeentulotukea+ja+kävisin+vuokrafirmassa+heittämässä+keikkaa+-+taloudellinen+tilanteesi+olisi+silloin+likimain+sama+kun+nyt.+Toimeentulotuen+perusosaa+leikattaisiin+20%+ja+työtulot+jonkin+verran+alentaisivat+sitä,+mutta+niihän+ne+alentavat+työmarkkinatukeakin.

Äänestä

Jos joutuu TYP:n kautta jollekin huuhaa uravalmennuskurssille tms. niin saattaa olla ettei satunnaiset vuokrahommat ole silloin enää mahdollisia. Uravalmentaja kun haluaa pitää kiinni " omistaan". Itse ottaisin tosiaan mieluummin vaikka ikikarenssin kun lähtisin TYP:n touhuihin mukaan. Jos vielä sattuu olemaan jalka oven välissä työelämään sen verran että saa edes satunnaisia vuokrahommia niin ei hätä ole suurensuuri, sillä sieltä saattaa tulla pidempiäkin pestejä tai löytyä jokin muu vakituisempi työ.

Äänestä

Tampereella järjestetään ns. "motvointi" kursseja 1 päivä viikossa horinoita ja ehkä jokin yrityskäynti. Pari kaveria on tässä kaupunki työmarkkinatuki maksuosuus poiston 3 kk huuhaa aktivoinnessa.

Äänestä

TE-asiantuntija kertoo sinulle miten kopiokoneeseen laitetaan paperia. Hänen osaaminen ja koulutus riittää siihen.
Sosiaaliohjaaja kertoo miten pystyy olemaan kännissä työssä koko elämänsä. Hänen omakohtainen kokemuksensa on esillä.

Sitten saat karenssia, koska ymmärrät heidän olevan typeriä pummeja.

Äänestä

Ei se Typpiin joutuminen meinaa yhtään mitään jos ei ole ongelmia elämässä. Jos ei ole mikään päihderiippuvainen niin vaikka karenssia kolahtaa ja joutuu alennetulle toimeentulotuelle, niin juuri mitään ei häviä ja säilyttää vapauden joka orjatyöläisiltä on viety.
Jos Typin kartoitukseen ensikertaa tuleva on edes jollakin tapaa toiluissaan ja omaa selkeät suunnitelmat eikä ole mikään moniongelmainen niin se käynti todennäköisesti jää viimeiseksi ja työnhaku itsenäisesti jatkuu hamaaan loppuun asti.

Oletetaan että Typpiin tulee työtön jolla asiat kunnossa ja joka käy edes joitakin pöiviä kuukaudessa vuokrafirman kautta heittämässä keikkaa, niin mitään motivaatiota häntä ei ole sijoittaa johonkin toimenpiteeseen.
Mutta jos kaverilla on selkeästikin päihderiippuvuus, ammattitaidottomuus ja fyysinen sekä henkinen terveys heikoissa kantimissa, niin hänen elämänhallinnan takia ja muiden kulujen joita hänen elämäntyylinsä aiheuttaa takia koettavat laittaa jonnekin.

Äänestä
  • säästösyistä halpa kuntoutukseen, oleilemaan jonnekin turhan pantiksi muiden alkkisten kanssa.... pois silmistä jonnekin...

    Äänestä

  • Jos laitat nimesi monialaiseen työllistymissuunnitelmaan, niin kyllä se sitten on siinä. Se sitoo sut monialaiseen yhteispalveluun / TYP MOPA:an, ja sillon et järkevillä ratkaisuilla pääse vaikka olisit kuinka terve ja järkevä. Suosittelen olematta kirjoitamatta koko suunnitelmaa karenssinkin uhalla.

    Äänestä

Mihinkään kuntouttavaan ei kyllä joudu noilla spekseillä.

Äänestä

Typissa ne kyselee että oletko hakenut töitä, sitten ne pakottaa sut tekemään työnhakusuunnitelman ja allekirjoittamaan papereita jotta voivat pakottaa sinut ilmaisiin kuntouttaviin työkokeiluihin kahdeksi vuodeksi. Ne eivät kerro mitä papereissa lukee ellet itse tajua. Mitään papereita ei kannata allekirjoittaa. Typin ainoa tavoite on pakottaa työtön ilmaisin työkokeiluihin työkkärin puuhapajoille koska joku yhdistys saa raha avustuksia valtiolta ja muualta , ilman typin orjatyöläisiä ne yhdistykset ei saisi avustuksia. Sillä pyritään pitämään työttämyyslukuja alhaisina. Ne työkkärin puuhapajat ei työllistä ketään palkkatyöllä vaan ne on tarkoitettu orjatyöläisten ylläpitämiseksi.

Äänestä

Jos+on+"+jalka+oven+välissä"+työelämään+eli+tiedossa+keikkaa+vuokrafirman+kautta+vaikkapa+edes+4-6+päivää+kuussa+niin+johan+siitä+saa+sen+verran+rahaa+ettei+ihan+tyhjän+päälle+putoa+ja+loput+saa+asumistukena+ja+toimeentulotukena+jos+vaikka+typpi+heittää+kartsaa+kun+ei+niiden+touhuihin+mukaan+lähde.+Täytyy+vaan+pitää+pankkitili+siinä+"+kunnossa"+ettei+siellä+ole+juuri+mitään+eikä+toimeentulotukea+voi+alentaa+jos+on+työssäkäyvä+vaikka+olisi+typille+haistattanut+pitkän+vitun.+Kannattaa+laittaa+tulot+ja+menot+kelan+laskuriin+ja+katsoa+mitä+milläkin+työssäolomäärällä+saa+toimeentulotukea+ja+laskea+siitä+onko+parempi+olla+alennetulla+20%+toimeentulotuella+vai+työssä+ja+toimeentulotuella+-+siis+jos+karenssia+tulee.++Mutta+yksi+on+varmaa+ja+se+on+se+ettei+typin+pompotettavaksi+pidä+suostua.

Äänestä

Jos mulle tulee kutsu aion keskustella haittamaahanmuutosta ja kuinka vituttaa jatkuvasti ja yötäpäivää pyörii mielessä vaikkapa polttoitsemurha eduskunnan edessä. Myös viha kaikkia yhteiskunnan rakenteita ja päättäjiä kohtaan tulee ottaa puheeksi. Myös kysely miten pääsee tappamaan kiihkomuslimeja tulee kysymyslistalle ja saako matkaan valtion tukea ja varusteita. Eiköhän näillä parjää.

Äänestä

Ap tässä. Hieman päivitystä tilanteeseen. Typissä on nyt käyty ja taisi olla viimeinen kerta. Tulivat välittömästi siihen tulokseen etten ole heidän palvelujensa tarpeessa ja jatkan keikkahommiani ja siinä sivussa nostan soviteltua työttömyysrahaa jos pidempää pestiä ei löydy.

Jos työssä on vaikkapa päivän pari viikossa, niin mihinkään typpeihin ei tarvitse lähteä kun sen yhden kerran käymään.

Amen!

Äänestä

Olin TYP:n listoilla, ja sain sitä kautta 6 kk palkkatukityön ja nyt vuodenvaihteesta alkaen olen jälleen työtön. Ja taas joudun TYP:n pakeille. Mitähän orjatöitä sieltä on nyt tulossa?

Äänestä
  • Jos sinne kerran joutuu/menee ja allekirjoittaa monialaiset yhteispalvelusuunnitelman, niin sieltä on vaikea kyllä päästä pois....

    Äänestä

  • Ikuisesti työttömien alinta kastia. Onpa mieltä ylentävää.

    Äänestä

  • ""kuntouttavassa työtoiminnassa on palkattomuuden lisäksi se vika, että siinä ei ole sulle MITÄÄN TULEVAISUUTTA. Sieltä ei ole mitään porrasta ylöspäin palkkatyöhön, nyt, ikinä, koskaan, eikä tule. Sä et pääse sieltä minnekään, mutta sitä voidaan jatkaa hamaan saakka aina määräämällä uudestaan ja uudestaan palkattomaksi aikaa tappamaan hikipajalle. Tämä ei sitten lopukkaan ikinä""

    TYPpin määräämä kuntouttava työpalvelu EI ole työtä, koska sitä ei tehdä työsuhteessa.

    Kuntouttavassa ORJAtyöpalvelussa on POISSA TYÖMARKKINOILTA.

    Saamassa sossun pakko-orjatyöpalvelua.

    Se ei siis ole työtä, vaikka siellä töitä tehtäisiinkin.

    Äänestä

Ainoa mihin voit suostua on vapaaehtoisesti itse hyväksymäsi oikea työ
olet työnhakija - siinä se.

Tärkein asia taas se että vain tyhmä menee noihin heidän ehdottamana aikana.
Viisas varaa itse ajan JOS tarvitsee, eli ei ollenkaan.

Tämä kaikki perustuu siihen että ei tyhmä se joka pyytää, eli helppoon suojatyöpaikkaan päässyt jokaista työnhakijaa heikommalta kaikin tavoin näyttävä virkailija ja toimien takia myös todettavasti erittäin epäpätevä jne.
vaan se joka maksaa, suostuu.

Ihmisen perusluonne kun on auttaa, sanoa kyllä, tähän perustuu todella paljon moni Ku-SeT-Us.

Äänestä

Kyllä se kutsu typpiin tulee vaikka ei saisikaan mitään työttömyyskorvausta, elise tulee myös työttömyyden perusteella. Eli vaikka mitään kustannuksia kunnalle ei työttömästä olisikaan niin tulee silti.
Entinen naapuri oli työtön ja työttömänä työnhakijana työkkärissä yli 5 vuotta ja ei saanut eikä ollut hakenut työmarkkinatukea eikä hakenut koskaan edes toimeentulotukea niin silti pamahti postilootaan hällekkin kutsu typpiin. Hän asui maatilalla eikä hällä ollut tarvetta korvauksien hakemiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkimäänkö kirjoitti:

Postiluukku kolahti ja valkoinen kirjekuori jonka lähettäjä TE-Toimisto. Sisällä kirje jossa ilmoitetaan aika ja paikka johon saavuttava. Kyseessä siis ensimmäinen tapaaminen jossa näyttää olevan kaksi nimeäkin Te-toimiston asiantuntijan ja Sosiaaliohjaajan joka kunnan puolesta.

Olen 44 vuotias mies. Raitis, terve, ammatillisen koulutuksen omaava työnhakija jonka työttömyys on pitkittynyt. Teen satunnaista työkeikkaa 4-10 päivää kuukaudessa vuokrafirman kautta.

Mitä tuossa tapaamisessa puhutaan ja mitä sen jälkeen?

Minulla siis ei ole mitään sellaista ongelmaa johon kenenkään apua tarvitsisin ja tuossa kirjeessä puhutaan että " TYP asiakkaana mahdollista saada yksilöllistä räätälöityä apua työllistymiseen ja urasuunnitteluun. Suunnittelet yhdessä kunnan, Kelen, ja TE-toimiston työntekijöiden kanssa sinulle sopivimmat palvelut työllistymisesi esistämiseksi"

- Mitä minä kunnalta tarvitsen tai olisin saamassa?
- Mitä Kela antaa tai pystyy tekemään asian eteen työmarkkinatuen maksamisen lisäksi?
- Mitä TE- toimistolta voi saada? Töitä sieltä ei ole tulossa, eikä koulutustakaan, sillä minulla koulutuksen katsotaan riittävän.

Mitä tällainen perusterve, ammatillista koulutusta omaava, raitis mies saa tuolta , sillä se mitä puuttuu on TYÖ, eikä noilla TYP touhuilla työtä saa ja minähän käyn työssä satunnaisen epäsäännöllisesti ( 4-10 päivää kuussa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu