Kirjoituspyyntö: miehet ja kumppanin mielenterveys

TomiMik

Mies, kerro tarinasi!

Kirjoituspyyntö miehille, joiden puolisolla on tai on ollut mielenterveyden ongelma.

Teen Tampereen yliopistossa sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmaa miesten kokemuksista parisuhteessa, jossa kumppanilla on mielenterveyden ongelma. Kerään tutkimukseni aineistoksi miesten kirjoittamia tarinoita. Tutkielman tuloksia käytetään miespuolisoille suunnattujen tukipalveluiden kehittämisessä osana Pirkanmaan Finfamin Kolmen kimppa -projektia.

Osallistuaksesi tutkimukseen kirjoita vapaamuotoinen tarina kokemuksestasi suhteessa, jossa toisella osapuolella on tai oli mielenterveyden ongelmia. Suhde voi jatkua tai olla jo katkennut. Kumppanin sairaus voi olla parantunut tai jatkua edelleen. Voit valita mitä ja miten kerrot, sen mukaan mitä itse pidät tärkeänä. Sinun ei tarvitse olla mestarikirjoittaja, vaan tärkeämpää on, että tuot omin sanoin esille juuri sinun tarinasi!

Voit halutessasi käyttää alla olevia kysymyksiä kirjoittamisesi apuna. Pyri kuitenkin kokonaiseen tarinaan.

Millainen on sinun ja puolisosi tarina?
Miten puolison sairastaminen on vaikuttanut sinuun?
Millaisia vaiheita parisuhteessanne on ollut?
Miten suhtaudutte tulevaisuuteen?
Oletko saanut tukea muilta ihmisiltä tilanteeseesi? Keiltä?
Millaiset luonteesi ominaisuudet, omat vahvuutesi tai ajatukset ovat auttaneet sinua jaksamaan?

Tarinoiden keräämisen lisäksi teen mahdollisesti haastatteluja. Voit ilmoittautua myös mahdollisiin haastatteluihin samalla lomakkeella. Haastattelut toteututetaan keväällä2017. Olen yhteydessä jokaiseen yhteystietonsa jättäneeseen kevään aikana.

Jos sinulla on kysyttävää tarinan kirjoittamisesta, haastatteluista tai tutkielmasta, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla:[email protected]

Voit lähettää tarinasi tai haastatteluilmoittautumisesi minulle sähköpostiin tai tämän e-lomakkeen avulla:

https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin1115319&SID=fe674913-60c2-46a5-a2c6-041cbbc0e596&dy=1685511624

- Tomi Mikkola

1

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1720

      Suurimmat mielenterveysongelmat löytyvät e-pillereiden käyttäjistä. Kaikki menee niin kauan hyvin kun nainen käyttää e-pillereitä ja on "sumussa". Kun sitten ensimmäinen lapsi tehdään ja imetys päättyy, nainen herää sumustaan ja havaitsee olevansa naimisissa idiootin tai öykkärin kanssa. Edessä on riitaisa ero.

      Tässä vaiheessa progestonin ja estrogenin tasot heilahtelevat niin voimakkaasti että jopa lapsi voidaan tappaa. Raskauden jälkeinen masennus on usein ensimmäisiä merkkejä tästä. No, toinen merkki onkin sitten PMS-tauti joka puhkeaa poikkeuksestta pitkää e-pillereitä popsineille.

      Joten, kun käyt läpi lääkärien raportit huomaat että e-pillereillä on suora syy-yhteys hormonitasapainon rajuihin vaihteluihin ja sitäkautta mielenterveysongelmiin. Sekä myöhemmin puhkeavaan PMS-oireyhtymään.

      Siitä pystyt äkkiä laskemaan kuinka monta mielenterveyspotilasta lääkärikuntamme on tuottanut tähän yhteiskuntaan. Ja paljonko heillä tienataan kun he syövät loppuikänsä hormooneja ja aivotoimintaan vaikuttavia mielialalääkeitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      2453
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1157
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      110
      1067
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      296
      888
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      858
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      89
      837
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      51
      743
    Aihe