Taas piipittää

26447
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kaikki tähdistöt käsittävät sekä läheisiä että kaukaisia kohteita, sekä silmin näkyviä että valtavasti enemmän näkymättömiä kohteita. Tähdistöön kuuluminen perustuu pelkästään suuntaan taivaalla täältä maapallolta katsoen, ja niiden rajat ovat vain tähtikarttaan vedettyjä suoria viivoja. Mikään tähdistö tai tähtikuviokaan ei siten sellaisenaan ole taivaankappaleiden fyysinen ryhmittymä jossakin tietysssä maailmankaikkeuden kohdassa. Kaikki tähdistöt siis ulottuvat lähitähdistä Linnunradassa aina maailmankaikkeuden ulkorajalle saakka, noin 14 miljardin valovuoden päähän.

2Äänestä

Jos tuo olisi jonkun vieraan sivilisaation radiosingnaali niin se olisi lähetetty 3 miljardia vuotta stten. Eli ainakin voi silloin olettaa singnaalin olevan täysin sattumanvarainen.

Äänestä
  • Hei sinä debiili mongertaja. Kerro nyt vihdoin yleisölle että mikä vittu tuo "Singnaali" oikein on? Naalien laulukilpailu vai mikä?

    Hei, kokeile kirjoittaa "magneetti", jookosta?

    Äänestä

  • mngnmngnmng kirjoitti:

    Hei sinä debiili mongertaja. Kerro nyt vihdoin yleisölle että mikä vittu tuo "Singnaali" oikein on? Naalien laulukilpailu vai mikä?

    Hei, kokeile kirjoittaa "magneetti", jookosta?

    Maneettia ei kirjoteta geellä. Saatanan tunari.

    Äänestä

Mikä on jookosta? Sellaista sanaa ei ole Suomessa. Naalit eivät laula. Oletko noin tyhmä ettet sitä tiedä?

Luuletko olevasi jossain tapahtumassa? Oletko mielenvikainen?

Äänestä
  • "Jookosta"- sanaa käytetään puhuteltaessa juuri kaltaisiasi lapsia tai lapsellisia ihmisiä.

    No, joko se signaali sinulta sujuu?

    Äänestä

  • mfngmngfngm kirjoitti:

    "Jookosta"- sanaa käytetään puhuteltaessa juuri kaltaisiasi lapsia tai lapsellisia ihmisiä.

    No, joko se signaali sinulta sujuu?

    Voisun signaali sentään!!!

    Äänestä

En ole mystisen radiosingaalin lähde. Oletko niin tyhmä ettet edes sitä tajua. Sitä se on kun olet lesusisarusten jälkeläinen.

Äänestä
  • Singaali... heh heh...

    Äänestä

Jumalan hässiminen ajomiehen tähdistössä 3 miljardin valovuoden päässä. Olisiko jumala voinut estää tämänkin ruzkauksen? Ei hänellä ollut voimaa. KRÖÖTS!

Äänestä

Artikkelin otsikossa sana "mystinen" on lehden toimittajan omaa keksintöä ... jotenkinhan pitää klikkauksia saada. Tuo radiolähde, FRB 121102, on tunnettu jo kauan. Täyttä yksimielisyyttä signaalin syntytavasta ei ole, todennäköisimpäna pidetään nopeasti pyörivää neutronitähteä.

1Äänestä
  • Kuolema väijyy kosmoksessa, koska tulee ihmisen ehkä telluksen vuoro?

    Asteroidi tulee kuin Yrjö puskaan 2.8. 2023 ja tuhoaa vähintään homolajin tässä törmäyksessä.

    Siunaa jo itsesi!

    Äänestä

Nopeasti pyörivä neutronitähti Ei muodosta radiosignaaleja.

Äänestä
  • Muodostaa hyvinkin.
    Wiki:
    " Pulsari on eräs niin sanottu tähdenjäänne, neutronitähti, joka on syntynyt Aurinkoamme huomattavasti massiivisemman tähden supernovaräjähdyksessä. Pulsarin voimakas magneettikenttä lähettää avaruuteen sähkömagneettista säteilyä pyörivän majakan tavoin. "

    Äänestä

Se singnaali on 3 miljardin valovuoden päässä Ajomiehen tähdiestä eikä meistä. Meille etäisyys on vain puoli miljaardia kilometriä.
Oppikaa lukemaan.

Äänestä
  • Opettele sinä kirjoittamaan. Taidat olla melkoinen singnaali-insinööri ;)

    Äänestä

  • miljaardia kirjoitti:

    Opettele sinä kirjoittamaan. Taidat olla melkoinen singnaali-insinööri ;)

    Oletko koskaan kuullut insinöörin osaavan kirjoittaa?

    Äänestä

Väitätkö siis että ajomiehen tähdistö sijaitsee maapallosta 500 miljoonan kilometrin päässä?

Äänestä

"Purkaukset tulevat erittäin kaukaa oman Linnunrata-galaksimme ulkopuolelta, jopa noin kolmen miljardin valovuoden päästä Ajomiehen-tähdistöstä."

Tuo on epäselvästi sanottu, mutta luen sen näin: purkaukset tulevat Ajomiehen tähdistöstä (sen suunnalta) kolmen miljardin valovuoden etäisyydeltä. Lähtöpaikkaa ei siis ilmoiteta lainkaan, vaan vain likimääräinen suunta (Ajomies) ja etäisyys.

Kaikki 88 tähdistöähän ovat ihmisen keinotekoisia luomuksia, jotta sijainti taivaalla voidaan ilmoittaa luontevammin kuin koordinaatteina. Voisi verrata tähdistöjä maan pinnalla valtioihin. Ilman niitä ja niiden rajoja olisi usein hankalaa antaa käsitystä sijainnista kohtuullisella tarkkuudella. Kuten näkyy, Ajomiehenkin tähdistöllä on selvät rajat: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tähdistö
Tähdistöjen sisältämät kohteet siis sijaitsevat kukin tietyssä osassa taivastamme, aivan maapallon tuntumasta maailmankaikkeuden "perällä" saakka, missä tahansa sillä välillä.

Alkuperäisistä ulkomaisista uutisista saa saman käsityksen, että Ajomies (engl. Auriga constellation) sijaitsisi juuri kolmen miljardin valovuoden päässä. Journalistit ovat siis ilmeisesti käsittäneet tähtitieteilijöiden sanoman tältä osin väärin. Miksi muuten jutun alussa puhutaan vain tuhansista valovuosista: http://www.messagetoeagle.com/several-unknown-signals-far-beyond-galaxy-detected-astronomers/

Äänestä

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Äänestä

Molotovin Sputnik se vain on, neutrooni pieru kaikuna.

Äänestä

Valon nopeus on mitattu ja sen on todettu olevan 3e8 m/s.
Maailma on luotu 6092 vuotta sitten, joten signaali ei ole voinut tulla kauempaa kuin 5,8e19 metrin päästä. Jos halutaan havainnollistaa, niin tuo on 6092 valovuotta.

Äänestä
  • Se on vajaa valoviikko. Maailma luotiin torstakinvastaisena yönä, mutta Lentävä Spagettihirviö laittoi sen näyttämään ikivanhalta.

    Äänestä

Mistä nämä tutkijat tietää että jokin piipitys tulee jostain avaruudesta?

No voi tullakin avaruudesta mutta se voi olla ihmisen aiheuttama piipitys joka heijastuu esim. kuusta tai vielä kauempaa, kuuleehan radioamatööritkin joskus oman lähetteensä kun se kiertää koko maapallon.

Äänestä

Eli Suomeksi signaali on lähtenyt sieltä noin 2,5 miljardia vuotta sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MITATAALLATAPAHTU kirjoitti:

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/avaruus/avaruuden-mystiset-radiosignaalit-hammastyttavat-jalleen-tutkijoita-uudet-havainnot-juuri-ennen-joulua-6610402

Miten ajomiehen tähdistö on 3 miljardin valovuoden päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu