Onko kokemuksia/tietoa iäkkäiden avioerosta?

Esimerkiksi noin 70v. Miten aikuiset lapset ovat suhtautuneet?
3211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jonkin verran kokemusta ja tietoa. Lapsuudenystäväni mummo erosi aikoinaan, oli 70 ikäinen. Aluksi siinä 50 ikäiset lapset ja parikymppiset lastenlapset ihmettelivät, mutta saadessaan asiasta enemmän tietoa, eivät enää ihmetelleet.

Viime vuosikymmenaikana tiedossani on myös vanhempien ihmisten 65-80 v eroja. Kuka on eronnut mistäkin syystä, ihmeen hyvin ne on selvitetty jälkipolville. Ehkä myös "perustelujen" vuoksi kenellekään ei ole ollut vaikea suhtautua asiaan.

Äänestä

Ero ei ole enää häpeällistä, kuten joitakin vuosikymmeniä sitten, jolloin muu suku aina kauhistui, että ei meidän suvussa vaan ikinä ole erottu.
Nyt on jokaisella oikeus elää oma elämänsä. Jos siihen ei voi enää puolisoaan liittää, niin ero on kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Ei se riipu iästä.

Äänestä

Aika usein syy on väkivalta, sitä vaan ei jaksa enää vanhana ja haluaa elää ilman pelkoa.
Tavat ei muutu vaikka kuinka lupaisi, näin on väkivaltaisen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


edesviimeisetvuodet kirjoitti:

Esimerkiksi noin 70v. Miten aikuiset lapset ovat suhtautuneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu