KIKY-tuntien määräytyminen vanhempainvapaalla

Oman työnantajani kanssa on sovittu KIKY-tunneista niin, että jokainen kokoaikainen toimihenkilö (37,5h/vko) on 2017 vuoden alussa 24 tuntia velkaa työnantajalle. Tämä työmäärä täytyy tehdä sisään seuraavan vuoden aikana itse valitsemanaan ajankohtana.

Olen itse jäämässä äitiyslomalle vuoden alkupuolella, ja minulle on ilmoitettu, että 24 tunnin vähennys koskee myös minua. Eli vaikka olen vain pari kuukautta töissä ( työnantaja maksaa työehtosopimuksen mukaisen 3 kk:n palkan seuraavilta kuukausilta) pamahtaa myös minulla saldo 24 tuntia pakkaselle.

Ymmärtäisin mikäli olisi sovellettu 2h per kk -tahtia joko niille kuukausille, jolloin olen oikeasti töissä tai jopa niille kuukausilla kun työnantaja minulle palkkaa maksaa. Osa-aikaisille tunnit määräytyvät tehtyjen työtuntien mukaan. Mielestäni vaikuttaa hieman kohtuuttomalta, että olen vain muutaman kuukauden töissä, joiden aikana pitäisi olla kolme vuorokautta "ylimääräistä". Olen tämän tarkistanut HR-puolelta useaan otteeseen, tällä hetkellä vastaus on että sama 24 h koskee kaikkia. Kohtuullistako?

Miten muilla kuukausipalkkaisilla on asia työpaikoilla hoidettu?
0252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


haranna kirjoitti:

Oman työnantajani kanssa on sovittu KIKY-tunneista niin, että jokainen kokoaikainen toimihenkilö (37,5h/vko) on 2017 vuoden alussa 24 tuntia velkaa työnantajalle. Tämä työmäärä täytyy tehdä sisään seuraavan vuoden aikana itse valitsemanaan ajankohtana.

Olen itse jäämässä äitiyslomalle vuoden alkupuolella, ja minulle on ilmoitettu, että 24 tunnin vähennys koskee myös minua. Eli vaikka olen vain pari kuukautta töissä ( työnantaja maksaa työehtosopimuksen mukaisen 3 kk:n palkan seuraavilta kuukausilta) pamahtaa myös minulla saldo 24 tuntia pakkaselle.

Ymmärtäisin mikäli olisi sovellettu 2h per kk -tahtia joko niille kuukausille, jolloin olen oikeasti töissä tai jopa niille kuukausilla kun työnantaja minulle palkkaa maksaa. Osa-aikaisille tunnit määräytyvät tehtyjen työtuntien mukaan. Mielestäni vaikuttaa hieman kohtuuttomalta, että olen vain muutaman kuukauden töissä, joiden aikana pitäisi olla kolme vuorokautta "ylimääräistä". Olen tämän tarkistanut HR-puolelta useaan otteeseen, tällä hetkellä vastaus on että sama 24 h koskee kaikkia. Kohtuullistako?

Miten muilla kuukausipalkkaisilla on asia työpaikoilla hoidettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu