Tiedelehtikin sen tunnustaa ettei apinaihmisiä ole

http://tieku.fi/menneisyys/muinaiset-ihmiset/uusi-ihmislaji-loytyi-luolasta-etela-afrikasta

Ihan kiva vaihteeksi saada lukea jotain rehellistä näiltä tiedejournalisteilta.

Nyt tuossa artikkelin loppupuolella kirjoittaja toteaa että "ihmisen varhaishistoria on yhä varsin hataralla pohjalla."

Niin se vaan taas oli että kyllä Jyrivaari oli ihan oikeassa noiden ihmisen sukuupuiden kanssa. Kun niitä ei ole niin niitä ei ole.
28282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ja evokit itkee, heheeh.
Näin ne pikkkuhiljaa karisee ne puolustelut evomoraaliselle eläimelliselle evokkielämäntavalle.

Eikös alakin nyt vahvasti näyttämään siltä että kyllä ne evomoraaliset sittenkin joutuvat tilin teolle Luojansa kanssa jonka olemassoloa he eivät mielellään tunnustaisi. Mutta nyt se on vain pakko kun tiedekin on kreaksi kääntymässä.

Äänestä
  • Juolahti mieleen että ovatkohan tämän palstan evokit ikinä lukenee tätä Paavalin analyysiä aikansa evokeista, hehe.

    Siis tätä: Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
    18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
    19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
    20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
    21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
    22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
    23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
    24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
    25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
    26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
    28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
    29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
    30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
    31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
    32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    Hei evo, tunnistitko itsesi?

    Äänestä

  • hjklöäääi kirjoitti:

    Juolahti mieleen että ovatkohan tämän palstan evokit ikinä lukenee tätä Paavalin analyysiä aikansa evokeista, hehe.

    Miksi te pöljät kopsaatte esitieteellisiä uskonnollisia tarinoitanne tiedepalstalle. Toki se osoittaa kuinka sekopäisessä maailmassa te kreationistit elätte ja tuskin mikään voi toimia paremmin uskontokarkoitteena kuin teidän vähämieliset julsituksenne.

    1Äänestä

  • VajaamielinenUskis kirjoitti:

    Miksi te pöljät kopsaatte esitieteellisiä uskonnollisia tarinoitanne tiedepalstalle. Toki se osoittaa kuinka sekopäisessä maailmassa te kreationistit elätte ja tuskin mikään voi toimia paremmin uskontokarkoitteena kuin teidän vähämieliset julsituksenne.

    No kun tuo vain sattui niin somasti osumaan evokkianalyysin suhteen kohdilleen, hehe.

    Vaioliko tuossa jotain mikä ei stemmaa? Heeh.. Paninko pahan?

    Äänestä

Artikkelissa myös mainitaan, että ihmisensukupuu on laaja ja siihen löytyy kokojan lisää uusia lajeja. Mikä taas tarkoittaa uutta ja varmempaa tietoa ihmisestä ja sen evoluutiosta. Ja artikkelin mainitsema uusi löytö todistaa ihmislajien kyenneen "ihmismäiseen" toimintaan kuten hautausrituaaleihin oletettua aiemmin. Näin tiede kehittyy ja päivittää jo olemassa olevaa tietoa eikä nojaudu jääräpäisesti vanhaan tietoon.

Tiede sentään rehellisesti myöntää erehtyväisyytensä ja päivittää itseään uusien löytöjen valossa.

1Äänestä
  • Niin että kun ihmisen evoluutiohistoria on tutkijoiden mielestä hataralla pohjalla niin tusinaevokki aivopieraisee että se tarkoittaa sitä että se on vahvalla pohjalla, hehe, eikä hän huomaa sitä että todellisuudessa niin uusien kuin vanhojenkin fossiili-ja luulöytöjen edistyneempi tutkinta on hataroittanut eikä suinkaan vahvistanutkuvaa ihmisen uskotusta evoluutioalkuperästä.

    Mikä siinä on että vaikka tutkijat sanovat evokille kuinka suoraan tahansa että ihmisen evoluutiohistoriaa ei tunneta niin ei mene perille vaan nuo kuvittelevat täysin päinvastaista. Johtuisikohan tuo evouskonnosta? Hehe.

    Äänestä

  • Juu, koko ajan löytyy lisää apinanfossiileja jotka eivät johda yhtään mihinkään kuten eivät ole johtaneet tähänastisetkaan löydökset, tyhmä.

    Äänestä

Juu, nyt vain selvittämään mihin Raamatun Kansaan löydetty setä kuuluu.
Filistealainen varmaan sieraimista päätellen.

1Äänestä
  • Eiköhän tuo setä kuulu sinne minne artikkelikin sen määrittelee evouskon vastaisesti eli sinne hatarien todisteiden puolelle, heheh.

    Äänestä

Uutisessa ei puhuta apinaihmisistä tai paremminkin ihmisapinoista Australopithecus, sanaakaan. Jyrin ostikko on taas kerran räikeää valehtelua. Australopithecus sukuun kuuluu 8 eri lajia ihmisapinoita, eikä kyseinen artikkeli ota siihen mitään kantaa.
Todennäköisesti on löydetty jälleen uusi varhaisen ihmisen sisarlaji tai jopa nykyihmisen kantalaji. Se ei kuitenkaan vaikuta mitään evoluutioteorian pätevyyteen.

En tiedä, oletko oikeasti noin typerä, että uskot itse selityksiäsi, vai eikö sinulle sellainen asia kuin totuudessa pysyminen merkitse mitään? Kumpi tahansa on kyseessä, niin sinulla ei ole tiedepalstoille mitään annettavaa.

1Äänestä
  • Korjaan sen verran, ettei se sisarlaji ole voinut olla. Kallon koko on aivan liian pieni. Pitää kuitenkin odotella, että saadaan lisää tietoa, mm. varmennettuja ikämäärityksiä. Itse asiassa se varsinainen uutinen uuden lajin löytämisen lisäksi oli se, että ne ovat haudanneet kuolleensa.

    Mitään sellaista, mitä Jyri väittää, ei voi uutisen perusteella esittää. Väite, että ihmisen sukupuu olisi yhden löydöksen takia hataralla pohjalla, on vain yhden tutkijan esittämä ja silloinkin puhutaan sukupuusta, joka on niin kaukana nykyihmisestä, ettei siitää voida tietää tarkasti. Ihmisen lähin sukupuu tunnetaan kyllä.

    1Äänestä

  • Mahdollisille sivullisille tiedoksi, että kreationistien hartaasti hellimä "apinaihminen" on juuri sellainen likipitäen nykyihmisen ja nykysimpanssin välimuoto, jollaista ei ole koskaan ollut olemassakaan.

    Ja aloittajan mytomania sen kuin pahenee, heheh.

    1Äänestä

  • IlkimyksenEsi-isänVaari kirjoitti:

    Mahdollisille sivullisille tiedoksi, että kreationistien hartaasti hellimä "apinaihminen" on juuri sellainen likipitäen nykyihmisen ja nykysimpanssin välimuoto, jollaista ei ole koskaan ollut olemassakaan.

    Ja aloittajan mytomania sen kuin pahenee, heheh.

    Rehellisesti sanoit veljeni sillä juuri ne ihmisen apinasta kehittymis-uskomuksen todentamaan pystyvät puuttuvat renkaat eli apinaihmiset tosiaankin loistavat poissaolollaan sekä fossiilistosta että eläimistöstä.

    On vain apinoita ja ihmisiä.

    Äänestä

  • Kiitosrehellisyydestäsi kirjoitti:

    Rehellisesti sanoit veljeni sillä juuri ne ihmisen apinasta kehittymis-uskomuksen todentamaan pystyvät puuttuvat renkaat eli apinaihmiset tosiaankin loistavat poissaolollaan sekä fossiilistosta että eläimistöstä.

    On vain apinoita ja ihmisiä.

    Kun kreationistille ei jää mitään muuta, hän kiistää ilmiselvät tosiasiat. Normaalissa kanssakäymisessä sitä kutsutaan valehteluksi.

    1Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Kun kreationistille ei jää mitään muuta, hän kiistää ilmiselvät tosiasiat. Normaalissa kanssakäymisessä sitä kutsutaan valehteluksi.

    Juu, kunkas muuten kuin "todennäköisesti" heheh. Vitsi mikä peelo.

    Äänestä

  • Ha hah, "todennäköisesti" juu. Heheh.

    Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Kun kreationistille ei jää mitään muuta, hän kiistää ilmiselvät tosiasiat. Normaalissa kanssakäymisessä sitä kutsutaan valehteluksi.

    Näytä nyt sitten tyhmä se aito kaikkien tunnstama apianihminen, hehe.

    Voisiko se olla vaikkapa tämä koulukirjojen miss Suomi:

    http://www.banderasnews.com/0609/images/lucytour.jpg

    Äänestä

  • Siihen aikaan lähes kaikki olivat. Sinäkin olisit todennäköisesti uskonut, kun koulussa olisi kerrottu, että n--kerit ja heistä varsinkin hotten-totit ja pygmit ovat ihmisistä alkukantaisimpia ja tuskin apinaa kehittyneempiä.

    1Äänestä

  • IlkimyksenEsi-isänTäti kirjoitti:

    Siihen aikaan lähes kaikki olivat. Sinäkin olisit todennäköisesti uskonut, kun koulussa olisi kerrottu, että n--kerit ja heistä varsinkin hotten-totit ja pygmit ovat ihmisistä alkukantaisimpia ja tuskin apinaa kehittyneempiä.

    Tartunpa tähän.
    Minusta saa rasistin sitten kun geenitutkimus osoittaa jonkin ihmisrodun olevan lähempänä apinaa kuin jonkun toisen, tyhmä.
    Ja niinhän ei tapahdu ikinä.

    Äänestä

  • Tiesitkö, ettei aivoja tule pestä valkaisuaineella?

    Äänestä

  • "Joo, se on totta että n--keriorjuus oli Darwinin syytä"

    Ei vaan Abraham Lincolnin. Hehe.

    Äänestä

Kirjoitin aloituksen aiheella evoluutioteoria voimaannutti rasismin. Sen yhteyteen kirjoitin Darwinin oman lausunnon aiheesta. Banni tuli koko vauva.fi sivustolle.

Vaikka tietoja ja mielipiteitä kuinka haluttaisiin peittää niin jokainen voi kuitenkin etsiä vastakset itse.

Kollageeni ei säily tuhansia vtai satojatuhansia vuosia, ei myöskään verisuonet jne kuitenkin niitä on löydetty dinosaurusten luita, kuin myös fossilisoitumaton dinosauruksen luu.
on myös löydetty maan alaisista kerroksista ihmisen ja dinon jalanjälkiä,jotka tehty täysin samoihin aikoihin.
Entäs tuhannet maalaukset,veistokset jne siitä kuinka dinot ja ihmiset elivät yhtäaikaa mm. meksikossa ja Perussa ? niitä voi nykyään nähdä paikallisissa museoissa. Tosin ainakin 1 niistä ei ainakaan aiemmin suostunut laittamaan niitä esille, koska pelkää sen vahvistavan evoluutioteorian kumoamista.
Ei myöskään ole esiintynyt lajista toiseen muuttuneita fosiileita, päin vastoin. Toisin kuin evoluutioteoria opettaa, ( että ensin oli yksinkertaiset ja sitten monimutkaisemmat eliöt jne) niin fossiilit todistavat että monimuotoisuutta on ollut aina,ei lajista toiseen kehittymistä. Kuinka esim. kasvi voisi fossiilisoitua täydessä vehreydessään? fossiilisoituminen vie tuhansia vuosia ( evoluutioteorian mukaan paljon pidempäänkin) Kaikki viittaa yhtäkkiseen tuhoon, joka on vienyt eläimet ym mukanaan.
Voit katsoa 19 osaisen tiedesarjan täältä:
http://www.tv7.fi/vod/player/41130/ Raamattu,evoluutio ja arkeologia
Sarja on todella mielenkiintoinen ja korostan, tieteellinen!
Tri Don R. Patton on työskennellyt geologina USA:ssa, Kanadassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa. Hän luennoi yliopistoissa kautta USA:n. Hän on osallistunut moniin julkisiin keskustelutilaisuuksiin, joissa on väitelty luomisesta ja evoluutiosta.
Sarja vie katsojan jännittävälle matkalle tieteeseen ja esittää todisteita luomisuskolle. Se haastaa evoluutioteoriaa monilla tieteellisillä todisteilla, joita tulee kaikkialta maailmasta. Jumalan Sanaan ankkuroituneen uskon perusteita saatetaan ennalleen.
http://www.bible.ca/tracks/ask-creationist.htm
Uskotko jotain vain koska sanotaan niin? kuinka luotettavia todeisteita olet nähnyt?
Kuinka sattuma synnyttäisi kaiken näin järjestyneen? kuinka kalasta,siasta,apinasta kehittyisi ihminen?

https://www.youtube.com/watch?v=U0u3-2CGOMQ atheist vs god movie

Äänestä
  • Mitä tulee Don R. Pattoniin:

    http://www.ntskeptics.org/2009/2009october/october2009.htm

    Four years, Florida College, Temple Terrace, FL (Bible) - neljä vuotta Raamattua
    Two years, Austin Peay State University, Clarksville, TN (Geology) - kaksi vuotta geologiaa
    Two years, Indiana Univ./Purdue Univ., Indianapolis, IN (Geology) - kaksi vuotta geologiaa
    Two years, Pacific School of Graduate Studies, Melbourne, Australia (Education) - kaksi vuotta kasvatustiedettä
    Ph.D. in Education granted 12/10/1993 - kasvatustieteen tohtori.

    Eli Pattonin paukut loppuvat hyvin lyhyeen, kun ryhdytään biologiasta ja evoluutiosta puhumaan.

    En muuten ihmettele, jos höpinäsi poistettiin vauva.fistä. Eihän evluutioteorian ja 1800-luvun perusrasismin suhde millään lailla vauvoihin liity.

    1Äänestä

  • IlkimyksenEsi-isänTäti kirjoitti:

    Mitä tulee Don R. Pattoniin:

    Ilkimys on malliesimerkki järkensä kieltävistä evokeista.

    Hänelle peepuhe maistuu paljon paremmalta kun nähtyihin havaintoihin perustuva faktapuhe.

    Äänestä

  • tuiuhäkk kirjoitti:

    Ilkimys on malliesimerkki järkensä kieltävistä evokeista.

    Hänelle peepuhe maistuu paljon paremmalta kun nähtyihin havaintoihin perustuva faktapuhe.

    Havainnot tukevat evoluutiota.

    Äänestä

  • tuiuhäkk kirjoitti:

    Ilkimys on malliesimerkki järkensä kieltävistä evokeista.

    Hänelle peepuhe maistuu paljon paremmalta kun nähtyihin havaintoihin perustuva faktapuhe.

    Kerropa jotakin omia havaintojasi. Kreationistillehan kelpaa vain omin silmin nähty, hehe.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jyrifanvaari kirjoitti:

http://tieku.fi/menneisyys/muinaiset-ihmiset/uusi-ihmislaji-loytyi-luolasta-etela-afrikasta

Ihan kiva vaihteeksi saada lukea jotain rehellistä näiltä tiedejournalisteilta.

Nyt tuossa artikkelin loppupuolella kirjoittaja toteaa että "ihmisen varhaishistoria on yhä varsin hataralla pohjalla."

Niin se vaan taas oli että kyllä Jyrivaari oli ihan oikeassa noiden ihmisen sukuupuiden kanssa. Kun niitä ei ole niin niitä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu