Taas ollaan plus asteilla... kun joulun väliviikon pakkaset jo vähän lupailivat aikaa, ett uskaltautuisi mennä piakkoin meren jäälle pilkillekin. Tämä ei ole reilua,ennen joulua satoi lunta, joka suli jouluksi pois!
Meri on rannikolla jäätynyt,mutt jää on liian heikkoa kantaakseen turvallisesti/varmasti pilkkijän ja yks kerta jäihin uppoamisessa riittää mulle opetukseksi. Sinne olisin ilman ulkopuolista apua jäänyt, ja melkein vastarannalle pääsin kunnes putosin kevätjään läpi.
Jään alla oli virtapaikka ja haurastuttanut jo muutenkin jään... aurinko oli vielä päivisin sitä lisää syönyt. Minä kaupunkilaisena tietenkin oikaisin lyhintä reittiä huhtikuussa... kun helmikuussakin olin samaa reittiä kulkenut! Eikä se jää ritissyt ei rutissut tai taipunut mitenkään askelteni alla... plumpss ja umpisukkulaan, saman tien vielä ylös suoraan avannosta josta tipuinkin, ihan tuurilla... onnekseni virtaus ollut silloin niin kova ett ois jään alle väkisinkin vienyt.
Joten jään pitää kantaa kunnolla ja menen vain turvallisiksi tietämiini paikkoihin tai paikallisten saaristolaisten mukana.
Pilkille tekis jo mieli, mormuskan kanssa... itse pyydettyä madetta soppaan, ai ai,
ei sikseen kyllä ne muutkin kalat kelpaa! Siinä tulis hoidettua hyöty ja ulkoilu... sekä rentoutuminen ja nautinto... kaikki yhdessä paketissa! =)
Meri on rannikolla jäätynyt,mutt jää on liian heikkoa kantaakseen turvallisesti/varmasti pilkkijän ja yks kerta jäihin uppoamisessa riittää mulle opetukseksi. Sinne olisin ilman ulkopuolista apua jäänyt, ja melkein vastarannalle pääsin kunnes putosin kevätjään läpi.
Jään alla oli virtapaikka ja haurastuttanut jo muutenkin jään... aurinko oli vielä päivisin sitä lisää syönyt. Minä kaupunkilaisena tietenkin oikaisin lyhintä reittiä huhtikuussa... kun helmikuussakin olin samaa reittiä kulkenut! Eikä se jää ritissyt ei rutissut tai taipunut mitenkään askelteni alla... plumpss ja umpisukkulaan, saman tien vielä ylös suoraan avannosta josta tipuinkin, ihan tuurilla... onnekseni virtaus ollut silloin niin kova ett ois jään alle väkisinkin vienyt.
Joten jään pitää kantaa kunnolla ja menen vain turvallisiksi tietämiini paikkoihin tai paikallisten saaristolaisten mukana.
Pilkille tekis jo mieli, mormuskan kanssa... itse pyydettyä madetta soppaan, ai ai,
ei sikseen kyllä ne muutkin kalat kelpaa! Siinä tulis hoidettua hyöty ja ulkoilu... sekä rentoutuminen ja nautinto... kaikki yhdessä paketissa! =)
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kaikkeen sitä sinäkin ehdit, tekee ymmärrettäväksi ne isäs kotiarestit :D Hyvä kun ei käyny pahemmin, varmaan tuon muistaa loppuikänsä kun kerran plumpsahtaa. Sitten kun pääset sinne jäille niin tee tuommonen sinne, ei tarvii kun yks avanto sitten kairata ja pyörittelee sitten vaan:
https://www.youtube.com/watch?v=G9Xd0xn7AHs
Jäällä tulee kylmä, kun paikallaan kököttää ja pilkkii.
Tuskin tulee, jos on pilkkihaalarit sopiva päähine... esim lampaannahasta kelsihuppu, sellainen vanhan ajan lentäjän nahkakypärä.
Puoliteltta selkä tuuleen ja potkukelkka kulkuvälineenä sekä istuimena.
Litran termospullollinen kuumaa juotavaa ja muutama pala tummaa suklaata ehkä muutama pähkinäkin, niillä pärjää kyllä.
Niin ja varakäsineet sekä nahkarukkaset pitää olla aina jäällä mukana, kuten jääpiikitkin aina varmuuden vuoksi mukana.
Olen ollut pilkillä pappan kanssa jo kouluikäisestä asti... silloin lapsena vain 2 tuntia kerrallaan oltiin jäällä ja alle 10 asteen pakkasella.
Emo olis muuten kieltänyt pilkkireissut jos mukula olis kylmettynyt jäällä ollessaan, ja silloin olisi ollut pappa helisemässä... akkojen kiukutellessa!
Mä en oo käynyt vähään aikaan.. Mut mukavaa puuha sekin toisinaan on.. ;P
Onneksi PippuriSella oli Tuuria mukana EpäOnnisella Matkalla.. =).. Onhan noi ikäviä tapahtumia, jos huonosti käy, mutta sitten jos on Tuuria&Onnea Matkassa, niin niistä oppii ja voi saada hyviäkin muistoja, joita naureskella sitten myöhemmin, jos/kun tilanne ei enää kiusaa mielessä.. ;P
"Tämä ei ole reilua"
Pettymykset Kuuluvat Elämään.. ;P.. Sorry.. mun oli (ihan) pakko.. ;D.. Kuvittelin mielessäni miten sanoisit tuon.. Ja jostain syystä se kuulosti mun korvaan Söpisti Söpöltä.. ;D
Vitsi .. Mulle tule Dejavu.. Myös tästä, että kirjoitin siitä.. ;D
Hyvin sisävesillä pääsee jo mönkkärillä pilkille. Kohta lähettävä madetta haraamaan ilta hämärissä. Ja joo on kiellettyä kolmen vuoden siirtymäajan päätyttyä (ei vielä) mut suomessa on niin vähän haraajia ja saaliit muutenkin epävarmoja että haraamalla niitä ei loppuun kalasteta. Joten edelleen menen otsalampun ja haran kanssa helmikuussa pimeälle järvelle kolmenkymmenen vuoden päästäkin. Tulkoot ratsaamaan jos viranomaisilla on reursseja valvoa jokaista pimeällä erämaajärvellä kykkijääkin.
Niin, tiedän että; Oulu, Puolanka, Suomussalmi~ pohjoispuolella ovat käyneet jo toista kuukautta pilkillä. Nyt minä putosin kärryiltä... mitä on haraaminen?
Onko se jotain tuulastamisen tapaista, valoa käytetään houkuttimena? Vai pientä nuottaako vedät jään alla? En ole näet koskaan edes kuullut sanaa; haraaminen.
Nuotan vedon olen nähnyt Rymättylässä ~ se oli sellainen näytösluonteinen esitys yleisölle silloin, ja kalat myytiin paikan päällä pikku rahasta: kilosta aina muutaman kilon satseina. Vähän oli markkina henkinen tapahtuma. Suolasilakkaakin oli kilon painavissa purnukoissa myynnissä ja sinappisilakkaa 500g rasioissa.
Myi siellä joku saaristolainen itse taottuja puukkojakin äijille, olisin ostanut mutt mies sanoi ettei hänellä nyt ole naisten puukkoja tehtynä.
Hölmistyin niin etten älynyt edes kysyä miksei myy kädessään olevaa puukkoa mulle... kävelin paikalta pois...tyrmistyneenä.
Jälkeen päin kuulin Faijalta ett naisten puukot ovat pienempiä; lyhyempiä ja sirompia...sekä tupet koristeellisimpia. En minä sellaista edes tiennyt olevan olemassa, kyllä mä sitä hänen kädessään olevaa havittelin itselleni,metsälle!
Pieni erehdys kummaltakin osapuolelta: Minä kysyin sen puukon hintaa joka hänellä oli kädessään, koska halusin sen. Hän kuvitteli minun kysyvän naisten puukkoa, kun sanoin sen tulevan minulle, ja kertoi ettei hänellä ole mulle puukkoa myydä.
Väärinkäsitys koitui kummankin tappioksi sillä hetkellä, tai ainakin minun.
Mahtava tarina. Kerro toki lisää.
Yleisö pääsee jäälle seuraamaan nuotanvetoa Rymättylän ... - Aamuset
www.aamuset.fi/.../yleiso-paasee-jaalle-seuraamaan-nuotanvetoa-rymattylan-roolassa
25.2.2013 - Jää Rymättylän Röölän edustalla on niin vahvaa, että yleisö voidaan laskea jäälle lauantaina. Rymättylän leijonien perinteiset ...
Mikähän osuus tässä oli sitä sarkasmia? En minä satuja kertonut... olen vain vähän erilainen nainen... tykkään veneilystä kalastuksesta ja metsästyksestä.
Ajan moottoripyörää ja autoa... lujaa, mutt nyt ei ole motskaa...meni atomeiksi, metsähallituksen tontille. Klinkutin yhden kesän kipsattuna, mutt nyt voin hyvin!
Pienen pätkän omaa elämääni kirjoittelen, usko mitä haluat tai ole uskomatta!
Oletko vähän yksinkertainen? Kyllähän tuon edellisen kirjoittajan viestistä aika selvästi on nähtävissä että hän pitää itseään/viestiään sarkastisena kehuessaan tarinaasi mahtavaksi ja halutessaan (muka) kuulla lisää.
Niih, Siis tyypillinen KiusanHenkiYksilö kysymyksessä.. Noh, jokainen luonteensa mukaan.. ;P
Älä välitä noista.. Äläkä päästä ihon alle.. Toisesta korvasta Sisään ja nopeasti ulos.. ;P
Se on mateen pilkkimistä madeharalla tai ryöstäjällä. Ajoittuu yleensä kutuaikaan eli tammi-helmikuulle. Pilkintä tapahtuu pimeällä koska made on pimeällä liikkuva kala. Kutu polun jos löytää saattaa saada useitakin mateita pienellä aikaa mutta metrin päässä kaveri pilkkii tyhjää. On epävarma kalastusmuoto ja vuosia jääny minunkin made saaliit vaan verkkoihin ei pilkkiin joten en ymmärrä mikä järki on mateen hara/ryöstäjä pilkinnän kiellossakaan.
Perustuu siihen että usein moni koukkuista haraa pomputetaan pohjassa niin että made sen aistii ja kuvittelee kutu kumppaniksi. Näinollen made tulee haran päälle joka tuntuu kevyenä painalluksena jolloin kiskaistaan ja koukut tarttuu joko suupielestä tai kyljestä kiinni. Ilmeisesti tuossa tarttumatavassa on kiellon naurettava syy.
Eihän tuo ole ryöstökalastusta ja harvat edes aamuhämärissä pilkilläkään käyvät. Tammi-helmikuussa minäkin madetta haluaisin pyytää, koska se mäti mua myös miellyttää... kun kotona opin nauttimaan erilaisista ruuista!
Mätipussi pois ja mäti huuhdeltuna, hivenen suolattuna smetanaa ja raakaa sipulia, ripaus pippuria... aa-vot, uuniperunan tai tattarijauhoista tehdyn blinin kanssa!
Tosin mädin voi myös korvata sienillä jos mätiä ei ole saatavilla... tai sen joutuisi ostamaan. Sieniä mulla on omasta takaa tälläkin kertaa!
Älytön laki... taas joku EU-direktiivi tai viherpiipertäjien keksintö luonnonsuojelusta! Anna mun kaikki kestää! Luonnonsuojelua ajatellen... toiseltapuolen maapalloa lennätetään jotain tuoretta kalaa tänne halpamyyntiin, eikä siellä ole edes ihmisille tarpeeksi ruokaa!
Kaiken kukkuraksi paljonko sitä lentokoneenbensaa eli kerosiinia, oikein palaa taivalle ja siitä syntyvää saastetta...Yhdestä kilosta kerosiinia syntyy palamisprosessissa 3,2 kg hiilidioksidia ja 1,3 kg vesihöyryä muiden päästöjen määrää...
Valot päälle sarkastinensilakka; taas olis ruokailun aika... purtilonne on täyttety!
Jep,jep! Joskus on oikeesti kivampi olla vaan tyhmänä... mutt jos kiusa ei lopu; saa kiusaajaansa puraista vaikka hain hampain! Emo opettanut! Minä olen syytön tähän!
Noh, mistäs sitä aina tietää, mikä yhdellä jos toisella on menossa.. Ja aina voi reagoida miten itse haluaa vaikka huomaisikin homman nimen.. ;P
"mutt jos kiusa ei lopu; saa kiusaajaansa puraista vaikka hain hampain!"
Jooh, näinhän se on.. ja on turha nillittää, jos saa mitä tilaa.. Mut toinen juttu onkin sit se, ettei itse välttis taivu ihan samoihin outoiluihin ja persestelyihin, kuin se toinen.. Mut aina on muitakin tapoja reagoida.. Tarpeen mukaan.. ;P
Sulla samat herkut kun minullakin. Kalan mäti juuri noilla ohjeilla höystettynä on mitä taivaallisemman makuista. Juu viherhörhöjen keksintö. Kaikki kiellot kun suomalaisessa kieltoyhteiskunnassa menee läpi mut jos vähän vapauksia pyydetään niin ei mitään. Nykyinen trendi. "Kaikki mistä minä en pidä pitää kieltää" kertoo karua kieltään siitä et täällä on lopulta asiat aika hyvin kun on enemmän aikaa keskittyä muiden mielihyvän kieltoihin kun yhteiskunnan vakavampiin asioihin.
Enpä tiedä mitä pidät susista mutta täällä länsirannikollakin alkaa olla noita häirikkö susia. Kiertelevät ihan talojen kupeissa ja iltasella on nähty juosta jolkuttelevan kylätietä pitkin, vastaan tuleva auto sai ne kuitenkin loikkimaan taisin metsään!
Kylästä on kissat loppuneet ja pari vanhaa koiraakin on kadonnut omasta pihastaan mystisesti. Viherpiipertäjät kuitenkin puolustavat susien oikeutta liikkua vapaasti. Mukulat vanhempien on kyyditettävä itse kouluun... koska virallista susi vaaraa ei ole, ja EU direktiivit suojelevat luonnonvaraista susikantaa...
Itse liikun nykyään useimmiten haulikon kanssa metsässä, (juuri susien takia) linnustaen tai jänis jahdissa.
Mulla on kuitenkin susihauleja aina mökillä saatavilla ja jos ne alkaa näillä nurkilla myös kiertämään... se olisi niille aika epäterveellistä.
Kyllä mä itse koen silti olevani aika pitkälle luonnon suojelija... mutt jokin tolkku pitää asioissa olla. Metsästys kiellot pesimä aikaan mä kyllä ymmärrän ja saariston luotojenkin suojelun.
Siksi usein olen varhain aamulla merellä ollut, ihailemassa ja kuuntelemassa aamun sarastusta... kun merilinnut pitää soidin menojaan ja laulavat auringon noustessa.
Se on sanoin kuvaamattoman kaunista, mulla on vene silloin tuuliankkurissa ja istun hiljaa ihaillen alkavaa aamua... usein mormuskan kanssa onkien silakoita litkalla ja vahvalla siimalla. Litkaaminen onnistuu mormuskallakin kun ei käytä moottoria.
Tai sitten mun mormuskassa on jigi ja ongin ahvenia.
Mulla itselläni ei ole venettä, Faijalla ja veljilläni on... saan veneet lainaan jokaiselta (jos eivät silloin juuri itse tarvitse ) mutt tankata mun täytyy aina myös itse!
Aika (ikäni) on vienyt multakin siipeilyn mahdollisuuden polttoaineen suhteen!
Susia saa olla kunhan pysyvät arkoina ja suhteutettuna niin että eivät aja omaa ravintoaan perikatoon eli etteivät syö itseään hengiltä mikä tarkoittaa silloin että tulevat helpomman ruuan toivossa ihmisten nurkkiin. Parissakin susijahdissa olleena ja sieltä aina susi on saatukin. On se arvokas riistaeläin myös metsästyksen kannalta. Hermot meinasi mennä 2005 paikkeilla kun susilauma asettu mökin liepeille ja tappo alueen hirvet yhettömiin ja ison määrän koiria niin metsällä olleista tessuista aina rappusiltakin hakien. Muistaakseni oli juuri tuo vuosi kun näin kolme kertaa suden livenä saman vuoden aikana alueella. Lähimmillään susi tuli viiden metrin päähän ojan toiselle puolen metsäkoneen ajouraa pitkin ollessamme hirvijahdissa. Silloin olen katsonut luonnon sutta silmästä silmään kun se juuri tielle tullessaan tajus ja haistoi että 5m päässä edessä on joku. Se oli arka hukka kun hetkeäkään enempää ei alkanut tekemään tuttavuutta kanssani vaan kääntyi ja juoksi kovaa pois. Selityskin löytyi miksi lauma asui juuri sillä alueella sen viikkoa kun löysimme seuraavana päivänä susien tappaman hirven vain parisataa metriä paikasta jossa suden näin. Harmi kun tuolloin ei ollut vielä asevideokameroita jota nykyään käytän aina jahdeissa niin olis saanut komean todistusaineiston videolle kohtaamisesta. Seuraavina vuosina saatiin sitten luvat ja pari sutta kaadettiin.
Minäkin tykkään kalastaa mutta jäälle mua ei saa edes miljoonasta. Sinne ei tarvii kun kerran pudota ja se on sitten siinä. Monet hukkuu jäihin talvella ja minkä takia, että saisivat pari pientä kalaa. Kaupasta kun ostaa kalat niin ei huku jäihin.
Täällä länsirannikolla vedet ei jäädy tarpeeksi että pääsisi pilkille. Tälläkin hetkellä sataa vettä.
Pilkkiä voi ilman jäätäkin.. Vaiks Laiturilta, veneestä jne.. ;P
No ei nyt voi. Hyhmä on jäätynyt, muttei se kanna vielä ihmistä kuin ihan rannassa... jos sielläkään. Mun tarvitsisi saada reikä jäähän laiturilta,se kyllä järjestyisi jos podottaa parikymmen kiloisen kiven... niin luultavasti menis läpi hyhmäjään.
Mutt en minä niitä rantakaloja halua onkia! Mudan makuisia sinttejä... matikkaa mun mieleni halajaa tai ahvenia, pieniä haukia 1,5kg, karannut kirjolohikin kelpaisi.
Noh, Mä nyt meinasin, ettei Pilkkiminen Aina tarvitse jäätä.. Ja joillekin voi olla joskus ihan se Fiilis ja HapenHaukkaaminenkin se Juttu.. ;P
Ja Mä tärkoitin myös sitä, että esim. Veneestä voi pilkkiä (ja jotkut pilkkiikin) silloin, kun Vedet on Sulana.. ;P
Niin no kyllä mä kesäisin välisten istun veneessä merellä kun toisten saareen en voi oikein nousta ja pilkin laidan yli ahvenia ja kuhaakin. Kaltsaaren ja Masinnamon edustalla esimerkiks... siellä vaan on niitä suutareita ihan kiusaksi asti.
Suutareista kyllä saa hyviä kalapullia ja pihvejä kun laskee ne ensin lihamyllyn lävitse jauhelihaksi.Lisää suolan, mausteet,keitetyn perunan ja kerman.. tekee kalamureke taikinan ja pihvin sisään koskenlaskijanjuusto viipale! Herkkua on!
Koskenlaskija on sulatejuustoa, eikä sitä laiteta paljon...muuten tirisee pihvin läpi.
Mateet ei uiskentele laiturin kupeessa... kyllä on mentävä oikein jäälle ett saa kutumatikan ja mieluummin sen naaraspuolisen... mädillä varustautuneen sekstailijan. =))
Se on ihan mukavaa puuhaa pilkkiä veneestäkin.. =)
Yritätkö sä kiusii mua aina, kun puhut noista KalaRuuista.. ;(.. Noh, voinhan mä olla lukematta niitä.. Tai ainakin työnnän äkkiä toisesta korvasta ulos, ettei ala QualaValuu.. ;D
Suutaria en ole koskaan saanutkaan. Eikös se kasva aika isoksi kanssa kuten lahnakin joita jopa reilu nelikiloisiakin saa usein ja satamillinen on muutenkin kevät kudun aikaan solmussa reilu parikiloisten sotkiessa koko verkon. Voisin kuvitella että olisi verraton savukala suutarikin vai mitä olet mieltä?
Suutari kasvaa isoksi, mutt mulle kelpaavat vain sellaiset runsaat 2kg ja pienemmät. Isot suutarit ovat puisia, suutarilla on kova, kiinteä liha ja siksi mä mieluummin pudotan fileet lihamyllyn lävitse, teen jauhelihaksi ja siitä kalamureke taikinaksi, jalostan pihveiksi ja pyöryköiksi paistaen tai haudutan kalamurekkeksi.
Suutari on rasvaton kala ja uunikalaksi siitä ei ole kuin fileenä ja silloinkin sen on uitava kalaliemessä ja jureksissa ( fenkoli) tai kermassa ja smetanassa, muuten syöt vanhaa kantoa! ...(fenkoli jakaa mielipiteet tasan; puolesta ja vastaan)
Mä olen vähän surkea savustaja: onnistuu ainoastaan silakka, muikku ja ahven, isommat kalat jätän suvun äijien riesaksi! Joista jokainen rintarottingilla suorittaa savustuksen... kyllä useimmiten mieluusti. (saavat päteä, paremmuuttaan)
Loimukalaksikaan siitä ei ole, sitä ei mielestäni pitäis väkisin yrittää taivuttaa sellaiseen mihin se ei sovi. Mä useimmiten loimutan kalat mökillä, koska äijät ovat malttamattomia ja polttavat usein kalan pinnan. Kala on ollut liian liki avotulta, ja maistuu silloin palaneelle.
Hiilostettuna kalaan tulee karsinogeenejä dioksiinien lisäksi ja muuta,ei terveellistä.
Kalaseljankaan laitan kyllä mukaan suutaria annospaloina, mutt sieltä löytyy niin paljon ihan kaikkea muutakin...jos mulla on avattu pussi katkaravun pyrstöjä; nekin joutaa kalaseljankaan... kaikkea muuta meren hyvää... paitsi simpukoita en laita.
Ja mainitsemasi Lahna; on parasta uunikalaa mitä minä tiedän! Mutt sehän onkin rasvainen kala ja kelpaa ihan kaikkeen, pitää vaan osata syödäsitä... eikä tukehtua "piikkeihin", isosta lahnasta saa ruodotkin helpommin erotettua, vaan mä syön ½kg lahnoja paistinpannulla ensin paistettuna ja sitt kannen alla haudutettuna!
Turska on minusta parempi kala kuin suutari. Ihan oikeesti turska on hyvä kala kun sen osaa valmistaa. Emo osasi... minä opettelen vielä ja toisinaan se menee ihan nappiin! Turskassa se kypsyysaste ratkaisee kalan onnistumisen.
Mun pappa (isoisäni) osasi kypsentää hauen saunan pesässä!
Voipaperissa ja sanomalehdessä, kala käärittiin märkään paperiin...sen muistan.
Olen syönyt pappan kanssa niin monet kerrat kalamajalla, saunassa valmistettua haukea, voita saaristolaisleipää ja teetä!
Muikkune hyvä, en mä kiusaa... mä syön mieluiten juuri kalaa. 3-5kertaa viikossa.
Jos söisin useammin, se alkaisi jo olemaan liian yksipuolista... sanovat.
Huonoin puoli siinä on ett se on kallista, jos sen joutuisi kaiken ostamaan kaupasta.
Oppisin jo mukulana syömään paljon kalaa ja monessa muodossa sellaisenaan tai jalostettuna, meillä näet kalastettiin itse se mitä syötiinkin ja vielä annettiin tuttavillekin jonkin verran... meren luontaisetuja.
Rantaan kun oli vajaa kilometri, siis venevajalle, joka oli taas sukulaisen maalla ja siellä oli se yhteinen laiturikin.
Tarkoitan lapsuudenkotiani, paikkaa joka ei ihan Turun keskustassa ollut.
Vain hiven suolaa ja ehkä voita kypsää/kuumaa kalaa.. yhdistettynä palaseen limppua ja mukilleseen teetä...oli pappan yksinkertaisin versio kala-ateriasta.
Emo puolestaan teki vaikka mitä hyvää kalasta ja minä yritän opetella "säveltämään" jotain vastaa.. keittoja, paistoksia, laatikoita, säilykkeitä ja graavikalaa tönkkö suolattuja muikkuja eli neulamuikkuja...jne.
Muikku kyllä saatiin tuoreena ja käsittelemättömänä Säkylästä, Emo vaihtoi suolasilakkaa muikkuihin, Säkyläläisen kalastajan kanssa.
Kalakukot ja lanttukukotkaan eivät vielä onnistu aina kuin äidiltä aikoinaan. Kyllähän noita syö... mutt eivät kilpaile samassa luokassa Emon vastaavien kanssa, ja mun kukot myös "laulaa" usein... joudun paikkaamaan aikaansaanoksiani vielä!
Kevyesti suolattua ja kevät auringossa; kepin nokassa kuivattua kalaa ym.
Mitä minä en edes osaa tehdä... ainakaan vielä.
Varmaan inhimillisempää olla kertomatta mitä mä tein eilen iltana iltapalaksi!
Valitettavasti samaa en pysty tekeen tänä iltana... ei ole tarvikkeita, joten munakkaalla tai räiskäleillä aion tänään ratkaista asian.
Näkyilee!
Jeps.. Kyllä kala vaan niin hyvää on.. Herkullista lukea Sun kalajuttuja.. =)`
Pitää varmaan itsekin alkaa valmistelemaan kaloja useimmin luonnossa paikanpäällä.. ;P`.. Niin ei tarvitse kaupan kaloihin niin usein sortua.. ;P`
Ja varmasti nuo Sun tekemät kalaherkut ovat herkullisia.. Oot vaan vaatimaton.. ;P
Ei laiturin vierestä tule kaloja
Riippuu ihan paikasta edelleen.. Mutta se nyt on kuitenkin totuus, ettei Pilkkiminen Vaadi Jäätä.. ;P
On muuten kumma uskomus aina että ei omalta laiturilta saa mutta naapurin laiturin kupeessa ne isot piilee jos kesällä onkii tai virvelöi:)
Meillä on pilkkikilpailuja kaverien kanssa usein ja kerran mentiin isolla porukalla vuokramökkeihin talvilomaks ja mökit oli vastakkaisilla rannoilla. Pidettiin pilkkikilpailut niin vastarannan porukka tuli meidän puolelle ja meidän puolen porukka meni vastarannalle pilkille kun "ainahan se siellä pidemmällä paremmin syö mut ei omassa rannassa":)
Sunnave?