Varasteleva nasa

Yleisessä tiedossa on, että Aameriikkalaiset varastivat Saksan kehittyneen avaruusohjelman. On myös epäilty NASAN varastaneen Sambian avaruusohjelman 60 luvulla. Sambiahan suosi materiaalina kuparia ja alumiinia ja nistä tehtiin myös kuuhäkkyrät.
16233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minkä avaruusohjelman? Verner von Braunin raketteja ei oltu tarkoitettu avaruuden tutkimiseen.

2Äänestä
  • Saksan rakettien tarkoitus oli voittaa sota, ei viedä natseja Kuuhun tai edes avaruuteen.

    Äänestä

Saksan avaruusohjelman..oliko liian vaikea yhtälö? Kollimaattori antoi itselleen plussaa DDDDDDDDDDDDD

Äänestä
  • Ei Saksalla ollut mitään avaruusohjelmaa vaan aseohjelma, eikä nimimerkki "LapsenTieto" ole kollimaattori.

    1Äänestä

Koska syödään?

Äänestä

Sambian hämmentävä avaruusohjelma

JAA ARTIKKELI
Facebook Twitter LinkedIn Google Sähköposti
Historiankirjat harvoin mainitsevat, että kilpajuoksua avaruuteen kävi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton lisäksi myös pieni ja sisukas Sambia. Lähtökohdat vuoden 1964 vastaitsenäistyneellä Sambialla olivat kilpakumppaneita huomattavasti heikommat: 3,6 miljoonan asukkaan valtiossa lukion käyneitä afrikkalaissyntyisiä asukkaita oli noin 1500 ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita alle 100.


Kuva: ESA
Päättäväinen peruskoulun opettaja Edward Makuko Nkoloso ei antanut tämän lannistaa itseään. Hän ilmoitti Time-lehden toimittajalle Sambian astronauttien lyövän sekä Yhdysvallat että Neuvostoliiton menemällä ensin kuuhun, ja sen jälkeen vielä Marsiin.


Avaruusohjelman johtaja

Nkoloso oli nimittänyt itsensä Sambian kansallisen tieteen, avaruustutkimuksen ja filosofian akatemian johtajaksi. Hänen unelmanaan oli lingota kymmenen sambialaista astronauttia, sekä 17-vuotias tyttö kissoineen, Mars-planeetalle.

Laukaisujärjestelmä muistutti katapulttia. Avaruusraketti oli tarkoitus rakentaa alumiinista ja kuparista. Nkolosolta ei puuttunut muuta kuin rahaa. Hän haki puuttuvaa 700 miljoonaa dollaria Yhdistyneiltä kansakunnilta.

Avaruusohjelman johtajan harmin aiheena olivat kilpakumppanien vakoojat, jotka hänen mukaansa yrittivät varastaa sekä Sambian ”avaruussalaisuudet”, että avaruusmatkalle valmistautuvat kissatkin.

Astronauttien valmennusohjelma

Rahoituskuvioiden järjestymistä odotellessa avaruuden valloittamiseen valmistauduttiin huolella.

Nkoloson kehittelemässä koulutusohjelmassa tulevat astronautit kierivät mäkeä alas öljytynnyreissä, totuttelivat painottomuuteen harjoittelemalla putoamista ja kävelivät käsillään, sillä se oli avaruusohjelman johtajan näkemyksen mukaan ainoa tapa, jolla ihmiset kykenevät kävelemään kuussa.

Kaikki astronauttikokelaat eivät olleet yhtä omistautuneita asialleen, kuin Nkoloso olisi toivonut. Häntä häiritsi se, että monet vapaaehtoiset keskittyivät mieluummin rakkauden töihin, kuin kuun tutkimiseen. Maailman ensimmäisen naisastronautin ura katkesikin raskauteen.

YK ei suostunut rahoittamaan Nkoloson projektia. Myös Sambian hallitus piti etäisyyttä avaruusohjelmaan.

Kaikessa järjettömyydessäänkin projekti kuitenkin herättää kunnioitusta.

Siellä missä on tarpeeksi tahtoa, ovat todellisuus ja terve järki vain tiellä.

Lähde: Discovery News

TILAA Tekniikka&Talouden uutiskirje ja T&T autot -uutiskirje tästä.

Haluatko Tekniikka&Talouden uutiskirjeen päivittäin sähköpostiisi? Tilaa se tästä!

Äänestä
  • Aika huikeaa, mitä tietämättömyys yhdistettynä megalomaaniseen uskoon omiin kykyihin tuottaa.
    Vaikka onhan siitä näilläkin palstoilla esimerkkeinä useitakin "kaiken teorioita" ja Suomessa laajemassa mitassa UTELE ja sen rahoitus.

    1Äänestä

Juuri näin. Oivana esimerkkinä siitä on Nasa

Äänestä
  • miksi tuon pahvimodulin ovi oli kiinni, vaikka ukot olivat ulkona? Siellähän on jopa muistilappu seinässä, että jättäkää luukku auki, koska ulkopuolella ei ole kahvaa(!)OK

    Äänestä

Suora kopio Sambian kuualuksesta.

Äänestä

Äänestä ja puhetavasta kuulee, että siinä on joku koomikko, joka esittää komiikkaa. Siis kuulentojen todellisuuden kiistämistä...

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


NasaLies kirjoitti:

Yleisessä tiedossa on, että Aameriikkalaiset varastivat Saksan kehittyneen avaruusohjelman. On myös epäilty NASAN varastaneen Sambian avaruusohjelman 60 luvulla. Sambiahan suosi materiaalina kuparia ja alumiinia ja nistä tehtiin myös kuuhäkkyrät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu