Kuinka paljon on maistereita työttömänä?

Tervehdys.

Tuntuu, että maistereita on loputon määrä työttömänä tällä hetkellä. Itse olen hakenut AMK-pohjalta kaikenlaisiin töihin 2015 syksystä asti, mutta lähes joka kerta työhön valitaan maisteri. Se on toki ihan ok koska ovat varmasti pätevämpiä mutta tekeekö ylipäätään amk-tutkinnolla mitään, kun maistereita on pilvin pimein työmarkkinoilla?

Jopa töihin, joihin vaaditaan toiseen asteen ammattikoulutus hakee maistereita nykyisessä työllisyystilanteessa. Itse olen vielä nuori, joten todennäköisesti suuntaan tekemään pariksi-kolmeksi vuodeksi maisterin tutkintoa parantaakseni asemia työmarkkinoilla.
12230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nykyään työmarkkinoilla mistä valita, joten valinnat päätyvät hyvin usein yliopiston käyneisiin. Kelalle esim on mahdoton päästä millään AMK-koulutuksella edes puhelinpiiaksi. Toisaalta akateemisesta jatkotutkinnosta on harvemmalle mitään hyötyä. AMK-tasoisesti koulutettujen edunvalvonta on ollut retuperällä 1980-luvun alusta asti. Teknisellä alalla insinöörien palkka on alentunut alle ammattikoulun käyneiden tason, koska edunvalvontaa ei ole ollut.

Suomessa väestö on törkeän ylikoulutettua työelämän tarpeisiin nähden. Itse olen toiminut "akateemisessa tehtävässä" johon käytännössä riittäisi lukiopohja, tai vastaavat tiedot. Mielenkiinto tehtävää kohtaan on tärkeintä. Suomessa moneen ammattiin on hurjasti ylipitkä koulutus. Lähihoitaja 2-3 vuotta, ei korreloi mitenkään käytännön tehtävien kanssa. RTG-hoitaja 4 vuotta. Insinööri 4 vuotta. Insinöörit opettelevat 2 vuotta putkeen matematiikkaa ja fysiikkaa. Näitä taitoja ei opi AMK.ssa, eikä ala-astetasoista vaativapaa matematiikka tarvita työelämässä. Laskennat tehdään standardien mukaan.

Suomi ajanut itsensä suohon kymmeniä vuosia jatkuneella ylikouluttamisella, jolla on siivottu työttömyystilastoja. Ylikouluttaminen on nostanut rimaa työhönpääsyn vaatimusten suhteen. Työelämään tulevien on turha haaveilla mistään keskipalkasta alle 4 vuoden koulutuksella, lukion jälkeen. On vain ajan kysymys kun yliopistossa aletaan kouluttaa diplomihitsaajia samouihin tehtäviin joihin ennen riitti vuoden kurssi. Vetrinkuljettajilta aletaan vaatia lisurin oppiarvoa. Siivoojien pitää olla AMK:n käyneitä.

Äänestä

Kehittäkää persoonallisuutta ja olkaa hyvä tyyppi
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201701132200050960_tb.shtml

Peruuttakaa liiat tutkinnot. Ei pomo välitä palkata itseään koulutetumpaa, joka voisi kohta saada hänen paikkansa.

Mutta, jos on hyvä koulutus ja kekseliäisyyttä yms. riittää niin hyvän tuotteen kehittäminen voi auttaa tavalla tai toisella. Vaikka kertomalla työnantajalle miten tällä rahaa tehdään.

Äänestä

Sain aikanani töitä kiertämällä firmasta toiseen. Jotkut ottivat juttusille heti, toiset antoivat vain ajan milloin tulla. Loput eivät olleet kiinnostuneita.
Liikuin kaupungista toiseen kohti pääkaupunkia. Iltaisin valitsin puhelinluettelosta huomisen käyntikohteet.

Päiviä meni. Jossakin taisivat tietää etukäteen jonkin sitkeän hakijan lähestymisestä.

Äänestä

Paljon näyttää olevan maistereita työmarkkinoilla. Ihan kelan ja TE-toimiston matalapalkkasijaisuuksiinkin löytyy nykyään maisteri. Itse olen amk-pohjalta tehnyt kummassakin sijaisuuksia, mutta nyt ollut hiljaisempaa reilu vuoden verran. Haetut paikat menee poikkeuksetta maistereille. En minäkään tästä katkera ole, pitää vain kouluttautua itsekin maisteriksi, mutta noin niin kuin yhteiskunnallisena kysymyksenä kysyn, kannattaako tämä?

6 vuoden maisterikoulutuksella 2ke/kk työkkärivirkailijaksi. Mielestäni maisterit voisivat vähän alasta riippuen olla luovissa ja kehittävissä töissä, ei matalapalkkaisella ns. "liukuhihnatyöllä". Nämä sama työt onnistuvat aivan varmasti myös amk-pohjalta ja jopa opistopohjaiselta merkonomilta kunhan vain saa hyvän perehdytyksen.

Kohta meillä on maistereita myös kaupan kassoilla ja siivoojina. Itse olen tradenominakin heittänyt satunnaista siivouskeikkaa viikonloppuisin. Toivottavasti josssain vaiheessa tämä ylikoulutus loppuu.

Äänestä

Ajattelen näin. Ei yliopiston käynyt maisteri oikeastansa sen pätevämpi ole kuin AMK kollegansa. On vain vähän enempi lukenut alan teoriaa. Itse panostaisin kyllä erilaisten sertifikaattien suorittamiseen siltä alueelta joka kiinnostaa työurana. Erikoistut. Haet itsellesi oikeanlaisia pelimerkkejä. Toiset sertifikaatit maksavat enempi toiset sertifikaatit ovat melko lompakkoystävällisiä. Skillit ja erilaiset pätevyydet, osaamiset (es. kielet) ja läpäistyt näyttökokeet meinaavat paljon enemmän kuin muodollinen yliopistotutkinto joka ei valmista mihinkään ammattiin. Ajattele omaa AMK tutkintoasi keskuspalikkana johon nyt lisäät uusia skillipalikoita (esim sertifikaattien avulla) tarpeittesi mukaan koko ajan. Jos haet uutta maisteritutkintoa samalta alalta jossa sinulla on AMK tutkinto, niin mieti hyödyttääkö se oikestansa kovinkaan paljoa työn haussa. Olet edelleenkin lähtöruudussa. Toki jos haluat yliopistouralle niin sitten tietysti maisteriksi. Näin on ehdottomasti yksityisellä puolella jossa todelliset skillit ja meriitit merkitsevät eivätkä niinkään muodolliset tutkinnot. Julkishallinto on sitten eri asia. Siellä muodollinen yliopistotutkinto ajaa kaiken muun edelle.

Esimerkki. LKV tutkinto (läpäisty koe) pätevöittää sinut kiinteistöalalle. Helpottaa työnsaantia kummasti sillä alalla. Ei tarvitse olla maisteri.

Äänestä
  • Skillit??! :D Kyllä huomaa jo tekstistäsi, että amiksen puolelta olet. Puhu nyt siinä sitten, että on aivan sama mistä koulusta tulee ja oikeestaan on ihan sama, että onko amiksen käyny vai tohtori. Heh-heh sanon minä.

    Äänestä

  • ota_pää_perseestä kirjoitti:

    Skillit??! :D Kyllä huomaa jo tekstistäsi, että amiksen puolelta olet. Puhu nyt siinä sitten, että on aivan sama mistä koulusta tulee ja oikeestaan on ihan sama, että onko amiksen käyny vai tohtori. Heh-heh sanon minä.

    Kiitos kiitos! Jos osaat kantonin mandariinin kiinan kieltä (=skilli eli taito,kyky ) sujuvasti niin on sama vaikka olisit vain apukoulun käynyt maitoparta. Kyllä kiinaan kauppaa tekevät firmat silloin tappelevat kuka sinut saa. Ohitat silloin kiinan kieltä osaamattoman maisteritohtorin milloin vain. Jos olet taitava Python koodari niin saat töitä. Ei kukaan kysy silloin oletko yliopiston käynyt maisteri tai tohtori. Se menestyy ja pärjää joka taitaa sellaista mitä harva muu osaa. Taidot voi hankkia monin eri tavoin. Tärkeintä on se mitä todistetusti osaa ja on lyödä pöytään.

    Äänestä

  • Näin+reunahuomautuksena+että+AMK:ssa+opetus+on+useasti+lapsellisella+tasolla.+Katsokaapa+AMK-lopputöitä.+Tuon+tustakin+törmää+jonkun+lopputyöntekijän+kyselyyn+jotka+eivät+ole+edes+lukiotasoisia.+Oletko+käynyt+Kreikassa.+Miksi+matkustit+juuri+Kreikkaan.+Minne+Kreikassa+matkustit.+Oltko+sukupuoleltasi+mies.+Matkustitko+yksin+Kreikkaan.+Minkä+arvosanan+antisit+matkoillesi.+Söitkö+sinäkin+oliiveja+Kreikassa.+Voin+hyvin+kuvitella+että+lopputyössä+kerrotaan+kuinka+89.125+%+vastaajista+oli+matkustanut+Kreikkaan+ja+näistä+48.765+%+oli+naisia+ja+loput+miehiä.+Kreikka+on+ihana+maa+(Kreikan+matkailutoimisto).+Kreikassa+paistaa+usein+aurinko,+mutta+joskus+sitä+ei+näy.

    Äänestä

  • Tilastot näyttävät, että mitä alempi koulutusaste niin sen enemmän työttömiä. Kyseiset tilastot ovat mielestäni huonot koska ei erottele oikeita asioita.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


TumpunPumppuOyAb kirjoitti:

Tervehdys.

Tuntuu, että maistereita on loputon määrä työttömänä tällä hetkellä. Itse olen hakenut AMK-pohjalta kaikenlaisiin töihin 2015 syksystä asti, mutta lähes joka kerta työhön valitaan maisteri. Se on toki ihan ok koska ovat varmasti pätevämpiä mutta tekeekö ylipäätään amk-tutkinnolla mitään, kun maistereita on pilvin pimein työmarkkinoilla?

Jopa töihin, joihin vaaditaan toiseen asteen ammattikoulutus hakee maistereita nykyisessä työllisyystilanteessa. Itse olen vielä nuori, joten todennäköisesti suuntaan tekemään pariksi-kolmeksi vuodeksi maisterin tutkintoa parantaakseni asemia työmarkkinoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu