Avaruus-matut

Kun tänne saapuu avaruudesta matuja niin oletettavasti ne ovat samassa linjassa universumin evoluution kanssa. Eli vahvin hallitsee. Toki ne voivat olla paljon tyhmempiä kjuin ihmisetkin. Niille voi olla täysin käsittämätön keksintö niin internet kuin televisio. Kuitenkin jos ja kun tänne tulee niitä matuja niillä ei ole mitenkään hvät aikeet ihmsten kannalta.

Jos kuitenkin ihminen pystyisi niitä hallitsemaan niin muodostuisiko suvakkileirejä myös tänne?
10140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koska syödään?

Äänestä

Korjaus edelliseen, siis minä JackDalton olen suurin homo.

Äänestä

Ihmistä tyhmempää ei maailmankaikeudessa ole.

Äänestä

Ja sinullako on siihen jotain vertailupohjaa?

Äänestä

Tähän astisessa, havainnoidusta elämästä ihminen on täysin ylivertainen verrattuna ihan mihin tahansa.

Äänestä
  • Tarkoitat ilmeisesti tähän asti ihmisen havainnoimasta elämästä, sitä mitä muut ovat havainneet emme tiedä, mutta luultavasti ihminen on sieltä tyhmimmästä päästä sivilisaatioita.

    Äänestä

EI KUN MINÄ OLEN HOMO

Äänestä
  • Ai jaa, no ole sitten.

    Äänestä

Hehhee heh, suljetulta kun ulos päästään niin eka juttuja on vähän ajan päästä väärän lääkityksen vallassa tulla tänne kommentoimaan parilla, kolmella sanalla osoittaen samalla sitä verbaalisen taidon tasoa mitä sellaisen laitostamisen jälkeen on jäljellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MITATAALLATAPAHTU kirjoitti:

Kun tänne saapuu avaruudesta matuja niin oletettavasti ne ovat samassa linjassa universumin evoluution kanssa. Eli vahvin hallitsee. Toki ne voivat olla paljon tyhmempiä kjuin ihmisetkin. Niille voi olla täysin käsittämätön keksintö niin internet kuin televisio. Kuitenkin jos ja kun tänne tulee niitä matuja niillä ei ole mitenkään hvät aikeet ihmsten kannalta.

Jos kuitenkin ihminen pystyisi niitä hallitsemaan niin muodostuisiko suvakkileirejä myös tänne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu