Sipilä upottaa keskustapuolueen lopullisesti.

Keskustapuolue haluaa jäädä historiaan sipilän johdolla.Eipä tällaista köyhien kyykyttämistä ole vielä nähty.Otetaan ulkomailta sosiaalitoimiston asiakkaita samalla kurjistaen oman maan kansalaisia.Esimerkkeinä leikkaukset/kaikenlaisten käyttötavaroiden verotus ja muut hinnankorotukset.Tievorkoston yhtiöittäminen/sote sitä kautta on kansaa hyvä kupata lisää. Luulee kansaa niin tyhmäksi itse hän ei ymmärrä mitä on tekemässä . USKOMATON INSINÖÖRIOPISKELIJA.
77526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Lisää vaan tällaisia Bernerijuttuja ennen kuntavaaleja, siellä se hyytelönä tutisee Soininkin takapuoli Audin takapenkillä.

1Äänestä

Sipilä ja Berner tuhoavat Suomen. Hallituksen on erottava. Nyt on sen aika. Kansalaisten mitta on täynnä!

1Äänestä

Sinä+et+ole+kansa.Mölyapinalauma+huutaa+tuostakin+Bernerin+EHDOTUKSESTA+kuin+se+olisi+jo+valmis+laki.++Kyseessähän+on+kuten+useaan+otteeseen+on+todettu+vasta+ehdotus+jonka+pohjalta+asiasta+aletaan+mahdollisesti+jopa+neuvottelemaan.++Kaikkien+halpamaisinta+populismia+harjoittivat+samana+päivänä+mm.+Antti+Rinne+(SDP)+sekä+Jussi+Niinistö+(Perussuomalaiset).++He+olivat+muka+heti+valmiina+tuomitsemaan+koko+homman+ihan+sen+vuoksi+että+kunnallisvaalit+ovat+lähellä.++Bernerin+ehdotuksessa+on+hyvätkin+puolensa+mutta+ääliöillehän+ei+mikään+kelpaa+jos+ehdotus+tulee+väärästä+suunnasta.++Antti+Rinnekin+(SDP)+oli+tippa+silmässä+naukumassa+telkkarissa+kuinka+syrjäseutujen+ihmiset+nyt+pärjäävät.++Rinteeltä+voisi+kysyä+että+miksi+Demarit+ovat+jo+vuosisadan+ajan+riistäneet+juuri+eniten+Lapin+syrjäseutujen+ihmisiä+ja+kyliä.++Paavo+Lipponenhan+(SDP)+oikein+inhosi+maakuntien+asukkaita+sydämensä+kyllyydestä+ja+hänen+mielestään+kaikkien+pitäisi+asua+Helsingin+seudulla+ja+kaikki+maalaiskylät+tappaa+pystyyn.Toisaalta,+ei+se+Sipilä+onnistunut+edes+tuossa+Suomen+Keskustan+"upottamisessa."Puolue+keikkuu+edelleen+lähellä+gallup-kärkeä+avaajan+pettymykseksi.Tuoreen+gallupin+mukaan+persuilla+sen+sijaan+alkaa+olla+kuumat+paikat.+Kannatus+alkaa+olla+8+%+ja+Keskusta+porskuttaa+edelleen+20+%+vaikka+on+pääministeripuolue!Ja+muistakaa:++Älkää+kuvitelko+Antti+Rinteestä+jotain+Suomen+pelastajaa.++Demareiden+johdolla+tämä+maa+on+kohta+Kreikan+kaltaisessa+velkajärjestelyssä+kun+hyvä+valtiontaloudenpito+on+heille+tuntematon+asia.++Demarien+politiikka+perustuu+lisävelan+ottaiseen+ja+siinäkin+säkissä+on+pohja+olemassa.

Äänestä
  • Onko velan otto vihdoinkin loppunut? Veikkaus on, otamme enemmän velkaa, kuin koskaan Suomen historiassa.

    Äänestä

  • Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • Demarit ovat olleet hallitsemassa silloin, kun maata on nostettu kukoistukseen. Toivotaa, että Rinne nousee pian valtaan, että tämä kansan ryöväys saadaan loppumaan.

    Äänestä

  • Demareita voi kiittää siitä että he ovat tämän Suomen konkurssin arkkitehtejä.
    Ei mistään muusta.

    Äänestä

  • demukat-pettää-aina kirjoitti:

    Demareita voi kiittää siitä että he ovat tämän Suomen konkurssin arkkitehtejä.
    Ei mistään muusta.

    Vaikka nimenomaan keskustan aikaan velka nousee aina omiin sfääreihinsä? Samalla, kun tavallinen työtä tekevä ihminen köyhtyy.

    Äänestä

  • de.mukka kirjoitti:

    Demarit ovat olleet hallitsemassa silloin, kun maata on nostettu kukoistukseen. Toivotaa, että Rinne nousee pian valtaan, että tämä kansan ryöväys saadaan loppumaan.

    kun noin rinnettä ihannoit niin tykkäätkö et rinne maksattaa laskunsa sinulla kuten teki kun isännöitsiä oli ja muijansa sekotti omansa ja vieraan rahat.vitun punikit sais ampua kaikki.ja jos se aika joskus tulee niin varmasti pidetään huoli et nyt menee kaikki sitten kerralla

    Äänestä

Sipilälle on vaihtoehtoja! Keskustan rivit rakoilevat jo. Meidän on syytä tarkastaa ministerimme puuhat.

Äänestä

Kepu pettää aina! Idiootit vain uskoo sokeasti lestapomoa!

Äänestä
  • TOTTA JOKA SANA TÄYTTÄ HUIJARIPORUKKAA TÄLLÄ HETKELLÄ KAIKKI KEPUN MINISTERIT.OMIEN ETUJEN TAVOITTELIJOITA.

    Äänestä

Totta helvetissä Sipilä ja Berner ottaa velkaa, sitä vartenhan se yhtiösuunnitelma on tehty, että yhtiösalaisuuden varjoissa voidaan sijoitta velkarahoja mieluisiin ja itsellekin tuottoisiin paikkoihin. Muistetaan toki kuinka Berner hassasi Finaviankin kohdalla miljoonia ja järjesti itsensä syyttestä lykkäämällä yhtiökokousta.

Äänestä

Mitenkän kävi bernerin hyväntekeväisyyden lastensairaalajutussa kukahan siitä hyötyi ken nauttii siitä vuokratuloja sietäisi selvittää.Ja mitenkähän on edistynyt bernerin aiottu bisnes sähköautojen latauspaikkabisneksessä lieköhän saanut valtion avustusta lienee hakenut 4000000 miljoonaa ktml:tä.

Äänestä
  • Berner ne vuokrat kuittaa, kuukausittain melkein neljä miljoonaa.

    Äänestä

https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-0/p480x480/16114129_10155054191904260_2875118985800590466_n.jpg?oh=885a80abe74ce61adaa88d5dc2040b40&oe=59178A6B
Kuvassa kättä paiskaamassa Aplicom Oy:n perustaja. Ei yllätä että Aplicom valmistaa mm. autoihin asennettavia seurantalaatikoita. Juuri sellaisia joita ministeri Berner autoihimme haluaa. Aplicomin laite on yksi valtion (Trafi ja VTT) testaamista seurantalaitteista.
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/15822547_1194653023936792_477975172771451016_n.jpg?oh=64554a63b58e3ddb4960be03be9d0971&oe=590C63A

Äänestä

Oikea porvari jenkkilässä siis trumppi aloittaa mahtavan velkaelvytyksen. Mitä mieltä siitä olette?

Äänestä

sama on Suomessa menossa kupilan malliin jos ei panna toppia

Äänestä

Suomessa on nyt ensimmäinen hallitus joka yrittää tosissaan saada edes vähän Suomen taloutta paremmalle mallille. Vaihtoehtoa ei ole eikä tule, sen tunnustavat kaikki. Jatkuva lisävelkaantuminen johtaa Kreikan tilanteeseen, siihen joudutaan jos Demarit ja Vihreät päästetään hallitukseen.

Onko kaikilla tosiaankin noin helvetin huono muisti? Ettekö muista minkälaista tunarointia oli edellisen hallituksen sekoilu Kataisine ja Stubbeineen, se porukka ei saanut mitään aikaiseksi. Vasemmiston/vihreiden rähinäporukat estivät kaiken päätöksenteon.

Äänestä
  • Aina on olemassa vaihtoehto. Kyse on vain poliittisesta tahdosta.

    Äänestä

  • > Suomessa on nyt ensimmäinen hallitus joka yrittää tosissaan saada edes vähän Suomen taloutta paremmalle mallille.....

    Totta.
    Siellähän on myös niiden paratiisisaarten sijoitusten erikoistuntijakin. Onko sieltäpäin tulossa apuja tähän parempaan malliin?

    Äänestä

Taisi kuitenkin olla aika kallis selvitys, kun Esko Ahokin oli mukana. Tuskin oli kovin halpa mies. Sinne katosi taas verorahoja tyhjään paskaan.

Äänestä

Hienoa että täällä on noin paljon tyytyväisiä kansalaisia.

Heillä ei ole enää koskaan nimittäin mitään oikeutta valittaa kalliista bensan hinnasta, uusien autojen autoverosta eikä myöskään käyttömaksuista.

Lapin teiden huonosta kunnosta pitää myös pitää pää kiinni. Älkää valittako koskaan jos ajatte mutavellissä monttuisilla teillä, tehän itse nimenomaan haluatte kiivaasti nykymenon jatkuvan.

Tosiasiassa moni Suomi24:n paatostava kaurahattu ei edes tajua mitä tuo uudistusehdotus piti sisällään. Periaatteessa vain vastustetaan kaikkea, ihan vain sen vuoksi kun ehdotus tuli väärästä suusta. Naurettavimpia ovat demarit jotka itkevät nyt Lapin syrjäseutujen puolesta vaikka ovat koko historiansa ajan olleet pahimpia Lapin riistäjiä ja arvostelijoita.

Rohkea ja arvostettava esitys Berneriltä. Toki nyt siitä saavat persut ja demarit kunnallisvaaliaseen koska on mukava itkeä torilla tyhmälle kansalle kuinka nyt taas riistetään...

Äänestä
  • Tiesitkö,että+liikenteeltä+peritään+jo+nyt+noin+8+miljardia.+Teiden+kunnostukseen+tulee+vai+roposia+0-300+miljoonaa+vuodessa+kaikki+muu+rahaa+menee+muihin+tarkoituksiin+esim.matuturistien+elättämiseen+1-1,5+miljardia.Lisäähän+tällä+uudella+järjestelyllä+olisi+kupattu+autolijoita.Maakuntien+omistukseen+olisi+tullut+35%+ja+sitä+kautta+olisi+tullut+voittoa+tuottava+rahastusautomaatti+maakunnille+eli+uusi+verotusmuoto.

    Äänestä

  • Tolleroilletiedoksi: kepu on syöpä Suomen lihassa.

    1Äänestä

  • Siinäpä kaksi paatostavaa kaurahattua ilmoittautui heti. Vaalikampanjanne ei oikein toimi, arvoisat persut.

    1Äänestä

  • Annoitte paskaa kämmeneen. Kiitos mulle riitti.!

    Äänestä

  • etäpesäke kirjoitti:

    Tolleroilletiedoksi: kepu on syöpä Suomen lihassa.

    Veit sanat suustani. Kepu kaipaa SÄDEHOITQA...

    Äänestä

Tässä on niin paljon uskomattomia asioita esm.kaikkien vanhojenkin kulkuneuvojen käyttömaksuja.Eriarvoisuuta myöskin jokainen kansalainen tarvitsee kulkuväyliä,vaikka ei omistakaan itse kulkuneuvoa myös kulkuneuvoa omistamattomille tasapuolisesti jonkilainen maksu,jos näitä aletaan perimään.Esim.yleveron kaltainen maksu.Tässä uudessa järjestelmässä perittäis vain autoilta maksu ei tien käyttäjiltä.

Äänestä

Täällä kepulivihreillä laseilla katsovat yrittävät selitellä mustan valkoiseksi. Ei Sipilän hallitus ole saanut mitään hyvää aikaan, hienoinen talouden elpyminen on luontaista vaihtelua. AINA talous elpyy laman jälkeen.

Velkaa velan lisäksi. Ei kiky elvytä mitään, lisää työttömyyttä, kun palkansaajien työaikaa lisättiin ja eläkeiää nostetaan. Olisivat aloittaneet omista joukoistaan, olisi uskottavampaa. Eduskunta tekee 4-päiväistä viikkoa ja istuntotauot kohtuuttoman pitkiä ja eläke-edut aivan muuta kuin työtätekevillä.

Työttömät, sairaat, vammaiset ja pientä eläkettä saavat ovat niitä todellisia maksajia.
Sipilällä ei ole kykyä pääministeriksi. Erotkoon.

Pelottaa tuo Sipilän ja Bernerin osaamaton tunarointi. Jo nyt autoilu maksaa veroja niin paljon, että sillä rahoitetaan kaikkea muuta kuin väylästön kuntoa. Uusi järjestelmä tulee lisäämään huomattavasti byrokratiaa ja tarvitsee lisää suunnittelijoita sun muita päälliköitä.Tämän hetkinen esitys joutaa ö-mappiin ja järjen käyttö sallittu.

Äänestä
  • Sinä et päätä Sipilän eroamisesta. Kerrohan meille pölvästi mikä tai kuka taho hoitaisi Suomen pääministerin tehtävät niin mallikkaasti että voisit kehua häntä ja hiukan mainostaakin täällä?

    Nauroin tuota tuttua liturgiaasi sairaista, vammaisista jne. Vaalit näköjään lähestyvät ja joillakin on niin perse auki että pitää suomi24:ssa tehdä vaalikampanjaa.

    Äänestä

  • Noin paljonko otti totuus tunteisiin????? Mietippä ketä nyt naurattaa.

    Äänestä

Kepu ei ole vihreä puolue. Mikään muu puolue ei ole niin kovalla painostuksella koettanut saada aikaan ympäristötuhoja kuin kepu.

Äänestä
  • Ja vihreät sekä demarit ovat aiheuttaneet Suomeen ennätystyöttömyyden torppaamalla kaikki työpaikkoja tuottavat hankkeet.

    Äänestä

  • Pitääkin tukea PK-yrityksiä, ei miljardööribisneksiä kuten kepu.

    Äänestä

  • Sinullahan outo kanta on asiaan. Miksi sitten aina valitetaan kuinka se Keskusta aina on viljelijöitä hyysäämässä?

    Äänestä

Luojan kiitos että tosta roska porukasta vihdoinkin päästään eroon, seuraavaksi sitten sekoomukselle loppu.

Äänestä

Jaksoit sitten puklata viisi viestiä putkeen tänne ihan itse. Nyt voit kuvitella että sinulla on joukkovoimaa takanasi.

Oksennuksesi oli niin sekavaa kirjoittamista että narautit itsesi. Sinähän se täällä vaalikampanjaa aloitat ja yrität pelastaa persuraukoille edes muutaman äänen.

Persunreppanan vaalikampanja on alkanut Suomen sontaluukussa! Wau!

Äänestä
  • Mikäs ihmeen kukkanen sinä luulet olevasi?

    Äänestä

Turha se täällä on kampanjoida. Lukijoita ei ole tälläkään osastolla kuin muutama kymmenen. Ei sillä vielä valtuustoon mennä, eikä ainakaan jos on persu.

Äänestä

Avaajan tarkoituksenhakuisuus näkyy ilmiselvänä. Ei ole vaikea arvata puoluetta.
Keskustellaanpa vaikka uimahallin paikasta Rovaniemellä, se kun kuuluu kunnallispolitiikkaan. Kunnalisvaaleissa ei päätetä mistään tieyhtiöistä.

Äänestä

Matti Torvinen (Perussuomalaiset) ansiosta uimahalli siirretään Ounasvaaran korpeen. Työttömät, sairaat, eläkeläiset, lapset ja kaikki kärsivät, ei voi enää katsos harrastaa uintia. Tämä on kunnalispolitiikkaa persujen malliin.

PS. Tämä oli vaalimainos kuten oli avaajankin juttutarina.

Äänestä

Kepulainen jäi kiinni sian kanssa peuhaamisesta Oulussa.

Äänestä

Sehän oli päissään oleva pitkäaikaistyötön ja sosiaalipummi eli kyseessä oli ilmiselvästi persu.

Äänestä
  • Oli kaksi osapuolta, toinen kepulainen.

    Äänestä

  • Tukiainen ja kepulainen hääri läävässä.

    :D

    Äänestä

Kyllähän se persunretku oli joka sialle antautui. Toinen osapuoli oli sika ja toinen samanlainen koska persusta oli kyse.

Äänestä

Maatalouskepulainen se vain keinosiemennystä harjoitteli karjun kanssa sikalassa.
Olisiko tuotantotuki ollut kyseessä?

Äänestä

Ihan sama kepu ja persut häviää seuraavat eduskuntavaalit joka tapauksessa.

Äänestä

niin todennäköisesti tekeekin mutta herra varjele meitä sen jälkeen demareiden politiikalta. rinne pääministerinä, kauhea ajatus, suorastaan kammottava!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Takinkääntäjiä koko revohka :) Anne Finavia-Berner tässä perääntyy typerehtimästä kansalaisten kustannuksella toistaiseksi: http://yle.fi/uutiset/3-9419760

Äänestä

Sipilä alkaa ujuttaa samaa ideaa heti kunnallisvaalien jälkeen, ellei sitä pysäytetä.
ELI Stoppi Sipilälle.

Äänestä

Kunnallisvaaleja odottavat etenkin Kokoomus ja Perussuomalaiset. Ihan sen vuoksi että kuten rivien välistä jokainen täysijärkinen osaa lukea niin kaikki kolme hallituspuolueiden puheenjohtajaa sanoivat: Jotain Suomen tiestölle on tehtävä ja ideaa kehitellään rauhassa.

Silti on hirvittävä ajatus nähdä Demarit ja Vihreät RKP:n avulla johtamassa Suomea eduskuntavaalien jälkeen. siitä seuraa lopullinen konkurssi ja Suomea ei sen jälkeen ole olemassa.

Äänestä

Demarit odottavat hallituskriisiä jota ei ikinä tule. Mutta pelätköön rauhassa sitä että joutuvat töihin ja loppuu makoilu.

Jo se että luulet demareiden kohtelevan maaseutua paremmin kuin nykyhallitus on vitsi sinänsä. Demarit ovat aina ajaneet alas maaseutua ja Lappia, se on todistettu moneen kertaan. Kaikki rahat etelään, näin haluavat demarit ja vihreät.

Äänestä
  • Niin. Kepu inhoaa niin paljon tavallista suomalaista työntekijää, että aina kepun ollessa vallassa alkaa törkeä kostaminen tavallisille ihmisille.

    Esko Aho keskusta on syypää leipäjonoihin.

    Keskustan iskulauseeksi vaaleissa sopisi: Leipäjonoja jo vuodesta -92

    Äänestä

  • Itseasiassa koko 90-luvun laman arkkitehtejä olivat Holkerin kyvytön hallitus ja Kokoomuslaiset sekä demarit jotka eivät uskoneet laman tulevan vaikka oppositio siitä varoitti koko silloisen vaalikauden. Apuna Kokoomuslaisilla hääräsivät Demarit sekä takkinsa kääntänyt SMP.

    SDP on yhteiskunnan syöpä je heitä saamme tosiaan kiittää nykyisestäkin lamasta. Vuosikymmeniä jatkunut velanotto heidän vuokseen on kaatanut Suomen talouden.

    Jakopolitiikan aika on ohi demarit. Tekin joudutte makoilemisen sijaan vielä tekemään töitä. Loppuu se lässyttäminen.

    Äänestä

Loppuuko kepulaisten suomen ryöstäminen vihdoinkin?

Äänestä

Demarit eivät ole ainoa vaihtoehto! Uudet ideat tulevat.

Äänestä

höpötelkää tet mitä tahaan minä äänestän väyrysteliää

Äänestä

Keskustan entinen puolu­e­sih­teeri Pekka Perttula arvostelee yritysten johta­mis­mallin tuomista politiikkaan:
- Yhtiön toiminnassa päätösten valmis­te­lu ­luot­ta­muk­sel­li­sesti tarkoittaa hyvin suppeaa valmistelua.
- Yhteis­kun­nassa luottamus päätöksiin ja päättäjiin rakentuu laajasta sekä ajoissa että ajassa käydystä jatkuvasta keskustelusta.
- Alalla kuin alalla yleensä lopputulos osoittaa, onko johtaminen onnistunut vai epäonnistunut
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/198764/2308e606c5

Äänestä

Hallituskriisissähän ollaan jo.

Äänestä

Kun Soini häviää pj-vaalin, tulee uusi hallitus. Kepu tippuu ja kokoomukselle taitaapi koitua sama kohtalo. Protestiääniä on enemmän kuin hallituspolitiikan myötäilijöitä, se on jo tässä vaiheessa selvä. Siinä ei enää pääministerin valehtelu auta.

Äänestä

Niin, ja sinä lapsenuskossasi luulet että demarit ovat joitain pelastavia enkeleitä Suomelle. Demarit Rinteen johdolla hallituksessa, Vihreät mukana sekä Vasemmistoliitto, siitä seuraisi Suomen lopullinen tuho. Älä kuvittele olemattomia, demareista ei ole kuin pahentamaan asioita. Rinne pääministerinä saa 2/3 kansasta oksentamaan. Äläkä luule että Persut kelpaavat vasemmistopuolueille hallituskumppaniksi, se ei tule onnistumaan vaikka kuka johtaisi persuja.

Äänestä
  • Eipä täälä ole kukaan edes maininnut demareita, kärsit vainoharhaisuudesta. On tehty päätelmiä nykyisestä hallituksesta.

    Äänestä

  • Jaa se jäi väliviiva pois DemaritPettävältä nimimerkistä. Ei mulla muuta.

    Äänestä

  • Demareitahan nämä hallituksen haukkujat pääasiassa ovat. Onneksi demareiden kannatus on kääntynyt laskuun, se on kiva juttu! :)

    Wau, väliviivatarkastaja itse asialla! Kannattaisiko sinun hankkia elämä? Onko tylsää?

    Äänestä

  • Tällähän sitä ei ittellään ole elämää, kun kaiket päivät haukkuu demareita ja tehtailee eri nimillä kommenttejaan. Pelko pois, äänestäjät ratkaisee ihan itse ketä äänestävät! Nuo kommenttisi käyvät lähinnä vitsistä ja muuttuva monisanainen nimimerkki on vitsin paras osa.

    Äänestä

  • No sinun kommenttisihan todistaa koko ajan vain tyhmyytesi. Ja käytä vain sitä "insernööri" nimimerkkiäsi kun olet ihan sama henkilö, kiitos. Tehtaileppa vielä aikasi kuluksi yksi pilkka-aloitus Sipilästä tai Berneristä. Sehän on sinun elämäsi.
    Äläkä nyt punastu raivosta jos kerron sinulle että demarit ovat syypäitä Suomen valtion jättivelkaan. Paljastat sillä nimittäin itsesi.

    Äänestä

Paavo Vee on intonaan hajottamassa hallitusta! Sanoo tuossa jotta kepuministerit eivät osaa ajatella omilla aivoilla. Olla öllöttävät talutushihnassa ko lemmikkikoirat. Paavolla vissihin on itellä kahet aivot: kapulaiset ja kepulaiset. Ossaapiko tuo ennen vaaleja päättää KAPU vai KEPU? Aika jännä tuo Paavo. Miettii yli yön ja vähän pitempäänki. Jos se aikoo jatkaa kepussa, kapu ei saa yhthän ääntä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701262200059975_uu.shtml

Äänestä

Yli 40 prosenttia ei tiedä ketä äänestää kuntavaaleissa. Puolueilla kiire keksiä lisää perättömiä vaalilupauksia. Kepuhan onkin jo luvannut että Lappiin riittää yksi sairaala.

Äänestä

Ja Rinne kuvittelee itseään suomen pelastajaksi. Siinäpä meille onkin tulossa edustava ja kielitaitoinen pääministeri. Hyi saatana.

Äänestä

Onko Sipilä sitten "edustava"? No, onhan sammakot ihan söpöjä yleensä, muttei tämä yksilö...
Itse asiassa kepu ja kokoomus ovat syypäitä, koska ovat koko ajan laskeneet yritys- ja pääomaveroja, joten nyt yritykset saavat enemmän tukia kuin maksavat veroja. Tavikset joutuvat siksi maksamaan kaiken. Ei tietenkään isontalonantit, sipilät ym. korruptoituneet kepulit. Voisko Chempolis muuten maksaa 11 millii takaisin kun sillä menee nyt niin hyvin?

Äänestä

Tosin eivät uskalla panna vastaan koska sipilä maksoi kepun velat. Käy kuten siihen firmaan johon 750 000 lainasi et ainahan.............

Äänestä

Antti Rinne hoitaisi varmasti Suomen pois lamasta ja hänen politiikallaan valtionvelkakin olisi maksettu muutamassa vuodessa nollille, eikö vain?

Ja lehmät lentää jne.

PS. Onneksi Rinne ei ole ammattiliitto aikoinaan koskaan syönyt korruptiolounaita tai viettänyt viikkoja lapin mökeillä ns. firman piikkiin. Eihän sitä sellaista.

Äänestä

Joka puolueessa ne on rosvonsa. Kepullakin omansa, Vanhanen, Kaikkonen, Anttila, Juhantalo, Kuuskoski ja nyt nämä suhmuroitsijat Sipilä ja Berner. Tuomion saaneita ainakin nämä viisi ensimmäistä. Berner ja Sipilä sekä Lehtomäki kansalaisten paheksunnan.

Ei tarvitse katsoa omaa paikkakuntaa kauemmas, niin ilmaiset lounaat, kosteat päivälliset sekä matkat kuuluu luontaisetuihin. Mitä isompi palkka sitä enemmän etuja. Harmaa hiihtäjä EL osaa nämä hommat, oli vastikään viemässä talviurheiluosaamista Kiinaan. Onko ihmeellisempää vitsiä????Että hän vie urheilua....tuo paksu seniili ukko joka näkee urheilua vain RoKin ja RoPsin katsomossa rönöttäessään siellä korruptiolipuilla. Maksais edes itse lippunsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


voi_voi_ kirjoitti:

Keskustapuolue haluaa jäädä historiaan sipilän johdolla.Eipä tällaista köyhien kyykyttämistä ole vielä nähty.Otetaan ulkomailta sosiaalitoimiston asiakkaita samalla kurjistaen oman maan kansalaisia.Esimerkkeinä leikkaukset/kaikenlaisten käyttötavaroiden verotus ja muut hinnankorotukset.Tievorkoston yhtiöittäminen/sote sitä kautta on kansaa hyvä kupata lisää. Luulee kansaa niin tyhmäksi itse hän ei ymmärrä mitä on tekemässä . USKOMATON INSINÖÖRIOPISKELIJA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu