Nerous on mitä harvinaisin ilmiö ja kuuluu vain harvoille ja valituille. Miljoonan ihmisen joukossa tuskin vielä on neroja - saattaa kestää kymmeniä vuosia ennen nero syntyy maailmaan. Nero on huippuälykäs ihminen, joka luo jotain uutta ja osuu ensimmäisenä merkittävään maaliin, johon pelkät lahjakkaat tai älykkäät ihmiset eivät pysty ja kykene. Älykäs ihminen ei pysty siihen mihin nero kykenee.
Nero on poikkeuksien poikkeus, ei kuitenkaan yli-ihminen, vaan usein henkisesti hauras olio, vaikka älyllisesti ylivoimainen.
Nerous edellyttää usein tahdosta vapautumista, mikä on haastavaa, sillä nerot ovat lähtökohtaisesti tahtoihmisiä, vaikka neroilla onkin ylipaisunut älyn eli tiedon ylijäämä verrattuna esim. vain tavallisiin älykkäisiin ihmisiin.
Nerot työskentelevät yksin ja puhuvat vain totta. Älykkäät ihmiset tyypillisesti myös valehtelevat.
Katso keskivertoihmistä! Ja katso neroa! Ero on kuin yöllä ja päivällä.
Hienoimmat sanat neroudesta on kirjoittanut A. Schopenhauer, pessimisti, jonka ajatusmaailma jätti länsimaisen filosofian ja lähestyi itämaista filosofiaa. Miksi ei?
Mitä nerous on?
Mitä nerous on?
24
1695
Vastaukset
- matto_alta
Ei tuohon ole mitään yksikäsitteistä vastausta. Asiasta on todella monta eri näkemystä ja kaikki ovat yhtä oikeassa. Joillekin Mozart on suurin nero ja joillekin Jeesus on suurin nero.
- Miten_olikaan
Onko näin tosiaan? Oliko Jeesus edes todellinen henkilö? Kuulemma sikisi pyhästä hengestä eli syntyi neitseellisesti. Onko tämä edes mahdollista ihmisen kohdalla?
".... kaikki ovat yhtä oikeassa". Kovin demokraattista toki. Jos sanon, että nerot ovat 7-päisiä apinoita ... olen siis oikeassa. Olenko oikeassa? Jeesuksen neroutta pohdittaessa ei hänen olemassaolonsa todisteellisuus ole ensiarvoisen tärkeä asia.
Olennaista asiassa on, miten hänen kerrotaan toimineen ja mitä hänen kerrotaan sanoneen. Yllämainuttuja tulee verrata normi-ihmisen toimintaan kyseisessä kulttuuriympäristössä ja kyseisenä ajankohtana.
Voidaan jokseenkin vaivattomasti sanoa, että Jeesuksen ajattelu on ollut poikkeuksellista ja mullistavalla tavalla erilaista. Juutalaisessa kulttuurissa kukaan ei ollut aikaisemmin päätynyt vastaaviin ajatuksiin, tai ainakaan saanut sellaisille kannatusta.
On sinänsä epäolennaista, oliko Jeesus henkilönä olemassa. Hänen nimissään saatiin aikaiseksi uusi tapa ajatella ja suhtautua asioihin, näiden pohjalta luotiin sittemmin yksi valtauskonto.
- hj56kl
Kaikki älykkäät eivät ole neroja, mutta kaikki nerot ovat älykkäitä.
- hkr67lk
Esimerkiksi tieteen alalla merkittävän uuden luominen edellyttää, että on kyennyt omaksumaan tieteen tämänhetkiset savutukset. Tämä edellyttää jo melko korkeaa älykkyystasoa.
- 102030405060
hkr67lk kirjoitti:
Esimerkiksi tieteen alalla merkittävän uuden luominen edellyttää, että on kyennyt omaksumaan tieteen tämänhetkiset savutukset. Tämä edellyttää jo melko korkeaa älykkyystasoa.
Ei edellytä.
Yleisälykyyden ja menestyksen väliltä ei ole löydetty mitään kovin vahvaa korrelaatiota lukuisissa tutkimuksissa vuosikymmenten aikana.
Paljon enempi menestystä selittää juuri oikeanlaiseen intensiiviseen harjoitukseen käytettyjen tuntien määrä.
- 102030405060
Tieteellisten tutkimusten mukaan asia on juuri päinvastoin.
Poikkeukselliseksi menestyjäksi ei yleensä synnytä, vaan se tulee oikeanlaisen ympäristön ja oikeanlaisen, erittäin pitkäjänteisen harjoituksen kautta.
Nerojen aivoista ei ole tutkimuksissa löydetty mitään fysikaalisia selittäviä tekijöitä saavutuksille. Einsteinin aivot olivat jopa keskivertoa pienemmät.
Mozartistakin tuli mozart johtuen hänen isästään. Mozartin isä, Leopold Mozart oli hyvin voimakastahtoinen kasvattaja, erityisesti kiinnostunut musiikin opettamisesta lapsille ja itsekkin aikanaan arvostettu musiikin saralla. Mozartille aloitettiin intensiivinen musiikin opetus kolmevuotiaana. Leopold Mozartilla oli saavutuksia musiikin opettajana, hän mm. kirjoitti kirjan viulunsoiton opettamisesta, jolla oli lukijoita vuosikymmeniä. Eli toisinsanoen, syntymästään asti, Mozart sai laadukasta opetusta jo aikanaan arvostelulta musiikinopettajalta.
Ja kuten kaikki tietää, lapset imee tietoa kuin sienet. Kun tarpeeksi varhaisessa vaiheessa pääsee aloittamaan kehityksen, niin se voi kantaa hyinkin pitkälle.- 102030405060
Toki minä tässä vain puhuin sellaisesta "neroudesta", mikä liitetään jollakin saralla erityisen hyvin menestymiseen.
- Neroudesta
Juuri näin. Kukaan ei tietenkään vain synny neroksi, kuten monet luulevat. Nerous edellyttää kovaa työtä, jolle ei ole mitään korviketta. En tietenkään tarkoittanut antaa väärä infoa.
- ap
- NoinhanSeOn
Siitä vaan paukuttamaan muksuillenne musiikkia päähän, katsotaan sitten, tuleeko niistä maailmankuuluja säveltäjiä, heh-heh.
- 242r
"Mitä nerous on?"
Se on sitä että näkee kaiken eri tavalla kuin muut ja muuttaa merkittävällä tavalla ihmiskunnan ymmärrystä itsestään jota kukaan muu ei kykene tekemään. Eihän nekään ole kuitenkaan yliluonnollisia ihmisiä..ajattelevat ja toimivat vain eri tasolla kuin muut. Näitähän on paljon esimerkkejä kuinka ihmisestä on yhtäkkiä tullut matematiikassa huipputekijä kun on vaikka jossain onnettomuudessa lyönyt päänsä. Ja ihmiset eivät käytä kuin noin 10% aivokapasiteetista et kyl vielä on paljon mahdollisuuksia ihmisillä. - qqqqrq
Oli hyvä avaus ja kuvaus neroudesta. Oikeita neroja ei suurta joukkoa maailmanhistoriasta löydy. En muista dokumentin nimeä mutta siinä puhuttiin Newtonista ja Einsteinista että he olivat syntyneet tekemään sen mitä teki siten että jokin ajoi heidän sisällään heitä tuomaan sen tiedon maailmaan. Heidän elämä on se eikä he kykene tavalliseen elämään koska tiedostavat sen että heillä on kyky jota tavallisilla ihmisillä ei ole ja heillä on tarve käyttää tuo kyky.
Yksi määritelmä nerolle voisi olla se että kyseinen ihminen tiedetään vaikka hänen työtänsä ei ymmärtäisi lainkaan joka on tuonut todella merkittävän edistysaskeleen ihmiskunnalle muuttamalla sen ymmärryksen itsestään. - harteillajättiläisten
Hauskaa kuinka täälläkin ihmiset tuovat esiin vain populäärikulttuurin rakastamia ihmisiä (mozart, einstein, newton), joita neroiksi usein kutsutaan.
Tosiasiassa esimerkiksi tiede rakentuu pala palalta ja on hankala objektiivisesti asettaa arvoa mikä saavutus on vaatinut enemmän älykkyyttä tai neroutta kuin toinen. Loppujen lopuksi se joka tekee viimeisen saavutuksen saa kuitenkin usein kaiken kunnian tästä työstä (vaikka sanoisikin, että omaa osuutta saavutukseen liioitellaan. esim Perelman) jota lukuisat ihmiset ovat tieteen historian ajan tehneet.
Vielä usein käy niin, että kunnian saa ihminen jonka panos kyseisen rajapyykin saavuttamiseen ei välttämättä ole ollut erityisin suuri. Joskus jopa olematon. Vrt. monet matematiikan teoreemat jotka on nimetty henkilön mukaan jolla ei ole ollut osaa eikä arpaa teoreeman luomiseen.- qreeqqer
Ehkä ongelma on se että tiede on alue jossa ihmisen älykkyyttä eniten käytetään jolloin sieltä "nerot" tulevat joita ihaillaan. Maailma on lähes kokonaan jollakin tavalla uskontojen alaisuudessa jossa toisinajattelijat ovat myrkkyä koska uhkaavat uskonnon olemassaoloa. Yhteiskunta kasvattaa tiettyyn muottiin jossa erilaisuus on pahasta. Elämme rahan perässä.
- pötskylä
Aikamoinen neropatti.
- Aikuisenlogiikka
Entä nuo keksinnöt ei kai ne ole kaikki nerojen keksimiä, kuten esm nykyinen kahvin keitin. Uskoisin, ettei kukaan älykäs ihminen juo paperissa liotettua kahvia, saati sitten nero. Älykkyyttä oli mielestäni se kun ihmiset saatiin juomaan paperipussin läpi valutettua kahvia. Itse en juo keittimellä keitettyä kahvia kyllä.
- Logiikattomalle
"Itse en juo keittimellä keitettyä kahvia kyllä."
Sinä yodan kieltä puhutkin.
- Aikuisenlogiikka
Neroutta on niin monenlaista on ollut ja on aina, olleet ns kylähullut, jotka on osoittautunee neroiksi, siis se sananparsi pitää paikkansa, että "Hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä". Minusta tuntuu, että nerot antaa piu paut ihmisten normeille, he eivät ole lajikumppaneittensa orjia esm siinä miten kaikkien odotetaan käyttäytyvän. Nerot tietävät tavallaan ylemmyytensä laji kumppaniensa keskuudessa. Arkipäivän neroille ei ole itsestään selvää se miten kaikki tehdään samalla tavoin aina ja juuri niin kuin muutkin tekevät, hän valitsee mieleisensä teko tavan ja antaa ihmisten pällistellä vierestä tekemisiään. Yleisesti käytetty jonkin tehtävän tai työn teko tapa ei välttämättä ole se paras ja helpoin työ tapa.
- Kepulaiselle
Hyvin vaikea tekstistä selvää saada on, kylähullu ehkä olet? Pilata saatan iltasi, mutta ei neroa saa sinusta tekemälläkään, vaikka paistaisi kera muikkujen voissa.
- SanctaSimlicitas
Mä oon koplannu noi niin, että:
Älykäs = oppii nopeasti ja helposti uusia asioita
Viisas = osaa luoda ominpäinkin jotain uutta ja, noh, viisasta
Nero = sellainen, jolle tuo viisaus kohta on kuten oppiminen älykkäälle. Se on siis harvinainen kyky yhdistellä erilaisia asioita erilailla, kuin muut (siihensaakka?), koska voi olla, että joudun käyttämään töissä päivittäin jotain aiemman neron keksimää asiaa, eikä se vaadi minulta suurempaa neroutta sen käyttäminen.
Voihan se olla, että kaikki nerot on jollaintapaa hulluja tai outoja. Tuolla ylempänä olevaa hajatelmaa ja analogiaa noudatan sanomalla, että kaikki hullut tai oudot eivät ole neroja. Sori.- Anonyymi
Nerous on määritelty yksinkertaisesti: Hän joka saa vaimonsa pillusta kuulumaan vähintään 10 pillupierua seksin aikana voidaan luokitella neroksi.
Älykkääksi ihmiseksi voidaan luokitella sellainen ihminen joka käy vessassa vähintään 40 kertaa päivässä.
Tyhmäksi ihmiseksi luokitellaan sellaiset jotka ei osaa soittaa pianoa ja lentää hävittäjää samaan aikaan.
- Anonyymi
Ahneus on silminnähtävämpää. Tämä suomi24 keskustelu ainoana avoimena palstana on mennyt pahemmaksi vuosikausia. Liekö liberaalidemokratia antanut kaikkeen laittomuuteen mahdollisuudet sitten. Kansakunnan älykkyyttä ei pidä kirjoituksien perusteella tuomita luokattomuuden vuoksi.
- Anonyymi
Suoli24-porukassa itse olen nero. Muuten ihan perusjannu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768