Lyhyitä, heikkoja, persaukisia, ei mitään ammattia, alle kolmekymppisenä kumpikin oli ätmejä. Loppu onkin historiaa joten kannattaa yrittää eikä ruikuttaa.
Hitler ja Stalin olivat nuorina ätmejä
Yrittäkää.edes
20274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja ätmeinä myös kuolivat.
Kaikki kuolevat mutta Hitler eli vanhemmaksi kuin moni ätmi eli 56 vuotiaaksi. Sitä ennen oli 12 vuotta maansa kiistaton johtaja.
Stalin taasen eli 74 vuotiaaksi ja kuoli luonnollisen kuoleman. Hän oli oman maansa kiistaton johtaja 25 vuotta. Tekee perässä jos on helppoa.
Fakta on että kumpikin oli nuorena miehenä ätmi. Hitler syntyi pikkuvirkamiehen perheeseen, Stalinin perhe oli rutiköyhä koska isäukko ryyppäsi rahat. Kumpikaan ei ollut pitkä, ei komea, ei rahaa, ei koulutusta. Silti saivat elämässään paljon aikaan. Toisin kuin palstan ätmit. Ätmi voi olla mutta siitä voi nousta.
Eivät todellakaan kuolleet AT-miehinä vaan kovastatuksisina YT-miehinä, miehen taso nousee ikääntyessä. Hitler oli nuorena ATM, mutta vanhempana SuperYTM, johon nuoret naiset suhtautuivat kuin rokkitähteen. Myös Göbbels oli nuorena HC-ATM, mutta yli 40 vuotiaana karismaattisena statusmiehenä sai parikymppisiä naisia, joita pani kurppavaimonsa Magdan selän takana.
Stalin oli nuorena komea, mutta vanhempana taso oli silti huomattavasti korkeampi. 40 vuotiaana charmanttina herrana hän vei vihille 17 vuotiaan naisen. Tuohon aikaan naiset rusinoituivat vieläkin nopeammin kuin nykyään eli 22v oli jo parhaat päivänsä nähnyt.
Hitlerin 12 vuoden valtakausi kesti pitempään kuin mitä nuoren naisen seksuaalisen vallan kausi kestää, naisen seksuaalisen vallan kausi kestää 16 vuotiaasta korkeintaan 27 vuotiaaksi.
Toki Hitler oli oman puoleensa johtaja ennen vuotta 1933. Stalin kuului oman puoleensa eliittiin 40 vuotta. Pointtini on että niin Hitler kuin Stalin olivat lyhyitä, fyysisesti heikkoja, köyhiä, ei ammattia mutta silti pärjäsivät erinomaisesti kun ottivat itseään niskasta kiinni.
Ei siis naisen saaminen voi olla mitenkään ylivoimaista nykyajan nuorille ätmeille. En toki kuvittele että heistä edes pikkupomoja töihin tulisi mutta luulisi sitä nyt naisen saavan. Se ei ole rakettitiedettä.
Ei kukaan tule kotoa hakemasta, ylös, ulos ja ravintolaan!
Stalin oli nuorena naistenmies ja tapasi Leninin ensi kertaa Suomessa vuonna 1905. Onkohan Suomessa Stalinin jälkeläisiä...
Stalin ainakaan nyt ei koskaan mikään varsinainen ätmi ollut, pääsi jopa korkkaamaan 13-vuotiaan.
Stalin rupesi setämieheksi ja vokottelit teini tyttöjä eikä perkele joutunut mihinkään vastuuseen.
Hitleristä tiedetään etteivät häntä naiset suuresti kiinnostaneetkaan.
Muistaakseni Stalin oli Georgiasta,ja Hitler Itävallasta alunperin.Turhaa kirjoitella heidän olleen islamilaisia.Monelta on mennyt historian tunnin
pieleen leikkiessään pippelillään.
Tuossa sen näkee, kuinka vakavia seurauksia naisettomasta nuoruudesta eli ätminä olemisesta on! Pitäisi saada sellainen laki, että jokainen ätmi laitetaan loppuiäksi vankilaan heti kun hän täyttää 30. Ihan vaikka varmuuden vuoksi, ennalta-ehkäisy on tärkeämpää kuin teoista rankaisu.
Ei vaan sellainen laki, joka velvottaa nuoret ja kauniit naiset antamaan seksiä AT-miehelle, ennen kuin tämä täyttää 30v. Vankilassa pitäminen on paitsi hyödytöntä niin myös kallista.
Miten alle 30v ATM hyötyy siitä, että saa rumaa ja kusista reikää ja sitäkin vain ja ainoastaan sen takia, että nainen on lain puolesta pakotettu siihen? Aitoa läheisyyttä ja rakkautta tämä ätmi ei edelleenkään saa.
Eikä sitä mitään pakkolakeja tarvita, kun sitähän voi miehet aina itse pyrkiä kaikin tavoin sitä omaa tasoaan nostamaan, että olisi sitten halutumpi naisten keskuudessa. Ja jos ei ole vielä kolmekymppiseen mennessä ehtinyt naista saamaan, niin voihan sitä sitten ehtiä sen jälkeenkin, kun alle kolmekymppiset ovat vielä niin nuoria ja varsinkin miehet kun ovat aina komeampia vasta yli kolmekymppisenä ja oikeastaan vasta yli neljäkymppisenä, kun mitä joskus parikymppisenä pojankloppeina.
Onko Darkkiksella TAAS kirjautumisongelmia?
Näinhän se asia just on, että eipä sitä tarvita mitään tollaisia naisasialuuserin ehdottamia typeriä pakkolakeja, kun sitä voi miehet aina itse pyrkiä sitä omaa tasoaan nostamaan ja tekemään itse itsestään haluttavamman naisten keskuudessa.
Ja ainahan sitten voi saada mies naisia sitten joskus vanhemmalla iällä, kun silloin miehet ovat kuitenkin komeampia, kun jotkut alle kolmekymppiset nuoret pojanklopit.
Minäkin joutaisin vankilaan sian häpäisystä.
Ja noitako kahta tulisi pitää esikuvina mihin pyrkiä?
Ainakin ne saivat pillua.
Hitleristä en osaa sanoa, mutta ainakaan Stalin ei ollut kyllä päivääkään ätmi. Hän oli jo nuorena koululaisena luokkansa parhaimpia oppilaita ja uskalsi kyseenalaistaa opettajansa näkemykset. Tbilisin pappisseminaarissa opiskellessaan lähti tekemään kiellettyä maanalaista työtä kommunismin hyväksi, ja saikin potkut koulusta. Nuorena kommunistina organisoi esim. rahakuljetusten ryöstöjä, joiden saalilla kommunistien maanalaista toimintaa rahoitettiin. Joutui karkotetuksi Siperiaan, mutta onnistui pakenemaan sieltäkin. Paneskeli nuoria naisia minkä kerkesi. Ja aikuisiän suorituksista ei tarvinne kertoa tarkemmin.
Stalin oli siis nuorena miehenä Venäjän valtiollista järjestystä uhmannut jännämies-ytm ja aikuisena pesunkestävä super-ytm.
Hitler oli jännämies